Onpa hassua kerrankin kirjoittaa kotosuomesta merkintä, yleensä aina pyrin tekemään nämä tekstit reissun päällä - laiska kun olen.

Kiirehdin Riikassa sen viimeisen merkintäni lopun valmiiksi kun Sirpa tuli mua jo hoputtamaan. En ehkä tarpeeksi ehtinyt kirjoittamaan kuinka mukavaa oli nähdä Tainaa ja Pietroa. Pariskunnalla on erinomainen huumorintaju eikä varsinaisesti tullut aika pitkäksi.

Nyt olimme vielä menossa heidän luokseen lounasta nauttimaan. Otimme alle punaisen taksin (ilmeisesti se "virallinen" väri täällä), joka ei paljoa meiltä kyydityksestä kyllä laskuttanut. Pietro oli meille tehnyt lounaaksi risottoa, jota italialaiseen tapaansa aiheetta vähätteli. On muuten jätkä melkonen kokki. Ja jälkiruuaksi oli leiponut todella hyvää piirakkaa. Tässä taloudessa on selkeää kuka kokkaa. Höpisimme vielä joutavia, kävimme Sirpan kanssa kaupassa ja sitten mun pitikin jo kiiruhtaa juna-asemalle - Sirpan lento oli lähdössä vasta vähän myöhemmin joten hän jäi vielä asunnolle. Pietro kävi saattamassa mun bussilla perille, kun aikataulu alkoi vaikuttaa tiukalta. Pikkasen alkasi muuten jo jännittämäänkin kun ei meinannut kyseistä junaa löytyä. Vain pari hassua minuuttia oli jäljellä kun ankean näköinen rautamato löytyi pihalta.

Istuin paikalleni josta olisi pitänyt oikein napata kuva – kolme päällekkäistä ”hyllyä”, joista keskimmäiselle oli niputettu lakanat ja petivaatteet, ylimmälle varmaan oli tarkoitus heittää matkatavarat ja alin oli istumista ja nukkumista varten. Ylähyllyllä oli käärittynä patja. Edessä oli 16 tunnin istunto junassa jossa kukaan ei osannut sanaakaan englantia. Vessat olivat sentään siistejä ja vanhat rouvashenkilöt tarjoilivat kahvia ja teetä. Mun Ipod oli taas kerran pelastava tekijä, sinne oli tallennettuna leffoja ja sarjoja jotka pitivät mut kiireisenä suurimman osan aikaa. Puolenyön aikaan juna pysähtyi rajalle jossa tulliviranomaiset käänsivät kaikkien paikat ympäri ja kyselivät kovia kysymyksiä… kaikilta paitsi multa. Eivätpä osanneet englantia. Vastapäätä mua istunut nainen aina selitti kaikille ohikulkeneille viranomaisille mun kielitaitoni rajallisuudesta. En saanut ihan kauheasti unta, ja kauhea janokin alkoi vaivaamaan. Olin jäystänyt mukaan ostamani patongin ja mun vesipullo oli huvennut olemattomiin. En löytänyt junasta minkäänlaista ravintolavaunua, ja hiippaillessani kuorsaavien ihmisten keskellä löysin vain kiehuvaa vettä sisältäneen vesitankin. Täytin vesipulloni tulikuumalla vedellä, ja menin takaisin paikalleni. Junassa oli muutenkin niin kylmä, että lattianrajassa tuntui olevan miinusasteita. Ei tarvinnut kauaa pitää vesipulloa ikkunan vieressä lattialla että se oli jääkylmää.

