Osa 4: New York 4.10.2007

Keskiviikko 3.10.2007

Keskiviikko valkeni osaltani taas kovin varhain, loikkasin sängystä seitsemältä, ja suihkun kautta takkuamaan koneen kanssa. Ei auttanut, vituillaan toi näppis oli. Luovutin ja tyydyin selvittelemään maksukoneen äärellänew yorkin pelikauppojen osoitteita. Yksi sellainen näytti olevan ihan Empire Staten vieressä, nimeltään The Compleat Strategist (kirjoitusasu on nimenomaan noin, nörtit on outoja).

Sirpa laskeutui portaikosta, ja loikkasimme kadulle. Sirpa meinas loikata turhankin tehokkaasti, meinas jäädä ensimmäisen auton alle. Päivän ensimmäiseksi kohteeksi otimme luonnontieteen museon. Itse en siellä luvannut kauaa viettäväni, mutta lupasin pitää seuraa sen verran, että saisin tsekata uusintana Cosmic Collisions –näytöksen Rose Centerissä. Oli nimittäin ilmaisena bonuksena Citypassin ostajille.

Astuimme sisään museoon, ja Sirpa tuskaili kaiken runsautta. Mä jaksoin käydä vilkaisemassa merieläväpuolen ja sademetsän osastot, varsinkin ensimmäisenä mainittu on mahtava. Kello löi sen verran että kävimme vilkaisemassa Cosmic Collisionsin, ja sitten ilmoitin Sirpalle mun luonnotiedemuseokierroksen olevan tältä vuodelta tässä. Menisi vaan sirpan kokemus plörinäksi jos mä juoksisin edellä ja hoputtaisin. Kaikkein paras tutustua omassa rauhassa niihin juttuihin mitkä itseä nappaa.

Mua nappas lähteä tutkimaan Upper West sideä, oli jäänyt aika vähälle tutkimiselle hostellin naapurusto. Astelin läpi 15-20 korttelia Amsterdam Avenuella ja Broadwaylla. Todella paljon ravintoloita. Todella paljon. Jalkoja oli pakottanut jo hyväsen aikaa, koska kenkävalintani ei oikein taaskaan osunut nappiin. Itseasiassa en ajatellut sitä juurikaan lähtiessäni, joka kait tekee musta jurpon. Nolottaa hiukan myöntää, minkälaiset kengät mulla on jalassa, mutta sanotaan vaikka että iskuilta mun jalat on kauhean turvatut. Ja naulat ei mee pohjasta läpi.

Kadulle talsimaan lähteminen kannatti, kaikkein hauskinta kamaa löytyy nimenomaan täältä. Törmäsin mielenosoitukseen Saigon Grill –nimisen ravintolan edustalla. Tuollainen 30 hengen kiinalaislauma möykkäs äänekkäästi, ja keskellä oli muutama selkeästi poliitikon oloinen kaveri. Jäin mielenkiinnolla kuuntelemaan taustoja. Ilmeisesti tämä ravintola oli pitänyt palkkalistoillaan 20 kiinalaista (laillista?) maahanmuuttajaa, jotka olivat ”nauttineet” työstään 1,6 dollarin tuntipalkkaa. Kun työntekijät olivat rintamana vaatineet palkan nostamista edes inhimilliselle tasolle oli kaikki laitettu luiskaan. New York Times oli tehnyt asiasta jutun (oli mulle lykätyssä monisteessa), ja nythän tästä oli sitten tullut poliitikkojen leikkikenttä, ilmaista julkisuutta luvassa. Sitä rupesin siinä sitten vain ajattelemaan kuinka paljon nää kaverit oikeasti välittää näitten ihmisten kohtaloista, ja kuinka paljon ne vain juoksee kameroiden perässä... perkeleen perskärpäset. Kuvasinkin oikein pienen palan tilanteesta (http://www.youtube.com/watch?v=934irFh9IGM).

