Osa 16: New York 16.10.2005

Lauantai 15.10 - sunnuntai 16.10.2005

Viimeinen lisays paivakirjaani.

Uskomaton 2 viikkoa takana. 3 paivaa Reykjavikissa, 2 viikkoa New Yorkissa. Laja mahtavia muistoja kotiinvietavaksi, joita summaan lopuksi.

Lauantai 15.10.

Ensimmainen aurinkoinen paiva... yli viikkoon! Olen sattunut New Yorkiin juuri siksi ajanjaksoksi kun kaupunki ja lahialue saavat pahimmat sademaaransa ja tulvansa ikina. Ihan oikeasti. Eika tama sade kylla suomalaiselle tuntunut missaan. Ei mikaan ihme kun taalla vakea lakoaa kun pakkaset iskee. Viemarointi on tassa kaupungissa todella luokatonta, kun jo ensimmaisena sadepaivana kadut tulvivat. Jerseyssa tilanne on todella huono, samoin osissa Long Islandia.

Mutta tama lauantai, viimeinen kokonainen paivani Manhattanilla, oli ihanan aurinkoinen. Menin metrolla Central Parkin etelakarjen asemalle, ja katsoin isointa ihmismaaraa puistossa mita olin tahan asti nahnyt. Ihmiset todella nauttivat upeasta saasta. Kun olin saapunut New Yorkiin 2 viikkoa aikaisemmin, ilma oli todella painostava, nyt se oli yksinkertaisen upea. Paatin suunnata kohti Central Parkin elaintarhaa, ihan yllattaen. Sattumalta tormaan samaiseen Kareniin kadulla, joka opasti ryhmaani NBC:n studioilla yli viikkoa aikaisemmin. Han muistaa minut, ja nauraa kun kerron mitka mittasuhteen Conanin Suomijutut ovat saaneet kotimaassani. Han kertoo olleensa toissa studiolla 11.10. kun Paasonen ja Nurkse olivat sattumalta yleisossa. Ilmeisesti yleisossa oli ollut muitakin suomalaisia, koska olivat ihastuksissaan supisseet Karenille "toi seta juontaa meitin Idolseja!"

Central Parkin elaintarha on mukava lisa valtavan puistoalueen tarjoamiin kohteisiin. Sisaanpaasy maksoi 6 dollaria, ja vastineeksi rahoilleni nain hylkeita, apinoita, trooppisia lintuja, jaakarhuja ja aivan alyttoman huvittavan nakoiset pingviinit. En osannut ajatella muuta kuin Madagasgar -elokuvaa jossa pingviinit olivat aivot elainpaon takana. Osa naista elaimista (jotka nayttavat Joe Pescilta smokissa) seisoivat koko ajan huvittavassa asennossa, kuin olisivat tapittaneet intissa.

Elaintarha kohensi mieltani lisaa, ja suuntasin alemmas Manhattanille ostamaan loput tuliaiset perheelleni. Loysin pari melkoista hittia;)

Metrossa takaisin hostellille illalla tormasin rasittavimpaan ilmioon tahanastisen matkani aikana: joukkoon New Yorkilaisia teineja. Metro on yleensa hiljainen ja hiukan vaivaantunut paikka, paitsi jos joku tuo vauvan vaunuun jolloin lahes kaikkien kasvoille nousee "voi ku lutunen" -hymy. Nama 13-14 -vuotiaat puhuivat niin kimeilla ja rasittavilla aanilla etta mieleni teki nousta pystyyn ja lappaista kaikkia luunapilla otsaan. Aivoihin vain sattuu kun joutuu kuuntelemaan "...and then she was like, you know, and I was like, well, yea, and then they all were pretty, well, like, you know... an iwwas kinda, AWESOME!!" (huomaa etta tama pitaa huutaa mahdollisimman lujaa ja vetaa henkea jokaisen pilkun kohdalla niin etta vaikuttaa etta olet rintauimari joka palaa pinnalle aina valilla vetaisemaan happea).

Hostellille, huoneeseeni paastyani loydan Hessun pakkailemassa laukkujaan. Se perkele on ostanu varmaan 1000 $ tuliaisia, mm. tyokaverilleen joka on niin viehattava etta sita pitaa yrittaa iskea ostamalla sille 200 dollarin palm pilot tuliaisiksi. Aidilleen se oli ostanu piraattiaurinkolasit.

Hyvastelemme, ja mies antaa korttinsa ja pyytaa joskus vierailemaan Brasiliassa. Vastaan: tottakai! Molemmat tiedamme valehtelevamme. Nama tilanteet ovat aina tavallaan haikeita mulle, piti ihmisesta eli ei... siina on jotain niin lopullista. Hoh, ikavahan tota hoopoa tulee.

Sunnuntai 16.10.

Valvottuani lauantaina ihan liian myohaan huomaan etten edes saa unta. Suomeen palaaminen jannittaa enemman kuin alunperin reissuun lahteminen.

Tuskainen yo loppuu kertalaakista kun koko kamppani paattaa ruveta yhta aikaa pakkaamaan. Nousen itsekin suihkuun, ja lompsin alas. Morjenstan jo tutuksi tullutta henkilokuntaa viimeista kertaa ja tilaan 14 kertaa "small regular coffeen".

Edessa on muutaman tunnin odottelu. Odotan myos soittoa Suomesta, silla lupasin jutella englanninkieliselle, ihan mielenkiintoiselta vaikuttavalle nettiradiolle Conan -kokemuksestani paikallista aikaa kolmelta jonka jalkeen tarkoitus on lahtea lentokentalle.

Radio Free Finland (www.radiofreefinland.net, www.finlandforthought.net) soitti ja juttelimme kyseisen kanavan toimittajan, Philin kanssa mukavia 15 minuuttia. Hauska kotimaassa sitten kuunnella klippi jalkeenpain. Nyt kohti lentokenttaa. Koti kutsuu!

Tahan alkaa olla sopiva lopettaa paivakirjani. Tuskinpa kirjoittelen enaa ikina nain paljoa 2 viikon aikana, ei kirjoittaminen koskaan leipalajini ole ollutkaan. Mutta mahtavaa etta jotkut ovat jaksaneet lukea hourimistani.

Listaan kokemukseni matkaltani top 5 -listaan, johon taman paatan.

5: Reykjavikin ihmiset ja ilmapiiri

Kavele pienen Reykjavikin kauppakadulla keskiyolla ja naet millainen kulttuuri tama on. Kovin erilainen kuin itse odotin. Islantilainen nojaa paljon enemman perheyhteisoon kuin suomalainen, katukuva muistutti yllattavasti esimerkiksi italialaista. Mahtava pieni kaupunki, kunpa olisi ollut enemman aikaa. Kallis kuitenkin kuin mika.

4: Madison Square Garden, kauden 05 avaus

Miettikaa nyt mika tuuri, olla paikalla kun latka palaa New Yorkiin. Nahda Koivu pelaamassa Montrealille, haistaa Gardenin legendaarinen ilma... uskomattoman hieno kokemus.

3: Broadway

Kaikki upeita elamyksia, Spamalot, One man Star Wars ja Leijonakuningas. Menkaa katsomaan mika tahansa naista jos olette yhtaan omituisia, lapsellisia tai nortteja. Mina olen kaikkia kolmea ja rakastuin Broadwayhyn.

2: Late Night with Conan O'Brien

Oli miten oli, tuuriahan mulla oli perkeleesti kun satuin olemaan paikalla kun Conan teki "Suomi-spesiaalinsa". Oli aivan mahtava kokemus nahda ohjelma yleisona ja jopa vaihtaa muutama sana itsensa hostin ja kasikirjoittajan kanssa. Suosittelen kaikille NY:n matkaajille vierailua NBC:lle, pitavat meita kuin kukkaa kammenella siella.

1: New York, New York

Mika kaupunki, ei amerikkalainen vaan metropoli jossa sulautuvat yhteen kaikki maailman kulttuurit. Laskin kuulleeni pelkastaan metrossa 2 viikon aikana puhuttavan 27 eri kielta. Noin arvelisin, vaikka en lingvisti olekaan:D New York on 8 miljoonan ihmisen suuri perhe johon mahtuu kaikkea. Toykeita ja mukavia ihmisia, itse tormasin lahinna mukaviin. Kun kadulla kysyn neuvoa, kaikki auttoivat. Jos ikina mietit tanne tulemista, ala mieti kauaa. Varmasti loputtomasti mahdollisuuksia ei ole.

Kaikkea parasta kaikille, signing out.

-Mikko

Osa 15: New York 15.10.2005

Perjantai 14.10.2005

Pihalla sataa, viidetta paivaa yhta soittoa. New Yorkin autolijat eivat ole kovinkaan huomaavaisia jalankulkijoita kohtaan, vaan normaalisti paahtavat viela astetta kovempaa latakkoon, jos on mahdollista kastella joku.

Joten istun taas tanaan koneella pikkaisen myohempaan, ja nauran edelleen koko Tarja-Conan jutun saamille mittasuhteille Suomessa. Loydan keskustelupalstan jossa pari kaveria ovat rakentaneet suuren salaliittoteorian Conanin ja Halosen vaalikampanjan valille. Uskomatonta. Olen saanut jopa pari haastattelupyyntoa. Blogini on saanut hirvittavan maaran kavijaosumia, enemman kuin jarjestamani Aukusti -tapahtuman sivut kesalla. Kahdessa paivassa.

No, eikohan se maanantaina oo jo melko hiljaista kun Suomeen saavun. Laskeutuminen takaisin tyoelamaan alkaa tiistaina, nyt kun tama "kesaloma" alkaa olla ohi. Mukava menna Seinajoelle, ja alkaa taas vaantamaan Profestin ja Provinssin juttuja.

Lahetan Conanin kasikirjoittajatiimille sahkopostilla linkkeja heidan aiheuttamastaan massahysteriasta Suomessa. Kerroin heille kylla keskiviikkona etta heittavat nyt bensaa liekkeihin, ja Suomalaiset hullaantuvat vain lisaa. Luvassa on varmasti kymmenia ellei satoja pyhiinvaeltajia Conanin studiolle. Suosittelen kylla ihan tosissani, oli todella mukava kokemus olla katsojana ja jopa osallistua.

Nyt istun 42nd streetilla nettikahvilassa ja mietin miten viettaisin viimeisen kokonaisen paivani huomenna New Yorkissa. Tama on mukava kaupunki - varmaan kotoisin minulle kaikista vierailemistani isoista kaupungeista.

Paiva meni harhaillessa little Italyssa, ja nautiskelin elamani parhaimman pasta bolognesen. Loysin myos liikkeen, josta sain ostettua laturin puhelimeeni joka toimii. Lataan puhelinta syodessani Italialaisessa, ja puhelimeeni piippaa 20 viestia, alkaen "Hei, nain sut 7 uutisis" ja "Ootko oikeesti Conanis?".

Kayn Hostellilla, ja Hessu Hopo Brasiliasta vaivaa taas mua. Se haluaa nayttaa mulle powerpoint -esityksen edustamansa lannoitefirman historiasta ja strategiasta. Kiehtovaa. Meinaan nukahtaa kun honkkeli selittaa minulle hyvin puutteellisella englannin kielella vaarallisten materiaalien kasittelysta, tyossa kaytettavien ajoneuvojen ominaisuuksista ym. Mua kylla kiinnostaa ihan perkeleesti mina vuonna hollantilainen firma Bungee perustettiin ja koska se aloitti toimintansa brasiliassa. Uskomattomintahan on se, etta taa kaveri on mieleton naistenmies - joka ilta silla on kasivarressa uusi kaunotar. Mokoma paskiainen. Ehka naiset ajattelevat etta mies on kykenematon olemaan kylma julmuri, jos silla on suuria vaikeuksia muodostaa sanoja kuten "dog".

En ole katkera, mutta kuitenkin.