Aamuyhdeksältä juna saapui moskovaan. Ikkunasta ulos vilkaistessa näin vilaukselta paikallisen yleisradion valtavan tornin, joka taisi muutama vuosi sitten palaakin. Ei oikein ollut löytynyt sammutuskalustoa joka olisi riittänyt noin korkealle. Olin tullut Moskovaan katsomaan paitsi kaupunkia – myös ystävääni Caritaa, jonka olen tuntenut jo.. viiden vuoden ajan. Jonkun Festarihömpötyksen kautta aikanaan kuitenkin. Carita oli luvannut tulla vastaan asemalle aamusta, mutta laittoi viestin olevansa muutaman minuutin myöhässä. Nousin junasta ihmettelemään kaupunkinäkymää jollaista en ollut koskaan aiemmin elämässäni kokenut. Jos mun olis pitänyt suunnistaa itekseni jonnekin olisin ollut kusessa – en tajunnut yhden yhtä kirjoitettua sanaa ympärilläni. Carita toimi pelastavana enkelinä ja saapui paikalle. Minkäänlaista sotasuunnitelmaa meillä ei ollut päivän kulusta, olin vain todennut että jos hänellä olisi aikaa mua kierrättää parissa paikassa kaupungilla olisin kovin tyytyväinen. Aivan ensimmäisenä Carita varoitti kovinkaan äänekkäästi englantia puhumasta miliisien kuullen, itsestäänselvistä syistä.

Tulevan vuorokauden aikana Moskovan metroverkosto tuli mulle hyvinkin tutuksi, kun koikkelehdimme ympäri kaupunkia, ja pienikokoinen ystäväni aika ajoin pysähtyi ihmettelemään mukanaan ollutta mikrokokoista metrokartaa. Kävimme heittämässä mun kamat hostellilleni (Godzilla’s Hostel), ja otimme määränpääksi punaisen torin. Kylmä tuuli puhalsi kun kävimme pikaisesti pyörähtämässä mukulakivetetyllä torilla ihmettelemässä luistelijoita ja ympärillä olevia rakennuksia. Myös muutamia torikojuja vilkaisimme, ja ihmettelin aikaiseen kellonaikaan nähden runsasta ihmisjoukkoa arkipäivänä. Carita muistutti että tänään on naistenpäivä, joka kuulemma on täällä iso juhla. Siltä vaikutti, niin paljon kukkakojuja ja kukat käsissään käveleviä ihmisiä päivän mittaan näimme. Kävimme ostarilla kahvilla, pyörähtämässä kauppakadulla – sekä lounastamassa melkoisen kalliissa italialaisravintolassa. Molempia painoi väsy, joten kävimme siestaamassa hostellilla hetkisen.

Alkuillasta oppaani halusi käydä näyttämässä mulle oman asuinpaikkansa toisella laitaa keskustaa, jonne metroiltiin ja käveltiin. Kerrostalon pihalla lauma ranskalaispoikia pelaili futista jäällä, ja kaatuili välillä kipeän oloisesti. Eipä näyttänyt haittaavaan. Majoitukseen oli oikein kunnon turvatoimet, Carita meni selittämään luukusta virkailijalle että kaveri tulisi käymään, ja siinä sitten menikin jonkin aikaa ennen kuin mua päästettiin edes metallipaljastimeen. En nyt ehkä kuitenkaan ihan harmittomimman näköisestä päästä ole. Jätin passin pantiksi ja kävin tupatarkastuksella. Tutustuin siinä pikaisesti Caritan kämppikseen Eevaan ja pariin muuhunkin nuoreen suomalaiseen joitten kanssa sitten lähdettiin päivällistä syömään. Yksi seurueessa mukana ollut oli Uzbekistanilaiset taustat omaava Anton, joka matkan varrella autto mua ostamaan kartongin Marlboroa serkulle. Makso n. 8 euroa.

Kävimme syömässä ja mukavia juttelemassa jossain lehmäteemaisessa ketjuravintolassa. Muut nuoret lähtivät siitä iltaa viettämään, me Caritan kanssa vielä yhtä isompaa ostoskeskusta tutkimaan. Moskova on kallis kaupunki, mitä moneen asiaan tulee. Alkoholi, ruoka ja tupakka ovat huokeita, mutta kaikki muu on kalliimpaa kuin vaikkapa Helsingissä. Ostoskeskuksessa oli kokonainen kerros jossa oli pelkkiä merkkivaateliikkeitä… vauvoille. Ja lapsille. Melkosta hommaa.

