Osa 7: New York 7.10.2005

Torstai 6.10.

Japanilainen ystavani on ryhtynyt yllattavankin puheliaaksi. Aamulla sen selitykselta ei meinannu saada suunvuoroa. Sita nauratti etta mun kokoista ja nakoista miesta pelottaa kavella tuolla kadulla 10 jalkeen, kun sita itsea ei pelota yhtaan... otti itsetunnolle.

Melko perinteiseksi muodostuneet aamurutiinit (paivakirjamerkinta verkkoon ja suihkun kautta kamat kasaan) suoritettuani suuntasin kaupungille. Joka paiva tuntuu karttuvan eraanlainen varmuus siita etta kuinka turvassa taalla on. Ei tama niin vaarallinen paikka ole - jatkuvasti tuntee olevansa enemman kala vedessa.

Saavuin muistomerkkille siita kuinka vaarallinen paikka tama pahimmillaan on ollut eli World Trade Centerin raunioille. Kylla iho kieltamatta nousi kananlihalle kun mietti sita paniikkia naitten rakennusten keskella, ja sita miten valtavat rakennukset siina tuhoutuneella korttelilla seisoivat viela muutama vuosi sitten. Aluetta ymparoityyn aitaan oli kiinnitetty muistomerkkeja ja isoja tauluja jotka kertasivat tapahtumaa, ja iso mies oli hyvin liikuttunut. Kylla W. Bush ja kumppanit ovat loytaneet loistavan ratsun itselleen, kun aina mainitsevat WTC:n oikeuttamaan lahes mita tahansa.

Huomasin olevani hiukan nalkainen, ja poikkesin ensimmaista kertaa ameriikan reissullani hampurilaispaikkaan, Burger Kingiin. Tilasin mielestani normaalin aterian, ja voi hyva luoja kun se oli ylimittainen. New Yorkilaiset ovat kohtuullisen normaalin nakoista jengia, mutta kylla enemman kuin suomessa nakee mun kokoisia tyttoja ja kaksi kertaa mun kokoisia poikia. Amerikkakritiikin paikka. Jopa New Yorkissa, kulttuurien sulatusuunissa, kulutuksen ylimalkaisuuden nakee kaikkialla. Kaikilla pitaa olla maasturi, tai yleisesti jonkinlainen amerikanrauta joka syo 20 litraa satasella. Aivan jarjetonta! En ole nahnyt yhden yhta "fiksua kaupunkiautoa", kuten oma pieni sieva Poloni.

Vihasta puhisten suuntasin kohti Battery Parkia, josta paasee lauttailemaan ympariinsa. Trinity Church viuhahti ohi, ja se oli.... no, hieno.

Battery Park. Enemman kuin muissa puistoissa taalla Manhattanin etelakarjessa tuntui majailevan kodittomia. Tanne oli myos sijoitettu alunperin WTC:n pihassa istunut kultainen maapallomuistomerkki (en muista nimea), joka oli nyt taalla nostettu ylos uhrien muistolle, hiukan karsineen nakoisena. Sen vieressa paloi "ikuinen liekki".

Astuin lautalle joka lahti Staten Islandille. Se oli - yllaripyllari - taynna turisteja. 50-60 -vuotiaita pareja, pikkulapsia vanhempiensa kanssa... ym. En vain osaa nauttia mistaan, kun on noin ahdasta ja vaivaantunutta. Rantauduimme, ja ihmismassa ryntasi kohti vapaudenpatsasta. Itse menin kahvioon istumaan ja odotin etta voi menna hetken paasta omassa rauhassa. Nautiskelin vaniljajaatelon. Viereisessa poydassa istunut Thaimaalainen tytto tuli pyytamaan etta otan kuvan siita vasten kahvilataustaa. Naa on aina kiusallisia tilanteita. Kaks ventovierasta siina sitten, toinen irvistaa kameralle ja toinen yrittaa vain nopeasti saada sen valon valahtamaan ja tilanteen ohi.

Suuntasin vapaudenpatsaalle. Mikas siina, vihrea ja pystysuuntainen, ihan kiva. Ilma oli tosi lammin, varmaan 25-28 astetta. Hikoilin. En tahtonut vaivautua sinne patsaan observatoorioon (n. puolessavalissa koko hassakkaa, ylos asti ei enaa WTC:n takia paase) joten kavelin patsaan taakse aukiolle. Siella oli vahan rauhallisempaa. Otin kengat ja sukat pois ja istuin viilean nakoiselle paikalle kiviaidalla. Taisin hetkeksi nukahtaakin. Luin hetken ja kuulin etta seuraava lautta oli saapunut rantaan.

Istuin kahden vanhan sveitsilaisen rouvan viereen laivan kannelle, joista toinen jatkuvasti kauppasi minulle jotain karkkeja. En kylla ottanut, halusin vain takaisin Manhattanille etta saisi kulkea omassa rauhassa. Eli Ellis Islandille en mennyt. Se kylla naytti mielenkiintoiselta, joku toinen kerta sitten. Siellahan on ilmeisesti melkoisen kattavat arkistot entisaikojen maahanmuuttajista.

Battery Parkilla menin katsomaan jonkinlaista katusirkusesitysta, 5 erittain kovaan kuntoon itsensa treenannutta Jamaicalaismiesta loikkivat ja tekivat n.18 erilaista lihakimppupyramidia. Heilla oli loistava rahastustekniikka: ennen viimeista temppuaan - hypata 7 yleison jasenen yli - he kerasivat kolehdin. He olivat toki huvittavan avoimia, kertoen etta viimeisen tempun jalkeen kaikki lahtevat aina karkuun maksamatta. Maksoin itsekin ja katsoin. Kah, onnistui.

