Osa 5: New York 12.10.2006

 Tiistai 10.10.2006

Aamut tuntuvat menevän pitkäksi mitä pidemmälle mennään. Kai se kertoo siitäkin että alkaa olla enemmän kotonaan, kun herää levänneempänä ja vähän niinkuin omasta sängystään. En ole kauheasti kertonut kämppiksistämme. Tässä vaiheessa tuvassa roikkui vielä turkkilaismies joka tuli joka yö viimeisenä paikalle ja veti huoneen lattialla jonkin ihmeseremonian. Ehkä mekkaan päin? Pojat olivat nimenneet kaksi itämaalaista kämppistämme samsungiksi. "Näitkö Samsungin aamulla?". Lisäksi Rikun alapunkassa nukkuu omituisin hyypiö ikinä, espanjalaiskaveri joka näyttää jatkuvasti uskomattoman poissaolevalta. Se ei ikinä edes oikein poistu hostellilta - tässä onkin taas yksi asunnonhakija -friikki. Kämppään oli tullut myös jenkki, joka nukkui vielä poistuessani.

Riku ja Antti tulivat alas naureskellen. Kämppämme jenkkikaveri oli käynyt Suomessa moneenkin kertaan. Gordoniksi itsensä esitellyt nuorimies kertoi olevansa hyvä ystävä Joona Puhakan kanssa. Höpöttelimme niitä ja noita, ja kerroimme olevamme menossa Conaniin. Mies vallan innostui ja kertoi itsekin yrittävänsä sisään. Sovimme treffit NBC:lle kello kahdeksi. Aikaa oli mukavasti tapettavana aamupalan ja Conanin välissä.

Lähdimme hortoilemaan Central Parkin läpi auringon jälleen hemmotellessa meitä. Paljon lenkkeilijöitä, isolla urheilukentällä yksinäinen lahjaton jalkapallolija potki palloa tasaisella tahdilla maalin ohi. Pidimme taukoja ja fiilistelimme tasaisin väliajoin. Guggenheim piti käydä tsekkaamassa myös jälleen, oikein sisältä käsin. Poikia ei kauheasti vakuuttanut, vaikka kuinka yritin. Kävimme vilkaisemassa itäpuolen asuntoaluetta, jossa rikkaat asuvat. On kyllä todettava että asunnoissa on melkoinen ero. Kiinteistövälitystoimiston ohittaessamme katse kiinnittyi erään lower east siden kattokiinteistön hintaan: 11.300.000 dollaria.

Poikkesimme elektroniikkaliikkeesseen (Bestbuy) jossa pääsi testaamaan yhtä sun toista peliä, ja vaihteeksi hipelsimme kaikenlaista elektroniikkaa. Onneksi olemme rahattomia. Kello alkoi olla kohtuullisen paljon, ja hyppäsimme itäpuolen ainoalle metrolinjalle. Ostimme Rikun kanssa hot dogit matkalla kohti NBC:n studiota. Hodarimyyjä oli uskomatton kiihkeän kuuloinen arabimies. Hands Free on ihan kiva keksintö, mutta se hämmentää tietyissä tilanteissa kovasti. Myyjä tuntui olevan keskellä pahempaakin perhekriisiä samalla kun antoi meille vaihtorahaa.

Conanin jonossa olimme ensimmäisinä, mutta muita alkoi tippumaan tasaisesti. Seisoskelu on tylsää. Jonotussysteemi oli uudistettu totaalisesti, nyt ei tarvinnut seisoskella koko aikaa, meille annettiin 1 - varausnumero paikkoihimme ja lähdimme tutkiskelemaan Rockefeller Centeriä tarkemmin.

Tottapuhuen olimme melkoisen eksyksissä, mutta lopulta löysimme tiemme oikeaan paikkaan, kahviteltuamme. Studioemäntä naurahti tuntevansa mut jostain, mutta ei ollut varma mistä. Kerroin hänelle ja hän peräti muisti mikä jakso vuosi aiemmin oli tehty. Täällä tehdään kuitenkin viikossa 4 ohjelmaa, mikä on suunnaton määrä työtä käsikirjoittajille ja muulle henkilökunnalle.

Vanha kunnon Preparation - X -Raymondin näyttelijä loikkasi lämmittelemään yleisöä ja oli melkoisen liekeissä. Conankin tuli poikkeamaan, ja ohjelma pyörähti käyntiin hyvillä alkuvitseillä ja Celebrity Surveylla. Ensimmäisenä vieraana oli valloittavan rivopuheinen Alec Baldwin, jonka olimme jo nähneetkin The Departed - leffassa. Hauskaa sinänsä että vieras oli juurikin sama Baldwin johon viimeisessä Conan -vierailussani viitattiin garden Staten ohjaajan toimesta.

John Cena oli toinen vieras, ja oli turha. Turha, turha vapaapainija, jolla oli turha, turha leffa esiteltävänä. Vieraskatraan iloisin yllätys mulle oli Demetri Martin, Daily Show:n kautta mulle tutuksi tullut nuori koomikko jolla on todella omintakeinen, vähäeleinen tyyli. Kuvausten päätyttyä halusin viedä pojat syömään tyylikkäästi. Siksi Hootersiin.

Pitihän tuo Amerikkalaisuuden nokkakoriste (vaiko puskuri?) käydä näyttämässä jätkille. Seurasimme huvittuneena kuinka ravintolan häikäilemättömin nuori naistarjoilija vei kaikkia yksinäisiä miesasiakkaita 100-0. Likka mahtaa tehdä tippiä hyväisesti. Ruoka oli hyvää, ja mä pakotin jätkät poseeraamaan meidän tarjoilijan kanssa. Mä oon mulkvist, ja Antti mökötti hetken. Columbus Circle käytiin vilkaisemassa.

Piti oikein pysähtyä ihmettelemään, oli jotenkin niin valtavan nättiä taas. Luonto on nätti, mutta kyllä ihminenkin osaa tehdä hienoja asioita. Lentokoneita suhisi hiljaisesti yli. Mietin itsekseni mikseivät ne muka ikinä vahingossa osu rakennuksiin. Palasimme hostellille ja menimme nukkumaan.

OSA 6 >