Osa 9: Marlborough Sounds 7.2.2008

Tiistai 5.2.2008

Työvuorolistaan oli merkattu tosiaan nimen ”Miko” kohtaan ”practise begins 8am”. Olin kahdeksalta portier –oven edessä, mutta ketään ei näkynyt. Ilmeisesti joku lempinimeltään Dell oli tulossa perehdyttämään mua. Lopulta hengästyneen oloinen, mutta iki-iloisen näköinen vaaleatukkainen, noin 35 –vuotias nainen suhahtaa paikalle. Nimensä on Adelle, ja hän on tuleva pomoni.

Adelle kertoo perusasioista työhöni liittyen. Nimikehän on Portier. Ja hommaan kuuluu kaikenlaista kuskailua, monella eri ajoneuvolla. Oli sitten kyseessä hotellin vieraat, matkatavarat tai hotellille saapuvaa laatikkotavaraa. Päivässä saapuu noin 6-7 venettä laiturille josta itsekin paikalle olin saapunut, ja lähes kaikki tuovat mukanaan jotain. Tämä aamu tuntuu vain olevan huonoin mahdollinen koulutukseen, kun Adellella on kauhea kiire. Työtiimiimme kuuluu mun ja Adellen sekä eilen tapaamani Blairin lisäksi joku vanhempi ukko, jota Sharpieksi nimitetään. Mutta palataan häneen myöhemmin.

Ensimmäinen aamun tehtäväni tulee puskasta kun Adellen täytyy hakea jo ensimmäinen porukka veneeltä, yllättäen. Adelle lätkäisee kanssani autoon mukavan oloisen viiksekkään miehen, Deanin. Dean vaikuttaa jonkinlaiselta talonmieheltä tai jotain, mutta hän ajaa minut ensimmäiseen lastauspisteeseen ja nostelee kanssani tuolit auton kyytiin. Myös omituinen tuttavuuteni eiliseltä, Mornay, lastaa autoa.

Dean kysyy lastauksen jälkeen että pärjäänkö yksikseni auton kanssa, ja katsoo kysyvästi. Sanon että eiköhän tämä tästä, ja loikkaan ratin taakse. Tottakai ensimmäinen tie jota ajan väärältä puolelta on ihan perkeleen kapea, mutta meneehän se ihan hyvin. On vaikea selittää miten omituista on ajaa manuaalivaihteista väärällä puolella. Jos jotain on tehnyt satoja, tuhansia tunteja toisella kädellä, tuntuu aika hassulta vaihtaa toiselle. Joo, enkä sano mitään kaksmielistä tähän väliin. Ja se, kun pitää hakeutua vasemmalle kaistalle... auton toisen laidan arvioiminen ja kaikki, perkeleen vaikeeta.

Auton päälle pakattu lasti oli muuten taitettavia tuoleja. Hauskaa sinänsä, kun eka homma mitä tein selmulla aikanaan oli varmasti jotain säätämistä tuolien tai muitten kalusteitten kanssa, ja sitä hommaa riitti läpi työsuhteen. Eka homma täällä? Pakkaa tuoleja auton päälle ja aja niitä ympäriinsä. Jotensakin tuttua hommaa törnävänsaarelta.

Tärkein prioriteetti hommassani on hotellin asiakkaiden ja heidän tavaroiden kuljetus, huoneisiin vieminen ja huoneista hakeminen. Tässäkin tilanteessa, autokuorman ollessa melko täynnä tuoleja, Adelle sanoo yhtäkkiä ettei auton purkamiseen ole aikaa nyt, ja että heittelemme seuraavaan veneeseen menevien vieraiden laukun tuolien päälle. Tästä tuleekin sitten mielenkiintoinen, ja melko huteran näköinen kasa. Sitä sitten lähden ajelemaan rinteen yli satamaan.

Päivä jatkuu kauheana edestakaisin juoksuna kunnes Blair saapuu paikalle. Adelle saa keskittyä komentojen antamiseen ja satunnaiseen bussin ajeluun laiturilta, kun minä ja Blair aloitamme parityöskentelyn. Seuraan vierestä kun vasta viisi viikkoa hommassaan ollut nuorimies tekee kaiken todella huolellisesti ja hyvin. Mies myös tietää sen. Kysyn hänen ikäänsä, ja ihmetyksekseni kuulen hänen olevan vain 21. Sälli on niin miehen kokoinen ja vastuuntuntoinen, että ajattelin hänen olleen vähintään ikäiseni. Kyllä päivän mittaan toki tulee tilanteita, joissa huomaan kaverin olevan nuori, sillä ego on päässyt kasvamaan jossain määrin homman sujuttua hyvin Portagessa.