Ilta sujui lisää hyvin syödessä, ja ehkä asteen humalaisissa merkeissä. Naureskeltiin itsellemme ja muille, kippasimme alas viinipullon ja sitten olikin aika mennä nukkumaan. Caritan majoituksen turvatoimien takia sinne pääsi vain klo 01 mennessä tai 06 alkaen. Onneksi hostellihuoneessani sattui olemaan toinenkin peti joten homma ei ollut ongelma. Mä vain tavoilleni uskollisena häröilin unissani taas jotain aivan selittämätöntä, tällä kertaa heräsin siihen kun Carita nauroi katketakseen mun kaahiessa katonrajassa, yrittäen nypätä lamppua alas. Mullehan näitä joskus sattuu.

Aamulla ei ollut kauheaa kiirettä herätä, kunhan tuliaiset käytiin etsimässä ihmisille ja sitten Carita saattoikin mut jo junalle joka heittäisi mut lentokentälle. Tyttö oli uhrannut puolitoista päivää mun viihdyttämiseen - sillä olis muuten ollu luvassa limusiiniajelu kavereiden kanssa edellisiltana kaupungilla. Iso kiitos siis Caritalle, sekä Tainalle ja Pietrolle myös. Olipa mukava pieni reissu.

Aamu koitti kämyisessä hostellihuoneessamme. Heräsin siihen kun Sirpa valitti ettei ollut taaskaan saanut juuri silmällistäkään unta, naapurissa asuneet italialaiset olivat elämöineet yömyöhälle.

Sirpa suuntasi ulos niitä paria eilen bongattua vaateliikettä tutkimaan, ja mä käänsin kylkeä. Herään puoli tuntia myöhemmin siihen ku se on hukannu ittensä vanhan kaupungin syövereihin, ja soittaa että missähän se mahtaa olla. Mä kaivan tietokoneelta karttaa, ja sisko kiukkuilee puhelimessa. Lopuksi se toteaa parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa taksin takas.

Uus yritys. Aamutoimien jälkeen suuntaamme samaa matkaa kaupungille ja Sirpan plärätessä paria liikettä läpi, ite ihmettelen katuja hetken aikaa. Katoilta tulee kauheita jäälasteja hirvittävällä voimalla alas, en yhtään ihmettelis jos joku olis menettäny henkensä näinä kevätpäivinä. Sirpa oli vissiin itekseen liikkuessaan saanut jonkinlaisen osuman itekin.

Olimme sopineet treffit Tainan kanssa keskustan vapaudenpatsaalle, ja kävellessämme sinne totean jalkinevalintani ihan vääräksi. Ei ihan tennarikeli kuitenkaan. Moskovaan pitää varmaan ostaa villasukat. Odoteltuamme muutaman minuutin bussipysäkin suunnasta luoksemme saapuvat Taina ja Pietro, talvipukineissaan. Olimme äänettömästi sopineet ettei vierailullamme tarvitse olla minkäänlaista tarkoitusta tai aikataulua, kunhan vain hengaisimme päivän verran. Kahvit käytiin juomassa ja hortoilemassa ympäri kylää. Sirpalla ja Tainalla oli ilmeisesti paljon keskusteltavaa, ja minä ja Pietro aloimme kävelyn yhteydessä myös tehdä tuttavuutta. Käsittämättömän hauska mies muuten. Tulimme juttuun aivan alusta asti, eikä vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä tullut vastaan yhden yhtä.

Pariskunta näytti meille tien juna-asemalle josta ostin lipun huomiselle venäjän ekskursiolle, sieltä kävimme tarkastamassa vielä Latvialaisversion Stockmannista. Lounastamassa kävimme jossain Leaping Frog -nimisessä mainion oloisessa paikassa. Vaikea selittää, mutta jotenkin poikkeuksellisen hyvin tulimme neljästään juttuun. Taina oli jopa jälkeenpäin saanut kotoaan ihmettelyä aiheesta "Pietro, Mikko? Ja ne tuli juttuun?".

