Osa 9:

Sunnuntai 24.3. - Sunnuntai 31.3.

Jahajaha. Mistäs sitä kirjottas. Salla on treffeillä - yksi pyydetty numero per viikko -tahti on pysynyt. Perttu pelaa tuossa vieressä Fifaa. Se lienee viikon merkittävin tapahtuma, matkaseurueemme kasvoi serkkupojalla. Lisäksi Sallalle on tullut työkuvioita. Kerrotaan nyt vaikka sitten niistä.

Alkuviikosta oli taas vaihteeksi lämmintä, pari päivää huiteli yli kolmenkympin. Viestittelin formuloissa lattioita kanssani rakentamassa olleelle Matt Cullenille että olivatko vielä hommissa, mutta maanantai oli vissiin viimeinen työpäivä kaikille. Lisäksi takkusin mut työllistäneen välitysfirman kanssa saamattomista liksoista jotka lupasivat maksaa perjantaina.

Nyt työkuviot alkoivat jo ihan vilpittömästi hiukan stressaamaan. Mulla ei ole varaa pönöttää kovinkaan montaa päivää ilman tuloja (Suomessa on menoja myös), ja Sallankin matkavarat olivat huvenneet hälyttävää tahtia. Toisaalta olimme ihan ok kaupungin vaihtamisen kanssa, monen suusta oli kuullut Melbournen olevan lähestulkoon haastavin kaupunki maassa tälläisten duunien löytämiseen backpackereille. Ja jos ei muuten, niin kyllä maitojuna vie aina kotiin.

Tiistaina kierreltiin Sallan kanssa ympäri kaupunkia soppeleita kahviloita etsien, ja eräästä Brunswickin ravintolasta vinkiksi nimettiin muutaman korttelin päässä oleva ranskalainen kahvila. Pitkän etsiskelyn jälkeen löysimme jotain sen suuntaista, mutta emme olleet varma oliko kyseessä oikea paikka. Vieressä olevan kahvilan ikkunassa oli kuitenkin “Staff wanted” -kyltti johon päätimme reagoida - huomenna. Olihan paikka kiinni.

Seuraavana päivänä palasimme rikospaikalle ja aina yhtä paljon näitä tilanteita vihaava Rantanen ei vaatinut edes kauheasti rohkaisua tällä kertaa. Tiesin heti että tästä voisi jopa tulla jotain kun näin yrittäjän oikein istuvan alas Sallan kanssa. Paikan nimi oli Cafe 639, ja niin vain sai Rantanen itelleen trial -päivän sovittua. Täällä käytäntönä on että kaikkien ravintolatyöntekijoiden pitää tulla (palkattomalle) kokeilupäivälle, jonka aikana määritellään millainen työntekijä on kyseessä ja paljonko yrittäjä kokee tämän ansaitsevan liksaa. Sanomattakin lienee selvää että moni yrittäjä käyttää tätä hyväkseen. Sallan trial -päivä oli kuitenkin nyt sovittuna tulevalle maanantaille - pyhäpäiväksi, paikkaan joka ei ole auki viikonloppuisin. Outoa. Mikäs siinä.

Perttu -serkkuni kanssa olimme säätäneet jo jonkin aikaa tämän mahdollisen saapumispäivän kanssa, ja nyt olin kertonut sille ajan olevan kypsä - kämppä alla ja kyllä nää työkuviotkin vielä kuntoon tulisivat. Torstaina oli saapumassa, ja keskiviikkoaamuna Suomen aikaa hyppäsikin koneeseen.

Salla luuli kuulleensa viimeisen sanan vainoajaltaan Jasonilta, mutta kyllä tämä vielä keskiviikkona sinnikkäästi viestitteli. Vastausta ei kylläkään saanut.

