Osa 28: Fox Glacier 10.3.2008

Perjantai-Lauantai 7.-8.3.2008

Olipa virkistävää lopettaa taas tolleen, edellinen teksti. Tuolla Portagessa ei oo dramatiikkaa tarpeeksi, ellen sitte haluaisi kertoa mahdollisimman jännittävästi siitä miten multa katosi sukka pyykkiä pestessä.

Niin, tosiaan tilanne oli nihkeä, sillä Jucy (autovuokraamo) oli möhlinyt mun autovarauksen kanssa, ja niillä ei ollut autoa. Mä kerroin kävelleeni juuri 12 kilometriä keskustasta kauheassa helteessä, rinkka selässäni, ja pyysin tarkastamaan. Kassaneiti palasi tiskilleen aika pikaisesti ja kertoi helpottuneena auton järjestyneen.

Kauppasin maksuvälineeksi visaani, joka oli formulalippujen ja lentolippujen oston jälkeen päättänyt että tälle kuukaudelle on osteltu tarpeeksi. Öh. Onneksi Mastercard hyökkäsi pelastamaan tilanteen. Voi muna mikä rahatilanne mulla on edessä kun palaan suomeen. Nythän sitten olikin kova laskeminen miten rahat riittää puolitoista viikkoa, melbournessa ei olisi kiva äkätä että ”oho, ei oo massia”.

No, laskin tarkkaan kartalta mikä reitti olisi taloudellisin polttoaineen kannalta, ja nostin pienen punaisen toyotani kytkintä. Navigaattori maksoi kahdeksan dollaria vuokran päälle päivää kohti, tuulilasi- ja rengassuoja kustansi neljä dollaria päivälle. Siis vakuutus.

Ahh, ikkuna auki ja suhiseva ÄfÄm –radio täysille. Tätä on vapaus, ajaa rupisella toyotalla tuulen puhaltaessa ja auringon paistaessa kuumasti. Hurautin puolentoista tunnin ajomatkan Timaruun, joka vaikutti oikein mukavalta satamakaupungilta. Nautin purkkilounaan ja katselin aktiviteetteja ympäristöstäni.

Ilta oli jo hämärtymässä ja käytännössä kaikki liikkeet olivat jo sulkeneet ovensa. Jostain kumman syystä mun katse osui siis elokuvateatteriin. Kansainvälisellä opiskelijakortilla pääsee kattomaan yleensä leffan ku leffan kymmenellä dollarilla, eli reilulla vitosella. Istuin yksin isoon teatterisaliin fiilistelemään Michael Claytonia, taas vaihteeksi yhtä Oscar –ehdokkuuksilla lätkittyä rainaa.

George Clooney on äijä – pakko myöntää. Leffa kertoo asianajajasta joka on päätynyt eräänlaiseksi juoksupojaksi isolle asianajotoimistolle. Jossain päin maata on ongelma, lähetetään talonmies paikalle. Clooney klaaraa roolin perinteisellä charmillaan. Tilda Swinton voitti Oscarin parhaasta naissivuosasta tästä leffasta eikä syyttä. Itsensä roolia varten lihottanut keski-ikäinen pysäyttävän kaunis nainen tekee tappotasaista työtä uraputkeen eksyneenä, epäitsevarmana rouvana, jolle tuntuu ihan luonnolliselta olla valmis uhraamaan mitä vaan yrityksen puolesta. Ja maininnan ansaitsee myös Tom Wilkinson, jota en oo näin vireessä nähnyt vuosiin. Taas leffa joka laittoi ajattelemaan, seuraavaksi pitää kattoa jotain aivotonta.

Ulkosalla on jo säkkipimeää kun ulostaudun teatterista. Nousen punaisen paholaiseni kyytiin, ja huristelen etelää kohti. Pimeydessä ajamiseen ei millään viitsi näissä maisemissa kauheasti haaskata reissua, joten pidätän muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaan Oamaruun, jossa paikallinen McDonald’s tarjoaa mulle pistokkeen ladata läppäriä pikaisen mesekeskustelun verran.