Kävin kääntymässä lähistöllä olevassa apteekissa, kyselemässä paikallista versiota Mobilatista, jos vaikka auttais tuohon jalkakipuun. Pienen hämmennyksen jälkeen siitä, MINKÄLAISEN rasvan/voiteen perässä olen, myyjä poimi mulle hyllystä jonkin tuotteen. Mikäs siinä. Hostelli olikin jo ihan lähellä kun kävin häjyyttäni tsekkaamassa mitä paskanäppiksestä pitäis maksaa. Ei paljoa, 10 dollaria. Nappasin kainaloon. Pääsipä ainakin omalla koneella kirjoittamaan, ilmaseksi. Ennen hostellille paluuta repes pokka erään LVI –firman edessä (kuva: http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=68025240)

Epätoivoisen jalkahuollon jälkeen sain blogimerkinnät vihdoin rustailtua, ja pitkältä luonnontieteen museon ristiretkeltään palasi myös Siru. Olin tässä välissä ehtinyt tutustua pariin uuteen hauskaan kämppätoveriin, juuri jenkkien läpi 3 viikossa matkustaneen hollantilaissälliin, ja asteen hönöön (italialaisen näköiseen) bulgarialaisjamppaan. Nälkäkin oli, ja hortoilimme nappaamaan lihapullapastat muutaman korttelin päässä olleesta ravintelista. Toimi!

Kello alkoi olla jo sen verran, että suunta oli syytä ottaa Madison Squarelle, Bloc Partyn keikkaa varten. Ensin ideana oli käydä tsekkimässä Empire State ja se nörttien pelikauppa, mutta ensin mainittuun Sirpa oli unohtanut lippunsa hostellille, jälkimmäinen oli sulkeutunut kuudelta. Ei siinä auttanut kuin hortoilla, johon toki ydinkeskusta tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Sirppistä rupes taas ahdistamaan, väenpaljous ja etenkin kaupungin monet omituiset ja pahatkin hajut.

Dunkin Donuts tarjosi hetkellisen istumapaikan ja pahan donitsin. Piti vielä tsekkiä pari sarjakuvaliikettä ja yksi pelikauppa, Sirpa jaksoi kärsivällisesti katsoa vierestä kun hehkutin jokaista Star Wars –lelua.

Madison Squarella ei tarvinnut kauheasti lippuluukkua etsiä, samalta luukulta jakoivat kuin kaksi vuotta sitten kun olin lätkää katsomassa. Mailitse viime hetkellä tulleen tiedon mukaan Bloc Partylla olisi kaksi lämppäriä, Smoosh ja Tokyo Police Club. Hakeuduimme paikoillemme ja kauhistelimme oluen hintaa. Budweiserin pullosta sai pulittaa 7,25 ja Heinäkengan puolikkaasta 7,75. Vielä kun maksu sai olla tasaraha, meitsi maksoi oluestaan 8 dollaria. Heh.

Piti niitä sitten ottaa toinenkin, kun lämppärit eivät kauheasti viihdyttäneet. Smoosh oli etäisesti mielenkiintoinen, kaksi varmasti alle 20 –vuotiasta neitokaista vetivät ihan mukavasti, ja hauskinta oli kun lavalla käväisi varmaan 12 –vuotias bassoa näpytellyt tyttö. Olisikohan ollut jommankumman sisko.

Oli aika kylmä muuten WaMu Theatressa! Ei oikein t-paita riittänyt. Jengi valui paikalle hiljakseen, ja Sirpan kanssa keskustelunaiheet siirtyivät levottomasta levottomampaan. Meidän etuvasemmalle saapui n. 20 –vuotias pari, jossa nuori herra oli selkeästi melkoisen hermostunut. Läppä oli sitä osastoo, mulla meinas pokeri pettää muutamaan kertaan. ”Well, heh, here we are... not the best seats in the house, but, you know, at least in the centre...”. Hermostunut naureskelu näytti uppoavan, koska tyttö alkas pikkuhiljaa lämmetä. Kyllä sille pojalle peukkuja pidettiinkin.

Vihdoin Bloc Party pääsi lavalle, ja homma lähti kunnolla käyntiin. Ihan pirulaisen kovaa settiä kyllä vetivätkin. Vaikka en mikään materiaaliin kauheasti perehtynyt olekaan, ei esiintyminen päästänyt puristuksesta missään vaiheessa. Istuimilla ei kauheasti tehnyt koska kaikki nousivat pystyyn keikan alussa ja siinä sitten pysyivät. Varsinkin biisi ”prayer” oli ihan PIRUN kova livenä (http://www.youtube.com/watch?v=T8oRFcA0mFM).

Encore kun lähti rullaamaan, kello oli jo puoli kaksitoista ja mulla oli ihan kauhea väsy. Pettymys sinällään Sirpalle joka olisi halunnut mennä tsekkailemaan baareja. Musta vaan ei ollut seuraksi, liian varhainen herätys ja liian raskas päivä. Metroajelun päälle pääsimme takaisin hostellille, hississä sovimme seuraavan päivän alkavan yhdeksältä. Huomenna the Daily Show.