Kävimme kaikki tahoillamme siestaamassa, me hostellillamme. Hostellin langaton netti ei kantanut ja mä kävin käytävällä sähköpostit katsomassa. Kuulin naapurihuoneesta tamperelaista molotusta, ja jotkut valopäät siellä arpoivat josko voisivat poltella huoneessa. Kuuntelivat Uniklubia ja Tokio Hotellia.

Illalla kävimme Pietron ja Tainan kanssa parilla lasillisella keskustan yhdessä korkeimmista rakennuksista, Hotel Revealin skybarissa. Nousuhumalaisen keskustelumme keskeytti alati nouseva volyymitaso, johon tuskastuneena hoipertelimme vielä vanhaan kaupunkiin yksille lisädrinkeille. Taina osoitti matkalla meille yhden baarin johon turistin ei olisi hyvä eksyä. 45 minuttia oli juuri muutama viikko sitten tehnyt jutun taloudellisesti huonosti voivan kaupungin vaaroista - yksi niistä oli tämä baari jonka omistaja vaihtuu lähes kuukausittain edellisen tehdessä konkurssin. Baarin työntekijät ovat "liittoituneet" turisteja vastaan ja saattavat laskuttaa 4-5 -kertaisia hintoja juomista.

Illan viimeiset drinkit menivät alas sutjakasti, ja Pietro vielä haastoi meitä huomenna lounastamaan ennen kuin lähtisimme pois kaupungista. Toivotimme hyvät yöt, ja mä menin tyhmyyksissäni vetämään vielä hesburgerit.

Taas oli Sirpa herännyt aamuyöstä naapurien elämöintiin, tällä kertaa italialaiset olivat tapelleet ja paiskoneet toisiaan ympäri kämppää aamuseitsemältä. Mä puolestaan heräsin tamperelaissankareiden oksentamiseen. Olivat muuten vissiin eilen sitten eksyneet siihen turistiloukkuun - 3 olutta oli maksanu 140 latia (yli 200 eur)

Salmoblog goes baltic

Nyt on niin lyhyt reissu, etten tiedä tuleeko tästä kirjotettua. No näköjään tulee.

Ostin Sirpalle joululahjaksi lennon Riikasta kotio, ja sitte sen ympärille rakenneltiin jonkinlainen pidennetty viikonloppuloma. Jyväskylästä singautettiin pikku-pögötti Helsinkiin hoitoon ja hypättiin Tallinkin kyytiin.

Mä oon nyt ollu ihan liikaa risteilemässä viime aikoina, alkutalvesta menin Tukholmaan ja kattelin suomalaista urpoilua sillä paatilla - nyt mentiin ihmettelemään saman kansakunnan sankarointia etelään päin. Olin löytäny meille jonkinlaiset piletit joihin sisältyi hytti 45 eurolla, menopaluu. No, mehän oltiin vain menossa, mutta saman verran olis maksanu pelkkä parin tunnin meno lautalla Viroon. Sirpa olis halunnu loikata Tallinnaan jo iltasella mutta sehän ei sitte vissiin ollu edes mahdollista, maksava asiakaskuntahan on hyvä pitää laivassa.

Vedettiin perinteeksi muodostunut buffet, jonka lopputulemana on tunnetusti hyvin, hyvin tukkoinen olo. Parannettiin maailmaa samalla kun naukkailtiin luvattoman paljon alkoholijuomia, ja sitten mentiin takaisin hyttiin katsomaan 40 year old virgin -elokuvan loppupuoliskoa. Virolaiset mainokset ovat hassuja. Ja ne oikeesti sanoo tere tulemast.