Kayn kavelemassa Times Squarella ja Broadwaylla, sade tosin ketuttaa. Menen elokuvateatteriin, ja huomaan tanaan ensi-iltaan tulleen Domino -elokuvan (Keira Knightley, Mickey Rourke..). Ihan mukavaa ajantappoa. Valilla vain rasittaa Tony Scottin kuvaustyyli, kaksituntisen leffan jalkeen jaljella on melkoinen paansarky.

Kello on 11 kun paasen takaisin hostellille. Kyllahan se Conan pitaa taas katsoa:)

oit.

Osa 16 - >

Osa 14: New York 14.10.2005

Torstai 13.10.2005

Pelottavaa. Conan -hassakan myota mun blogia oikeasti nyt lukee joku (kiitos vain Iltalehti), ja nyt mulla on paineita...

EI KAI, paskaa ma edelleen kirjotan, enka varmasti katso jalkeenpain onko kirjoitusvirheita.

Torstai. Pihalla on nyt satanut 3-4 paivaa yhtajaksoisesti, ja nyt tama markana olemisen uutuudenviehatys alkaa vaistya. No, ainakin on ollut hyva tekosyy istua vahan enemman koneella. Kaupungille tuli lahdettya ennatyksellisen myohaan, joskus 2 aikaan. Sade saa ihmiset nayttamaan niin kyyryilta ja masentuneilta, etta hetken luulen olevani Helsingissa.

Mutta sitten laskeudun metrotunneliin, ja lahden Sohoon poikkeamaan. Kayn myos kavelemassa Chinatownissa. Istuessani metrossa huomaan jo olevani kuin kuka tahansa New Yorkilainen, joka ei kaanny ihmettelemaan katumuusikkoa tai kerjaajaa... tai korkeita rakennuksia. Kaikkeen turtuu. Olisi mukava tulla jo pian kotiinkin, pakko myontaa :)

Menen katsomaan Empireen Nicholas Cagen Lord of Warin, joka on melko selkeasti asekauppaan kantaa ottava teos. Hirvean omaperainen elokuva, jos olisi uskallettu kasikirjoittaa viela pikkaisen kieroutuneemmin. Ihan ok tallaisenaankin. Sade hiljenee ulkona, silti saan viela liikennevaloissa silmaani sateenvarjosta.

Kello alkaa laheta kahdeksaa, ja suuntaan 42nd streetille katsomaan Leijonakuningas -musikaalia. Tama nyt sitten edustaa sita turistibroadwayta jos jokin. Rasittavan pienet jalkatilat, 2,4 tuntia tassa tilassa saattaisi aiheuttaa kuolion. Yritan kaantya penkissani jotenkin sivuuttain, onneksi olen kaytavan vieressa. Takanani istuvia venalaisnaisia ihan selkeasti ketuttaa se tosiasia etta olen pitka. Keskityn todella paljon olemaan vahan pienempi mutta epaonnistun. Vasyttaa ja vituttaa. En tieda miksi.

No, itse musikaali on ihan hyva. Ovat jopa muuttaneet n. 3 repliikkia alkuperaisesta elokuvasta. Musiikkinumeroita on paljon, nayttelijat ovat Disney -sokeroitettuja. Se on hienoa etta Broadwaylla on naytelma jossa on lahinna mustia nayttelijoita. Muutama melko nerokas toteutusidea hahmoilla, esim Zazu jota operoiva nukkemestari on oma hahmonsa. Samoin Timon. Musiikkinumerot ovat helmia, ja biisit ovat nykyelokuvan klassikoita. Mieli koheni hiukan musikaalin myota.

Raahaan itseni takaisin hostellille, katson teeveesta Lenon ja Conanin. Katson netista montako sataa ihmista ovat kayneet viimeisten tuntien aikana lukemassa tata surullista tekosyyta blogille. Kaveri kertoo Irc -gallerian kautta etta Iltalehden sivuilta on linkki blogiin. Huhhuh. Kun aloin kirjoittamaan tata mietin kiinnostaako omaa aitianikaan.

Hyvaa yota :)

Osa 15 - >

Osa 13: New York 13.10.2005

Keskiviikko 12.10.2005

Aamutoimilta paastyani menin katsomaan miten itselleni kovin tuttu huone 429 voi ilman mua ja Markia. Siella olivat norski ja meksikaani, kauheassa krapulassa. Kavin potkimassa poikia ja sanoin etta tapaamme aulassa 11.00 ja lahdemme aamiaiselle.

Siellahan pojat olivatkin tunnin kuluttua, ei-niin-freesissa ulkomuodossaan, ja lahdimme tutkimaan hostellin lahiseutua. Harhailimme Broadwayn ylapaata kun M naki jotain omituista: eras kahvila naytti TAYSIN identtiselta kopiolta Seinfeldissa esiintyneesta ruokapaikka-kahviosta. Astuimme sisaan ja meille ilmeni etta kyseessa OLI sama paikka.

Istuimme alas holmistyneina ja katselimme seinille joissa oli Seinfeldin nayttelijoiden muotokuvia ja nimikirjoituksia. Tarjoilijat kertoivat tarinoita nayttelijoitten kaynneista ravintolassa. Paikka oli jopa ihan halpa ja hyva, ja taysin turistivapaa (meita lukuunottamatta). Soimme hyvan aamiaisen ja pojat suuntasivat laheiselle katedraalille, jonka olin jo itse nahnyt. Itse lahdin valmistautumaan Conan O'Brieniin!

Metrossa matkailu tuntui ikuisuudelta, jo ennen studiolle paasemista tiesi etta tasta tulee matkan kohokohta. Saavuin kaytavaan jossa jo muutamat fanit odottelivatkin, 4 nuorta Michiganilaista ja Austinilainen miesparivaljakko, joka osoittautui myohemmin seurustelevaksi pariksi. Meilla oli todella kiehtova ja pitka keskustelu (yllatys) politiikasta ja siita miten maailma nakee Amerikan (yllatys). Mutta nama Teksasilaiset olivat homoseksuaaleja ja liberaaleja, ei varsinaisesti yleinen ilmio syvassa etelassa.

4 Michiganilaista nauroivat kun kerroin olevani Suomesta ja sanoivat 11.10. lahetyksen olleen Suomipainotteinen, kun joku Suomen idolseista (veikkaisin Tuiskua) oli ollut yleisossa ja lisaksi Conan oli osoittanut yhdennakoisyytensa Tarja Haloseen. Olin kuitenkin yksi seitsemasta ensin paikalla olleesta, ja tiesin ainakin saavani hyvan paikan studiosta :)

Istuskelimme ja odottelimme pari tuntia ja jono takanamme kasvoi. Studion tyontekijat olivat aarettoman mukavia ihmisia, ja heidankin kanssaan kavimme pari hyvaa keskustelua New Yorkissa asumisesta ym. Lopulta meidat saatettiin studioon joka oli hassun pieni (vetaa 189 ihmista), mutta todella mukavan intiimin oloinen. Istuin mielestani studion parhaalle paikalle, ihan eteen ja keskelle. Pienen odottelun jalkeen eteen hyppasi ohjelman koomikoista se kaveri joka on tunnettu Preparation-H Raymond -hahmostaan. Han kertoi muutaman stand-up vedon ja alkoi kyselemaan yleisolta mista olemme. Olin ihan kaverin vieressa, ja han kuuli sanan "Finland" ja meinasi ratketa siihen paikkaan. "Really?!? Seriously?! Again?" Sitten han kyseli multa yleison kuullen sarjan kysymyksia ja lopuksi etta valmistaudu siihen etta kamera saattaa kaantya sua kohti lahetyksessa.

Bandi saapui eteen ja vetaisi biisin lammittelyksi. Lopulta eteen saapui Conan n. 10 minuuttia ennen nauhoituksen alkua. Lammiteltyaan porukkaa han kysyi "Is there a person from Finland in here?" johon vastasin myontavasti. Vuorostaan Conan sanaili sarjan kysymyksia ja kavi kattelemassa. Max kavi antamassa mulle rumputikkunsa! Musta on tullut fanipoika. Ajattelin etta tassapa oli melkoinen ilta.

Ei se toki siihen loppunut. Kun Conan oli saanut alkuvitsinsa kerrottua, han alkoi puhua kameralle Suomesta. Taas. Han kertoi taas siita, miten yllattavaa suomalaisten innostus sarjaa kohti on ja sanoi etta yleisossa on tanaankin yksi, Micko? Kamera kuvaili mua hetken aikaa ja sitten selvisi etta ylempana oli myos kaksi naista jotka olivat suomesta. Sitten Conan esitti yleisolle taas yhdennakoisyytensa Tarja Halosen kanssa (joka oikeasti on melkoinen) ja esitti tekemansa vaalikampanjamainoksen Tarjalle. Luvassa oli puolitoistaminuuttinen video jossa Conan istui aamiaispoydassa Hesarin ja suomalaisen naisen kanssa. He rupattelevat niita naita Suomeksi, mutta en muista sisaltoa tarkasti. Taman jalkeen huomasin etta yksi studion kameroista oli suunnattu naamaani kohti koko ajan, jos Conan myohemmin ohjelmassa keksisi Suomilappaa. Tosi miellyttavaa.

Charlize Theron vieraili ohjelmassa, mika jumalatar. Kaunissss. Mainoskatkon jalkeen eteen tuotiin ohjaaja Cameron Crowe, jonka haastattelun aikana pomppasi esiin Crowen lasten suosittelema nimi hanen uudelle elokuvalleen, joka olisi "Boom Boom, plup plup". Conan heitti jutun niille raiteille etta mikahan se mahtaisi olla muissa maissa ja Mikko sai kunnian kertoa suomalaisen nimen kyseiselle elokuvalle. Voitteko uskoa milta tuntuu kertoa juttu jolle Conan O'Brien ja taysi yleiso repeavat nauramaan? Mina tiedan, nyt.

Ohjelman loputtua Conan taputtaa yleisolle, ja osoittaa mua kohti ennen poistumistaan. Olen jo lahtemassa studiolta, kun minut kaannetaan ovelta takaisin juttelemaan LAMPIOON CONANIN JA OHJELMAN PAAKASIKIRJOITTAJAN KANSSA. Voi pyha pylly.

Istumme lampiossa ja miehet kyselevat minulta kaikenlaista ja kertovat suunnittelevansa tosissaan Suomen reissua ohjelmasta. Tarjoudun oppaaksi ja ojennan heita muutamasta asiavirheestaan suomivitseissa (esim. saksa-aksentti ja puukengat seka turskajutut). Lopuksi kasikirjoittajien pomo pyytaa multa yhteystietoni etta voivat vastaisuudessa pyytaa apua suomisketseissa. Sanoivat lopuksi etta huomenna saattavat ottaa yhteytta ja pyytaa tekemaan jatkoa jutulle, ja suomen tulkkia voidaan tarvita.

Oli miten oli, nyt on jotenkin epatodellinen olo.

Katson viela ohjelman tv:sta ja hostellitoverini katsovat ensin toisiinsa ja sitten minuun kun nakevat taman karvatin ruudussa. Naurattaa hiukan. Nukkumaan.

Osa 14 ->

Osa 12: New York 12.10.2005

Tiistai 11.10.2005

Taas vahan semmonen hidas aamu. Taalla kylla on ehdottomasti syksy alkanut, ulkona on huomattavasti vilpoisempaa jatkuvasti, ja satelee jatkuvasti.

Lahden hieman ennen puoltapaivaa alas metrolla tullakseni takaisin ylos Metropolitanin kohdalla. Manhattanin metro kulkee lahinna pituussuuntaan, ja mua ei huvittanut tanaan taas kavella Central Parkin lapi sateessa.

Nappaan ennen Metropolitaniin astumista aamupalaa laheisesta kahviosta. Museo on kohtuullisen taynna vaikka onkin tiistai-iltapaiva. Ostan lipun ja lahden ihmettelemaan sen aarteita. Todella kiinnostava, suuri muinainen Egypti -nayttely. Museon sisaan on kasattu oikea, kokonainen temppeli. Aika komee. Muutenkin tama osasto savaytti.