Katson kartalta lähimmän pisteen jossa voisi yöpyä meren rannalla. Muutaman kymmenen kilometrin päässä on pikkukaupunki nimeltä Hampden, jonne ajan. Heti löytyy leirintäaluekin, mutta tulee epäilyttävä olo että tää on jonku takapiha. Poistun liukkaasti takaisin tielle ja seuraavalla leirintäalueella on mielenrauhan saavuttamiseksi muitakin autoja ja karavaaneja. Sutaisen penkin makuuasentoon ja avaan lämpimän oloisen supervilttini, jonka vippasin pikalainaan Christchurchista. Ja kylläpäs tulikin tarpeeseen!

Oli nimittäin toDELLa kylmä yö. Heräsin neljän aikaan sellaisiin väristyksiin että alta pois. Kääriydyin peiton sisään niin tiukasti kuin pystyin ja rutistin itseni takaisin uneen. Tulee mieleen nuoruuden provinssiyöt autossa, kun kesähalla pääsi yllättämään.

Heräsin yhdentoista aikaan siihen kun joku mummeli koputteli mun ikkunaan ja kysyi oonko maksanut leirintämaksua. Heitin tälle vitosen ja hän kertoi vapaasti käyttämään alueen wc- suihku- ja keittiötiloja. Tein työtä käskettyä. Keittiöltä mummeli löytyi taas, ja juttelimme tovin suunnitellusta reitistäni. Dunedin oli tarkoitus nähdä tänään ja Queenstown huomenissa. Mummo kertoi ensimmäisen olevan oikein mukava paikka, mutta jälkimmäisen olevan turistiparatiisi josta Kiwit pysyvät itse mieluusti kauempana. Ilmeisen kalliskin.

Kävin ihailemassa meren pauhua, ja aloitin ajon kohti Dunedinia. Esikaupunkialueella oli käynnissä perinteinen lauantai-iltapäivän rugbymatsi, jota asetuin auringon helottaessa nurmikolle ihailemaan. Saatoin simahtaakin hetkeksi. Tämän jälkeen painuin keskustaa ihmettelemään. Ilmeisen vanhassa kaupungissa oli ensisilmäykseltä paljon hienoja vanhoja rakennuksia, kirkkoja sun muuta (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=77536448 ). Niitä ihmetellessä paloi tovi, ja Kivelälle ja Nevikselle löyty osuvat tuliaiset. Ensimmäiset joita oon reissulta ostanu.

Dunedinin vieraskeskukselta löysin yhden esitteen joka kiinnosti. Hair raiser tours, ilmeisesti ydinkeskustan vanhoilla rakennuksilla kiertävä kävely iltahämärällä jossa tutustutaan kaupungin sekalaisiin kummitustarinoihin ja legendoihin. Soitin esitteessä ilmoitettuun numeroon, jossa ilmoitettiin kiertueen lähtevän iltaseitsemältä keskuksen edestä.

Odottelin aikani, mutta kun ketään ei oikein seiskalta vaikuttanut paikalla olevan, päätin poistua (tyylikkäästi?) paikalta. En mä nyt herregyd rupee yksin kierrätettävässä kiertueryhmässä olemaan. Sen sijaan ajoin kohti auringonlaskua, ja reitiksi valitsin rantaa seuraavan näköalareitin. Oijoi kun olikin nättiä (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=77536449 ).

Pimeyden hiipiessä nurkan takaa pidätin tankkaamaan autoa, ja havaitsin tien toisella puolella omituisen näköisen kantripubin sekä leirintäalueen. Tottakai kävin nauttimassa pintin paikassa jossa nuorin kaveri oli varmasti 50, ja kaikki kutsuivat sitä alentavasti ”jr.”. Televisiosta tuli rugbyottelua, johon väki otti äänekkäästi kantaa. On vaan brutaali laji, turkanen sentään.

Ajoin lopulta auton aavemaisen pimeälle leirintäalueelle ja kääriydyin supervilttiini. Pimeässä nautiskelin elokuvan ipodiltani, tällä kertaa luvassa oli Donnie Brasco. Ahh. Good times.