Osa 9: New York 9.10.2005

Lauantai 8.10.2005

Matka puolessavalissa! Kuka olisi uskonu...

Aamulla ulos astuessani sataa ripotteli yha. Olin vetanyt oikein takin niskaani, joka osoittautui huonoksi valinnaksi, koska huolimatta siita etta satoi, ilma oli todella lammin ja painostava. Paikalliset selittivat Central Parkissa etta tama olisi etelampana meteorologien mukaan muuttunut hirmumyrskyksi, mutta toistaiseksi New Yorkiin ne rantautuvat vain tallaisina omituisina lehmanhenkayksina.

Niin, olin kappaillyt vaihteeksi sateiseen Central Parkiin. Lenkkeilijoita se oli taynna niinkuin aina, mutta nyt niilla oli numeroita selassa, kai saavat silleen pidettya lukua etta kuka on kuka. On se vaan hieno paikka, tama puisto. Lintuja on ihan sikana. Porukka paikallisia jamppoja pelaa mutaisella kentalla Ameriikkalaista jalkapalloa. Lehdet putoilee puista, taa on kai naitten versio syksysta. Suuntaan hitaasti mutta varmasti kohti Guggenheimia.

...joka on ihan s'tanan tungoksen alla. Jonotan 5 minuuttia ja totean etta ihan turha yrittaa. Palaan viikolla kun ei ole aivan nain kamala tungos. Metropolitan museum of art, sama homma. Lahden harhailemaan ensimmaista kertaa NY:n italaitaa. Rikkaampaa aluetta selvasti. Kalliita autoja kadunvarressa, enemman rikkaan vaen liikkeita, kahviloita. Vahemman pikaruokaloita ja kerjaajia.

Loydan metropysakin ja harhailen alemmas Manhattania. Sade yltyy. Katutasolla on painostavan kuuma ilma, tuulee ja sataa, ja metrossa on TODELLA PAINOSTAVA ilma. Lehdet huutavat edelleen pari paivaa sitten julistetusta pommiuhasta metrossa. Paikalliset tuntuvat lahinna nauravan, ja sanovat jarjestaan etta joka paiva on ollut pommiuhkaa heille syksyn 2001 jalkeen.

Lauantai New Yorkissa tarkoitta minulle yhta asiaa, ja se on NBC:n legendaarinen Saturday Night Live. Lapi tuiskun suuntaan taas Rockefeller plazalle kysymaan piruuttani onko standby -lippuja jaljella. Ne oli jaettu jo aamulla, hitto.

Kavelen Broadwaylle, ja naen erittain perinteisen Amerikan symbolin edessani. Kuulen Seireenien laulun. Hooters. Jos konsepti ei ole tuttu, kyseessa on ravintola jossa tarjoilijoina toimivat nuoret naiset vahissa vaatteissa. Astun sisaan. Yllattavaa kylla, asiakaskunta ei koostu vain kuolaavista miehista. Paikalla on myos naisporukoita, perheita. Tarjoilijat ovat todella mukavia, ja todella... voih. Niin. Tarjoilijat ovat luonnollisesti todella mukavia myos siita syysta etta kylla naissa paikoissa miehen jarkivapaa paa sekoitetaan sellaisiin tippeihin, etta huhhuh. Voisinpa lyoda vetoa etta tassa ravintolassa jaetaan New Yorkin parhaat tipit. Itseasiassa kuulen kahden tarjoilijan puhuvan etta toinen oli juuri saanut 200 dollarin tipin, ja nauravat sille liikemiesholmolle, joka luuli saavansa jotain ekstraa.

Ruoka on hyvaa, palvelu on hyvaa, silikonit ovat... ilmeiset, ja minulle jai hyva mieli siella kaymisesta. Kavelen vilkaisemaan Trump toweria, joka on mauton ja iso.

Sade alkaa yltya, kun kiertelen Times Squarella. Ihmisilla on kaikilla sateenvarjot, minulla ei. Viikonlopun hulinassa tama tarkoittaa sita etta olen marka, ja saan jatkuvasti osumia muitten sateenvarjoista. Eksyn elokuvateatteriin, vaihteeksi. Katson Truman Capotesta kertovan elokuvan, Philip Seymour Hoffman on jumalahahmo.

Ennen palaamista hostellille kayn katsomassa onko Disneyn Leijonakuningas - musikaaliin lippuja seuraavan viikon ajalle, ja onhan sinne. Ostan lipun torstaille.

Harhailen metrossa. Viikonloput ja myohaisillat muuttavat aina hiukan vuoroja, ja menee valilla paan raapimiseksi. Kun saavun 103rd pysakille, naen kaksi hukassa olevaa, rinkkoja selassaan pitavaa nuorta naista. Kysyn itsestaanselvyyden, eli etsivatko hostelliaan, joka pitaa paikkaansa. On sama hostelli kuin minulla. Kavelen tyttojen kanssa hostellille, nyt sataa jo aivan kaatamalla. Astun latakkoon, jota luulen latakoksi mutta onkin 20 cm syva. New Yorkin viemariverkosto on persiista. Pieni sadekuuro ja kadut on veden vallassa.

Katson yleisissa tiloissa SNL:n joka ei ole tanaan kummoinen, en siis menettanyt mitaan kun en paassyt studiolle.

Uni nyt.

Osa 10 ->