Osa 6: New York 13.10.2006

Keskiviikko 11.10.2006

Heräsin todella varhain, joskus seitsemän aikaan puheluun Suomesta. Mua pyydettiin poliittisen kampanjan tukijaksi, kansanedustajaehdokkaalle. En lupautunut, ainakaan vielä.

Kävin itsekseni nörttäilemässä alhaalla, ja pojatkin taas tulivat perässä. Törmäsimme myös Gordoniin, joka purki katkeruuttaan Conanista. Oli venaillut kaverinsa kanssa 2 tuntia muttei ollut päässyt sisään.

Tämä päivä ei meinannut lähteä käyntiin mitenkään, eikä tilannetta auttanut se että jouduimme synnyttämään postikorttitekstejä. Pojat kokivat homman erityisen turhauttavaksi. Meidän oli tarkoitus vierailla eräässä Queensissa sijaitsevassa tiedekeskuksessa, mutta Riku selvitti sen olevan auki vain kahteen asti. Lähdimme viemään kortit postiin ja kävimme aamupalalla naapurissa.

Matkalla St. John's the Divine Cathetdraliin poikkesimme pieneen peliliikkeeseen jonka hinnat olivat ihan liian halpoja. Ostin itse yhden pelin siinä pienessä toivossa että toimisi kotosuomessa. Tuskinpa pelittää.

St. John'sin katedraali on valtava, ja pistää silmään pohjoisen Manhattanin katukuvasta valtavasti. Pummeja pyörii ympärillä liikaa. Yksi asia selvis mulle lisää jota en viime vuonna tiennyt: katedraali oli palanut aika pahasti 2001, ja nyt remontin alla oli eri osa kuin viime syksynä. Avoinna ollut osa (alttari) oli kyllä paljon nätimpi ja oli hyvä että kävimme siellä.

Taivaalta alkoi ropista piskoja ja Riku oli alipukeutunut. Se, ja Antin kasvava vastarinta peruivat suunnitelma(ni) mennä Bronx Zoohon tänään. Kävimme hostellilla katsomassa sen perkuleen Sony Wonderlabin aukioloaikoja ja pukeutumassa.

Kun astuimme hostellista ulos huomasin saaneeni jo kaksi viestiä kotoa. "ootteko kunnossa vastaa heti" ja "lentokone taas lentäny new yorkiin, ootteko ok". Nauroin ensin hetken että kyseessä on kyllä nyt jokin väärinkäsitys - hälinän kaupungilla pitäisi olla hiukan erilainen, luulisi että kuuluisi sireenejä tai jotain. Metrossa silmämme pyöristyivät kun kuulimme saman tiedon parin paikallisen keskustelussa. Viestejä tuli muutamia, joista tuli esille lähinnä huoli meidän kunnosta.

Jäimme pois Columbus Circlen asemalla, ja mittailimme tilannetta. Taivaalla alkoi näkyä itään päin kuvaavia, paikallaan killuvia helikoptereita. Kolme. Neljä. Kuusi. Aloimme tiivistahtisen kävelyn kohti väitettyä törmäyspaikkaa. Sadekin yltyi.

Kaupungin asukkaat eivät ensimmäiseen puoleen tuntiin tienneet tapahtuneesta mitään, mutta kun kiirehdimme Central Parkin läpi huomasimme tietoisuuden kasvavan. Itsekin lietsoimme iloisesti paniikkia: "Did you hear the helicopter hitting the skyscraper?".

Mielenkiintoista oli että vaikka kaikki kaupungin viranomaiset olivat liikkeellä, yksikään pilli ei soinut, ei yksikään. Normaalisti New Yorkissa jostain kuuluu aina sireeni.

Kävelimme varmaan 2-3 kilometriä tiuhaan tahtiin löytääkseemme paljon poliiseja. PALJON. Epätietoisuus oli suurenmoinen, mutta näköetäisyydelle törmäyskohdasta ei päässyt.

Lipimärkinä halusimme jonnekin tauolle, joten astuimme kreikkalaiseen kahvilaan jossa televisio huusi jo kovalla volyymillä. Tietoa alkoi tulla pikkuhiljaa: kyseessä on ilmeisesti pienkone, kaksi kuollutta. Kuvamateriaali ei näyttänyt ollenkaan pahalta, ja helpotuimme suuresti. Kahvikupin lähetessä loppuaan television puhuvat päät totesivat lentäjän olleen New York Yankeesin syöttäjä.

Tästä päivästä oli muodostunut erikoinen. Patikoidessamme eteläistä Manhattania kohden totesimme ettemme olleet tehneet mitään fiksua tänään. Ei se niinkään haitannut. Menimme tuntikausiksi selailemaan cd- ja kirjakauppoja, mikä oli aika hienoa. Olimme niin maan perkeleen märkiä kun pääsimme hostellille takaisin. Ihme touhua.

OSA 7 >