Bongasin torstaiaamuna gumtree -sivustosta työtarjouksen jossa joku St. Kildassa sijaitseva ravintola etsi “paria tyttöä” pakkaamaan tuoppeja muuttohommiin. Salla soitti sinne, ja samoin tein piti sitten lähteä sinne töihin. Muutaman tunnin työn jälkeen Salla tuli takaisin ja kertoi koko keissin jääneen vähän epäselväksi - kyseessä oli 40-50 -vuotiaan intialaismiehen pyörittämä ravintola jossa oli Sallan lisäksi ollut töissä joku huonolla motivaatiolla varustettu intialaistyttö (eivät tunteneet toisiaan). Hommia oli ollut muutamaksi tunniksi jonka jälkeen kaveri oli pyytänyt Sallaa jäämään drinkille. Ei jäänyt.

Salla palasi kotiin, ja pian olikin mun vuoro suunnata ulos, Perttua vastaan Southern Crossin asemalle. Pojan maratonilento oli saapunut maahan puoli yhdentoista aikaan, ja nyt sitten viestittelimme mihin bussiin Pertsa ehtisi. Huonoa säkää oli roppakaupalla, ja poika löysi tiensä asemalle vasta puolen yön jälkeen, joten otimme taksin Brunswickiin. Käytiin tsekkaamassa Pertun hostelli joka osoittautui ihan helmimestaksi. Paikan nimi on Hotel Victoria Backpackers, joka on baari/kansaainvälinen backpackers, joka on erikoistunut pitkäaikaisiin majoittujiin.

Hotellin omistaja tarjosi meille kättelyssä oluet ja nauroi Pertun takin edustavan hänen lempijoukkueensa värejä. Pisteet Pertulle. Jauhoimme aikamme päivän politiikkaa ja tutustuimme lyhyesti samassa hostellissa majoittuvaan hollantilaistyttöön jolla on (ilman mitään sen kummempaa syytä) irkkuaksentti. Perttu kävi vielä tsekkaamassa kapisen kämppämme ja sanomaan moi nukkumaan menossa olevalle Sallalle, jonka piti huomenna mennä jatkamaan ravintolanmuuttoa.

Aamulla Salla lähti taas liikkeelle, ja oli tällä kertaa ihan pitkän päivän töissä. Intialaistyttö oli viimeistä päivää töissä, ja ratikassa oli kertonut Sallalle saaneensa 18 dollaria tunnilta käteen. Salla tiesi saavansa 15 tunnilta, joka oli erikoista. Ja erikoista käytöstä oli saanut tyttö muutenkin taas osakseen saanut - taas oli kyselty josko haluaisi jäädä drinkille. Ja huomisellekin oli pyydetty, tällä kertaa klo 11. Salla ihmetteli koko touhua koska hommia ei edes niin kauheasti ollut enää.

Minä ja Perttu pyörittiin puolestaan pitkän perjantain hiljentämässä Melbournessa. Tsekattiin keskusta, Albert Park ja osa Brunswickiä. Mikään ei luonnollisesti ollut auki. Perttu oli sattunut saapumaan kaupunkiin pitkänä viikonloppuna, jolloin kaupat eivät juurikaan olleet auki, ja sääkin oli aika pilvinen ja kylmä - kyllä syksy tekee tuloaan täällä. Käytiin pyörähtämässä myös Sallan työpaikan ikkunan takana, ihan vain osoittaaksemme sille hämäräperäiselle keski-ikäiselle intialaismiehelle että Sallalla on miespuolisia kavereita.

Perjantai-ilta chillailtiin ja pelattiin pleikkaria ja Sims 2:sta. Ei siinä sen kummempaa.

