Jahas.
Sitä tulee lähettyä takas Uuteen Seelantiin vajaan viikon päästä. Uskomattomalta tuntuu, eikä tuu nähtyä Suomen "talvea", taaskaan.
Oon ollu Portagen henkilöstöpäällikköön yhteydessä, ja mun rooli hotellilla on joko sama tai sitten siirryn Lanin alaisuuteen receptioniin. Viime vuoden hommasta sais piirun parempaa liksaa, ja respahommassa on toki se että on jatkuvasti suurennuslasin alla (=ei ilmaisia iltapäiväuinteja).
Portageen on jo palannut monta tuttua naamaa, Michal (Jarmo), brittipari Linda ja Paul, lisäksi ainakin Craig suunnittelee paluuta. Luonnollisesti vakkarihenkilökunta on paikalla myös. Tuntuu todella hassulta palata.
Mulla on oma kämppä odottamassa myös, Craigin järjestämänä. Mahtavuutta.
Kaiken maailman juttuja, jotka jää vähän kesken suomessa... mutta minkäs teet. Jos nyt ei mee, niin tuskin tulis ikinä mentyä enää.
Reissu tulee menemään näin:
5.10. Helsinki-Frankfurt-Hong Kong
7.10. Hong Kong-Auckland
9.10. Auckland-Christchurch-Picton
Sitten tommosen rapian kuuden kuukauden päästä:
17.4.2009 Auckland-Nadi (Fiji)
20.4.2009 Nadi (Fiji)-Los Angeles
23.4 - 30.4.2009 - Los Angeles - Las Vegas ym. (route 66) - Chicago
1.5.2009 Chicago - Tukholma - Helsinki
Kaikille joita tässä ei enää ehdi näkemään: oikein hyvää syksyä, joulua, pääsiäistä, ja kaikkea siltä väliltä.
P.S. Mulle tulee pari kaveria suomenmaalta helmikuussa Portageen. Niistä sitten lisää myöhemmin ;)
Sunday, September 28, 2008
Wednesday, September 10, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 9 – Ibiza hiljenee
Tässä hengataan viimestä päivää Ibizalla. Kaks miestä joista osittain lähtee iho.
Kaikki asialistalla olleet jutut on tehty, nyt vaan hengataan ja toivotaan että aurinko paistais sen verran että vois mennä köllöttelemään. Eilinen oli just taas semmonen päivä että oli sfidun kuuma mutta oli pilvistä. Eli ei juurikaan iloa.
Tää uus hostelli, Hostal Royal, on vähän hanurista. Huoneemme on erittäin pieni ja erittäin kuuma. No, tää vimonen päivä nyt menee. Onneks eka viikko oli miellyttävässä paikassa, sinne vaan ei varausvaiheessa saanut kuin sen viikon. Halvempikin oli.
Ibiza on selkeästi ruvennut hiljenemään syyskuun ihan alun hulabaloosta. Eilen illalla porukkaa riitti vielä, mutta päivät alkavat olla todella hiljaisia. Jos joku tänne tuloa suunnittelee on tämä siis aikalailla ideaali aika – aurinko paistaa, porukkaa on tarpeeksi mutta ei liikaa, paikkoja riittää yökerhoihin mutta ne on silti aika täynnä. Just hyvä. Elokuu on kiireinen turistisesonki mutta kaikki tuntuu sanovan että täällä on silloin liian täyttä ja liian kuuma.
Eilen vedimme viimestä kertaa myös yön pois, Play2:ssa. Oli mukavaa. Pian nähään puppelit.
P.S. Neviksen viimeiset sanat löytyy tutusti osoitteesta http://nevanpaa.blogspot.com
Osa 9 – Ibiza hiljenee
Tässä hengataan viimestä päivää Ibizalla. Kaks miestä joista osittain lähtee iho.
Kaikki asialistalla olleet jutut on tehty, nyt vaan hengataan ja toivotaan että aurinko paistais sen verran että vois mennä köllöttelemään. Eilinen oli just taas semmonen päivä että oli sfidun kuuma mutta oli pilvistä. Eli ei juurikaan iloa.
Tää uus hostelli, Hostal Royal, on vähän hanurista. Huoneemme on erittäin pieni ja erittäin kuuma. No, tää vimonen päivä nyt menee. Onneks eka viikko oli miellyttävässä paikassa, sinne vaan ei varausvaiheessa saanut kuin sen viikon. Halvempikin oli.
Ibiza on selkeästi ruvennut hiljenemään syyskuun ihan alun hulabaloosta. Eilen illalla porukkaa riitti vielä, mutta päivät alkavat olla todella hiljaisia. Jos joku tänne tuloa suunnittelee on tämä siis aikalailla ideaali aika – aurinko paistaa, porukkaa on tarpeeksi mutta ei liikaa, paikkoja riittää yökerhoihin mutta ne on silti aika täynnä. Just hyvä. Elokuu on kiireinen turistisesonki mutta kaikki tuntuu sanovan että täällä on silloin liian täyttä ja liian kuuma.
Eilen vedimme viimestä kertaa myös yön pois, Play2:ssa. Oli mukavaa. Pian nähään puppelit.
P.S. Neviksen viimeiset sanat löytyy tutusti osoitteesta http://nevanpaa.blogspot.com
Tuesday, September 09, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 8 – Ibiza on etuoikeus
Oli aika jättää hostal Florida. Yritin pukata vauhtia Nevikseen joka yöllä oli rymynnyt huoneeseen ja haukkunut kaikki maailman britit alimpaan helvetin syöveriin ja ruvennut kittaamaan anisviinaa. Miehen ollessa parvekkeella kaadoin loput viemäriin koska silloin heräämisestä ei olisi tullut YHTÄÄN MITÄÄN kymmeneltä. No ei se nytkään helppoa ollut, mutta kyllä se kummasti heräs ja pikasesti pakkas. Meitä oli autovuokraamosta auto odottelemassa lähes suoraan alhaalla.
Mukavasti ilmastoidun oloinen Peugeotti kiidätti meitä San Antonion katuja kun kysyin kuskilta josko olisi mahdollista saada GPS –navigaattori kaveriksi. Mies nauroi mulle että ”ei. et tarvitse.”
Kuittasimme auton 45 euron hinnalla, jolla sai diesel –käyttöisen Peugeot 306:n, vai mikä nyt olikaan. Kolme numeroa. Lisäksi piti jättää kolmenumeroinen pantti autosta, 150 eur. Sitten pitikin yrittää jotenkin menestyksekkäästi löytää uusi hostellimme, josta ei meinannut tulla mitään. Mutta tuli sitten lopulta. Kassalla oli oikein miellyttävä slovakialaistyttö, josta minä kiinnitin huomiota miellyttävään ulkonäköön ja Nevis siihen miten perkeleen hyvin se puhu englantia. Näin.
Sitten olikin aika suunnata kohti San Miguelia, palan matkaa pohjoisessa. Tie muistutti osittain huvittavankin paljon Uuden Seelannin eteläsaaren serpentiiniteitä, ja vauhti ei päässyt missään vaiheessa päätä huumaamaan. Maisemat olivat kovin nättejä, ja kuuntelimme Neviksen ostamia Ibizateknolevyjä. Aamunälkään nappasimme jäätelöt erittäin omituisesta lähikaupasta keskellä ei mitään. Tonia palveli noin 156 –vuotias kassaneiti, joka haki vaihtorahat takahuoneesta. Piti antaa niin isoja rahoja, kympeistä puhuttiin.
Pujottelimme skootteripellejen ohi, yli ja ympäri ja saavuimme San Migueliin. Siellä meitä kiinnosti lähinnä rannikko ja sieltä löytyvä 100 000 vuotta vanha kaivos. Tai luulin että Nevistäkin kiinnostaisi, heh. Sijoitimme auton mielestämme fiksuun paikkaan ja kävelimme turhaan melko pitkään. Mutta eihän tuo haitannut, nuoria miehiä. Paitsi että Neviksellä oli kauhea krapula jo siitä yhdestä anisviinapaukusta. Hän todella painavasti ilmoitti ettei häntä huvittanut vanha kaivos. Mutta silti mentiin.
