Osa 3: New York 3.10.2007 Tiistai 2.10.2007

Nukuin yön todella levottomasti, ja heräsin ensimmäisen kerran yhdeltä yöllä paikallista aikaa, ihan varmana siitä että nyt pitää nousta. Suomen aikaahan kello oli yhdeksän, ja Sirpa oli loikannut ihan samaan aikaan sängystä. Nousin lopulta seitsemältä, ja onnistuin tumpeloimaan metrokortin ja huoneen avainkortin alemmassa punkassa asustelevan uuden kaverin päälle.

Noin 2-metrinen arjalaiselta vaikuttanut kaljupäinen kaveri kuorsasi rauhallisesti kun itse kyykkäilin sen sängyn äärellä, yrittäen puhelimen valon avulla nähdä jotain. Onneksi ei herännyt. Lopulta sekin nousi ja auttoi mua löytämään vermeeni sen sängystä. 28 –vuotias herra kertoi nimekseen Rutiger.

Suuntasin alas, ja näytin varmasti yhtä yllättyneeltä kuin kaksi herraa kahvion tiskin takana. Samat, omituisilta kaksosilta näyttävät nörttipojathan ne siellä. Iloisen uudelleennäkemisen jälkeen hörppäsin kahvit, kirjoitin blogit pois alta ja odottelin Sirpaa saapuvaksi. Sieltähän se laskeutui hissillä. Esittelin pikaisesti oman versioni kaksosesta kahvion jätkille, ja lähdimme astelemaan kohti pohjoista.

Sirpa halusi aamupalaa, ja loistavan tilaisuuden sen nappaamiseen tarjosi taas Tom’s restaurant. Hintataso on edelleen halvempaa kuin Suomen kahvilahinnasto, kymmentä dollaria vastaan molemmat nauttivat hyvän, suonet tukkivan jenkkiaamiaisen. St John’s the Divine Cathedral tuli tsekattua kun se siinä nurkan takana oli. Nyt Sirpa rupes jo lämpenemään kuvailemiseen ja omi mun jo sille jonkin ajan kauppaaman kameran. Räpsyminen ei ole toistaiseksi loppunut.

Hip hop, ja keskuspuistoon. Sää oli mainio, +20 ja mieto tuulenvire teki säästä vielä mainiomman. Ihmiset tepastelivat rauhalliseen tahtiin puistopoluilla, oli mukava nähdä taas tämäkin puoli kaupungista. Toki toinen toistaan naurettavampia ”teholenkkeilijöitä” juoksi myös ohitse, puntit käsissään tai todella totinen puristus naamallaan. Hellyyttäviä olivat lastentarharyhmät, joissa saattoi kahden hoitajan kanssa taapertaa kymmenkunta 3-4 –vuotiasta joilla riitti asiaa niin perkeleesti. Lapset oli, öh, kiinnitetty toisiinsa eräänlaisilla naruilla etteivät karanneet mihinkään.

N. puolitoistatuntisen keskuspuiston tsekkailun jälkeen poikkesimme luonnontieteen museon portailla, ja sisällekin eksyimme ostamaan Citypass –liput (oikeuttavat pääsyn moneen kaupungin nähtävyyteen, tärkeimpinä tämän lisäksi Empire State, Guggenheim, Metropolitan, Museum of Modern art). Sää kun oli kuitenkin näin hieno, teki mieli tsekkailla New Yorkin ulkonähtävyyksiä. Siksi siis kohti Battery Parkia.

Matkan varrella tuli tsekattua taas jossain määrin muuttunut WTC Ground Zero. Vasta nyt rakennustyöt vaikuttivat päässeen kunnolla käyntiin, ja aluetta ympäröivä aitakin oli suurimmin osin peitetty. Omistautuneimmat kuvan räpsijät kyllä etsivät peitteistä aukot, ja jotkut olivat näköjään lähteneet tekemään aukkoja itsekin. Vieressä oleva pankkikiinteistö oli joutunut jopa ongelmiin peitosta johtue , koska heidän porrastasanteeltaan näki (lähes) kuoppaan. Pankin oli pitänyt kustantaa portaille nuorehko turvamies, joka yritti epätoivoisesti estää innokkaimpia japanilaisturisteja kiipeämästä kaiteille, ja seinille.

Siirryimme Battery Parkiin, jossa Sirpan jatkaessa kuvailemista, tsekkasin 2. maailmansodan muistomerkkiä ensimmäisen kerran pidempään. Monumentistä löytyi jopa suomalaisnimi, Heikki Kangas. Eikä varmasti olisi ainoa jos lähtisi tarkemmin etsimään. Päätimme yksimielisesti Sirpan kanssa ettei Vapaudenpatsaalle pääsy ole välttämätöntä (kiitos, luoja), vaan valitsimme ilmaisen Staten Island Ferryn. Valtava lautta vetää varmasti ihan mukavasti jengiä, ja ensiepäilymme siitä, mahdummeko kyytiin osoittautui vääräksi. Lisäksemme lautalla oli toki muitakin turisteja, muttei ihan älyttömästi. Lautta-ajelun aikana huomasimme olevamme jo melkoisen nälkäisiä. Samalla Sirpa valitteli kenkävalinnastaan, tyyli oli tullut ennen käytännöllisyyttä (tässä kaupungissa aina virhe).