Sitten kayn katsomassa milta antiikin Rooma ja Kreikka nayttaa taalla museossa. Enhan ma tietenkaan ymmarra naitten teosten arvoa, mutta kylla sekin nayttely vaikutti olevan lahes Louvren tasoa. Todella paljon METissa oli Polynesialais-Oseanialaisia esineita.

Eniten kaikista innostuin okkultismi - ektoplasma - kummituskuva -nayttelysta. Yksi sali oli koottu tayteen tunnettuja ja ei-niin-tunnettuja valokuvaotoksia paranormaaleista ilmioista. Osasta kuvat olivan todella hassua katsottavaa ja taysin selitettavissa, osaa katsoessa kylmat vareet kulki lapi. Niin, ja myos pieni nayttely jonka idea oli kuvata Van Goghin vaikutusta muihin taiteilijoihin oli hyva.

Sitten kuvataiteeseen. Museolla on ilmeisesti maailman kattavin kokoelma Monetin teoksia. Oli kylla komeeta katseltavaa. Museolla oli myos muutama Van Gogh ja Renoir, joita jaksoin hetken aikaa pallistella. Naurahdin kun tajusin etta Moulin Rougessa esiintyva Henri De Toulouse-Lautrec ei ollutkaan vain keksitty nimi vaan oikea taiteilija joka oli maalannut teoksia juurikin kyseiseen myllyyn liittyen. Olen moukka.

Taalla oli vahan sama kun luonnontieteen museossa. Niin paljon mahtavia asioita jai nakematta, koska aivoihin ei vain mahdu paivassa maaraansa enempaa, ja keskittymiskyky katoaa. Jalatkin vasyy. Laskeudun METin portaille ihmettelemaan halinaa hetkeksi. Mika ihana Kodak -hetki. Keski-ikainen isukki potkii puluja jotka hanen kauhukakara -poikansa on houkutellut paikalle heittelemalla hot dogin leipaa joka puolelle. Sitten kun isan silma valttaa, poika tekee perassa mita isa opetti ja juoksee suupielet ketsupissa ylosalas kiviportaita pulujen perassa. Suorastaan odotan rasavillin kompastumista. Perkele, hyva tasapaino lapseksi.

Lahden metrolla Sohoon. Soho on ystavani Jennin mukaan design -taivas jonne han haluaisi kaymaan. Totta, melkoisen komeeta designia taalta loytyy. Paljon huonekaluliikkeita, gallerioita, vaateliikkeita ja muuta. Harhailen hetkisen ja eksyn kahvilaan. Tilaan kanasalaattileivan, kahvin ja appelsiinimehun. Aivan hyvaa kahvia ja mehua, mutta leipa on pahinta ikina. Otan yhden haukun ja jatan leivan sikseen. Katselen ohi viuhahtelevia ihmisia ja mietin mita tehda ennen illan teatterinaytosta. Tilaan laskun: 16 dollaria! Helvetti.

Aion kayda New Yorkin versiossa Madame Tussaud's -galleriasta, mutta 29 dollarin sisaanpaasy kaantaa mut pois ovelta.

Menen hostellille kahdeksi tunniksi lepuuttamaan Metropolitanissa vasyneita jalkaparkojani. Lahden takaisin kohti Broadwayta, katsomaan kulttilegendaksi muodostunutta yhden miehen Star Wars -trilogiaa. (http://www.onemanstarwars.com/). Nyt taytyy myontaa etta kaytin kaikki superlatiivit jo Pythonin Spamalotin kohdalla, mutta myos tama on aivan hulvatonta katsottavaa - varsinkin mulle joka oon katsonu kyseiset leffat aika monta kertaa. Kanadalainen nayttelija Charles Ross on lapsena katsonut Star Warsin satoja kertoja ja sen nakee. Han menee lapi alkuperaisen trilogian 100 minuutissa. Nauroin taas vedet silmissa. Erityisen hauskoja olivat kohtaukset joissa han nayttelee samaan aikaan 20 hahmoa, taisteluasemaa, rajahdyksia ja avaruusaluksia. Lopuksi han jaa juttelemaan yleisolle hetkeksi ja hanta naurattaa tieto siita etta jopa Suomessa on kuultu hanesta.

Kavelen hetken aikaa sateisella Times Squarella joka aina nayttaa ihmeelliselta yomyohalla. Ei epileptikoille. Laskeudun metroon, ja istun vaunuuni. Tavakseni on muodostunut myohaan kulkiessani istua aina mahdollisimman lahelle pahimman nakoista kaveria joka vaunusta loytyy, etta ne pitaa mua kovana jatkana. Pohjanmaa opettaa. Seuraavalta pysakilta kyytiin nousee Hessu Hopo, brassiystavani joka nayttaa kusseen housuihinsa. Han selittaa olleensa treffeilla ja tyton kahvi kaatui hanen housuilleen. Miksi en ole yllattynyt?

Hostellille juostuani (sade yltyy) suoraan nukkumaan. Huomenna Conaniin...

Osa 13 ->

Osa 11: New York 11.10.2005

Maanantai 10.10.2005

Heraan aamulla siihen kun yksi hostellin kymmenesta taysin identtisesta latinosiivoojasta tulee pokkimaan kylkeen: "Sir, are you gonna leave today?". Muistankin sitten etta alkuperainen 7 paivan asumiseni on lopussa, ja check out on viimeistaan klo 11. Olin kuitenkin jo varannut jatkoaikaa loppuun asti joten astelen alas selvittamaan asiaa.

Ihanaahan tassa on nyt se, etta hostellin koodissa uloskirjautumisen tulee tapahtua viimeistaan klo 11, ja sisaankirjautumisen klo 5 pm, joten mun on pakko pakata kamat, ja vieda ne alakerran (maksulliseen) lokeroon paivan ajaksi. Hirvean vaivan ja hikoilun jalkeen paasen aulaan, jossa kamppatoverini norski ja meksikaani odottavatkin. Lyottaydymme seurueeksi ja lahdemme kaupungille. Alan olla jo jonkinlainen opas ihmisille, kun kavelemme lapi Central Parkin. Hassua.

Aikomuksena on tanaan menna Guggenheimiin, mutta melko pitkan puistossa kavelyn jalkeen ystavani tahtovat syomaan. Nautiskelemme aamupalaksi kevyesti pizzaa. Kun saavumme "Guggelle", ja olemme astuneet sisaan, ihastelemme rakennuksen spiraaliarkkitehtuuria ja katsomme toisiamme. Niin, ketas noi teokset kiinostikaan? Kun vastausta ei tule, poistumme takaisin kadulle. Rakennus kylla oli upea. Jatkat sanovat tahtovansa nahda Radio City Music Hallin, meitsi omistaa tilanteen ja kertoo osaavansa sinne vaikka silmat kiinni. Valehtelen aika paljon.

Noh, saavumme Music Hallille ja ostamme liput kierrokselle. En kylla kadu yhtaan, koska en taysin ymmartanyt taman Rockefeller Centerin keskimmaisen rakennuksen painoarvoa. Sita en tosin ymmarra, miksi kaikki Music hallin tyontekijat ovat umpihomoja.

Tiedattehan sen pahimman homokarikatyyrin mita ihminen voi tehda? Silloin kun sen tekee ihan yli? Sellaista linjaa edusti kiertueen esittelija James. James tykkasi alleviivata kiertueen jasenille jokaisesta rakennuksen osasta etta "Thiz iz thee mozt zpektaccularrr, most wondrerfull, the biggezt, the mozt expenzive... IN THE WORLD". Rakennus kylla oli upea. Lahes kaikki oli peitetty kullalla (eli Jamesin ihastukseksi kullitettu), timanteilla tai hopealla. Aivan kasittamaton rakennus. Se on yha maailman isoin teatteri, ja sinne mahtuu 6000 ihmista. Huonoa istumapaikkaa ei ole, ja taman ymmartaa vasta kun salin nakee. Kasittamaton. Paasimme kaymaan lavallakin. Radio City Music Hall on ensimmainen rakennetuista Rockefeller Centerin 22 rakennuksesta. Christmas Spectacular on esitys joka on rakennuksessa pyorinyt herra tietaa kuinka pitkaan, ja sen esitys alkaa taas 3. marraskuuta ja loppuu tammikuun lopussa. Sen kaikki esitykset on myyty loppuun JO HELMIKUUSSA. Satumme tsagalla nakemaan esityksen lauluharjoitukset ja juttelemme yhdelle maailman kuuluisimman tanssiryhman "the rockettesin" jasenista.

Jamesista riittaa keskusteltavaa norjalaisen ja meksikolaisen kanssa loppupaivaksi. Kavelemme kahvilaan Rockefeller Centerin kupeessa joka osoittautuu todella mukavaksi paikaksi, muistuttaa epailyttavan paljon sita Frendien Central Perkia. Tarjoilijamme on todella hauska tumma kaveri joka ottaa meksikolaisen ystavamme silmatikukseen, kiusaa jatkuvasti tarjoilemalla vain mulle ja norjalaiselle. Meksikolaista ei naurata, mutta ei silla niin valia, meilla on hauskaa. Nimitan ystaviani tasta lahin M ja N. Olen mennyt jo sen pisteen ohi, etten kehtaa kysya heilta heidan oikeita nimiaan koska se olisi vain liian kiusallista.

Otamme metron alas Brooklyn Bridgelle. Kova tuulenviima puhaltaa pitkan sillan paalla, kun olemme sinne paasseet. M valittaa jatkuvasti kipeita jalkojaan, ja toivoo etta hostellilla on hierontapalvelu "with a happy ending". Sillalla on paljon vakea ja autot suhahtelevat alempana ohi. Nuoret jenkit ovat keksineet hauskan "sylje autoja pain" -leikin. Voi kun herttaista. Kavelemme takaisin alas ja katsomme milta kaupungintalo ja Court Hyyssi nayttaa. No, taloiltahan ne nayttaa.

R -juna saapuu juuri raiteelle kun laskeudumme metrotunneliin. Pieni juoksuspurtti ja ehdimme. Istumme metrossa jonkin aikaa. Kadut alkavat nayttaa vahan oudoilta. Mieleeni juolahtaa etta juoksimmekohan varmasti oikeaan suuntaan lahteneeseen R -junaan. Pyydan varovasti poikia astumaan junasta pois kanssani ja nousemme katutasolle. Olemme poistuneet hyvasen matkaa Manhattanin ulkopuolelle, olemme Brooklynin sydamessa. Mikas siina, kyllahan se R -juna takaisinkin menee. Melkoinen harharetki tosin.

Hauskaa meilla on kuitenkin kun suuntaamme takaisin, varsinkin Mikon - oppaan - kustannuksella. Hostellilla hankin itselleni uuden huoneen ja tutustun vahan hoopon oloiseen brasilialaiseen 30 -vuotiaaseen kamppikseeni. Tiedattehan ihmistyypin? Niita tapaa varsinkin italialaisten miesten keskuudessa. Tollasia kavereita jotka selittavat jatkuvasti, aidin slipoveri paalla ja sahlaa ihan saatanasti.

Kayn vanhassa kampassani ja selviaa etta myos Mark on kadonnut jonnekin. Olemme tekemassa lahtoa M:n ja N:n kanssa baarikierrokselle ja huomaan etta en loyda lokeroni avainta mistaan. Sitten alyan, etta neropatti Hessu Hopo -kamppikseni on varmasti sahlannyt sen taskuunsa kun lahti syomaan. Siina oli nimittain semmonen pyorremyrsky kun se sekas siina tuntia aikaisemmin. Siina sitten aulassa odotellaan herraa saapuvaksi. Lopulta han saapuu eika meinaa millaan myontaa ottaneensa avaintani. Sitten pyydan hanta antamaan avaimensa minulle ja todistan hanelle tilanteen avaamalla lukkoni hanen avaimellaan.

