Osa 5: New York 5.10.2007

Torstai 4.10.2007


Heräilin puoli kahdeksan aikaan ja loikkasin alakertaan suorittamaan vakiorutiinit. Sirpa tuli alas yhdeksän aikaan, mutta aikaa paloi koneella tunnin verran.

Suunta otettiin kohti Guggenheimia, Central Parkin läpi tallustellen. Jalatkaan ei enää tuntunu niin pahalta, ehkä tiistaina vain käveltiin jossain määrin liikaa. Nyt oli kuuma, liian kuuma. Oliskohan ollu 24 astetta lämmintä, mutta ilmankosteus oli hankala. Piti pysähtyä välillä varjoon, ja sirpan pyynnöstä myös aurinkoon. Liikaa vaatteita.

Central Parkissa oli monta koululaisryhmää pelailemassa ja juoksemassa liikuntatunnille tai sieltä pois (http://www.youtube.com/watch?v=l2CD0bfaT_M). Saavuimme Upper East Sidelle, tuolle rikkaimmalle Manhattanin alueista. Sirppis räpsi muutaman kuvan seudusta, oli luvannut kuvailla kaverille Sinkkuelämää –maisemia.

Muutamaa katua alempana oli Guggenheim, joka oli –yllätys yllätys- kiinni torstaisin. Mulle tuli hämärä muistikuva että olin tehnyt saman mokan 2005. En vaan muista. Onneksi Metropolitan Museum of art oli lähellä. Kävimme kuitenkin muutamaa katua idässä päin etsimässä välipalaa. Tilaisuuden siihen tarjosi miellyttävän oloinen leipomo/kahvila, jossa tarjoiltiin luomutuotteita. Kahvin kanssa kurkkuun meni ihan perkuleellisen herkullinen vadelmaleivos.

Metropolitaniin asteltiin, tarkoituksenamme tutkia eurooppalaisen taiteen osasto. Sama ongelmahan näissä paikoissa aina on, paras keskittyä johonkin, ennen kuin yrittää tutkia kaikkea. Todella ikävää oli, että 1800-luvun impressionistisen taiteen osasto oli kiinni. Missasimme siis Renoirit, Monetit ja Van Goghit. Ite olin jo kerran nähnyt, mutta sapetti silti.

Keskiaikainen taide, ja etenkin veistostaide (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=68076106) osu ja uppos, egyptiläiset reliikit myös. Metropolitanissa oli paljon väkeä, mutta todella vähän kameroiden kanssa. Ilmeisesti täällä oli mennyt viesti läpi, että valokuvaus on ei-toivottavaa. Ite jurpona tietenkin menin kysymään paristoja museon myymälästä, johon vastaukseksi sain tuhahduksen.

Nälkä oli päässyt kasvamaan melkoiseksi, ja päätimme testata tsägäämme itäpuolen ravintoloiden suhteen, ennen metroon loikkaamista. Miellyttävän oloinen, soppelin hintainen paikkakin löytyi, jossa nautiskelimme lounaan, meitsi grillattua kanaa pernamuussilla, sirpa kanafilettä samailella lisukkeella. Mm-mm. Yksi parhaista ruokakokemuksista tähän mennessä, hitto kun nimen muistais.

Metrolle kävellessä osuimme periamerikkalaiseen lemmikkiliikkeeseen, jossa suloiset koiran- ja kissanpennut olivat näytillä pleksilaatikoissaan, vaatien perhettä itselleen. (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=68076673)

Laskimme metrolla 33. kadulle, jossa päätimme vilkaista miltä se The Compleat Strategist –liike näyttää. Ihan kiva nörtin päiväuni sekin oli. Täällä sentään tiedettiin heti mistä oli kyse kun Talismania kyselin, vahvistivat tosin vain Jussin mulle aiemmin viestittämää tietoa – peli tulisi ilmestymään vasta huomenna.