Oppaamme oli multilinguaalinen, kaveri juonsi ensin espanjaksi, sitten saksaksi ja lopulta englanniksi. Tämä kaivos oli alun perin löydetty Espanjan sisällissodan aikoihin 1936, salakuljettajien toimesta. Sitä oli käytetty kaikenlaisten arvoesineiden säilömiseen. Sisäänkäynti oli luolastoon käynyt pienestä aukosta 10 metriä meren yläpuolella ja jonkinlainen salainen uloskäynti oli ollut 50 metriä meren yläpuolella kallioissa. Kaikkiaan 8500 neliötä kattava luolaverkosto on suurimmin osin vain metrin korkeata, joten sinne ei meitä turisteja viedäkään. Ja olihan tätä vierailureittiä monin tavoin tehty helpoksi, louhittu ja sitten laitettu uskomaton määrä valaistusta, sekä tehty jo kuivasta kaivoksesta vanhan mallinen rakentamalla sinne keinotekoinen kiertävä vesisysteemi. Hienoa oli. Nevis olis pärjännyt ilmankin.
Läähättäen kiipesimme takaisin autollemme, ja otimme auton nokan kohti itäisen rannikon pohjoisosia. Sopivan etäisyyden päässä uintipaikaksi tuntui olevan Cala Sant Vicent, jonne hurautimmekin. Tuuli oli äitynyt melkoiseksi ja aallot olivat perkeleellisiä. Otimme aurinkotuolit ja Nevis paiskautui suoraan aaltoihin. Mies viihtyi tyrskyissä pitkään mun ottaessani arskaa ja saapui takaisin naureskellen että ”parasta kamaa tähän mennessä, parasta kamaa.” Lähdin tyyppäämään. Ensimmäinen aalto heitti mut perseelleni rantahiekkaan, ja seuraava sai mut nielaisemaan kunnon kulauksen välimerta. Sitten rupes sujumaan. Oli ihan perkeleen hauskaa olla kunnon aallokon vietävänä, sukellella isoihin tyrskyihin. Muistan hihitelleeni ääneen veden alla kun oli tullut oikein kunnon aalto naamaan. Uskomatonta hupia.
Toistettuamme rutiinin muutamaan kertaan alkoi nälkä jo todella haitata, otimme kamamme ja lähdimme takaisin autolle. Auton luo saavuttuamme huomasin järkyttävän asian: Tonin kantama arvotavaramuovipussi oli revennyt pohjasta. Nyrkin kokoinen aukko. Auton avaimet olivat jossain matkan varrella. Kaksi yhtäkkiä erittäin valkoiseksi muuttunutta kaverusta päättivät lähteä jäljittämään jälkiään – minä aurinkotuoleille ja nevis kävelyreitillemme. Pengoin hiekkaa epätoivoissani kun kuulin helpottavan hihkaisun parinkymmenen metrin päästä. Ja noin metrin päästä pauhaavasta merestä. Mun puhelin oli myös siinä, autonavainten vieressä. Sitä en ollut edes ehtinyt huomaamaan vielä kun tuo auto pelästytti niin kovasti. Jotenkin se perkuleen pussi vain oli revennyt. Mutta onneksi kävi säkä.
Nokka kohti Eivissaa, Ibiza Townia. Matkalla tankki takaisin palautusmallille joka maksoi meille uskomattomat 15 euroa. Eivissan parkkeeraustilanne ei ollut häävi, mutta Nevis bongas parkkipaikkakyltin jota seuraamalla saatiin Pögötti paikoilleen. Sitten oli pakko saada ruokaa, nopeasti. Syödessämme kävimme läpi jo pari päivää keskusteltua kysymystä – tsekatakko tänään valtavista yökerhoista Privilege vai Amnesia. Molempien kapasiteetti on 10.000 ihmistä. Kysymys jäi vielä auki.
Meidän henkinen tankki oli jo kohtuutyhjä, joten Eivissan tarkastelu jäi pikaiseksi. Tämä on se toinen iso kaupunki San Antonion rinnalla, ja niistä nimenomaan se jossa joka nurkassa ei ole sammuvaa brittiä makaamassa. Ihan miellyttävän oloinen mutta kukapa nyt Ibizalle tulee shoppailemaan ja istumaan kulmakahviloissa. Ihan oikeasti.
Ajoimme auton takaisin vuokraamolle ja kävelimme hostellihuoneellemme. Tällä kertaa kassalla oli tällä kertaa erilainen nätti slovakialaistyttö, jolle sanoimme Moro. Sitten oli aika levätä illan koitosta varten joka oli jompikumpi näistä yökerhomammuteista. Mutta siitähän kertoo Nevis.
Lippuja ostamaan mennessämme näimme todella tyhjän version San Antoniosta. Missä kaikki olivat? Se tuli selviämään hyvin pian. Juttelimme pizzan äärellä oikein mukavalle baskimaalaiselle pizzapaistajalle joka oli viettänyt Ibizalla jo yli 20 vuotta, kokenut ja nähnyt kaiken. Sillä oli ollut tyttöystävä jokaisesta Euroopan maasta. Hieno mies. Tätä nykyä onnellinen perheenisä.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Me tanssittiin yö pois ja mua yritettiin iskeä maailman suurimmassa yökerhossa. Nevis ei ollut todistamassa. Sen paikan tanssilattia oli Seinäjoki areenan kokoinen.
P.P.P.S. Nyt se Nevanpää hourii jostain kusiepisodista. Ei pidä ALKUUNKAAN paikkaansa.
Osa 8 – Ibiza on etuoikeus
Oli aika jättää hostal Florida. Yritin pukata vauhtia Nevikseen joka yöllä oli rymynnyt huoneeseen ja haukkunut kaikki maailman britit alimpaan helvetin syöveriin ja ruvennut kittaamaan anisviinaa. Miehen ollessa parvekkeella kaadoin loput viemäriin koska silloin heräämisestä ei olisi tullut YHTÄÄN MITÄÄN kymmeneltä. No ei se nytkään helppoa ollut, mutta kyllä se kummasti heräs ja pikasesti pakkas. Meitä oli autovuokraamosta auto odottelemassa lähes suoraan alhaalla.
Mukavasti ilmastoidun oloinen Peugeotti kiidätti meitä San Antonion katuja kun kysyin kuskilta josko olisi mahdollista saada GPS –navigaattori kaveriksi. Mies nauroi mulle että ”ei. et tarvitse.”
Kuittasimme auton 45 euron hinnalla, jolla sai diesel –käyttöisen Peugeot 306:n, vai mikä nyt olikaan. Kolme numeroa. Lisäksi piti jättää kolmenumeroinen pantti autosta, 150 eur. Sitten pitikin yrittää jotenkin menestyksekkäästi löytää uusi hostellimme, josta ei meinannut tulla mitään. Mutta tuli sitten lopulta. Kassalla oli oikein miellyttävä slovakialaistyttö, josta minä kiinnitin huomiota miellyttävään ulkonäköön ja Nevis siihen miten perkeleen hyvin se puhu englantia. Näin.
Sitten olikin aika suunnata kohti San Miguelia, palan matkaa pohjoisessa. Tie muistutti osittain huvittavankin paljon Uuden Seelannin eteläsaaren serpentiiniteitä, ja vauhti ei päässyt missään vaiheessa päätä huumaamaan. Maisemat olivat kovin nättejä, ja kuuntelimme Neviksen ostamia Ibizateknolevyjä. Aamunälkään nappasimme jäätelöt erittäin omituisesta lähikaupasta keskellä ei mitään. Tonia palveli noin 156 –vuotias kassaneiti, joka haki vaihtorahat takahuoneesta. Piti antaa niin isoja rahoja, kympeistä puhuttiin.
Pujottelimme skootteripellejen ohi, yli ja ympäri ja saavuimme San Migueliin. Siellä meitä kiinnosti lähinnä rannikko ja sieltä löytyvä 100 000 vuotta vanha kaivos. Tai luulin että Nevistäkin kiinnostaisi, heh. Sijoitimme auton mielestämme fiksuun paikkaan ja kävelimme turhaan melko pitkään. Mutta eihän tuo haitannut, nuoria miehiä. Paitsi että Neviksellä oli kauhea krapula jo siitä yhdestä anisviinapaukusta. Hän todella painavasti ilmoitti ettei häntä huvittanut vanha kaivos. Mutta silti mentiin.