Holmistyneen nakoinen brassi jaa huoneeseen raapimaan paataan ja me menemme alas. Mark loytyy aulasta tappelemasta hostellin turvamiehen kanssa. Han kertoo minulle etta hanet potkittiin ulos, jonka kylla ymmarran taysin. Kuulin hanen pariinkin otteeseen olevan niin ilkea ja hankala henkilokunnalle. Otan ylos hanen puhelinnumeronsa ja sovimme menevamme huomenna yhdessa Metropolitan Museum of Artiin.

Kaymme sateisessa East Villagessa tekemassa pienehkon baarikierroksen, ihan mukavaakin on. Saapuessani takaisin hostellille huoneeseeni on tullut myos jenkki Adam ja joku espanjalainen kaveri joka jo nukkuu. Pian minakin.

Osa 12->

Osa 10: New York 10.10.2005

Sunnuntai 9.10.2005

Syksy tuli New Yorkiin, ihan oikeasti talla kertaa. Astelin ulos ja ilma tuntui olevan erilainen kuin edellisen viikon aikana, ja valista tuli jopa vilu.

Otin metron alas Greenwitch Villageen, josta muistan lukion enkusta vielakin sen etta se pitaa lausua Gre'witch. "Kyla" on paikka jota suosittelisin kelle tahansa naispuoliselle tuttavalleni. Todella paljon vaateliikeita. Taallakin on tosin oma mielenkiintoinen arkkitehtuurinsa ja hauskoja rakennuksia joita jaksoin hetken aikaa kuvailla.

Washington Square Park. Pieni puisto Greenwitchin etelalaidalla. Taalla on se triumfikaari joka pystytettiin aikanaan juhlistamaan George Washingtonin uudelleenvalintaa presidentiksi. Puisto on mukava ja soppelin kokoinen, istun nautiskelemaan hot dogin, talla kertaa ilman mitaan jenkkisinappia joka on pahaa. Lahden takaisin ylospain, ihmettelemaan Villagea. Paadyn Union Squarelle, jonka vieressa on mulle houkutuksista pahin: Virgin Megastore. Minut imaistaan sisaan.

Huh, onneksi siella ei ole halpaa. Kiertelen ihmettelemassa hulinaa kaupassa, hypistelen suunnilleen jokaista tuotetta joka ilmestyy Suomessa vasta puolen vuoden paasta (leffat) ja otan kainalooni yhden DVD:n joka on Jon Stewartin Indecision 2004.

Huomaan etta kello on vaikka mita, Schubert Theatre here I come! Monty Pythonin Spamalot. 44th streetilla sijaitseva Schubert on pienehko Broadway -teatteri, mutta silla on ohjelmassaan taman hetken ehka kovin esitys, joka voitti Tonyn parhaasta musikaalista 2005. Saan kolme kuukautta sitten varaamani lipun vaivattomasti ja astun sisaan.

Lava on rakennettu niin etta sen molemmilla puolilla on suuret linnantornit ja lavan edessa suuri telaketjuovi. Lavan ylalaidassa on Gilliam -tyylisia pilvenhattaroita. Hipeloin kasiohjelmaa mika nostaa odotukset ihan taivaisiin: Alan Tudyk esittaa suunnilleen kaikki klassiset roolit (Knight of Ni, French taunter, Black Knight ja Galahad the brave), lisaksi nayttelijoina David Hyde "Frasierin Nigel" Pierce ja Tim Curry!!

ARGGH! Mahtavaa! Musikaali alkaa musiikkinumerolla "Finland Finland". Vieressani istuvat ihmettelevat miksi mua niin naurattaa tama kunnes selitan heille. Tamahan ei edes ollut alkuperaisessa Grail -leffassa, mutta jo varhaisessa vaiheessa tulee selvaksi etta Eric Idle on kirjoittanut esitykseen suunnattoman maaran muitakin Python -vitseja ja musiikkinumeroita. Lavastus on aivan parasta mita olen ikina nahnyt ja nama Hollywood -kasvot osoittavat kaikki olevansa suunnattomia monilahjakkuuksia.

Oon jo puoliaikaan mennessa nauranut itseni ihan kipeaksi. Naytelma laajentaa monen hahmon historiaa ja tuo mukaan muutaman uudenkin (mm. Lady of the lake jonka nayttelija Ramirez sai mahtavasta suorituksestaan myos Tonyn). Esitys kestaa kaikkineen n. 2 tuntia joka sujahtaa ohi ihan liian nopeasti. Lahden aivan pokertyneena ulos teatterista: voiko tallaista olla?

Harhailen Chinatowniin syomaan, ja ensimmaista kertaa on pakko jopa soittaa kotiin, niin hammentyneen ihastunut oon edelliseen esitykseen. Syon pikaisesti ja kavelen ympari tata hassua kaupunginosaa. Paljon kraasanmyyjia, tosi paljon turisteja. Ei jaksa tanaan tutustua, viela viikko aikaa.

Laskeudun metrotunneliin, ja nyt naen ensimmaista kertaa mita on olla ruuhka-aikaan liikkeella taalla. Metrovaunu ahtautuu niin tayteen ihmisia etta nyt oikeasti hiukan jannitan ovatko terroristit tehneet kotilaksynsa niin hyvin etta iskevat vasta ihan tayteen metroon. Matka tuntuu piiiiitkalta.

Hostellille, ja nokosille. Nokoset venyvat youniksi, jonka keskeyttaa meksikolaisen ja norjalaisen parivaljakon saapuminen huoneeseen. Kayn tosi pitkan ja mielenkiintoisen keskustelun norskin kanssa amerikkalaisuudesta. Meksikaani kuuntelee hiljaa, tai yrittaa nukkua. Lopulta minakin.

Osa 11 ->

Osa 9: New York 9.10.2005

Lauantai 8.10.2005

Matka puolessavalissa! Kuka olisi uskonu...

Aamulla ulos astuessani sataa ripotteli yha. Olin vetanyt oikein takin niskaani, joka osoittautui huonoksi valinnaksi, koska huolimatta siita etta satoi, ilma oli todella lammin ja painostava. Paikalliset selittivat Central Parkissa etta tama olisi etelampana meteorologien mukaan muuttunut hirmumyrskyksi, mutta toistaiseksi New Yorkiin ne rantautuvat vain tallaisina omituisina lehmanhenkayksina.

Niin, olin kappaillyt vaihteeksi sateiseen Central Parkiin. Lenkkeilijoita se oli taynna niinkuin aina, mutta nyt niilla oli numeroita selassa, kai saavat silleen pidettya lukua etta kuka on kuka. On se vaan hieno paikka, tama puisto. Lintuja on ihan sikana. Porukka paikallisia jamppoja pelaa mutaisella kentalla Ameriikkalaista jalkapalloa. Lehdet putoilee puista, taa on kai naitten versio syksysta. Suuntaan hitaasti mutta varmasti kohti Guggenheimia.

...joka on ihan s'tanan tungoksen alla. Jonotan 5 minuuttia ja totean etta ihan turha yrittaa. Palaan viikolla kun ei ole aivan nain kamala tungos. Metropolitan museum of art, sama homma. Lahden harhailemaan ensimmaista kertaa NY:n italaitaa. Rikkaampaa aluetta selvasti. Kalliita autoja kadunvarressa, enemman rikkaan vaen liikkeita, kahviloita. Vahemman pikaruokaloita ja kerjaajia.

Loydan metropysakin ja harhailen alemmas Manhattania. Sade yltyy. Katutasolla on painostavan kuuma ilma, tuulee ja sataa, ja metrossa on TODELLA PAINOSTAVA ilma. Lehdet huutavat edelleen pari paivaa sitten julistetusta pommiuhasta metrossa. Paikalliset tuntuvat lahinna nauravan, ja sanovat jarjestaan etta joka paiva on ollut pommiuhkaa heille syksyn 2001 jalkeen.

Lauantai New Yorkissa tarkoitta minulle yhta asiaa, ja se on NBC:n legendaarinen Saturday Night Live. Lapi tuiskun suuntaan taas Rockefeller plazalle kysymaan piruuttani onko standby -lippuja jaljella. Ne oli jaettu jo aamulla, hitto.

Kavelen Broadwaylle, ja naen erittain perinteisen Amerikan symbolin edessani. Kuulen Seireenien laulun. Hooters. Jos konsepti ei ole tuttu, kyseessa on ravintola jossa tarjoilijoina toimivat nuoret naiset vahissa vaatteissa. Astun sisaan. Yllattavaa kylla, asiakaskunta ei koostu vain kuolaavista miehista. Paikalla on myos naisporukoita, perheita. Tarjoilijat ovat todella mukavia, ja todella... voih. Niin. Tarjoilijat ovat luonnollisesti todella mukavia myos siita syysta etta kylla naissa paikoissa miehen jarkivapaa paa sekoitetaan sellaisiin tippeihin, etta huhhuh. Voisinpa lyoda vetoa etta tassa ravintolassa jaetaan New Yorkin parhaat tipit. Itseasiassa kuulen kahden tarjoilijan puhuvan etta toinen oli juuri saanut 200 dollarin tipin, ja nauravat sille liikemiesholmolle, joka luuli saavansa jotain ekstraa.

Ruoka on hyvaa, palvelu on hyvaa, silikonit ovat... ilmeiset, ja minulle jai hyva mieli siella kaymisesta. Kavelen vilkaisemaan Trump toweria, joka on mauton ja iso.

Sade alkaa yltya, kun kiertelen Times Squarella. Ihmisilla on kaikilla sateenvarjot, minulla ei. Viikonlopun hulinassa tama tarkoittaa sita etta olen marka, ja saan jatkuvasti osumia muitten sateenvarjoista. Eksyn elokuvateatteriin, vaihteeksi. Katson Truman Capotesta kertovan elokuvan, Philip Seymour Hoffman on jumalahahmo.

Ennen palaamista hostellille kayn katsomassa onko Disneyn Leijonakuningas - musikaaliin lippuja seuraavan viikon ajalle, ja onhan sinne. Ostan lipun torstaille.

Harhailen metrossa. Viikonloput ja myohaisillat muuttavat aina hiukan vuoroja, ja menee valilla paan raapimiseksi. Kun saavun 103rd pysakille, naen kaksi hukassa olevaa, rinkkoja selassaan pitavaa nuorta naista. Kysyn itsestaanselvyyden, eli etsivatko hostelliaan, joka pitaa paikkaansa. On sama hostelli kuin minulla. Kavelen tyttojen kanssa hostellille, nyt sataa jo aivan kaatamalla. Astun latakkoon, jota luulen latakoksi mutta onkin 20 cm syva. New Yorkin viemariverkosto on persiista. Pieni sadekuuro ja kadut on veden vallassa.

Katson yleisissa tiloissa SNL:n joka ei ole tanaan kummoinen, en siis menettanyt mitaan kun en paassyt studiolle.

Uni nyt.

Osa 10 ->

Osa 8: New York 8.10.2005

Perjantai 7.10.

Olipas hidas aamu. Herasin poikkeuksellisen myohaan, joskus 9 aikoihin. Tiesin tasan tarkkaan etta kotipuolessa aitimummo oli ihan sekaisin pelosta kun ei ollut kuullu musta tana aamuna, joten menin messengeriin. Selvisi etta se oli jo soittanu hostellin tiskillekin ja kysyny etta onko se poika tullu hengis takaasi, kas ku ei NYPD ollu viela asialla.