Leppäkosken Marko (Elepä) viestitteli mulle tuossa vuorokausi sitten, että jos löydän New York Rangersin pelipaidan hintaan max. 100 eur, niin ostaa pois vaan. Nimenä saisi selässä lukea vaikka Jagr, mutta Tikkanen olisi kova juttu. Kävellessämme kadulla näin kaksi Rangers –fanaatikkoa Lundqvistin paidoissa, kysyin heiltä mahdollisia ostopaikkoja. Suosittelivat mulle Modell’s –nimistä liikettä ihan nurkan takana. Itse kertoivat juuri suuntaavansa Madison Squarelle kauden avaukseen. Suuntamme oli sama, kuljimme yhtä matkaa hetkisen, höpötellen lätkästä ja legendaarisista suomalaispelaajista. Olivat aika perillä, Reijo Ruotsalaista myöden perkules. Madison Squaren paitamyymälä oli kiinni, joten sieltä ei Elepälle vielä ilonaiheita löytynyt.

Kello tikitti jo sen verran, että mulle ja Sirpalle varattu Daily Show’n lippu oli aika mennä ottamaan pois. Sirpa kuitenkin totesi ettei aihe kiinnosta tarpeeksi, ja mieluummin lepuuttaisi jalkojaan hostellilla. Sirpa jatkoi metrolla 103. kadulle, ja ite tepastelin 51. kadun ja 11th avenuen kulmaan, jonottamaan.

Ensisilmäykseltä jonoa näytti olevan jo melkoisesti, eikä oma sisäänpääsy välttämättä ollut itsestäänselvyys. Istuin omalle paikalleni, nojaamaan seinää vasten hetkiseksi, ja saatoin nukahtaa hetkeksi – kuitenkin kun heräsin sain kuunnella kahden nuoren naisen hauskaa keskustelua high school –oppilaiden koetarkastuksiin liittyen. He olivat molemmat opettajiksi opiskelevia tyttöjä, jotka jo pitivät tunteja opiskelujensa ohella. Toinen tytöistä opetti matematiikkaa, toinen luonnontieteitä. Hymähtelin itsekseni kun kuuntelin heidän melko sarkastista läpänheittoaan tunnin verran. Toisen tytön Ohiosta New Yorkiin saapunut äiti liittyi jonoon kanssamme, ja kuuntelin mielenkiintoista rupattelua New Yorkissa asumisen kovista realiteeteista.

Lopulta toinen heistä kysyi multa tiesinkö miten tämä jono toimii, ja kerroin –ikitietäväisenä. Loppujonotus meni siivillä kun keskustelimme tämän tytön, taisi olla Linda nimeltään, kanssa kaikesta mahdollisesta. Kyselin kovasti siitä mitä opiskelu kaupungissa vaatii, ja kauanko ovat siellä olleet. Tytöt asuivat kolmiossa kolmannen opiskelijan kanssa, vuokra 2700 dollaria. Siihen sisältyi lämpö ja vesi. 900 dollaria siis, nenää kohti.

Sitten oli pakko olla perussuomalainen, kysyä asteen näsäviisailta, kaikkitietävän oloisilta 23-vuotiailta tytöiltä EDES YKSI asia jonka tietävät suomesta. Molempien ilme meni vaikeaksi, ja yrittivät kohteliaasti muodostella: ”Well, umm... not much.” Lopulta saivat kakistettua pihalle, että ”eikös se kieli oo aika vaikee?”. Toisen tytön äiti osallistui mukaan ”Isn’t it near Iceland?”. Toivotonta. Kerroin heille perustrivian.

Jonotus ei tuntunut missään, kun jo olimme studiossa. Olin menossa istumaan yksin, kunnes tytöt kävivät hakemassa mut istumaan heidän kanssaan. Itse ohjelmaan.