Oppaamme oli multilinguaalinen, kaveri juonsi ensin espanjaksi, sitten saksaksi ja lopulta englanniksi. Tämä kaivos oli alun perin löydetty Espanjan sisällissodan aikoihin 1936, salakuljettajien toimesta. Sitä oli käytetty kaikenlaisten arvoesineiden säilömiseen. Sisäänkäynti oli luolastoon käynyt pienestä aukosta 10 metriä meren yläpuolella ja jonkinlainen salainen uloskäynti oli ollut 50 metriä meren yläpuolella kallioissa. Kaikkiaan 8500 neliötä kattava luolaverkosto on suurimmin osin vain metrin korkeata, joten sinne ei meitä turisteja viedäkään. Ja olihan tätä vierailureittiä monin tavoin tehty helpoksi, louhittu ja sitten laitettu uskomaton määrä valaistusta, sekä tehty jo kuivasta kaivoksesta vanhan mallinen rakentamalla sinne keinotekoinen kiertävä vesisysteemi. Hienoa oli. Nevis olis pärjännyt ilmankin.
Läähättäen kiipesimme takaisin autollemme, ja otimme auton nokan kohti itäisen rannikon pohjoisosia. Sopivan etäisyyden päässä uintipaikaksi tuntui olevan Cala Sant Vicent, jonne hurautimmekin. Tuuli oli äitynyt melkoiseksi ja aallot olivat perkeleellisiä. Otimme aurinkotuolit ja Nevis paiskautui suoraan aaltoihin. Mies viihtyi tyrskyissä pitkään mun ottaessani arskaa ja saapui takaisin naureskellen että ”parasta kamaa tähän mennessä, parasta kamaa.” Lähdin tyyppäämään. Ensimmäinen aalto heitti mut perseelleni rantahiekkaan, ja seuraava sai mut nielaisemaan kunnon kulauksen välimerta. Sitten rupes sujumaan. Oli ihan perkeleen hauskaa olla kunnon aallokon vietävänä, sukellella isoihin tyrskyihin. Muistan hihitelleeni ääneen veden alla kun oli tullut oikein kunnon aalto naamaan. Uskomatonta hupia.
Toistettuamme rutiinin muutamaan kertaan alkoi nälkä jo todella haitata, otimme kamamme ja lähdimme takaisin autolle. Auton luo saavuttuamme huomasin järkyttävän asian: Tonin kantama arvotavaramuovipussi oli revennyt pohjasta. Nyrkin kokoinen aukko. Auton avaimet olivat jossain matkan varrella. Kaksi yhtäkkiä erittäin valkoiseksi muuttunutta kaverusta päättivät lähteä jäljittämään jälkiään – minä aurinkotuoleille ja nevis kävelyreitillemme. Pengoin hiekkaa epätoivoissani kun kuulin helpottavan hihkaisun parinkymmenen metrin päästä. Ja noin metrin päästä pauhaavasta merestä. Mun puhelin oli myös siinä, autonavainten vieressä. Sitä en ollut edes ehtinyt huomaamaan vielä kun tuo auto pelästytti niin kovasti. Jotenkin se perkuleen pussi vain oli revennyt. Mutta onneksi kävi säkä.
Nokka kohti Eivissaa, Ibiza Townia. Matkalla tankki takaisin palautusmallille joka maksoi meille uskomattomat 15 euroa. Eivissan parkkeeraustilanne ei ollut häävi, mutta Nevis bongas parkkipaikkakyltin jota seuraamalla saatiin Pögötti paikoilleen. Sitten oli pakko saada ruokaa, nopeasti. Syödessämme kävimme läpi jo pari päivää keskusteltua kysymystä – tsekatakko tänään valtavista yökerhoista Privilege vai Amnesia. Molempien kapasiteetti on 10.000 ihmistä. Kysymys jäi vielä auki.
Meidän henkinen tankki oli jo kohtuutyhjä, joten Eivissan tarkastelu jäi pikaiseksi. Tämä on se toinen iso kaupunki San Antonion rinnalla, ja niistä nimenomaan se jossa joka nurkassa ei ole sammuvaa brittiä makaamassa. Ihan miellyttävän oloinen mutta kukapa nyt Ibizalle tulee shoppailemaan ja istumaan kulmakahviloissa. Ihan oikeasti.
Ajoimme auton takaisin vuokraamolle ja kävelimme hostellihuoneellemme. Tällä kertaa kassalla oli tällä kertaa erilainen nätti slovakialaistyttö, jolle sanoimme Moro. Sitten oli aika levätä illan koitosta varten joka oli jompikumpi näistä yökerhomammuteista. Mutta siitähän kertoo Nevis.
Lippuja ostamaan mennessämme näimme todella tyhjän version San Antoniosta. Missä kaikki olivat? Se tuli selviämään hyvin pian. Juttelimme pizzan äärellä oikein mukavalle baskimaalaiselle pizzapaistajalle joka oli viettänyt Ibizalla jo yli 20 vuotta, kokenut ja nähnyt kaiken. Sillä oli ollut tyttöystävä jokaisesta Euroopan maasta. Hieno mies. Tätä nykyä onnellinen perheenisä.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Me tanssittiin yö pois ja mua yritettiin iskeä maailman suurimmassa yökerhossa. Nevis ei ollut todistamassa. Sen paikan tanssilattia oli Seinäjoki areenan kokoinen.
P.P.P.S. Nyt se Nevanpää hourii jostain kusiepisodista. Ei pidä ALKUUNKAAN paikkaansa.
Monday, September 08, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 7 – kuus geetä ibizalla
Jokohan nyt se flunssapöpö olis mennyttä? Eeeeeei. Mutta melki.
Auringon ottoidea meni ihan uusiksi kun katsoimme ikkunasta pihalle. Pilvistä perkele. Mutta edelleen toki uskomattoman kuuma. Toni heitti ilmoille että nyt voisimme vuokrata alle sen auton jota olimme suunnitelleet jonain päivänä tekevämme. Puolenpäivän nurkilla kiertelimme parit autovuokraamot läpi ja lähdimme tarkastamaan oliko meistä kummallakaan tullut ajokortti mukaan – perin oleellista tuota autoa ajaessa. Mulla oli säkällä reppuun joutunut kansainvälinen ajokorttini Uuden Seelannin keikalta. Hotellin tiskillä oli aika hyvän olonen diili: auto 30 eurolla vuorokaudeksi, ja kävisivät ilmatteeksi noutamassa täältä.
Kun respan tätiltä menimme kysymään kamat pakattuna että josko saisimme tilattua noudon vastasi hän heti ”No. Siesta.” Tää on kyllä käsittämätöntä mutta moni liike sulkee kirjaimellisesti ovensa 14.-16.00. Toisaalta on pakko myös ymmärtää miksi siesta on saanut alkunsa tälläisessä maassa, jossa lämpötila aika harvoin antaa armoa. Hetken kelailtuamme päätimme puskea autohomman huomiselle, silloin kun meidän pitäisi kirjautua ulos Hostal Floridasta.
No mitäs nyt? Tonilla välähti. Olimme hämmästelleet slingshot –nimistä laitetta joka ampuu ritsanomaisesti kaksi matkustajaa n. 50 metrin korkeuteen ilmaan jossa löysän loputtua jättimäinen joustoköysi vetää matkustajat takaisin alas. Tätä seuraa vielä melkoinen kieputus ja sarja muita kovasti oksetusta herättäviä liikkeitä. Eli tottakai me haluttiin mennä kokeilemaan. ( http://www.youtube.com/watch?v=0VekjMWMVi0&feature=related ) <--Mallivideota
Taskusta piti ottaa pois kaikki sälä, sen verran monessa eri asennossa ilmassa kuulemma oltaisiin. Hupi kustansi 25 eur per ukko, ja oli kieltämättä hintansa väärti. Aluksi laite rakensi jännitystä vetämällä ”matkustamon” alas, osittain maan alle, ja sitten sinkosi meidät perkeleellisellä vaudilla kohti taivasta. Tarkalleen ottaen vauhti tais vastata kuutta G:tä. Onneksi mulla ei ollut enää heikko olo, sillä yrjö siinä olis muuten lentänyt. Ylhäällä meitä kieputettiin ympäri ja sinkoilimme ylös ja alas minuutin verran ja sitten kaksi kovin järkyttynyttä kaveria tuli hihitellen takasin alas.