Lauantaina heräiltiin kun heräiltiin, aikomuksena lähteä keskustaan pyörimään, nyt kun sentään jotkut kaupat olivat aukikin. Mun ja Pertun suunnitelmat muuttuivat kun Salla soitti ja kertoi hommien olevan todella tasolla. Se intialaismies oli antanut Sallalle tunniksi töitä, ja nyt se oli jo istunut vain odottelemassa 2 tuntia, ja katsellut kun kolme muuttomiestä tekivät hommiaan. Se sen pomo oli vain soittanut Sallalle että “don’t go anywhere, just wait for me there”. Sitten kun se oli tullut paikalle ja Salla oli pyytänyt palkkaa käteen, se oli tarjonnut n. puolta sovitusta summasta. Tähän Salla oli kertonut tarvitsevansa koko summan, johon ei ollut saanut vastausta. Mies oli vain kääntynyt, ja palannut hetken kuluttua kertomaan Sallalle miten sen pitäisi käydä hakemassa sen pankkikortti että se voi nostaa lisää rahaa. Sallalle (ja mulle) alkoi tulla sellainen olo että se ukko vain osti aikaa että ne muuttojätkät lähtisi pois. Lähdettiin sitten Pertun kanssa suosista kohti St. Kildaa, ihan varman päälle.

Saavuimme 1,5 tuntia myöhemmin ja näimme ikkunan läpi kun leveästi hymyilevä Salla R. antoi puhelinnumeroaan taas jollekulle pojalle. Melkosta tahtia se pitää. Mutta tää oli kuulemma oikeesti kiva saksalaispoika, joka oli ollut yksi niistä muuttojätkistä. Yksi niistä oli ollut myös suomalainen lätkäpoika, joka tosin ei Sallaa kiinnostanut.

Tämän intialaismiehen toimet olivat kantautuneet (samalla tavoin pimeästi palkatuille) remppapojille, jotka olivat kukin pöllineet pari viinipulloa turhankin luottavaiselta ravintoloitsijalta. Saksalaispoika oli kehottanut Sallaakin nappaisemaan itselleen pullon, ja näin vain oli tyttö syyllistynyt rikokseen. Munkin laukkuun laittoi yhden. Tosin tää oli täysin perusteltu kostotoimi. Nimittäin viimeisin mitä Salla oli tämän ukon suusta kuullut oli “Tomorrow you could come to my house”. Hälytyskellot saivat jo soida.

Lopulta ravintoloitsija tuli paikalle ja näki mut ja Pertun istumassa mafiatyyliin sen ikkunan takana, ja maksoi Sallalle palkkansa. Salla ei kertonut sille kasvokkain siitä ettei ollut tulossa, vaan laittoi myöhemmin illasta viestiä.

Mä olin sopinut tälle illalle Mattin kanssa tapaamisen keskustaan, ja Salla ja Perttu liittyivät seuraan. He tosin saivat asettautua kuuntelijan rooliin, kun kaksi isoa ja äänekästä miestä puhuivat kilpaa. Pera ja Sallakin pitivät miehestä, ja selvisi että jonkinlainen yhteismajoitus tällä neljän koplalla saattaisi olla mahdollinen jossain vaiheessa - Mattin kämppikset olivat tekemässä lähtöä parin viikon päästä, ja Melbournen etelälaidalla olisi halvat tilat käytössä. Emme tosin luvanneet mitään, vaatisi uusien vuokralaisten löytämisen Brunswickiin sun muuta säätöä.

Tässä vaiheessa olimme nauttineet jo pari juomaa, ja meinattiin että tänään vois oikein ulos lähteä. Minä ja Salla mentiin Blyth Streetille valmistautumaan ja Perttu hostelliinsa, ja näitten kahden laittauduttua suunnattiin ulos - ensin juotiin varastettua viiniä ja laulettiin Singstaria huonosti. Baarireissumme ei kovinkaan pitkä ollut, koska Pertun päätä särki ja mä olin väsynyt ja vanha. Brunswick Hotellissa käytiin yhdellä olusella, ja lähdettiin nukkumaan.

Tämä päivä ollaan hassuteltu kaupungilla, ostettiin Pertun kanssa Fifa13, syötiin pizzat ja Salla lähti treffaamaan saksalaisystäväänsä. Nyt ne saapui tuohon hihittelemään ja tivaavat naapurin Davelta viiniä. Perttu tuskailee videopelin äärellä ja mä toivon että pääsen jossain vaiheessa nukkumaan. Parin tunnin päästä pitäis Skypetellä Aukusti -tapahtumasta. Kello on aamukaksi. Ja huomenna on TAAS pyhä.

OSA 10 >