Rauhoiteltuani hullun mammani, tapasin kampassa Markin. Mark puhui puhelimessa treffipalvelun kautta tavoittamalleen tytolle, joka arkaili treffeille lahdon suhteen. Mark ilmeisesti tekee tata paljonkin. Mark ei ole mitenkaan erityisen komea mies, mutta talla n. 130 - kiloisella harmaatukkaisella keski-ikaisella karjulla on kylla melkoisen komea aani ja mukava luonne. Joten olisihan se kivaa jos han loytaisi muusan. Mark saa suostuteltua tyton lahtemaan ulos, ja juttelemme hetken aikaa niitanaita. Mark omistaa jasenkortin lahes kaikkiin Nykin museoihin ja antaa omat kaksi jasenkorttiaan mulle, sanoen etta siina mulle hyva tekosyy ottaa joku tytto mukaani. Raukkaparka ei tunne mua naispelkoineni.

St John the Divine - Katedraali. On muuten maailman suurin laatuaan. Ja kyllahan se iso onkin (http://www.stjohndivine.org/). Sijaitsee muutama kortteli ylospain omasta hostellistani, ja nakyy aika kauas. Astun kirkon etupuolelle tutkimaan omituista patsasta, jota ymparoi n.30-40 pienta muistomerkkia maailman suurille rauhanlahettilaille (Lennon, Luther King, Charles...), kun kylkeeni iskeytyy itseani paata pitempi koditon musta mies, joka tahtoo valttamatta selittaa minulle pihan keskella olevan goottilaispatsashirvityksen historian. Selvaa on alusta asti etta sille pitaa antaa kierroksen lopuksi rahaa, mutta onpa ainakin luovempaa toimintaa kuin se perinteinen "some money fo' a cheeseburger sir?"

Pari dollaria hanen kateensa lyotyani astun Katedraalin eteen. Nyt on pakko taas kayttaa sita sanaa: VALTAVA. En ole ikina nahnyt lahellekkaan yhta isoa kirkkoa, en missaan. Ja sen rakennus on viela kesken, aloitettu v. 186jotain. Sisalle tultaessa naky on verrattavissa Morian kaivoksiin Sormusten herrassa. Jos taalla ei pamahda uskoon niin ei missaan. Sisustus on todella simppeli, mutta ymparoivat puitteet ja itse rakennus on jotain todella vaikuttavaa.

Kavin nappaamassa aamupalaksi kirkosta lahdettyani kanavoileivan, samalla kirjoittelin kotiin muutaman kortin. Alkoi ripotella vetta, todella hitaasti tosin. Kavelin Central parkin lapi kaantymaan Guggenheimin ja Metropolitan museum of artin pihassa, mutta ei huvittanut katsella taidetta tanaan. Joten astuin metroon ja menin - yllatys - elokuvateatterille. Ratsastin yhdella lipulla kolme leffaa tanaan. Olen niin paha, olen ytimestani paha.

George Clooneyn "Good Morning, and Good Luck" on ihan helvetin oikea elokuva oikeaan paikkaan nykypaivan jenkkilassa. 1950 -luvulla sijoittuva mustavalkoinen patka kertoo CBS -studion journalistin taistelusta senaattoria vastaan joka leimaa kaikki vastustajansa kommunisteiksi ja vie heita oikeussaliin itse liikkeelle laittamiensa huhujen perusteella. Se on elokuva tv:n vastuusta valittaa muutakin kuin viihdetta. Aivan perkeleen kova. Ihan selkea viittaus FOX:in tyyppisiin propagandamedioihin nykyamerikassa.

Sitten livahdin katsomaan Jodie Fosterin Flightplanin, semmonen perustrilleri. Aika paska. Ja lopuksi 70 - luvulle sijoittuvan Roll Bounce -leffan, joka kertoo nuorista mustista joitten rullaluistelurata suljetaan ja he joutuvat suuntaamaan valkoisten nuorten radalle. Ihan ok.

Teatterista ulos astuttuani oli jo melkoisen myoha, ja nyt nain ensimmaista kertaa ihan New Yorkin keskustan ilta-aikaan. Ihmismaara oli jotain aivan kasittamatonta. Times Squaren valot nayttivat viela asteen vaikuttavammilta, mutta tahdoin pois jaloista pyorimasta, joten astuin spontaanisti metroon joka meni Grand Central Stationille.

Grand Central on kaikkien juna-asemien isa ja aiti, kuinkahan monessa elokuvassa olet nahnyt jonkun juoksevan rakastettunsa perassa junan vieressa taalla, tai esim. Pacinon Carlito's Way paattyy tanne. Paasali oli iso ja taynna kuhinaa tahan aikaan. Junia lahti sinne ja tanne, ja sellaisiin paikkoihin tata mannerta etten ollut ikina kuullutkaan. Takaisin hostellille.

Kun saavuin hostellille, odotin loytavani japanilaisen ystavani, mutta huone oli tyhja. Joten menin alas tv -huoneeseen istumaan. Alhaalla afropainen irkkumies kuulutti porukalle etta tunnin paasta lahtee porukka ohjatusti laheiselle stand up -klubille, ja mainitsi pari koomikkoa joista minakin kiinnostuin.

Suuntasimme pienella jengilla klubille, kun japanilaista ei vielakaan ollut ilmaantunut. Luvassa oli n. 10 koomikon setti. Tama oli ilmiselvasti eraanlainen harjoitusklubi, jossa koomikot testaavat uutta materiaaliaan. Katsojia meita oli yhteensa n. 10. Pari kasvoa tunnistin Comedy Centralin ohjelmista, ja illan isannan olen nahnyt Conanissa ja Law & Orderissa. Ihan hauskoja setia ja tateja olivat, mutta New Yorkissa luonnollisesti on niin monia wannabe -stand-up -koomikkoja, etta taso meni ihan laidasta laitaan. Oli siina pari muakin huonompaa. Parin Heinekenin jalkeen lahdin takaisin hostellille, kello oli jotain 1 aamuyosta. Rauhallistahan nailla "kovilla kaduilla" oli siihen aikaan kavella, ehka homeboyt pelkaa sadetta.

Niin, nythan satoi. New Yorkissa. Meinasin vetaa Gene Kellyt, mutta sehan olis nayttanyt typeralta, kun mun kokoinen mies is siiinging in the rain. Nukkuun, nyt.

Osa 9 ->

Osa 7: New York 7.10.2005

Torstai 6.10.

Japanilainen ystavani on ryhtynyt yllattavankin puheliaaksi. Aamulla sen selitykselta ei meinannu saada suunvuoroa. Sita nauratti etta mun kokoista ja nakoista miesta pelottaa kavella tuolla kadulla 10 jalkeen, kun sita itsea ei pelota yhtaan... otti itsetunnolle.

Melko perinteiseksi muodostuneet aamurutiinit (paivakirjamerkinta verkkoon ja suihkun kautta kamat kasaan) suoritettuani suuntasin kaupungille. Joka paiva tuntuu karttuvan eraanlainen varmuus siita etta kuinka turvassa taalla on. Ei tama niin vaarallinen paikka ole - jatkuvasti tuntee olevansa enemman kala vedessa.

Saavuin muistomerkkille siita kuinka vaarallinen paikka tama pahimmillaan on ollut eli World Trade Centerin raunioille. Kylla iho kieltamatta nousi kananlihalle kun mietti sita paniikkia naitten rakennusten keskella, ja sita miten valtavat rakennukset siina tuhoutuneella korttelilla seisoivat viela muutama vuosi sitten. Aluetta ymparoityyn aitaan oli kiinnitetty muistomerkkeja ja isoja tauluja jotka kertasivat tapahtumaa, ja iso mies oli hyvin liikuttunut. Kylla W. Bush ja kumppanit ovat loytaneet loistavan ratsun itselleen, kun aina mainitsevat WTC:n oikeuttamaan lahes mita tahansa.

Huomasin olevani hiukan nalkainen, ja poikkesin ensimmaista kertaa ameriikan reissullani hampurilaispaikkaan, Burger Kingiin. Tilasin mielestani normaalin aterian, ja voi hyva luoja kun se oli ylimittainen. New Yorkilaiset ovat kohtuullisen normaalin nakoista jengia, mutta kylla enemman kuin suomessa nakee mun kokoisia tyttoja ja kaksi kertaa mun kokoisia poikia. Amerikkakritiikin paikka. Jopa New Yorkissa, kulttuurien sulatusuunissa, kulutuksen ylimalkaisuuden nakee kaikkialla. Kaikilla pitaa olla maasturi, tai yleisesti jonkinlainen amerikanrauta joka syo 20 litraa satasella. Aivan jarjetonta! En ole nahnyt yhden yhta "fiksua kaupunkiautoa", kuten oma pieni sieva Poloni.

Vihasta puhisten suuntasin kohti Battery Parkia, josta paasee lauttailemaan ympariinsa. Trinity Church viuhahti ohi, ja se oli.... no, hieno.

Battery Park. Enemman kuin muissa puistoissa taalla Manhattanin etelakarjessa tuntui majailevan kodittomia. Tanne oli myos sijoitettu alunperin WTC:n pihassa istunut kultainen maapallomuistomerkki (en muista nimea), joka oli nyt taalla nostettu ylos uhrien muistolle, hiukan karsineen nakoisena. Sen vieressa paloi "ikuinen liekki".

Astuin lautalle joka lahti Staten Islandille. Se oli - yllaripyllari - taynna turisteja. 50-60 -vuotiaita pareja, pikkulapsia vanhempiensa kanssa... ym. En vain osaa nauttia mistaan, kun on noin ahdasta ja vaivaantunutta. Rantauduimme, ja ihmismassa ryntasi kohti vapaudenpatsasta. Itse menin kahvioon istumaan ja odotin etta voi menna hetken paasta omassa rauhassa. Nautiskelin vaniljajaatelon. Viereisessa poydassa istunut Thaimaalainen tytto tuli pyytamaan etta otan kuvan siita vasten kahvilataustaa. Naa on aina kiusallisia tilanteita. Kaks ventovierasta siina sitten, toinen irvistaa kameralle ja toinen yrittaa vain nopeasti saada sen valon valahtamaan ja tilanteen ohi.

Suuntasin vapaudenpatsaalle. Mikas siina, vihrea ja pystysuuntainen, ihan kiva. Ilma oli tosi lammin, varmaan 25-28 astetta. Hikoilin. En tahtonut vaivautua sinne patsaan observatoorioon (n. puolessavalissa koko hassakkaa, ylos asti ei enaa WTC:n takia paase) joten kavelin patsaan taakse aukiolle. Siella oli vahan rauhallisempaa. Otin kengat ja sukat pois ja istuin viilean nakoiselle paikalle kiviaidalla. Taisin hetkeksi nukahtaakin. Luin hetken ja kuulin etta seuraava lautta oli saapunut rantaan.

Istuin kahden vanhan sveitsilaisen rouvan viereen laivan kannelle, joista toinen jatkuvasti kauppasi minulle jotain karkkeja. En kylla ottanut, halusin vain takaisin Manhattanille etta saisi kulkea omassa rauhassa. Eli Ellis Islandille en mennyt. Se kylla naytti mielenkiintoiselta, joku toinen kerta sitten. Siellahan on ilmeisesti melkoisen kattavat arkistot entisaikojen maahanmuuttajista.

Battery Parkilla menin katsomaan jonkinlaista katusirkusesitysta, 5 erittain kovaan kuntoon itsensa treenannutta Jamaicalaismiesta loikkivat ja tekivat n.18 erilaista lihakimppupyramidia. Heilla oli loistava rahastustekniikka: ennen viimeista temppuaan - hypata 7 yleison jasenen yli - he kerasivat kolehdin. He olivat toki huvittavan avoimia, kertoen etta viimeisen tempun jalkeen kaikki lahtevat aina karkuun maksamatta. Maksoin itsekin ja katsoin. Kah, onnistui.

Istahdin viela hetkeksi alas ennen poistumistani Battery Parkista. Vieressani oli pakistanilaisen nakoinen liikennepoliisi, joka piti ilmiselvasti taukoa, koska liikennetta ei kyseisella penkilla paljoakaan kodittomia lukuunottamatta ollut. Kysyin hanelta aikaa, ja han alkoi selittamaan oikein toden teolla kaikesta. En oikein edes muista mita, mutta ainakin saasta, turisteista ja liikenteesta se selitti. Varmaan yksinainen mies.