Mä tein aika ison mokan kun en noudattanut alussa annettua tarkkaa ohjeistusta että ”keep your heads back, please”. Mun niska nytkähti ekassa vetäsyssä oikein kunnolla, ja nyt mulla oli uus vaiva mitä pystyin marisemaan.
Ilta jatkui korttia hakkaillessa, kulinarisoidessa ja pohjakaljoja ottaessa. Siitä sitten suuntasimme baanalle, jossa tällä kertaa suurin osa ajasta meni tuopin ääressä maailman parantamiseen. Eli puhuimme pahaa kaikista selän takana. Juuri näin.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Nevis ei pidä briteistä
Osa 7 – kuus geetä ibizalla
Jokohan nyt se flunssapöpö olis mennyttä? Eeeeeei. Mutta melki.
Auringon ottoidea meni ihan uusiksi kun katsoimme ikkunasta pihalle. Pilvistä perkele. Mutta edelleen toki uskomattoman kuuma. Toni heitti ilmoille että nyt voisimme vuokrata alle sen auton jota olimme suunnitelleet jonain päivänä tekevämme. Puolenpäivän nurkilla kiertelimme parit autovuokraamot läpi ja lähdimme tarkastamaan oliko meistä kummallakaan tullut ajokortti mukaan – perin oleellista tuota autoa ajaessa. Mulla oli säkällä reppuun joutunut kansainvälinen ajokorttini Uuden Seelannin keikalta. Hotellin tiskillä oli aika hyvän olonen diili: auto 30 eurolla vuorokaudeksi, ja kävisivät ilmatteeksi noutamassa täältä.
Kun respan tätiltä menimme kysymään kamat pakattuna että josko saisimme tilattua noudon vastasi hän heti ”No. Siesta.” Tää on kyllä käsittämätöntä mutta moni liike sulkee kirjaimellisesti ovensa 14.-16.00. Toisaalta on pakko myös ymmärtää miksi siesta on saanut alkunsa tälläisessä maassa, jossa lämpötila aika harvoin antaa armoa. Hetken kelailtuamme päätimme puskea autohomman huomiselle, silloin kun meidän pitäisi kirjautua ulos Hostal Floridasta.
No mitäs nyt? Tonilla välähti. Olimme hämmästelleet slingshot –nimistä laitetta joka ampuu ritsanomaisesti kaksi matkustajaa n. 50 metrin korkeuteen ilmaan jossa löysän loputtua jättimäinen joustoköysi vetää matkustajat takaisin alas. Tätä seuraa vielä melkoinen kieputus ja sarja muita kovasti oksetusta herättäviä liikkeitä. Eli tottakai me haluttiin mennä kokeilemaan. ( http://www.youtube.com/watch?v=0VekjMWMVi0&feature=related ) <--Mallivideota
Taskusta piti ottaa pois kaikki sälä, sen verran monessa eri asennossa ilmassa kuulemma oltaisiin. Hupi kustansi 25 eur per ukko, ja oli kieltämättä hintansa väärti. Aluksi laite rakensi jännitystä vetämällä ”matkustamon” alas, osittain maan alle, ja sitten sinkosi meidät perkeleellisellä vaudilla kohti taivasta. Tarkalleen ottaen vauhti tais vastata kuutta G:tä. Onneksi mulla ei ollut enää heikko olo, sillä yrjö siinä olis muuten lentänyt. Ylhäällä meitä kieputettiin ympäri ja sinkoilimme ylös ja alas minuutin verran ja sitten kaksi kovin järkyttynyttä kaveria tuli hihitellen takasin alas.
Mä tein aika ison mokan kun en noudattanut alussa annettua tarkkaa ohjeistusta että ”keep your heads back, please”. Mun niska nytkähti ekassa vetäsyssä oikein kunnolla, ja nyt mulla oli uus vaiva mitä pystyin marisemaan.
Ilta jatkui korttia hakkaillessa, kulinarisoidessa ja pohjakaljoja ottaessa. Siitä sitten suuntasimme baanalle, jossa tällä kertaa suurin osa ajasta meni tuopin ääressä maailman parantamiseen. Eli puhuimme pahaa kaikista selän takana. Juuri näin.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Nevis ei pidä briteistä
Sunday, September 07, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 6 – Palautumispäivä
Sankarillisesti vetäneet, puolikuntoiset kaverukset Mikko ja Nevis tunsivat olonsa perin flunssaiseksi, iltapäivästä herätessään. Olihan pieni humala näppärästi peittänyt sen tosiasian että emme todellakaan olleet monen tunnin tanssikunnossa, mutta silti sitä vedettiin.
No nyt sitten oli aika heikko vointi, ja krapulaksi sitä ei voinut kutsua. Kurkkua kivisti maan perkeleesti ja huimasi sekä hiukan päätä särki. Niin, ja nyt kurkkukipu säteili korviin jotka olivat muutenkin kipeänä, kiitos herra Tongin. Mutta emme valita, olemmehan Ibizalla.
Sen sijaan lepäsimme kunnes nälkä pakotti meidät ylös. Mä olin valkoinen kuin kokaiinilaivan kapteeni, ja Nevis hiukan huolestuneena epäili että pystynkö mä syömään mitään. Onneksi uutta ruokapaikkaa testatessamme menusta löytyi ihan perinteinen kanakeitto, joka meni kurkusta alas ja jopa kohensi oloani huomattavasti.
Mä en kuitenkaan tohtinut riskeerata, vaan piti päästä lepäämään vielä. Olisi kovin mukavaa kuitenkin jossain vaiheessa vetää 100% teholla täällä. Torstainahan tämä alkoi.
Nevis seikkaili jonkin verran illan mittaan kaduilla, tsekkimässä tuliaisia rakkaimmilleen. Jostain syystä joka toinen tuliainen jonka näemme sopisi Marko Kivelälle, oli se sitten valtava tikkari tai jättimäinen puinen fallos.
Illemmasta pystyimme syömään kunnolla, ja toteutimme itseämme hostellin alakerran ravintolassa, jossa ruoka on hinta-laatu –suhteeltaan erittäin ok. Lisäksi käymme syömässä siellä koska siellä on erittäin tuittupäinen tarjoilijatar, jota ei voisi vähempää kiinnostaa asiakaspalvelu. Nuori nätti naisihminen joka paiskoo pöytään kamaa ja kysyy ”what you want”. Ajattelimme viimeisenä päivänämme antaa hänelle kiitoskortin ja mehevän tipin suomalaishenkisestä palvelusta.
Nevis osti DJ –lehden jota se nyt paraikaakin tuossa mulle lukee vieressä. Kaveri on yhtä Ibizan kanssa. Toni Nevanpää ei ole enää sama kaveri, uskokaa pois. Nyt vois mennä rannalle paistattelemaan.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Nevis saa koko ajan tekstiviestejä, laittakaa nyt perkele mullekin. Mä oon kipee, vaadin huomiota!
Osa 6 – Palautumispäivä
Sankarillisesti vetäneet, puolikuntoiset kaverukset Mikko ja Nevis tunsivat olonsa perin flunssaiseksi, iltapäivästä herätessään. Olihan pieni humala näppärästi peittänyt sen tosiasian että emme todellakaan olleet monen tunnin tanssikunnossa, mutta silti sitä vedettiin.
No nyt sitten oli aika heikko vointi, ja krapulaksi sitä ei voinut kutsua. Kurkkua kivisti maan perkeleesti ja huimasi sekä hiukan päätä särki. Niin, ja nyt kurkkukipu säteili korviin jotka olivat muutenkin kipeänä, kiitos herra Tongin. Mutta emme valita, olemmehan Ibizalla.