Kylläpä oli Stewart taas liekeissä. Aina kun valkoisen talon suunnasta tippuu herkkupaloja kuin tämä, ei ongelmia ole. Tällä kertaa ohjelman teemana oli kongressin esittämä verokorotus röökiaskeihin, resurssit tultaisiin suuntaamaan köyhien lasten sairaanhuoltoon. Mitä sanoo W. Bush? No veikatkaas. Koko juttu löytyy tuolta: http://www.comedycentral.com/ (toistaiseksi, sieltä löytyy kyllä nimellä Kids’ Healthcare Veto)

Hysteerisen hauskan tunnin jälkeen astuimme porukalla kadulle, ja kysyin pikaisesti Lindalta vinkkejä baareista hostellimme nurkilla. Selvisi, että hän asuu ihan samoilla nurkilla, ja saattaisi jopa lyöttäytyä seuraan. Hän vinkkasi meille 106. kadulla sijaitsevasta Jazz –clubista (Smoke) sekä 74. kadulta löytyvästä omituisesta Country –baarista (Yogi’s). Siellä oli kuulemma halpaa kaljaa. Toinen tytöistä jäi äitinsä kanssa keskustan alueelle, jatkoimme Lindan kanssa metrolle. Jotenkin tämä lower east side on hirveän kivaa seutua, paljon mukavan oloisia kauppoja, ravintoloita ja baareja. Kun vain olisi aikaa.

Saavuimme hostellille, josta Linda jatkoi kotiinsa. Kertoi menevänsä varmaankin Yogi’siin illemmalla, ja pyysi seuraksi jos sinne eksyisimme. Hostellilla oli Sirpa, joka kertoi hämmentyneenä joutuneensa pyydetyksi ulos erään losangelilaisen herran toimesta. Oli vain istunut Sirppiksen viereen, ihmetellyt vaaleaa ulkomuotoa ja sitten kylmästi pyytänyt ulos. Ei jalasjärveläiset noin helppoon mee.

Pienen levon jälkeen lähdimme Sirpan kanssa tsekkaamaan Jazz –baarin Smoke. Heti ovelta sisään astuessa tuli ilmi että paikka ei ole halpa, eikä ihan jokipiinkyläisten hengailumesta, mutta astuimme sisään ja saimme pöydän. Ravintolassa oli 20 dollarin minimiostopakko per henkilö, joka tottakai piti laittaa (kalliiseen) olueen. Viereiseen pöytään saapui hienostuneen oloinen n. 35 –vuotias treffeillä ollut pari, mies merkkipuvussaan ja nainen mekossaan. (sala)Kuuntelimme heidän keskusteluaan, ja kun kuulin heidän puhuvan euroista, oli mun pikku pöhnässä pakko kysyä mistä olivat. Mies oli syntyjään saksalainen, nainen amerikkalainen, mutta hänkin oli seurustellut saksalaisen kanssa aiemmin. Kun kuulivat että olemme suomesta, mies laski kymmeneen suomeksi ja nainen sanoi ”kippis”. Nostettuamme leuat pöydästämme, selvisi miehen viettäneen lapsena paljon aikaa järven rannalla suomessa perheensä kanssa. Ja nainen, no se nyt varmaan vain oli tavannut suomalaisia, kippishän opetetaan ennen kuin kukaan osaa sanoa ”päivää”.

Jazz –pumppu oli ihan kova, ja seurasimme setistä puolet. Sirpa häpes mua kun mä rummutin nousuhuppelissa pöytää. ”Mikko, oo kiltti”.

Maksoimme laskun ja kävimme metrolla vilkaisemassa 74. kadulla, jos se Yogi’s löytyisi. Ikävä kyllä sitä ei löytynyt, ja yhdistetty jalkauupumus-väsymys-kusihätä vei voiton tarkemmalta etsimiseltä. Sääli sinällään, olisi ollut kiva nähdä olisko ne tyypit ollu siellä. Toivotin Sirpalle hyvää yötä ja menin vilasemaan koneelta missä se baari oli. Olisi ollut kaksi katua ylempänä, seiskakuutosella. Well, can’t win them all.