Wall Street, maailman talouden keskus. Maailman taloudella ei ilmeisesti mene hyvin, koska Wall Street on ruma. Joo, ymparilla on hienoja rakennuksia, mutta juuri nyt siella oli vain keskeneraisia rakennustoita ja NYPD:n mellakkapoliiseja.

Minulla oli 2 tuntia aikaa tapettavana ennen Madison Square Gardenille lahtemista, joten lahdin katsomaan viela yhden leffan Empireen. Menin ihan hajyyttani katsomaan Scifipatkan Serenity, joka osoittautui ihan alyttoman kovaksi. Ovella lippua repaiseva tumma, suunnilleen ikaiseni kaveri pysahtyi tuijottamaan mua "Man, you look just like some actor... wait a minute, that guy from Lord of the Rings, the one with Frodo all the time!". Nauroin ja kiitin kunniasta olla Sam. Elokuvan jalkeen kohti maailman latkapyhattoa.

Madison Square Garden. Paikalliset latkafriikit ovat odottaneet tata paivaa. Satuin paikalle kun jaakiekko palaa New Yorkiin! Hallin ulkopuolella soitti joku ilmeisesti tunnettu jenkkibandi, itselleni ei meinannut kylla mitaan. Halli oli komea, ja 30 vuotta edella mitaan ennen nakemaani areenaa. Todella yksinkertainen, mutta vetaa 25 000 ihmista eika sita edes ymmarra. Jonoja ei muodostunut loppuunmyydyssa pelissa kaytannossa minnekaan, ja kaikki toimi. Hallissa tarkeni todella hyvin t-paidalla. Istuin ilmeisesti aika hyvalla paikalla (kyllahan ma perkele siita maksoinkin), koska 2 rivia mun edessa istui Michael J. Fox. Kentta oikeasti on paljon Eurooppalaista pienempi, ja 12 miehella alkaa varmaan jo tehda tiukkaa tuolla jaalla.

Koivun Saku ja Niemisen Ville luistelivat joukkueineen jaalle alkuseremoniaksi, ja meteli oli ihan korviahuumaava. Aivan alyton. Luvassa oli jenkkityyliin n.12 erilaista alkuseremoniaa, esittelyvideoista paitojen ja kiekkojen heittelyayleisoon, erilaisia pamppuja kavi jaalla pitamassa puheita, ja lopuksi tosi hassu peruukki paassa jaalle astunut oopperalaulaja vetas "O' Canada" ja "Oh Say Can you see". Niissa revityksissa meinas pokka menna. Vieressani istui kaksi 30 -vuotiasta pienta juutalaismiesta jotka olivat TAYSIN sekopaita. Hirveaa mekkalaa pitivat koko ajan, ilmeisen kovia faneja. Ennen pelia vaihdoin heidan kanssa pari sanaakin, ja siina vaiheessa vaikuttivat viela ihmisilta.

Kiekko tippui jaahan, ja Koivu voitti aloituksen. Peli meni jotakuinkin aluksi Rangersien komennossa, eka maali minuutin jalkeen ja halli kirjaimellisesti rajahti. Eka era 2-2. Pelin ihan lopussa Montreal johti 2-3, mutta Rangers tuli tasoihin ja taas huudettiin. Jatkoajalla Montreal kuitenkin hiljensi hallin ja voitti ottelun 3-4. Koivulle ei erikoisia merkintoja, vain 1 jaahy. Mutta on se joukkueelleen tarkea mies, jatkuvasti antaa tarkeita syottoja, vie kiekkoa ylos ja puolustaa. Selvasti arvostettu mies. Kun Koivua taklattiin rumasti pelissa, tuli jaalle joku Montrealin jyra ja kosti.

Hallista ulos ja kadulle. Kello oli iltakymmenen, ja laskeuduin metroon. Ilta-aikaan paikalliset vuorot ovat erilaisia, ja metro paahtoi reilusti ohi 103rd str. pysakista jonne tahtasin, Harlemin sydameen kello 11. Jannitti:D

Ei siina mittaan, loysin oikean pysakin ja tutisevan sveitsilaismiehen jolla oli ilmeisesti sama moka takana kun mulla. Nousimme metroon, ja kavelimme samaa matkaa hostellille. Se luuli mua ihan ovelle saapumiseen asti paikalliseksi, joka nosti itsetuntoni valiaikaisesti korkealle.

Huoneessa oli jo japanilainen maskottimme, joka sanoi lahtevansa lauantaina Washingtonia kohti. Sitten, kun olin sammuttanut valot ja sulkenut silmat, variseva aani huoneen toisesta paasta kysyi voisinko menna hanen kanssaan baariin huomenna. Han kuulemma haluaisi, mutta kotimaassaan baareissa hengaa vain lansimaalaiset eika han uskalla yksin menna, jannittaa kuulemma:D Lupasin hanen kanssaan huomenissa kayda baarissa. Sleeeeep...

Osa 8 ->

Osa 6: New York 6.10.2005

Keskiviikko 5.10.

Kuten aiemmin mainitsin, vetäisin kiitettävat 12 tunnin yöunet. Aamulla heräsin taas kerran alapedin Markin selitykseen. Kun yöllä käännyn sängyssä, se kuulemma kuulostaa isolta joukolta steppaajia.

Aamuisen koneella käynnin ja suihkussa viuhahtamisen suoritettuani olin tekemässä lähtöä kaupungille, kun nuori japanilainen ystävämmekin avasi suunsa. Kertoi ottaneensa itselleen vapauden lyhentää Washingtonin vierailuaan kolmella päivällä että saattoi viela tutustua New Yorkiin, oli kuulemma vielä niin paljon nähtävää. Totta turisi. Adam saapui huoneeseen ja kertoi suuntaavansa myöhemmin tänään lentokentalle. Niiden ufojuttujen jälkeen musta oli ruvennu tuntumaan että sen silmissä oli vähän omituinen tuike - hullutuike. Siinä käteltiin ja hyvästeltiin, sitten meikä paahtoi metroa kohti.

Saavuin NBC:n studioille 10 aikoihin. Tilasin 17 dollaria maksavan kierroksen studion tiloissa, ja kiertueoppaamme Karen ja Ahmed saapuivat paikalle. Kiersimme katsastamassa muutaman videopätkän NBC:n historiasta, sekä mm. Datelinen, Saturday Night Liven, Nightly Newsin studiot. Varsinkin SNL -studion näkeminen oli vaikuttava kokemus. Pääsin loistamaan SNL-triviatietoudellani kun oppaat kyselivät turhuuksia kyseisestä ohjelmasta. Ihmettelivät miksi Suomessa edes tiedetään kyseisestä ohjelmasta mitään. Nightly newsin tiloissa simuloitiin uutislähetys. Porukasta poimittiin mut "juontamaan" lähetystä ja eräs vanhempi rouva säätiedotuksia lukemaan. Siinä meitsi sitten juonsi uutiset. Siitä otettiin kuvakin ja lupasivat maililla lähettää, mutta vielä en ole sitä saanut.

Kierroksen päätyttyä eksyin NBC:n myymälään, joka oli kyllä kaltaiselleni fanipojalle tavaroiden taikamaailma. Siellä oli mm. Triumph -koirasta puhuva nukkeversio joka maksoi 25 dollaria. Saattaa olla etta Conan - vierailun yhteydessa se pitää ostaa. DVD - osastolla oli jokainen NBC:n sarja arkistoituna - Columbot, Bill Cosbyt, Seinfeldit, Cheersit, Frendit, SNL. Huhhuh. Onneksi olen köyhä. Conan -osastolla (mukeja, t-paitoja ym.) sormet syyhysivät erityisesti.

Suuntasin kohti Empire State buildingia, ja ajattelin matkan varrella käydä tarkastamassa NY Public Libraryn, onhan kyseinen rakennus vilahtanut niin monessa yhteydessä esim. leffoissa. Kirjaston edessä oli ihmisiä kahvia siemailemassa, ja otin heistä mallia. Ilma oli melkoisen nätti ja lämmin, mutta toki NY on hiukan saasteinen kaupunki. Positiivisena erotuksena tallaisiin Helsinkeihin ja muihin Eurooppalaisiin pikkukaupunkeihin on aidosti sellainen ilmapiiri ettei kukaan ihmettele ja tuijota. Täällä on niin monenlaista kulttuuria ja niin joka puolelta maailmaa etta siinähän diivailus menis elinikä. Tosi kotonaan täällä heti on.

Suuri kirjasto oli... no, suuri. Arkkitehtuuri oli melkoisen komeaa, ja lukusalit (hallit) olivat toinen toistaan hienompia. Paikan päällä oli sektioita maanosittain, joista saattoi löytää kirjallisuutta omalla kielellään. Turvatarkastukset olivat hallien välillä tiukkoja, ettei kukaan voinut ottaa kainaloonsa arvokkaita niteita.

Empire State building on iso, ja ihmiset ajelevat hissillä sen päälle tiirailemaan kaupunkia. No joo. Olihan se korkea, ja näkymät olivat komeat, mutta turistimäärät, jonot, yliviedyt turvatoimet ja rahastuksen maku haisi kaikkialla. Ja New Yorkin päällä oli vielä kauhea usva (tai saastepilvi) joka vähän vielä vei kokemuksesta jotain pois.

Brittipoika, johon olin saapumisiltanani törmännyt siella meksikolaisravintolassa, sattui olemaan Empire Statella juuri samaan aikaan kanssani. Vaihdettiin aina muutama sana kun jonokarsinoissa satuttiin samalle kohdalle. Poistuin Empire statelta vietettyäni katolla 10 minuuttia.

Kun tulin ulos Empire Statelta edessä näkyi shoppailijan paratiisi Macy's. Itse kun en moisesta ole innostunut en jaksanut mennä vielä pilaamaan päivääni tuonne ostossokkeloon. Ilmeisesti kuitenkin maailman suurin Anttila.

Menin siis elokuvateatteriin. AMC Empire 25 lienee legendaarisimpia elokuvateattereita maailmassa. Iso se ainakin on. Lippu maksaa 10,50 $ joka repäistään kerran ja sitten etsiydytään omalle salille. Hauskaahan tässä on se, etta meikä käytti tilaisuuden hyväkseen ja kävi katsomassa kaksi leffaa, koska minkäänlaista ovilla vartiointia leffoissa ei ainakaan päiväsaikaan ole.

Leffa josta maksoin oli Burtonin Corpse Bride. Aivan mahtava leffa, Painajainen Ennen Joulua -filmin tyyppinen goottisatu. Sitten tulin ulos teatterista ja livahdin kerrosta ylemmäs ja astelin muina miehinä katsomaan In to the Blue - toimintarainaa. Olihan se ihan yllättävän ei-paska - mutta lähinnä keskittyi kuvaamaan Jessica Albaa hyvin läheltä veden alla (Ei, en valita!). Enää kolmatta leffaa en kehdannut yrittää puijata, koska nyt tuntui vartiointi lisääntyvän teatterissa. Syy selvisi ulkopuolella: 42nd street oli täyttynyt leffaan jonottavista töistä päässeistä ihmisistä.

Lähdin takaisin hostellille, iltakin alkoi jo hämärtää. Päivä päivältä täällä tuntee olonsa turvallisemmaksi, mutta kyllä hostellimme on vähän sellaisella paikalla etta huonetoverini Markin mielestä olemme kuin lampaita susien keskella. Illalla varsinkin homeboyt liikkuvat kujilla ja silloin ei ihan pimeimpiin nurkkiin kannata hakeutua. Vähän semmonen GTA -meininki. Nigga -puhetta kuulee kaikkialla, riippumatta kaupunginosasta (I'm gonna pop dat nigga, that nigga's full'o shit). Vähän sama kuin eteläisessä Italiassa vieraillessani, en OIKEASTI uskonut että ne hokee "Mamma Mia". Mutta hokihan ne.