Sen sijaan lepäsimme kunnes nälkä pakotti meidät ylös. Mä olin valkoinen kuin kokaiinilaivan kapteeni, ja Nevis hiukan huolestuneena epäili että pystynkö mä syömään mitään. Onneksi uutta ruokapaikkaa testatessamme menusta löytyi ihan perinteinen kanakeitto, joka meni kurkusta alas ja jopa kohensi oloani huomattavasti.
Mä en kuitenkaan tohtinut riskeerata, vaan piti päästä lepäämään vielä. Olisi kovin mukavaa kuitenkin jossain vaiheessa vetää 100% teholla täällä. Torstainahan tämä alkoi.
Nevis seikkaili jonkin verran illan mittaan kaduilla, tsekkimässä tuliaisia rakkaimmilleen. Jostain syystä joka toinen tuliainen jonka näemme sopisi Marko Kivelälle, oli se sitten valtava tikkari tai jättimäinen puinen fallos.
Illemmasta pystyimme syömään kunnolla, ja toteutimme itseämme hostellin alakerran ravintolassa, jossa ruoka on hinta-laatu –suhteeltaan erittäin ok. Lisäksi käymme syömässä siellä koska siellä on erittäin tuittupäinen tarjoilijatar, jota ei voisi vähempää kiinnostaa asiakaspalvelu. Nuori nätti naisihminen joka paiskoo pöytään kamaa ja kysyy ”what you want”. Ajattelimme viimeisenä päivänämme antaa hänelle kiitoskortin ja mehevän tipin suomalaishenkisestä palvelusta.
Nevis osti DJ –lehden jota se nyt paraikaakin tuossa mulle lukee vieressä. Kaveri on yhtä Ibizan kanssa. Toni Nevanpää ei ole enää sama kaveri, uskokaa pois. Nyt vois mennä rannalle paistattelemaan.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Nevis saa koko ajan tekstiviestejä, laittakaa nyt perkele mullekin. Mä oon kipee, vaadin huomiota!
Saturday, September 06, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 5 – Yö pois
Ei tuntunut olo oikein herkulliselta kun aamulla heräsi, peräti kuumeiseksi tunsin itseni.
Röhnötimme normitapaamme sängyssä myöhään ja sitten menimme syömään english breakfastit. Ei maistunut yhtään se papumömmö ja ne ihmemakkarat tänä aamuna. Pekonissanikin oli luun palasia. Hyi heviletti. Huolestumisen syitä lisäsi se, että Toni oli ruvennut rykimään virkayskää, hänen kurkkuaan oli alannut kuivata myös. Nytkö sillekin sitten iskee tää tauti.
Menimme lepäilempään hetkiseksi, ja molempien olon kohennettua asteen päätimme palata Ibizan aurinkoon. Ei siinä kuitenkaan syke nouse, se on makoilua vaan. Asettauduimme taas kerran naurettavan ruskeiden ja kauniiden ihmisten keskelle ja palvoimme aurinkoa tovin. Näimme muuten harteikkaan, korskean nuorenmiehen joka kulki bikineissä. Tiedä sitten oliko kyseessä huumoriveto, mutta kaveri veti ihan pokalla. Rupesimme itsekin pohtimaan vastaavaa, olemmehan huomionkipeitä miehiä.
Tämän päivän piti olla erittäin tarkasti suunniteltu koska klo 12 pitäisi astua yhteen Ibizan isoimmista yökerhoista, Edeniin. Kaljaa piti ruveta ottamaan tismalleen oikealla hetkellä, lepoa oli otettava alle riittävästi. Tää ei saa mennä munille. Nyt ollaan Ibizalla. Toki olimme molemmat puolivillaisessa kunnossa mutta haudassa ehtii levätä sitten.
Parin tunnin auringonoton jälkeen kaikki tähtäsikin iltaa kohden. Itse hain vielä pari tuliaista, nautiskelimme vielä spagetit mieheen ja sitten keskityimme oleelliseen - oikea-aikaiseen tankkaukseen. Heinekenit piti ottaa alas sopivaan tahtiin, sillä yökerhon juomahinnasto on naurettavan jyrkkä. Olut maksaa 10 euroa. Siis 0,33 olutpullo.
Nevis voitti mut ekaa kertaa korttipelissään. Söi miestä. Nevis myös totesi että olen ainoa mies jonka hän tietää joka oikeasti pitää lukua mielessään siitä kuinka monta kertaa toinen on voittanut. Totta.
Lopulta vetäisimme hampparit naamaan ja käppäilimme Edenin ovelle. Meitä hiukan huoletti se, että pääsisimmekö sisälle shortseissa kun pukukoodiksi ilmoitettiin ”no beachwear”. Heittämällä tupaan. Nevis muuten näytti hyvältä, mies oli varta vasten ottanut mukaan yö pois –osaston valkosankaiset aurinkolasit.
Hyvin siellä jaksettiin vetää. Mutta, kuten ennenkin – Nevis kertokoon yökerhosta tarkemmin. Mä vain vedin.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
Osa 5 – Yö pois
Ei tuntunut olo oikein herkulliselta kun aamulla heräsi, peräti kuumeiseksi tunsin itseni.
Röhnötimme normitapaamme sängyssä myöhään ja sitten menimme syömään english breakfastit. Ei maistunut yhtään se papumömmö ja ne ihmemakkarat tänä aamuna. Pekonissanikin oli luun palasia. Hyi heviletti. Huolestumisen syitä lisäsi se, että Toni oli ruvennut rykimään virkayskää, hänen kurkkuaan oli alannut kuivata myös. Nytkö sillekin sitten iskee tää tauti.
Menimme lepäilempään hetkiseksi, ja molempien olon kohennettua asteen päätimme palata Ibizan aurinkoon. Ei siinä kuitenkaan syke nouse, se on makoilua vaan. Asettauduimme taas kerran naurettavan ruskeiden ja kauniiden ihmisten keskelle ja palvoimme aurinkoa tovin. Näimme muuten harteikkaan, korskean nuorenmiehen joka kulki bikineissä. Tiedä sitten oliko kyseessä huumoriveto, mutta kaveri veti ihan pokalla. Rupesimme itsekin pohtimaan vastaavaa, olemmehan huomionkipeitä miehiä.
Tämän päivän piti olla erittäin tarkasti suunniteltu koska klo 12 pitäisi astua yhteen Ibizan isoimmista yökerhoista, Edeniin. Kaljaa piti ruveta ottamaan tismalleen oikealla hetkellä, lepoa oli otettava alle riittävästi. Tää ei saa mennä munille. Nyt ollaan Ibizalla. Toki olimme molemmat puolivillaisessa kunnossa mutta haudassa ehtii levätä sitten.
Parin tunnin auringonoton jälkeen kaikki tähtäsikin iltaa kohden. Itse hain vielä pari tuliaista, nautiskelimme vielä spagetit mieheen ja sitten keskityimme oleelliseen - oikea-aikaiseen tankkaukseen. Heinekenit piti ottaa alas sopivaan tahtiin, sillä yökerhon juomahinnasto on naurettavan jyrkkä. Olut maksaa 10 euroa. Siis 0,33 olutpullo.
Nevis voitti mut ekaa kertaa korttipelissään. Söi miestä. Nevis myös totesi että olen ainoa mies jonka hän tietää joka oikeasti pitää lukua mielessään siitä kuinka monta kertaa toinen on voittanut. Totta.
Lopulta vetäisimme hampparit naamaan ja käppäilimme Edenin ovelle. Meitä hiukan huoletti se, että pääsisimmekö sisälle shortseissa kun pukukoodiksi ilmoitettiin ”no beachwear”. Heittämällä tupaan. Nevis muuten näytti hyvältä, mies oli varta vasten ottanut mukaan yö pois –osaston valkosankaiset aurinkolasit.
Hyvin siellä jaksettiin vetää. Mutta, kuten ennenkin – Nevis kertokoon yökerhosta tarkemmin. Mä vain vedin.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
Friday, September 05, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 4 – Kyllä myrkyn lykkäs
Voi tsiisus. Heräsin aamulla tuntien oloni ihan ookooksi, vaikkakin Neviksen hienoinen anisviinakuorsaus ehkä olikin vienyt parhaan terän yöuniltani. Menin hoitelemaan pankkiasioita alakerran koneelle. Palasin ylös ja seurasin kun Kristiinankaupungin Tony Montana heräsi. Yksissä tuumin päätimme hyökätä alas lounastamaan pienen korttipelisession päälle.
