Osa 4: New York 11.10.2006

Maananatai 9.10.2006

Huonon päivän jälkeen voi aina todeta itselleen seuraavan olevan varmasti parempi. Ja maanantai oli.

Nukuimme kahdeksaan asti ja menimme nauttimaan perinteisen aamupalasetin. Hostellin kahvilan tiskin takana työskenteli tuttu herraspari aiemmalta vuodelta, jotka tervehtivät kuin vanhaa kaveria. Tunnistivatkohan?

Tällä kertaa otimme ja soitimme varman päälle Abe's of Maine -liikkeeseen, ettei tulisi toista turhaa reissua. Rikun halajama kamera oli hyllyssä, ja itse liikekin oli peräti auki. Brooklynia kohti siis. Metroreissu sujahti taas nopeasti pitkästä kestostaan huolimatta - musiikkia kuunnellessa ja uutta Rolling Stonea selaillessa.

Aurinko paistoi tosi nätisti kirkkaalta taivaalta kun kävelimme Abe's of Mainia kohti pitkin Coney Island avenueta. Pääsimme sisään liikkeeseen, ja sen halvat hinnat selvisivät. Liiketilaa ei paljoakaan ollut, mutta tuotteita sitäkin enemmän. Laatikoissa. Kyseessä on ilmiselvästi jonkinlainen tukkuriliike. Rikun halajama kamera maksoi 329 dollaria (saksassa halvin nettikauppa myi kameran 379 eurolla). Eli melkoinen säästö oli kyseessä - lopuksi Riku osti setin johon kuului yhtä sun toista lisävarustetta, ja kokonaishinta oli himpun yli 400 dollaria.

Nykykurssilla todella hyvä kauppa. Negatiivinen puoli? Antille iski kamerakuume. Poikkesimme matkalla takaisin turkkilaiseen kahvilaan nautiskelemaan kaupantekokahvit. Riku ei koskenutkaan kahviinsa ensimmäiseen 20 minuuttiin, vaan kokosi innokkaana kameraansa. Maistoimme turkkilaista karpalojäätelöä, joka oli mielenkiintoinen sekoitus jugurttia ja meidän käsitystämme jäätelöstä. Hyvää oli kovin!

Paristoja hakiessamme paikallisella kulmakioskilla, rupesi kassalla olevaa nuortamiestä kovasti kiinnostamaan mistä olemme. "From Finland? I like Scandinavians because they're never picking a fight with anyone". Itsetunto kunnossa suuntasimme takaisin metroon ja kaupungille. Osoitteena oli Virgin Megastore, josta kävin vilkaisemassa Kivelälle Ipodin lisäosaa.

Kallista - liian kallista. Levy - ja dvd-paratiisi viivytti meitä tunnin verran, ja kassalla sähläys hiukan lisää: kassaneiti otti multa 30 dollaria liikaa ja ravattiin takaisin pitkän matkaa hakemaan rahat pois. Päätimme kokeilla ruokapaikaksi erästä yliopiston ravintolaa Union Squaren läheisyydessä.

Jätkät tilas spagettia lihapullilla (Riku ei ota enää riskejä) ja mä otin kanafilettä. Hyvää oli, ja fiksun hintaistaki. Tähän väliin on sanottava: Jumalauta tässä kaupungissa on kauniita naisia. Olit sitten hostellilla tai kaupungilla, katse kääntyy usein. Riku ja Antti on ruvennu kutsumaan sitä mun osaltani skannaamiseksi. Ihan varmasti iteki kattelevat, mokomat. Tää olis Toni Nevanpään paratiisi just nyt kun ilmatki on näin komeet.

Lähdimme tsekkaamaan battery parkin ja vapaudenpatsaan. Omalta osaltani tämä reissu luonnollisesti sisältää paljon toistoa, koska pojille reissu on ensimmäinen. Osa kohteista on ihan hienoa nähdä uudestaan, mutta osaan (kuten luonnontieteen museoon) vuosi oli liian lyhyt väli. Vapaudenpatsaalle oli mukava lauttailla kun aurinkokin paistoi niin hienosti.

Pojat purkivat uuden kameran viehätystään kovasti, heiltä saatavasta materiaalista vapaudenpatsaasta pystyisi varmaan tekemään täydellisen kolmiulotteisen mallin. Sen verran monta kuvaa näppäsivät.

Manhattan on todella omituinen näky ilman valtavia eteläkärjen tornejaan - se näkyi varsinkin Liberty Islandilta. Näköalapaikalla oli kuva saaren profiilista tornien kanssa, jotka nousivat yli kaksi kertaa (!!) korkeammalle kuin mikään näkyvä rakennus täältä katsoen. Hullua, varsinkin kun ajattelee että jotkut olivat tällä saarella kun koneet osuivat.

 Takaisin matkatessa kameralla räpsintä jatkui. Riku näki tarpeelliseksi kuvata mm. finnin mun niskassa todella suurella zoomilla. Nam. Battery Parkin loppuun tsekattuamme patikointi jatkui pohjoiseen, upean Trinity Churchin ohi. Päädyimme illan jo hämärtyessä Washington Square parkiin, jossa soitti huonoin katumuusikko ikinä. Siis heittämällä huonoin. Mä soittaisin paremmin kitaraa, ja mä en soita kitaraa. Tottakai se oli myös ainoa valkoinen katumuusikko.

Istuttuamme aikamme aloimme miettia mennäkkö jo hostellille vai mitä. Halusimme mennä korkealle, ja siihen on tätä nykyä New Yorkissa parikin vaihtoehtoa. Rockefeller Centerissä on 30 rock -näköalatasanne, joka ulottuu todella korkealle ja tarjoaa 360 asteen näköalan kaupungille. Toisaalta se ei ole Empire State, ja on hiukan kalliimpi.

Menimme siis Empire Statelle, jalkojemme alettua olla jo todella loppu. Jonoa ei ollut niin paljon kuin pelkäsimme, mutta kyllä jengiä riitti. Yönäköala Manhattanista varmasti kiinnostaa monia. Väsymyshuumori otti taas valtaa ja hihittelimme paljon. Tasanteella tuuli mukavasti, mutta jengiä oli taas hiukan liikaa. Lopulta sain itselleni hyvän paikan reunalta ja ihailin valomerta.

Central Park vaikutti suorastaan pelottavalta horisontissa ollen täysin musta suhteessa muuhun kaupunkiin. Vaivuin varttitunniksi täysin omaan maailmaani. Näköala on kyllä mahtava. Riku ja Antti ilmoittivat törmänneensä pariin suomalaiseen tasanteella, kertoivat häröilleensä heille yhtä sun toista. Otimme hissin alas ja menimme takaisin amsterdam avenuelle, joka tosiaan tuntuu jo kotoisalta. Huomenna taas.

Niin! Olimme tiistaina Conanissa. Siitä sitten.

OSA 5 >