Istahdin viela hetkeksi alas ennen poistumistani Battery Parkista. Vieressani oli pakistanilaisen nakoinen liikennepoliisi, joka piti ilmiselvasti taukoa, koska liikennetta ei kyseisella penkilla paljoakaan kodittomia lukuunottamatta ollut. Kysyin hanelta aikaa, ja han alkoi selittamaan oikein toden teolla kaikesta. En oikein edes muista mita, mutta ainakin saasta, turisteista ja liikenteesta se selitti. Varmaan yksinainen mies.

Wall Street, maailman talouden keskus. Maailman taloudella ei ilmeisesti mene hyvin, koska Wall Street on ruma. Joo, ymparilla on hienoja rakennuksia, mutta juuri nyt siella oli vain keskeneraisia rakennustoita ja NYPD:n mellakkapoliiseja.

Minulla oli 2 tuntia aikaa tapettavana ennen Madison Square Gardenille lahtemista, joten lahdin katsomaan viela yhden leffan Empireen. Menin ihan hajyyttani katsomaan Scifipatkan Serenity, joka osoittautui ihan alyttoman kovaksi. Ovella lippua repaiseva tumma, suunnilleen ikaiseni kaveri pysahtyi tuijottamaan mua "Man, you look just like some actor... wait a minute, that guy from Lord of the Rings, the one with Frodo all the time!". Nauroin ja kiitin kunniasta olla Sam. Elokuvan jalkeen kohti maailman latkapyhattoa.

Madison Square Garden. Paikalliset latkafriikit ovat odottaneet tata paivaa. Satuin paikalle kun jaakiekko palaa New Yorkiin! Hallin ulkopuolella soitti joku ilmeisesti tunnettu jenkkibandi, itselleni ei meinannut kylla mitaan. Halli oli komea, ja 30 vuotta edella mitaan ennen nakemaani areenaa. Todella yksinkertainen, mutta vetaa 25 000 ihmista eika sita edes ymmarra. Jonoja ei muodostunut loppuunmyydyssa pelissa kaytannossa minnekaan, ja kaikki toimi. Hallissa tarkeni todella hyvin t-paidalla. Istuin ilmeisesti aika hyvalla paikalla (kyllahan ma perkele siita maksoinkin), koska 2 rivia mun edessa istui Michael J. Fox. Kentta oikeasti on paljon Eurooppalaista pienempi, ja 12 miehella alkaa varmaan jo tehda tiukkaa tuolla jaalla.

Koivun Saku ja Niemisen Ville luistelivat joukkueineen jaalle alkuseremoniaksi, ja meteli oli ihan korviahuumaava. Aivan alyton. Luvassa oli jenkkityyliin n.12 erilaista alkuseremoniaa, esittelyvideoista paitojen ja kiekkojen heittelyayleisoon, erilaisia pamppuja kavi jaalla pitamassa puheita, ja lopuksi tosi hassu peruukki paassa jaalle astunut oopperalaulaja vetas "O' Canada" ja "Oh Say Can you see". Niissa revityksissa meinas pokka menna. Vieressani istui kaksi 30 -vuotiasta pienta juutalaismiesta jotka olivat TAYSIN sekopaita. Hirveaa mekkalaa pitivat koko ajan, ilmeisen kovia faneja. Ennen pelia vaihdoin heidan kanssa pari sanaakin, ja siina vaiheessa vaikuttivat viela ihmisilta.

Kiekko tippui jaahan, ja Koivu voitti aloituksen. Peli meni jotakuinkin aluksi Rangersien komennossa, eka maali minuutin jalkeen ja halli kirjaimellisesti rajahti. Eka era 2-2. Pelin ihan lopussa Montreal johti 2-3, mutta Rangers tuli tasoihin ja taas huudettiin. Jatkoajalla Montreal kuitenkin hiljensi hallin ja voitti ottelun 3-4. Koivulle ei erikoisia merkintoja, vain 1 jaahy. Mutta on se joukkueelleen tarkea mies, jatkuvasti antaa tarkeita syottoja, vie kiekkoa ylos ja puolustaa. Selvasti arvostettu mies. Kun Koivua taklattiin rumasti pelissa, tuli jaalle joku Montrealin jyra ja kosti.

Hallista ulos ja kadulle. Kello oli iltakymmenen, ja laskeuduin metroon. Ilta-aikaan paikalliset vuorot ovat erilaisia, ja metro paahtoi reilusti ohi 103rd str. pysakista jonne tahtasin, Harlemin sydameen kello 11. Jannitti:D

Ei siina mittaan, loysin oikean pysakin ja tutisevan sveitsilaismiehen jolla oli ilmeisesti sama moka takana kun mulla. Nousimme metroon, ja kavelimme samaa matkaa hostellille. Se luuli mua ihan ovelle saapumiseen asti paikalliseksi, joka nosti itsetuntoni valiaikaisesti korkealle.

Huoneessa oli jo japanilainen maskottimme, joka sanoi lahtevansa lauantaina Washingtonia kohti. Sitten, kun olin sammuttanut valot ja sulkenut silmat, variseva aani huoneen toisesta paasta kysyi voisinko menna hanen kanssaan baariin huomenna. Han kuulemma haluaisi, mutta kotimaassaan baareissa hengaa vain lansimaalaiset eika han uskalla yksin menna, jannittaa kuulemma:D Lupasin hanen kanssaan huomenissa kayda baarissa. Sleeeeep...

Osa 8 ->