Kun ruoka tuli eteen iski ihan uskomattoman heikko olo. Todella ei häävi. Kurkku oli vähän ollut kipeä mutta nyt lähti kaikki virta miehestä. Ilmoitin tästä Tonillekin ja olimme melko varmoja että kyseessä on auringonpistos. Vetämätön olo jatkui läpi päivän, joka mun puolesta meni enemmän tai vähemmän munille. Toni löysi mulle paikalliselta apteekilta panadoleja, ja sai taas todeta että hänet tunnistetaan suomalaiseksi – mies kertokoon itse sitten enemmän. Panadol laittoi olon väliaikaisesti sellaiseen kuosiin että Pizzalla pystyimme käymään ja kiertelemään sataman maisemissa muutamissa kaupoissa.
Homojen hommaa sanon minä – sairastaa nyt sitten Ibizalla. Sain tietää että veljeni perheessä oli vastaavanlainen tauti jylläämässä joten auringonpistos ei enää tuntunutkaan todennäköiseltä. Kun nyt ei vaan tohon kikkarapäähän tarttuisi. Niin, ja meillähän on 47 euron yö pois –liput perjantaille! ARGH!
Myönnettäköön nyt kuitenkin että pieni lepopäivä oli ihan hyvä meille molemmille. Ei sitä joka ilta psyyke ja lompakko tollasta kestä. Fiilistelimme viereisistä sängyistä toisillemme miten totaalisesti omistimme tanssilattian eilen, ja katsoimme pari elokuvaa. Lomallahan tässä ollaan. Niin, ja sääkään ei tänään ollut häävi, joten sekään ei ketuttanut.
Meidän kolmannen asteen palovammat alkaa olla kiihkeän aloe veran hinkkaamisen myötä menneisyyttä. Tässähän vois pian palata taas aurinkoon.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. mokamake.blogspot.com puhui viimeisimmässä kirjoitelmassaan myös tanssiliikkeistä, kannattaa lukea.
P.P.P.S. Nevis puhuu omassa kirjoituksessaan jostain alastomuusepisodista parvekkeella, ja haluan heti todeta että se on panettelua ja valetta. Äiti.
Osa 4 – Kyllä myrkyn lykkäs
Voi tsiisus. Heräsin aamulla tuntien oloni ihan ookooksi, vaikkakin Neviksen hienoinen anisviinakuorsaus ehkä olikin vienyt parhaan terän yöuniltani. Menin hoitelemaan pankkiasioita alakerran koneelle. Palasin ylös ja seurasin kun Kristiinankaupungin Tony Montana heräsi. Yksissä tuumin päätimme hyökätä alas lounastamaan pienen korttipelisession päälle.
Kun ruoka tuli eteen iski ihan uskomattoman heikko olo. Todella ei häävi. Kurkku oli vähän ollut kipeä mutta nyt lähti kaikki virta miehestä. Ilmoitin tästä Tonillekin ja olimme melko varmoja että kyseessä on auringonpistos. Vetämätön olo jatkui läpi päivän, joka mun puolesta meni enemmän tai vähemmän munille. Toni löysi mulle paikalliselta apteekilta panadoleja, ja sai taas todeta että hänet tunnistetaan suomalaiseksi – mies kertokoon itse sitten enemmän. Panadol laittoi olon väliaikaisesti sellaiseen kuosiin että Pizzalla pystyimme käymään ja kiertelemään sataman maisemissa muutamissa kaupoissa.
Homojen hommaa sanon minä – sairastaa nyt sitten Ibizalla. Sain tietää että veljeni perheessä oli vastaavanlainen tauti jylläämässä joten auringonpistos ei enää tuntunutkaan todennäköiseltä. Kun nyt ei vaan tohon kikkarapäähän tarttuisi. Niin, ja meillähän on 47 euron yö pois –liput perjantaille! ARGH!
Myönnettäköön nyt kuitenkin että pieni lepopäivä oli ihan hyvä meille molemmille. Ei sitä joka ilta psyyke ja lompakko tollasta kestä. Fiilistelimme viereisistä sängyistä toisillemme miten totaalisesti omistimme tanssilattian eilen, ja katsoimme pari elokuvaa. Lomallahan tässä ollaan. Niin, ja sääkään ei tänään ollut häävi, joten sekään ei ketuttanut.
Meidän kolmannen asteen palovammat alkaa olla kiihkeän aloe veran hinkkaamisen myötä menneisyyttä. Tässähän vois pian palata taas aurinkoon.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. mokamake.blogspot.com puhui viimeisimmässä kirjoitelmassaan myös tanssiliikkeistä, kannattaa lukea.
P.P.P.S. Nevis puhuu omassa kirjoituksessaan jostain alastomuusepisodista parvekkeella, ja haluan heti todeta että se on panettelua ja valetta. Äiti.
Thursday, September 04, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 3 – Palaneiden miesten vapaapäivä
Hei! Toni kertoi jotain jostain aurinkorasvaepisodista. Haluan heti alkuun korostaa ettei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Olemme hiukan punaisia, mutta ei siinä mitään. Keskiviikkopäivän aloitus meni meiltä jo todella myöhäiseksi, heräsimme klo 15 aikoihin. Ja suoraan aamupalalle. Päätimme tyypätä brittiläisen aamupalan, johon ilmiselvästi kuuluu kaksi munaa, liuta papuja sekä pekonia. Jutustelimme mukavan tarjoilijattaren kanssa joutavia laittaessamme papuja naamaan. Tyttö oli ollut töissä täällä vuoden ja oli kotoisin Alicantesta. Pääsin heti miestelemään että olen ollut siellä, onhan se ainut paikka jossa olin Espanjassa aiemmin poikennut.
Sitten ostelimme tuliaisia, ja mun oli pakko ostaa jotain hiukan värikkäämpää päällepantavaa – noihin megayökerhoihin ei vissiin pääse varttibaaripaidassa. Tonihan on varannut mukaansa valkoiset aurinkolasit. Toni osti Nooralleen Ibiza –topin, jonka koon totesimme hotellihuoneessa melko reiluksi. Toni päätti sitten että tästähän tulee hyvä vaatekappale itselleen seinäjoen yöelämään. Mies näyttää kieltämättä todella hyvältä topissa. Nooralle haettiin sitten jotain muuta kivaa.
Siinä meni iltapäivä rattoisasti kun jalasjärveläinen ja kristiinankaupunkilainen ikkunashoppailivat. Täällä on muuten todella paljon homopareja, tiedä häntä sitten lasketaanko meidät yhdeksi sellaiseksi. Ehkä pitäis vähentää tota käsi kädessä kävelyä.
Sitten kävimme syömässä, spagettia. Tonikin piti kovasti.
Täällä muuten soi Ibizatekno joka paikassa. Takseissa, huoltoasemilla ja parturi-kampaamoissa. Spekuloimme tuossa että millaiset mahtavat olla Ibizalaiset hautajaiset.
Ennen yöelämään lähtemistä hakkasimme taas Tonin upouutta Munchkin –peliä. Kerrottakoon nyt vaatimattomasti tähän väliin että pelit ovat toistaiseksi menneet hyväkseni 9-0. Tonia vähän syö.
Niin, yöelämäänhän ei ollut tarkoitus lähteä. Lähdimme lähinnä käppäilemään ja juomaan parit oluet – sekä ostamaan liput perjantaille Edeniin. Silloin siellä esiintyisi legendaarinen Pete Tong, jonka jopa me tiedämme.