Palattuani hostellille otin tunnin nokoset. Ennen simahtamistani huomasin tyynyni alle piilotetun Adamin läksiäislahjan, kortin jossa oli lyhyt mietintälause siitä kuinka avaruusoliot ovat jo keskuudessamme, ja linkki hanen ufoyhteisonsä kotisivuille. Lisään linkin tännekin kunhan olen lakannut hekottamasta. Edit: tässä - http://www.alliesofhumanity.org (tiukkaa settia)

Herään siihen kun huoneeseen saapuu uusi asukas, n. 30 -vuotias Brassi. Kertoo asuneensa New Yorkissa aikanaan 2 vuotta mutta tulleensa siihen tulokseen etta tämä on hieno paikka vierailla mutta aivan kamala asua. Jostain syystä kaikki hokevat samaa. Brassin mukaan jopa New Yorkin pulut ovat todella agressiivisia, ja yrittävät lähinnä lentää kohti. Kun mietin asiaa, niin kyllä niiden pulujen katseissa Public Libraryn edessä oli jotain pelottavaa.

Vielä käyn kadun toisella puolella olevassa meksikolaisessa syömässä ja kuuntelemassa n. 10 pykälää liian kovaa soitettua "Gasoliiiinaa". Siitä nukkumaan. Huomenna taas.

Osa 7->

Osa 5: New York 5.10.2005

Eräs kämppätovereistani, juurikin tämä ikinuori Marky-Mark kertoi ennen nukkumaanmenoa että hänen pitää pitää päällä jonkinlaista henkilökohtaista ilmastointilaitetta yön ajan tai kampässä alkaa haista todella pahalle. En tahtonut kysellä enempää, vaan painoin pään tyynyyn. Kauhea räminä alkoi kuulua alemmasta pedistä, ja luvassa oli todennäköisesti melko huonosti nukuttu yö. Vastapäisessä yläpunkassa nukkuva coloradosta kotoisin oleva 24 -vuotias Adam viittoi hienovaraisesti minulle jo itse ostaneensa korvatulpat.

Tiistai 4.10.

Aamulla lopetin nukkumisen yrittämisen klo 7. Menin hissillä alas, ja ostin hostellin aamupalaa, joka oli hyvin Amerikkalaista. Kahvin kanssa oli mahdollista ottaa pullaa, wienereitä, lettuja (ja tietenkin siirappia) ja suklaapatukoita. Ei mitaan Skandinaavien hömpötyksiä, kuten LEIPÄÄ! Kassan takana toimineet kaksi nuorta jenkkiherrasmiestä olivat kuin nörttikaksoset, tismalleen samanlainen ääni ja habitus. Kaikki kutsuvat minua täällä "sir" joten olen ottanut tavakseni vastata kaikille "sir".

Suihkun kautta takaisin huoneeseeni, jossa Mark selittää hämmentyneen näköiselle japanilaisnuorukaiselle kovaan ääneen kuinka MP3 on hänen ja erään hänen ystävänsä läpimurros, jolla hanen ystävänsä tienasi 75 miljoonaa dollaria. Pakkasin kamat ja lähdin kohti Central Parkia. Adam hyökkäsi kylkeen ja sanoi menevansa itse Metropolitan Museum of artiin, joten jaoimme kävelymatkan.

Keskustelu Adamin kanssa kulki aluksi perusreittejä (Bush, Katrina, öljytilanne, Amerikka) mutta sitten tämä kokoomusnuoren näköinen hongankolistaja kysyi minulta uskonko maan ulkopuoliseen elämään. "Kuinka suomalaiset suhtautuvat Ufoihin?" Tavasin Adamille Juhann Af Grannin nimen, ja jatkoimme matkaa omille suunnillemme.

Central Park on valtava. Käyttäkää vaikka Googlen karttapalvelua (Google Maps) ja zoomatkaa lähelle New Yorkia, sitten sen ymmärtää. Keskellä melkoisen savuista kaupunkia on täysimittainen metsä missä on aivan omalaatuinen ekosysteemi, ja satoja erilaisia eläimiä. Keskellä puistoa on ihan täysimittainen järvi, tenniskenttiä, pari ulkoteatteria, satoja patsaita ja muistomerkkejä, observatoorio... tuossa vain mitä MINÄ huomasin, kun talsin kaksi kertaa puiston lapi. Niin, ja lisäksi kävellessäni pitkän penkkirivistön läpi huomasin miehen lukemassa Arto Paasilinnan kirjaa. Pysähdyin oikein tuijottamaan ihmetyksessäni, mihin mies kysyi "What?". Kerroin ihmetykseni aiheen, ja mies nauroi olevansa itse ruotsalainen ja suuri Paasilinnan kirjallisuuden ystävä. Luki Onnellista Miestä.

Hot Dog -standejä on joka puolella myös. Olin päivän mittaan muutamankin asiakkaana koska ilma on täällä vielä siinä määrin lämmin että janohan siinä tulee. Erityisen mukava standin pitäjä oli keskellä Central Parkia ollut vanha mies joka kutsui mua sir:in sijasta son. "Here 'ya go, son".

Saavuin Luonnontieteen museon ovelle, ja astuin sisaan. Valtava sekin, mutta jos vaikka lopetan tuon sanan käyttämisen ja vastedes lähtöoletuksena on että kaikki mitä näen on valtavaa. Heti päähallissa oli Brontosauruksen ja T-Rexin fossiilit. Tumma kassaneiti viilaili kynsiään niin suurella antaumuksella että "How are you today, sir?" ei tuntunut kovinkaan vilpittömältä. Otin koko paketin, ja lähdin kiertelemaan museota. Jos olisin ollut fiksu, en olisi ottanut kaikkia erikoisnäytöksiä, olisin hyvinkin ehtinyt myöhemmin tulla katsomaan loput. Oli miten oli, museon näyttelyt olivat kyllä vakuuttavan hyviä. Erityisen kiinnostavia olivat Amerikan intiaanit, Polynesian nayttelyt, linnut ja meren elävät, Dinosaurus -osasto seka tietenkin kaikki avaruusjutut!

Tom Hanks ja Harrison Ford olivat ääninä suuressa Rose Centerin sisällä roikkuvassa kupoliteatterissa, jossa lenneltiin ympäri galaksia. Välistä sieppas mahan pohjasta kunnolla. Kokonaisuutena tämä New Yorkin ykköskohteeksi tituleerattu museo oli mahtava. Kun astuin museosta ulos 6-7 tunnin vierailuni jalkeen nautiskelin hot dogin central parkin laidalla. Olihan se ihan sen 2 dollarin arvoinen, paikalliset vain eivät ymmärrä mitaan Turun sinapin paalle.

Rohkaisin itseni sukeltamaan paikallisen metrokaavion saloihin, olin jo niin kyllästynyt kävelemiseen. Totesin kaavion melkoisen helpoksi, ja ostin viikon lipun julkisiin liikennevälineisiin, joka maksoi 24 dollaria -  ei paha. Hyppäsin metrosta 42 streetin ja 9th avenuen kohdalla ja lähdin kohti Times Squarea. Nyt alkoi tuntua siltä että rakennukset ympärillani olivat niin isoja etten enää tohtinut katsoa ylös. Times Square ja sen ymparistö ovat yhtä suurta valoshowta, täynnä turistiliikkeita ja kalliitta kahvioita. Hienolta se näyttää tosin. Jatkuvasti ohi huristelevat turistibussit, jotka ovat täynnä kuvia räpsiviä ihmisia.

Kavelin Times Squarea pitkin kohti Rockefeller Centeria, ajattelin käydä katsomassa miltä se NBC:n studiorakennus nayttää että osaa sitten liikkua ripeästi Conanin nauhoituksiin 12. päivä. Totesin sitten siinä, että Rockefeller Center ei olekaan yksi iso rakennus, se on 19 isoa rakennusta. Öljypohatat on melkosia. Istuin Rockefeller Squarelle ihmettelemään kuhinaa ja join kahvit. Alemmalla pihassa oli paikka jonne aina talvisin rakennetaan se kuuluisa luistelurata, ja joulukuusi ilmeisesti pykätään aina niille paikoille suunnilleen jossa istuin. Sitten huomasin että sisäänkäynti NBC:n studiolle oli ihan vieressäni.

Astuin sisään NBC:n myymälään, jossa katsoin huomista silmälläpitäen NBC:n studioiden esittelykierrosten aikataulut. Voisi vaikka tulla käymään. Kavelin takaisin metroasemalle, ja odottelin metroa puoli tuntia. Oli kuulutusten mukaan pieniä ongelmia saaren eteläpäässä. Takaisin hostellille ja mailin vilkaisemisen jälkeen sänkyyn. Olin niin puhki etta nukuin 12 tuntia putkeen.

Osa 6 ->

Osa 4: New York 4.10.2005

Matka Keflavikin lentokentälle sujui mukavasti keski-ikäisen Yhdysvaltalaisparivaljakon kanssa keskustellessa. Lieneekö yllätys että aihe harhautui vaihteeksi politiikkaan, herra Bushiin muun muassa. Alkaa kyllästyttää jo kyseinen puheenaihe. Olivat kyllä kanssani siitä samaa mieltä että oikeaan suuntaan maa ei ole menossa, ja alkaa pikkuhiljaa monin osin muistuttaa Neuvostoliittoa ennen romahtamista omaan mahdottomuuteensa.

Lennolla viereeni istui mukavanoloinen Norjalaismies, ja hänen lapsensa, josta en ollut ihan varma kumpaa sukupuolta edusti kunnes isänsä tituleerasi häntä sanomalla "her". 6 tuntia taittui yllättävän kivuttomasti, koska jälleen kerran sain hyvän paikan koneesta jossa oli vähän ekstrajalkatilaa. Paluulento Helsinkiin tulee olemaan tappava, siitä oon varma.

Laskeutuessamme Manhattanin pilvenpiirtäjät näkyivät pieninä tulitikkurasioina taivasta vasten. Pieniäpä ovat, ajattelin. JFK:lla sain vastata tulliviranomaisille monenlaiseen kysymykseen, kuten "Mitä sä teet täällä?", "Mitä teet työkses siellä?" ja "Kauanko sä oot täällä?". Sitten ottivat sormenjalkiä, ja kuvailivat mun koreaa naamaa. Lisäksi lennon aikana meidän piti täyttää sellaset lomakkeet, jossa kyseltiin melko tarkkaan esim. Tuotko tauteja, Oletko ollut kosketuksissa karjaan kotimaassasi... ajattelin että kyseinen lomake ei ole oikea paikka purkaa sarkastisia tarpeitani.

Heti kun astuimme pois lentokentaltä, kolme Pakistanilaisherraa tulivat kysymaan "Need a raidd? Hau Meni?" Sanoin että kolme, ja kaikkosivat. Jaoin nimittain taksin Norjalaisystävieni kanssa Manhattanille. Yksin noitten kaverien taksiin istuminen saattaa olla huono, huono päätös.

Norjalaiset jäivät omalle pramealle hotellilleen (kyllä vaan, turskamiehen lompakko oli lyönnissä, Microsoftin myyntineuvottelija) ja minä jatkoin ylös Manhattania taksin kyydissä. Saaren taivaanrantaa hallitsevat suvereenisti Empire State ja Chrystler Building. Ja uskokaa tai älkää, 60 neliökilometrin saareksi tää on ihan saatanallisen iso! Kartassa se näyttää melkoisen iisiti hahmotettavalta, mutta huhhuh. Manhattanin näkeminen ensimmäistä kertaa yön valaistuksessa on hiljentävä kokemus.

