Osa 8: New York 8.10.2005

Perjantai 7.10.

Olipas hidas aamu. Herasin poikkeuksellisen myohaan, joskus 9 aikoihin. Tiesin tasan tarkkaan etta kotipuolessa aitimummo oli ihan sekaisin pelosta kun ei ollut kuullu musta tana aamuna, joten menin messengeriin. Selvisi etta se oli jo soittanu hostellin tiskillekin ja kysyny etta onko se poika tullu hengis takaasi, kas ku ei NYPD ollu viela asialla.

Rauhoiteltuani hullun mammani, tapasin kampassa Markin. Mark puhui puhelimessa treffipalvelun kautta tavoittamalleen tytolle, joka arkaili treffeille lahdon suhteen. Mark ilmeisesti tekee tata paljonkin. Mark ei ole mitenkaan erityisen komea mies, mutta talla n. 130 - kiloisella harmaatukkaisella keski-ikaisella karjulla on kylla melkoisen komea aani ja mukava luonne. Joten olisihan se kivaa jos han loytaisi muusan. Mark saa suostuteltua tyton lahtemaan ulos, ja juttelemme hetken aikaa niitanaita. Mark omistaa jasenkortin lahes kaikkiin Nykin museoihin ja antaa omat kaksi jasenkorttiaan mulle, sanoen etta siina mulle hyva tekosyy ottaa joku tytto mukaani. Raukkaparka ei tunne mua naispelkoineni.

St John the Divine - Katedraali. On muuten maailman suurin laatuaan. Ja kyllahan se iso onkin (http://www.stjohndivine.org/). Sijaitsee muutama kortteli ylospain omasta hostellistani, ja nakyy aika kauas. Astun kirkon etupuolelle tutkimaan omituista patsasta, jota ymparoi n.30-40 pienta muistomerkkia maailman suurille rauhanlahettilaille (Lennon, Luther King, Charles...), kun kylkeeni iskeytyy itseani paata pitempi koditon musta mies, joka tahtoo valttamatta selittaa minulle pihan keskella olevan goottilaispatsashirvityksen historian. Selvaa on alusta asti etta sille pitaa antaa kierroksen lopuksi rahaa, mutta onpa ainakin luovempaa toimintaa kuin se perinteinen "some money fo' a cheeseburger sir?"

Pari dollaria hanen kateensa lyotyani astun Katedraalin eteen. Nyt on pakko taas kayttaa sita sanaa: VALTAVA. En ole ikina nahnyt lahellekkaan yhta isoa kirkkoa, en missaan. Ja sen rakennus on viela kesken, aloitettu v. 186jotain. Sisalle tultaessa naky on verrattavissa Morian kaivoksiin Sormusten herrassa. Jos taalla ei pamahda uskoon niin ei missaan. Sisustus on todella simppeli, mutta ymparoivat puitteet ja itse rakennus on jotain todella vaikuttavaa.

Kavin nappaamassa aamupalaksi kirkosta lahdettyani kanavoileivan, samalla kirjoittelin kotiin muutaman kortin. Alkoi ripotella vetta, todella hitaasti tosin. Kavelin Central parkin lapi kaantymaan Guggenheimin ja Metropolitan museum of artin pihassa, mutta ei huvittanut katsella taidetta tanaan. Joten astuin metroon ja menin - yllatys - elokuvateatterille. Ratsastin yhdella lipulla kolme leffaa tanaan. Olen niin paha, olen ytimestani paha.

George Clooneyn "Good Morning, and Good Luck" on ihan helvetin oikea elokuva oikeaan paikkaan nykypaivan jenkkilassa. 1950 -luvulla sijoittuva mustavalkoinen patka kertoo CBS -studion journalistin taistelusta senaattoria vastaan joka leimaa kaikki vastustajansa kommunisteiksi ja vie heita oikeussaliin itse liikkeelle laittamiensa huhujen perusteella. Se on elokuva tv:n vastuusta valittaa muutakin kuin viihdetta. Aivan perkeleen kova. Ihan selkea viittaus FOX:in tyyppisiin propagandamedioihin nykyamerikassa.

Sitten livahdin katsomaan Jodie Fosterin Flightplanin, semmonen perustrilleri. Aika paska. Ja lopuksi 70 - luvulle sijoittuvan Roll Bounce -leffan, joka kertoo nuorista mustista joitten rullaluistelurata suljetaan ja he joutuvat suuntaamaan valkoisten nuorten radalle. Ihan ok.

Teatterista ulos astuttuani oli jo melkoisen myoha, ja nyt nain ensimmaista kertaa ihan New Yorkin keskustan ilta-aikaan. Ihmismaara oli jotain aivan kasittamatonta. Times Squaren valot nayttivat viela asteen vaikuttavammilta, mutta tahdoin pois jaloista pyorimasta, joten astuin spontaanisti metroon joka meni Grand Central Stationille.

Grand Central on kaikkien juna-asemien isa ja aiti, kuinkahan monessa elokuvassa olet nahnyt jonkun juoksevan rakastettunsa perassa junan vieressa taalla, tai esim. Pacinon Carlito's Way paattyy tanne. Paasali oli iso ja taynna kuhinaa tahan aikaan. Junia lahti sinne ja tanne, ja sellaisiin paikkoihin tata mannerta etten ollut ikina kuullutkaan. Takaisin hostellille.

Kun saavuin hostellille, odotin loytavani japanilaisen ystavani, mutta huone oli tyhja. Joten menin alas tv -huoneeseen istumaan. Alhaalla afropainen irkkumies kuulutti porukalle etta tunnin paasta lahtee porukka ohjatusti laheiselle stand up -klubille, ja mainitsi pari koomikkoa joista minakin kiinnostuin.

Suuntasimme pienella jengilla klubille, kun japanilaista ei vielakaan ollut ilmaantunut. Luvassa oli n. 10 koomikon setti. Tama oli ilmiselvasti eraanlainen harjoitusklubi, jossa koomikot testaavat uutta materiaaliaan. Katsojia meita oli yhteensa n. 10. Pari kasvoa tunnistin Comedy Centralin ohjelmista, ja illan isannan olen nahnyt Conanissa ja Law & Orderissa. Ihan hauskoja setia ja tateja olivat, mutta New Yorkissa luonnollisesti on niin monia wannabe -stand-up -koomikkoja, etta taso meni ihan laidasta laitaan. Oli siina pari muakin huonompaa. Parin Heinekenin jalkeen lahdin takaisin hostellille, kello oli jotain 1 aamuyosta. Rauhallistahan nailla "kovilla kaduilla" oli siihen aikaan kavella, ehka homeboyt pelkaa sadetta.

Niin, nythan satoi. New Yorkissa. Meinasin vetaa Gene Kellyt, mutta sehan olis nayttanyt typeralta, kun mun kokoinen mies is siiinging in the rain. Nukkuun, nyt.

Osa 9 ->