Osa 39: Marlborough Sounds 12.4.2008

Lauantai 5.4.2008 - Tiistai 8.4.2008

Tätä kirjoittaessani Portagessa oleilua on jäljellä enää reilu viikko. Mikon ja Anun kanssa olimme jo aiemmin sopineet että lähtö koittaisi 20. Päivänä, ja se lähenee omituisen nopeasti. Se on saanut liikkeelle kaikenlaiset uumoilut siitä mitä pitää tehdä pohjoissaarella, Fijillä jne… ja se on kauhean kivaa. Hinku olis jo mennä, vaikka täälläkin on mukavaa.

Viikonloppu 5.-6.4 oli taas mun ja Craigin sekoilua, positiivisessa mielessä. Mukava huomata että mikä tahansa duuni on perkeleen hauskaa kunhan pitää pelihuumorin yllä. Mikko ja Anu kun palasivat kihlattuina reissultaan, olimme tuoneet Torean laiturille mukanamme riisiä, jota heittelimme parin niskaan Craigin ohjatessa kymmenestä muukalaisesta muodostettua hääkuoroa.

Sunnuntaina oli taas Formulat, jota luonnollisesti Joen kanssa taas odotettiin. Olimme sopineet että ilta pyhitetään sohvaperunoimiseen. En oo tainnu mainita, mutta mä oon ruvennu tulemaan kaikkien mulukkujenki kanssa hienosti toimeen. Gabi tuntuu pitävän musta vähän liikaakin, se kehottaa jatkuvasti että mun pitäis näyttäytyä uikkareissa, ja Mornay tervehtii aina reippaasti ja jopa jutteleekin. Hassua.

Luonnollisesti pienessä Portagessa pitää aina jonkin verran olla draamaa. Minä ja Joe yritimme rauhassa odotella lähtövalojen syttymistä tv:n ääressä kun vihreään taloon rynnistää todella humalainen konkkaronkka. Gabi, Mike, Raumatti, Luke, kaupanpitäjäpariskunta Peter ja Sonya sun muita. Mun ei kauaa tarvinnut haistella viboja ilmassa, kun totesin että on paras kadota hetkeksi. Gabi vietti kovaäänisesti syntymäpäiväänsä, ja oli kauhean agressiivinen. Ootteko ikinä joutuneet entisen kehonrakentajanaisen niskalenkkiin? Gabi on tätä nykyä todella tuhdissa kunnossa mutta sen puristuksesta ei päässyt pois. Karkasin vähin äänin Transport -officeen katselemaan juutuubista videoita, ja odotin että savu laskeutuisi.

Menin katsomaan mitä maanantaina lähteville Paulille ja Lindalle kuului, ja heillehän kuului hyvää. Vihreältä talolta tiputteli jengiä tulemaan, ja kaikki kertoivat tehneensä saman kuin minä -bileet siirtyivät uuteen rakennukseen ilman öykkäreitä. Luke tuli lopuksi porukan perästä ja oli jotenkin järkyttyneen oloinen. Gabi ja Mike olivat ruvenneet haastamaan riitaa Raumattille, ja olivat päätyneet haukkumaan lempeätä Maorijättiläistä luuseriksi. Neil oli sitten ajanu ne pois taloltamme. Jotenkin tää oli nähtävissä, ja vissiin olivat melkein vaihtaneet jo lyöntejä siellä.

Pääsimme lopulta nautiskelemaan myöhäisen Formulaillan omille sohvillemme Joen kanssa, ja hyvä kisahan se oli.

Heräsin maanantaiaamuna, ja ajattelin tehdä jotain hyödyllistä. Pankkiasioita oli pakko mennä vähän hoitamaan, ja Portagesta oli aina kiva päästä pois. Blair ajoi mut veneelle, ja kertoi muuttaneensa lähtösuunnitelmiaan. Hänen lähtönsä koittaisi jo perjantaina, jos Dean vain hyväksyisi. Hyppäsin veneeseen ja ajelin Pictoniin. Pankkisetä ei meinannut oikein edes uskoa miten moneen kertaan olin joutunut pankkikorttini takia kulkemaan heidän luonaan, ja hyvitti mulle kaikki koituneet pankkikulut uusista korteista sun muista.

Craig oli pyytänyt mua tuomaan hänelle kunnon pizzan, hänen kävellessään ensimmäistä päivää Queen Charlotten patikasta. Ostin kunnon salamipläjäyksen ja palasin takaisin Portageen. Olin itse lupautunut kävelemään mukana patikan päätösosion Anakiwaan huomenna, joka tulisi olemaan 25 kilometriä. Pizzastaan kiitollinen Craig kertoi lähtömme koittavan kahdeksalta aamulla.

Mun loppumaanantai meni wanhaa kunnon Civilization 3:sta hakatessa. Olin ladannut pelin hotellin laajakaistaa puolilaillisesti hyväksikäyttäen. Eihän siitä voi kiinni jäädä, laittaa läppärin vaan yöksi transport officeen.

Tiistaiaamu koitti, ja mua kadutti aluksi hiukan. Ei napannut tippaakaan lähteä patikoimaan, ilmiselvästi ikävällä kelillä. Sade oli alkamaisillaan. Lupaus oli kuitenkin lupaus, ja pakkasin muutaman hedelmän, tonnikalapurkin ja pari litraa vettä reppuun, ja kävelin alas. Craig ei itsekään ollut innoissaan eilen kävelemänsä patikan jälkeen, mutta aloitimme kuitenkin nousun Queen Charlotten huipulle.

Oli aikalailla huippuidea lähteä kävelemään, polulla sujahtanut 5-6 tuntia meni kuin siivillä ja oli mahtava nähdä Queen Charlottesta edes osa. (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=79570962). Nää on näitä juttuja että kun saa ittensä tekemään niin kannattaa aina. Polulla puhuimme luonnollisesti eniten naisista ja kaikenmaailman köntsäjutuista. Craig purki edelleen vanhaa suhdettaan ja sitä mitä tulisi tekemään kotimaahan palattuaan. Jotenkin sitä vissiin kauheasti kiehtois tulla suomeen, se luulee että meillä on hirveen hyviä naisia. Miesparka.

Anakiwaan päästyämme odotimme venettä pari tuntia, joka heitti meidät takaisin Toreaan. Veneessä olivat Deanin lapset Ollie ja Sophie. Sophie on 5 -vuotias pikku prinsessa. Kauhean omapäinen tyttö joka taitaa olla vanhemmilleen iso pala purtavaksi vanhempana. Nyt hän vaatii venekuskia luovuttamaan ratin hänelle, ja luonnollisesti kaikki veneessä istuvat hykertelevät. Ollie puolestaan on huippufiksu 8 -vuotias, uskomattoman kohtelias poika. Mä kuulostan ehkä ikälopulta kun kuvailen lasta tuolla tavalla, mutta jukupliut että on isä kasvattanu pojastaan huomioonottavan.

Pääsemme Portageen ja mä painun lepuuttamaan jalkojani, sillä huomenna… niin. Työpäivä taas.