No, asia johti toiseen ja ilta venähti noin klo 04.00 asti. Olimme tanssilattialla lukuisia tunteja, mutta ojennan illasta kapulan taas vapaa-aikavastaavallemme Toni Nevanpäälle.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
Osa 3 – Palaneiden miesten vapaapäivä
Hei! Toni kertoi jotain jostain aurinkorasvaepisodista. Haluan heti alkuun korostaa ettei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Olemme hiukan punaisia, mutta ei siinä mitään. Keskiviikkopäivän aloitus meni meiltä jo todella myöhäiseksi, heräsimme klo 15 aikoihin. Ja suoraan aamupalalle. Päätimme tyypätä brittiläisen aamupalan, johon ilmiselvästi kuuluu kaksi munaa, liuta papuja sekä pekonia. Jutustelimme mukavan tarjoilijattaren kanssa joutavia laittaessamme papuja naamaan. Tyttö oli ollut töissä täällä vuoden ja oli kotoisin Alicantesta. Pääsin heti miestelemään että olen ollut siellä, onhan se ainut paikka jossa olin Espanjassa aiemmin poikennut.
Sitten ostelimme tuliaisia, ja mun oli pakko ostaa jotain hiukan värikkäämpää päällepantavaa – noihin megayökerhoihin ei vissiin pääse varttibaaripaidassa. Tonihan on varannut mukaansa valkoiset aurinkolasit. Toni osti Nooralleen Ibiza –topin, jonka koon totesimme hotellihuoneessa melko reiluksi. Toni päätti sitten että tästähän tulee hyvä vaatekappale itselleen seinäjoen yöelämään. Mies näyttää kieltämättä todella hyvältä topissa. Nooralle haettiin sitten jotain muuta kivaa.
Siinä meni iltapäivä rattoisasti kun jalasjärveläinen ja kristiinankaupunkilainen ikkunashoppailivat. Täällä on muuten todella paljon homopareja, tiedä häntä sitten lasketaanko meidät yhdeksi sellaiseksi. Ehkä pitäis vähentää tota käsi kädessä kävelyä.
Sitten kävimme syömässä, spagettia. Tonikin piti kovasti.
Täällä muuten soi Ibizatekno joka paikassa. Takseissa, huoltoasemilla ja parturi-kampaamoissa. Spekuloimme tuossa että millaiset mahtavat olla Ibizalaiset hautajaiset.
Ennen yöelämään lähtemistä hakkasimme taas Tonin upouutta Munchkin –peliä. Kerrottakoon nyt vaatimattomasti tähän väliin että pelit ovat toistaiseksi menneet hyväkseni 9-0. Tonia vähän syö.
Niin, yöelämäänhän ei ollut tarkoitus lähteä. Lähdimme lähinnä käppäilemään ja juomaan parit oluet – sekä ostamaan liput perjantaille Edeniin. Silloin siellä esiintyisi legendaarinen Pete Tong, jonka jopa me tiedämme.
No, asia johti toiseen ja ilta venähti noin klo 04.00 asti. Olimme tanssilattialla lukuisia tunteja, mutta ojennan illasta kapulan taas vapaa-aikavastaavallemme Toni Nevanpäälle.
P.S. Tonin blogi löytyy edelleen osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
Wednesday, September 03, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 2 – Ibizan auringon alla
Heräsimme Ibizalla. Edelleen vähän vaikea uskoa missä sitä on. No, tästä otetaan tottakai kaikki ilo irti. Samaa mieltä on ystäväni Toni.
Kävimme tekemässä melko merkityksettömän kävelykierroksen lähialueella, mutta silmään osui toki muutama mielenkiintoinen juttu. Uimaranta oli ihan vieressä, ja sen takana näkyi San Antonion kaksi legendaarisinta yökerhoa. Eli niinku joku eteläpohjalainen pikkupaikkakunta mainonnassaan sanois, että kaikki palvelut vieressä.
Ostimme postikortteja mm.Oravantielle, Siipipyöränkadulle ja Topparoikankujalle, ja menimme aamupalan äärelle kirjoittelemaan niitä. Aamiainen oli nam nam –osastoa. Mainitsinko että nauran koko ajan ollessani täällä? Nevis on melkoinen apina.
Sitten piti mennä rannalle, vähän arskaa ottamaan. Oli nimittäin melkoisen lämmin! Asetuimme keskeiselle paikalle ja yritimme häveliäästi välttyä alastomien rintojen näkemiseltä. Epäonnistuimme surkeasti. Olipa aika hyvän näköisiä ja kastanjanvärisiä vartaloita, molempien sukupuolten edustajilla siellä. Me emme niinkään, mutta onneksi jotkut britit olivat vielä meitä rumempia ja valkoisempia. Uida pulikoimassakin käytiin moneen otteeseen, ja Tonia haittas kuulemma kauheesti se veden suolaisuus. Ei Kristiinankaupungissa kuulemma kirvele tolleen.
Köllimme auringossa sellaisen kaksi tuntia, emmekä luonnollisesti käyttäneet aurinkorasvaa – ihan typerää taikauskoa moinen. Eihän suomessakaan ikinä pala! Hotellihuoneella kaksi idioottia rupesivat sitten naureskelemaan toistensa ulkonäölle että oho, sitä nyt oikeesti näytetään viimesen päälle kohta etelänmatkaajilta. Rapuväri tekee tuloaan.Well, syömään sitä piti mennä. Vieressä oleva pizzamesta tarjosi meille ihan perkuleen hyvät pöperöt, ja näköjään täällä tarjoiltaisiin aamupalaakin peräti kolmeen asti iltapäivästä. Ibizan palvelutunnit on kuitenki vähän eri – jotkut yökerhot vasta aukeavat klo 04.00 aamuyöstä.
Ruuan päälle nukuttiin pienet ruokalevot, ja sitten alkoi iltajuonti, kaljan ja jo kerran mainitun ei-niin-herkullisen turkkilaisen anisviinan ryydittämänä. Nevis oli ostanut meille matkapeliksi erään hauskan korttipelin jossa olen voittanut sen toistaiseksi 4-0. Hei, muuten! Lentokentällä ollessamme kuulimme jonkun pojan eräässä kouluseurassa nimittävän toista poikaa Nevikseksi. Tämä oli Tonille kova paikka.
Juontia seurasi Ibizan baarikierros, josta Toni voisi kertoa sitten tarkemmin. Olin huppelissa, mutta oli toki kivaa. Käsittämätön mesta.
P.S. Tonin blogi löytyy osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
Osa 2 – Ibizan auringon alla
Heräsimme Ibizalla. Edelleen vähän vaikea uskoa missä sitä on. No, tästä otetaan tottakai kaikki ilo irti. Samaa mieltä on ystäväni Toni.
Kävimme tekemässä melko merkityksettömän kävelykierroksen lähialueella, mutta silmään osui toki muutama mielenkiintoinen juttu. Uimaranta oli ihan vieressä, ja sen takana näkyi San Antonion kaksi legendaarisinta yökerhoa. Eli niinku joku eteläpohjalainen pikkupaikkakunta mainonnassaan sanois, että kaikki palvelut vieressä.
Ostimme postikortteja mm.Oravantielle, Siipipyöränkadulle ja Topparoikankujalle, ja menimme aamupalan äärelle kirjoittelemaan niitä. Aamiainen oli nam nam –osastoa. Mainitsinko että nauran koko ajan ollessani täällä? Nevis on melkoinen apina.
Sitten piti mennä rannalle, vähän arskaa ottamaan. Oli nimittäin melkoisen lämmin! Asetuimme keskeiselle paikalle ja yritimme häveliäästi välttyä alastomien rintojen näkemiseltä. Epäonnistuimme surkeasti. Olipa aika hyvän näköisiä ja kastanjanvärisiä vartaloita, molempien sukupuolten edustajilla siellä. Me emme niinkään, mutta onneksi jotkut britit olivat vielä meitä rumempia ja valkoisempia. Uida pulikoimassakin käytiin moneen otteeseen, ja Tonia haittas kuulemma kauheesti se veden suolaisuus. Ei Kristiinankaupungissa kuulemma kirvele tolleen.