Hostellille päästyäni katselin ympärilleni. Ihmisiä kuhisi ihan kiitettävästi ympärillä, suurimmin osin ranskalaisia, japanilaisia, saksalaisia ja brittejä. Lunastin huoneeni kortin ja kävin katsastamassa kämpän. Kaikille on onneksi oma lokero, jonne kamat mahtuivat. Lukko piti käydä ostamassa myymälästä. Hostellin jaettuina tiloina on mm. TV -huone, tietokonetilat (täällä juuri nyt) sekä kaikenlaista kahviota ja myymälää. Mukavan oloinen paikka, perustettu vanhan paloaseman tiloihin.

Lähdin poikkeamaan ulkona etsimässä ruokaa. Löysinkin ihan läheltä jonkinlaisen meksikolaisravintolan, jossa oli kovin monenlaista kasvoa sisällä. Istuin samaan pöytään brittinuorukaisen kanssa, joka kertoi kiertäneensä jenkkilää 3 kk:n ajan, mm. Los Angelesit, San Diegot, Floridat. Lähtee kotiin perjantaina. Juteltiin mukavia ja vetäisin lihapullaspagetin naamaan. Hintataso on ihanan normaali Reykjavikin jälkeen. Takaisin hostellille palatessani totesin että on hyvä että on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla, kun vastaan kaveli isohko joukko yönmustia kavereita. Ajattelin vain, etta noi on nyt ne Salon veljekset Ala-Vallista, mikäs tässä. Ei ne ainakaan pahempia voinu olla. Kyllä Harlem jää aina kakkoseksi Jalasjärven keskustalle kovien jätkien kasvatuspaikkana.

Takaisin omaan kämppään, ja unta palloon. Tai ainakin niin luulin, kun kämppatoverini saapuivat. 3 herraa, yksi n. 18 -vuotias kovin hiljainen japanilainen, 24 - vuotias jenkki sekä ikihipin oloinen 40-45 -vuotias Mark joka kertoi unisaduksi meille Buddhismin syvimmästä olemuksesta.

Valot pois, huomenna kaupungille.

Osa 5 ->

Osa 3: Reykjavik 3.10.2005

Olipas rauhallinen sunnuntai. Kiertelin kaupungilla, kävin syömassä ja etsiskelin elokuvateatteria. Sellainen löytyikin, ja täällä sattui olemaan käynnissä jonkinlainen kansainvalinen elokuvafestivaali (http://www.filmfest.is/).

Paljon mielenkiintoisia leffoja, mutta aikaa monelle (puhumattakaan rahasta) ei ollut. Kävin katsomassa Herrasmiesliiga -leffan, joka oli kyllä hintansa arvoinen. Festivaalin tarjonnassa oli mukana muuten myös Suomen Pelikaanimies, tosin ei kilpailevana leffana missään kategoriassa. Olin hetken aikaa polleeta, kunnes älysin ettei ketaan kiinnosta.

Takaisin hostellille, jossa tein mokien mokan: onnistuin tyhjentämään kameran muistikortin. Hetken aikaa teki mieli huutaa ihan helevetisti, mutta sitten ajattelin asiaa vähän tarkemmin. Ei ne kuvat ketaan muuta oikeasti olisi jalkeenpain kiinnostanu ku mua, ja muaki vain jonkin aikaa kunnes ne olis hukkaantunu kuitenki. Katsoin Islannin Idolsia, Seinfeldin ja Frendit ja painuin pehkuun.

Maanantai 3.10.

Aamupalalla paljon höpöttaviä Hollantilaisia ja Tanskalaisia, nopeesti leipää napaan ja karkuun. Pakkasin tavarat lahtökuntoon, ja luovutin avaimen asteen neitimäiselle kassapojalle joka nimitti mua "sööör".

Yritin vahan keskustassa nappailla kuvia kun olin onnistunut edelliset tuhoamaan (ärsyttää kuitenkin, minkäs teet) ja kävin tutussa katukahviossa kaffeella. Kaunis kassaneiti pysäytti, mutta myös muistutti etta maailma on julma paikka kun ei tollasta koskaan saa itelleen.

Jännittää. Lento lähtee paikallista aikaa 16.45, ja on JFK:lla 21.00. Aikaero huomioon ottaen lento kestanee 7-8 h. Tässä viimeisiä terveisiä ennen mahdollista turmalennolle osallistumista ja kuolemaa odotellen. Isoveli katkeroitui kun kerroin hänelle juuri että 6. päivä pääsen Madison Square Gardenille katsomaan Montreal Canadiens - NY Rangersin matsia ja lupasi suorittaa nimettömän ilmiannon lentokentälle, etta tekisivät mulle rektaalitarkastuksen.

Tästä taidan lähteä kohti Keflavikin lentokenttää. Seuraavat terveiset isosta ompusta!

Osa 4 ->

Osa 2: Reykjavik 2.10.2005

Kävin eilen kävelemässä vielä ennen nukkumaanmenoa keskustassa, tutustumassa paikallisten yöelämöintiin... minnekään baariin tahi klubiin en sisälle uskaltautunut, melkoisen perseestä reväistyltä kun näytin. Joka toinen liike kauppakadulla tuntui olevan kahvila, jotka olivat täynnä paikallisia ja turisteja ihan lapsesta vanhuksiin. Toinen erikoisuus ovat todella usein vastaantulevat seksiliikkeet; ilmeisesti pitkä, pimeä talvikausi tuo mukanaan tarpeen keksiä mielekastä tekemistä kotona.

Nukkumaan.

Sunnuntai 2.10.

Hostellin aamupalan yhteydessa tuli tutustuttua paremmin tuohon Malesian eläjään. Oli liikkeellä teini-ikäisen tyttärensä kanssa joka keskustelumme ajan keskittyi murohinsa ja mököttamiseen. He olivat kierrelleet ympäri Eurooppaa, Lontoosta Tukholmaan, ja tulleet siihen tulokseen että ruotsalaiset on tyhmia, ilkeitä ihmisiä. Kerroin heille etta suomessa tuo on tiedetty jo pidemmän aikaa.

Pääsin myös loistamaan Malesian tietoudellani, eli sillä että siellä taitaa olla formulakisat, ja Petronas -tornit. Siinä tietouteni suurinpiirtein olikin.

Poistuin hostellilta samaiselle kirkolle jonka juurella olin perjantaina käveleskellyt, mutta oli silloin suljettu. Meinasin mennä sisään väärasta ovesta, mutta kohtelias islantilaisnuorukainen kertoi minulle etta kannattaa menna sisään toisesta paasta rakennusta ellei halua osallistua AA -kokoukseen. Totesin että olen ollut paikalla vasta pari paivää enkä ole vielä akuutissa AA:n tarpeessa.

Otin osaa Islantilaiseen jumalanpalvelukseen, joka oli ihan samanlainen kuin kotimainen, ovat luterilaisia paaosin täällä myös. Kirkko oli komea sisältä, ja huomio kiinnittyi melkoisen näyttäviin urkupilleihin. Hiukan häiritseviä olivat ymparillä pyörineet japanilaiset, jotka halusivat ottaa kuvia toisistaan taustallaan tämä mystinen pohjoisten ihmisten primitiivinen messu. Meinasi pokka lähteä toden teolla kun eräs rouva näki suunnattoman vaivan ahtautua kesken palveluksen täyden rivin keskelle että matkamuistoihin saatiin kuva hänestä irvistämässä kameralle kun paikalliset hoilaavat virttä.

Kävin tänne kahvilaan tullessani noutamassa bussiaikataulut (en halua toistaa taksityperyyttäni) ja sieppaamassa kahvia eräässä näistä lukuisista katukahvioista. 250 kruunua (~4 € eli täällä halpa) maksanut kahvi tarjoiltiin pöytään pienessä termarissa, jossa oli mustaa kultaa 3 kupillisen edestä. Oli ihan hyvää, jostain syystä täällä jokainen kahvikuppi on maistunut.

Osa 3 ->

Mikon Matkadiaari:

Osa 1: Reykjavik 29.9 - 1.10.2005

Perjantai 29.9.

Saavuin Reykjavikiin, ja totesin lentoasemalta ulos astuessani etta täällä TUULEE IHAN VITUSTI. Paikallisetkin ihmettelivat tuulen voimakkuutta, ja veikkasivat etta Katrinan rippeet ovat jostain syysta päätyneet tanne. Astuin taksiin, ja maksoin niin naurettavan summan kyydistä hostellilleni, etten taida kehtaa myöntää. Taksikuski tosin oli siinä määrin mukava - ja jutteli Islannista melkoisesti matkan varrella - etta ketutus poistui autosta noustessani. Jotenkin alkoi väin tuntua että matkabudjettini meni heti uusiksi, ja Islannin hintataso oli osoittautumassa jopa odotettua hullummaksi.

Hostellini Floki Guesthouse (http://reservations.bookhostels.com/bootsnall.com/hostel.php?HostelNumber=1021) tuntui alusta asti mukavan kodikkaalta, lukuunottamatta taas sita Islantilaista totuutta etta kaikki maksaa ihan perkeleesti. Töllö, sänky, vedenkeitin ja pikakahvia, ei sitä muuta voi pyytää.

Illemmalla ajattelin käydä tutustumassa Reykjavikiin, ja kävin ihailemassa ihan hostellini vieressä ollutta omituista betonikirkkoa (kuulemma paikallisten suuri ylpeys). Mikäs siinä, ihan nätti. (http://www.mykreeve.net/reykjavik/city_of_reykjavik/hallgrimskirkja/)

Siitä sitten kaupungille, joka alkoi näyttaytyä minulle kaikessa hassuudessaan. Islannissa asuu n. 290 000 ihmista, joista 110 000 Reykjavikissa. Kaupunki on laajahko, mutta jotenkin kaikista asuinrakennuksista voisi sanoa, etta ne ovat olleet paikoillaan 100 vuotta, ihan keskustaa lukuunottamatta. Kun etsiskelin nettikahvilaa juttelin varmaan 10 paikalliselle nuorelle, 15-25 vuoteen, ja kaikki osasivat melkoisen hyvää englantia. Kahvilaa ei tosin loytynyt. Takaisin hotellille ja unta palloon.

Lauantai 1.10.

Hostellin aamupala edusti niinsanottua perussettiä, mutta oli ihan riittävä. Aamiaisen yhteydessa kävin mielenkiintoisen keskustelun Islantiin muuttaneen vanhemman ruotsalaisen herrasmiehen kanssa. Niin, ja Malesialaisen sedänkin kanssa tuli vaihdettua muutama sana.

Otin sitten ja lähdin kokeilemaan turistibussihässäkkää. Golden Circle oli homman nimi, ja kävimme tutustumassa 8 tunnin reissulla mm. sammuneeseen tulivuoren kraateriin, maan historian kannalta tärkeisiin kohteisiin, geysiiriin ja vesiputouksiin. Ihan hauska setti oli, kierroksen oppaana toiminut rouva oli hiukan omituinen ja tahtoi jatkuvasti laulaa meille. Oli kuulemma tehnyt samaa koko 11 vuoden opaskokemuksensa ajan. Hullu nainen.

Bussi oli melko täynnä hyvinkin erilaisia ihmisiä - elakeläisiä loytyi joka maailman kolkasta... eli tunsin oloni vahan ulkopuoliseksi. Mielenkiintoinen reissu kyllä kaikin puolin oli, mutta jos tänne vielä tulee, kannattaa vain vuokrata auto ja kiertää itse. Tuli tuosta Golden Circlesta muuten mieleen etta suihkussa tulee semmoinen ikävä Golden Shower -olo, kun rikinkatkuinen vesi haisee urealle.

Mutta jeah! Nyt istun taalla nettikahvilassa. Bussi tiputti mut keskustaan, ja pääsin messengerissä purkamaan tärkeimmät terveiseni maailmalle. Nyt etsimään jotain ruokaa, joka toivottavasti maksaa vahemman kuin 20 €.

Osa 2 ->