Lautan rantautuessa päätimme lähteä riskillä etsimään ruokapaikkaa tästä New Yorkin etäisimmästä osasta, nukkumalähiöksikin kutsutulta Staten Islandilta. Voipuneet jalkamme tekivät päätöksen puolestamme, kun bongasimme bussin jossa luki ”Staten Island Mall”. Ostari, jee! Eihän tälläisellä pienellä saarella voi ostoskeskus kaukana olla, eihän?

Kului 10 minuuttia, kului 20, kului 30. Vaivaantuneena kysyin bussin kyydissä olevalta paikalliselta kauanko vielä menee, kertoi hän että ”sellaset 20-25 minuuttia”. Staten Island olikin sitten aika iso, muttei toki yhtä iso kuin nälkämme (http://en.wikipedia.org/wiki/Staten_Island). Niin, ja its e ostari oli aikalailla toisessa kulmassa saarta.

Saavuimme vihdoin ostarin pihaan, ja huomasimme sen olevan ihan soppelin kokoinen. Ulkoapäin kolme liikettä hallitsi kokonaisuutta, Macy’s, Sears ja JC Penney’s. Löysimme paikalta ruokaa, ja söimme sen, ahnaasti.

Sirpan silmissä oli outo kiilto kun suunnittelimme koska lähdemme takaisin päin. Sovittu aika ei luonnollisestikaan pitänyt, mutta annetaan se hänelle anteeksi –olihan täällä sellaiset 20 erilaista vaateliikettä. Itse kiertelin yllätyksellisesti erilaisia kodinkone- ja elektroniikkaliikkeitä, sekä leluliikkeitä. Olen pahoillani, mä oon 25 –vuotiaaksi asti päässy tälläsenä, mikä mua muuttais.

Niin, muuten, Jussi ja Nevis: ei meinaa löytyä. Nää ei tunnu kuulleenkaa Talismanista. Käyn huomenna tsekkaamassa erikoisliikkeitä.

Löysin myös Apple –storen jossa pääsin hypelöimään meriä ja mantereita liikuttavaa iPhonea. Olihan se kivan oloinen tuote, tykky ja kaikkea. Siis ollakseen Apple. Hetken pohdin trokausta, mutta sitten katsoin Huuto.netin kysyntä-tarjonta –tilannetta ja se ei vakuuttanut Mikkoa. Kiusasin kuitenkin myyjää vääntämällä hinnasta, ja keskustellen Sim –kortin lukituksen poistamista. Kaveri yritti vakuuttaa mua sen vaarasta, ja samalla kertoi kuinka tämä valkoinen kapula on muuttanut hänen elämänsä. Aikuinen mies, herranjumala. Only in America. Kunpa olis saanu sen puheen nauhalle, siinä olis ostostv kalvennu.

Tapasin hehkuvan siskoni Macy´sin edessä ja suuntasimme bussia kohti. Kieltämättä se oli ostanu aika fiksusti, kaikenlaisia tuotteita jotka Suomessa maksais ainakin puoli kertaa enemmän. Eikä sillä ollu menny kuin satakunta dollaria. Mulle oli tarttunu käteen jotain pientä kummipojalle, ei paljon sen kummempaa. Edessä oli pitkä matka hostellille, oliskohan siinä taittunut 1,5 vaiko 2 tuntia. Mutta oli se sen arvoista. Noi on just mahtavimpia juttuja, lähtee tsägällä kattoon mitä löytyy ihan hälinän ulkopuolelta.

Hostellille päästyämme julistin Sirpalle meneväni katsomaan elokuvan. Vaan sisko tahtoi jäädä. Ilta oli aika pitkällä, kymmenta taisi huitoa.

Saavuin AMC theatrelle, joka mulle niin kovin tutuksi oli jo aiempina kertoina tullut, ja otin riskillä Beatles –musikaalin ”Across the Universe”. Tuntemattomalla näyttelijäjoukolla varustettu leffa kiinnosti, ja ei se ihan katastrofi ollutkaan.

Resepti oli jotakuinkin tämä: Otetaan Beatlesien isoimmat hitit, ja rakennetaan simppeli rakkaustarina, sijoittuen 60-70 –lukujen Liverpooliin ja New Yorkiin. Poika, nimeltä Jude ja tyttö nimeltä Lucy (pitääkö kurottaa kauas että näkee mistä nää tulee?) tapaavat ja rakastuvat. Sekaan heitetään omituisia karikatyyrihahmoja joitten selkeinä esikuvina ovat Jimi Hendrix, Janis Joplin, John Lennon sekä Kurt Cobain (kyllä, luit oikein). Sitten nää tyypit hortoilee ympäriinsä, ideana saada vain seuraava musikaalinumero käyntiin, kahden tunnin ajan. Ja silti mä tykkäsin! Ehkä mä oon liian pehmee.

Leffa loppui ja kuin kiusaksi oli taas pakko livahtaa katsomaan loppu jostain mitäänsanomattomasta toimintapätkästä nimeltä War (pääosissa Jet Li ja Jason Statham). Nukahdin. Selkeä merkki siitä, että nyt poka petiin. Huomenna uus päivä, Bloc Partya kattomaan!