Köllimme auringossa sellaisen kaksi tuntia, emmekä luonnollisesti käyttäneet aurinkorasvaa – ihan typerää taikauskoa moinen. Eihän suomessakaan ikinä pala! Hotellihuoneella kaksi idioottia rupesivat sitten naureskelemaan toistensa ulkonäölle että oho, sitä nyt oikeesti näytetään viimesen päälle kohta etelänmatkaajilta. Rapuväri tekee tuloaan.Well, syömään sitä piti mennä. Vieressä oleva pizzamesta tarjosi meille ihan perkuleen hyvät pöperöt, ja näköjään täällä tarjoiltaisiin aamupalaakin peräti kolmeen asti iltapäivästä. Ibizan palvelutunnit on kuitenki vähän eri – jotkut yökerhot vasta aukeavat klo 04.00 aamuyöstä.
Ruuan päälle nukuttiin pienet ruokalevot, ja sitten alkoi iltajuonti, kaljan ja jo kerran mainitun ei-niin-herkullisen turkkilaisen anisviinan ryydittämänä. Nevis oli ostanut meille matkapeliksi erään hauskan korttipelin jossa olen voittanut sen toistaiseksi 4-0. Hei, muuten! Lentokentällä ollessamme kuulimme jonkun pojan eräässä kouluseurassa nimittävän toista poikaa Nevikseksi. Tämä oli Tonille kova paikka.
Juontia seurasi Ibizan baarikierros, josta Toni voisi kertoa sitten tarkemmin. Olin huppelissa, mutta oli toki kivaa. Käsittämätön mesta.
P.S. Tonin blogi löytyy osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
Tuesday, September 02, 2008
Mikko ja Toni Ibizalla
Osa 1 – Kun etelä kutsuu
Herään siihen kun Toni soittaa. Nyt ne olis alhaalla oottaas.
Olen kuunnellut yön kun kämppis oksentaa, ja on jännä lähteä.Ajamme Tonin isän kyydissä Helsinki-Vantaalle, ja kuuntelemme juttuja yli 30 –vuotiselta rekkakuskiuralta. Kovaa kamaa.
Tämän reissun syyhän on yksinkertainen. Toni on aina puhunut Ibizalle menosta, niin kauan kun olen hänet tuntenut. Toni kun täytti pyöreitä tuossa 2006, ostimme hänelle porukalla Ibizan reissun lahjaksi. Mun hommaksi jäi säilyttää synttärikassaa siihen pisteeseen kun Toni sitten päätti ilmoittaa että NYT. Se hetki oli alkuvuodesta, tämän vuoden puolella. Ja mä lähdin kaveriksi.
Air Berlin on kuppainen lentoyhtiö, mutta halpa. Halvin mitä mä onnistuin löytämään. Ei tästä paskasta saanu edes mitää lentopisteitä. Ja koneessa sai sellasen teeleivän jonka sisällä oli jotain teollisuusmakkaraa ja yksi noin sentin levyinen salaatinlehti. Nams. Koneessa törmäsin muuten tuttuun, erään Mikkeliläisen kaiutinfirman markkinointipäällikköön. Tonia ei kiinnostanut, hän luki Metallican haastattelua.
Onneksi Tonin kanssa on kohtuuhyvää huumoria. Berliinissä vietetyn välipysäkin jälkeen pääsimme vihdoin Ibizalle, kun kello huiteli puolta kymmentä. Nappasimme lentokentältä taksin ja totesimme ilman melko kosteaksi ja lämpimäksi. Hyvä.
Taksikuskimme oli murhanhimoinen psykopaatti, joka kosti kaikille liikenteessä pitkillä valoille, tekemällä kostojarrutuksia ja näyttämällä yleisesti todella pelottavalta.Pääsimme hengissä hostellillemme joka oli multa ihan sokkobuukkaus. Kahden hengen huone oli 38 euroa yö. Ja jumalauti että mikä säkä. Hostelli (Florida Centre, heh) on ihan keskellä San Antoniota, vieressä on uimarannat, isoimmat yökerhot ja melkoinen meininki. Nappasimme parit snapsit kauhean makuista Turkkilaista anisviinaa ja suuntasimme ulos.
Pakko nyt myöntää, että aika hiljaiseksi veti, kun astelimme Ibizan yöelämää ihmettelemään. Viihdearvo on melkoinen, mutta pakko sitä on ihmetellä miten täällä joku asuu. Puhumattakaan lasten kanssa. Tämä on jonkinlainen brittiläisnuorten riitti, tulla Ibizalle kerran elämässään ja menettää kontrolli ihan täysin. Naiskauneutta riittää, samoin mieskauneutta. Ja kaikkea siltä väliltä. Join pari olutta ja Nevis siinä vieressä nauro että tais vetää Jokipiinki aika hiljaseks. Niin veti.Mutta jumalauta että oli kivaa! Huomenna taas.
P.S. Muista seurata Tonin blogia osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Myös erään Seinäjokelaisen roudarin kotiblogi on erittäin herkullista luettavaa, osoitteessa mokamake.blogspot.com
Osa 1 – Kun etelä kutsuu
Herään siihen kun Toni soittaa. Nyt ne olis alhaalla oottaas.
Olen kuunnellut yön kun kämppis oksentaa, ja on jännä lähteä.Ajamme Tonin isän kyydissä Helsinki-Vantaalle, ja kuuntelemme juttuja yli 30 –vuotiselta rekkakuskiuralta. Kovaa kamaa.
Tämän reissun syyhän on yksinkertainen. Toni on aina puhunut Ibizalle menosta, niin kauan kun olen hänet tuntenut. Toni kun täytti pyöreitä tuossa 2006, ostimme hänelle porukalla Ibizan reissun lahjaksi. Mun hommaksi jäi säilyttää synttärikassaa siihen pisteeseen kun Toni sitten päätti ilmoittaa että NYT. Se hetki oli alkuvuodesta, tämän vuoden puolella. Ja mä lähdin kaveriksi.
Air Berlin on kuppainen lentoyhtiö, mutta halpa. Halvin mitä mä onnistuin löytämään. Ei tästä paskasta saanu edes mitää lentopisteitä. Ja koneessa sai sellasen teeleivän jonka sisällä oli jotain teollisuusmakkaraa ja yksi noin sentin levyinen salaatinlehti. Nams. Koneessa törmäsin muuten tuttuun, erään Mikkeliläisen kaiutinfirman markkinointipäällikköön. Tonia ei kiinnostanut, hän luki Metallican haastattelua.
Onneksi Tonin kanssa on kohtuuhyvää huumoria. Berliinissä vietetyn välipysäkin jälkeen pääsimme vihdoin Ibizalle, kun kello huiteli puolta kymmentä. Nappasimme lentokentältä taksin ja totesimme ilman melko kosteaksi ja lämpimäksi. Hyvä.
Taksikuskimme oli murhanhimoinen psykopaatti, joka kosti kaikille liikenteessä pitkillä valoille, tekemällä kostojarrutuksia ja näyttämällä yleisesti todella pelottavalta.Pääsimme hengissä hostellillemme joka oli multa ihan sokkobuukkaus. Kahden hengen huone oli 38 euroa yö. Ja jumalauti että mikä säkä. Hostelli (Florida Centre, heh) on ihan keskellä San Antoniota, vieressä on uimarannat, isoimmat yökerhot ja melkoinen meininki. Nappasimme parit snapsit kauhean makuista Turkkilaista anisviinaa ja suuntasimme ulos.
Pakko nyt myöntää, että aika hiljaiseksi veti, kun astelimme Ibizan yöelämää ihmettelemään. Viihdearvo on melkoinen, mutta pakko sitä on ihmetellä miten täällä joku asuu. Puhumattakaan lasten kanssa. Tämä on jonkinlainen brittiläisnuorten riitti, tulla Ibizalle kerran elämässään ja menettää kontrolli ihan täysin. Naiskauneutta riittää, samoin mieskauneutta. Ja kaikkea siltä väliltä. Join pari olutta ja Nevis siinä vieressä nauro että tais vetää Jokipiinki aika hiljaseks. Niin veti.Mutta jumalauta että oli kivaa! Huomenna taas.
P.S. Muista seurata Tonin blogia osoitteessa nevanpaa.blogspot.com, ja kuvareportaasiamme mun Facebook –galleriassa.
P.P.S. Myös erään Seinäjokelaisen roudarin kotiblogi on erittäin herkullista luettavaa, osoitteessa mokamake.blogspot.com
Subscribe to:
Posts (Atom)