Työ ei ole mitään helppoa viheltelyä, se on aika raskasta mutta ihan niinkuin ajattelin, se vaikuttaa mulle oikealta valinnalta hotellilla. Vastaanottovirkailijoita seurataan jatkuvasti työnantajien toimesta vierestä, huoneitten siistiminen on tosi kiireistä ja raskasta, ravintolatyöntekijät ovat jatkuvan arvioinnin alla, ja keittiötyöntekijät ovat ravintola-alan ammattilaisia.

Ajelemme Blairin kanssa monta keikkaa ylös ja alas laiturin rinnettä, ja päivän päätteeksi kuskaamme joitain roskasäkkejä säiliöön ja joitakin vaatenyyttejä pesulaan. Ihan vaihtelevalta ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Jokapäiväinen kohokohta on ilmiselvästi laituriretket. Siellä ei kukaan katso päälle, ja voi rauhassa odotella saapuvaa rahtivenettä tai vaikka vaan jauhaa levottomia eri kuljettajien kanssa.

Adelle vapauttaa mut ekan päiväni päätteeksi neljältä, kun ei ole enää kauheasti tehtävää. Blair jatkaa iltavuoron loppuun, noin iltakuuteen.

Olen melkoisen uupunut päivän päätteeksi, ja rojahdan sänkyyn. Seuraavan päivän ollessa kansallinen lomapäivä Waitangi Day, on mulla heti se vapaa. Päätän mennä tsekkailemaan lähimpään kaupunkiin Blenheimiin, josko keksisin jonkinlaisen ratkaisun ongelmaani internet-yhteyden kanssa. Katsokaas, Portagessa ei ole kauhean helppo löytää langattomia verkkoja.

Herään vielä loppuillasta kun hauska Tsekkiläistuttavuuteni Michel rymyää pihalla. Mies tervehtii heti ulos mennessäni ojentamalla oluen käteen. Parannamme maailmaa, ja seuraamme liittyy Luke. Miesparalla on ollut rankka pari viikkoa Portagessa. Vastaanottovirkailijana hän on saanut kauheasti valituksia, ja paineen alla mies on tehnyt lisää virheitä. Nytkin hän epäilee ettei jaksa enää kauaa. Yritän lohduttaa piruparkaa, että kun ei jännittäis niin menis paremmin.

Tähtitaivas on uskomattoman kaunis, kun ei oo pilvenhattaraakaan taivaalla. Ei taida olla juuri muitakaan kerroksia ilmassa enää, otsonista puhumattakaan. Nousemme ylös tyttöjen huoneeseen, jossa Lee pelaa Monopolia Chileläistyttöjen kanssa. Ravintolassa työskentelevät ruskeasilmättäret lienevät ainoat tytöt joita rohkenisin lähteä Portagessa kauniiksi sanomaan. Tytöistä pikkuruisempi, Carmen, vie pelin. Toinen on nimeltään Daniela, ja hän keskittyy enemmänkin messengeriöimään poikaystävänsä kanssa Chileen. Hetkinen. Nettiyhteys?

Ah, tuollainen 3g –pulikka mitä suomestakin saa. Kyselen Michelilta joka omistaa pulikan voinko lainata sitä, ja ennenkaikkea, mistä noita saa. Michel oli ostanut omansa kytkykauppana, koska on Uudessa Seelannissa vuoden. Hänen kämppiksensä Clara oli ostanut omansa verkkohuutokaupasta 200 dollarilla, uuden maksaessa 399. Tähän pitää tutustua huomenna Blenhamissa.

Katsomme tv:tä hetkisen verran tyttöjen television ainoalta toimivalta kanavalta. Digiaika ei ole saapunut uuteen seelantiin, herra Junger.

Toisenkin tarjotun oluen jälkeen menen hyvällä mielellä nukkumaan. Täällähän on mukavia tyyppejä.