Laivan baaripuolella oli kaksi vaihtoehtoa: keski-iältään 45-50 -vuotiaita asiakkaita täynnä ollut kaksikerroksinen yökerho tai laivan ylimmässä kerroksessa keski-iältään 15-20 -vuotiaita sisältänyt diskoteekki. Aiheestakin tunsimme olomme väliinputoajiksi, ja mä totesin myös siskoni tavoin ettei tälläiset paikat oo kauheen hurmaavia vatsa täyteen ammuttuna ja laskuhumalassa. Plus, mä hengasin mun siskon kanssa. Kuka 18 -vuotias mulle silloin tulee jutteleen? Sirpa väitti ettei ne tulis muutenkaan. Valehtelija.

Heräsimme aamukahdeksalta laivan ärsyttäviin muminakuulutuksiin, mutta jatkoimme niiden jälkeen unia vielä puoli yhteentoista. Bussihan oli lähdössä keskustasta Riikaan päin vasta 12.30. Aamupalaksi karkkia, Tax Freesta. Sirpa totesi mun saaneen yöllä kolme hepulikohtausta unissani, ei ollu vissiin ite nukkunu kauheesti. No ei sillä montaa yötä enää olis jäljellä. Keräsimme kampsumme ja lähdimme talvisen Tallinnan keskustaan. Lunta oli todella reilusti, ja täällä ei sitten nähty tarpeelliseksi katujen auraamista, puhumattakaan lumen poisviemisestä. Välillä Sirpa kynsi ihan uusia kulkureittejä lumeen matkalaukullaan.

Kysyin kävelyohjetta bussiasemalle, ja sinne ystävällisesti eräs nuorimies meidät suuntasikin. Laituri 8, check. Tietynlaiset epäilyt siitä oliko asema nyt varmasti oikea alkoi tulla mieleen kun tajusin oikein lukea sen varauslappusen, jossa bussiaseman osoite oli vähän eri. Bussin lähtöön oli 5 min kun Sirpa löysi kadun varressa olleelta kartalta oikean osoitteen. Oli muuten sen verran kaukana että toivo oli mennyttä. Oli etsittävä uusi kyyti. Kyseisen bussiterminaalin alakerrasta löytyi (ei-niin-laillisen-oloinen) videovuokraamo/nettikahvila josta sitten aloimme etsimään seuraavaa kyytivaihtoehtoa. Ihan häjyyttäni yritin soittaa Eurolines –palveluun kysyäkseni oliko lipusta mitään hyvitystä saatavissa. Puhelimeen vastannut venäläisnainen vain kehotti meitä hyppäämään taksiin ja ottamaan bussin kiinni, mutta kävimme lähinnä kadun varressa toteamassa idean todella huonoksi.

Päätimme yksinkertaisesti ottaa seuraavan mahdollisen, joka lähtisi 15.45. Jäipä sitten vähän aikaa nähdä Tallinnaakin. Jokseenkin rajoittavana tekijänä oli vain Sirpan matkalaukku. Kävimme ottamassa murua rinnan alle ja ajantappona kävelimme sille oikealle bussiasemalle, vajaan 2 kilometriä. Bussiliput löytyivät kouraan helposti, ja bussi johon hyppäsimme oli yllättävän pramea, langattomine nettiyhteyksineen. Tämä oli muuten meikäläisen ensimmäinen vierailu etelänaapuriin josta jäi ohijuostessa ihan hyvä maku. Eihän toi mikään itäblokki oo. Paljon vähemmän ku… vaikka Kouvola.

Bussissa kanssamme istui mukava espanjalaispariskunta jonka kanssa vaihdoin pari sanaa, Sirpalla lähti valot tosi nopeasti kun olin sitä höpöttelylläni edellisyönä valvottanut. Mulle ei ikinä mikään bussimatka oo ongelma, viihdettä on aina riittävästi mukana. Lähinnä mua häiritsee jos joku rupee turhan innokkaasti juttelemaan, Ipodilla on niin paljon oleellista nähtävää. Sairasta, tiedän.

Välillä oli pieni pysäkki Pärnussa, ja Riikaan saavuimme iltakahdeksalta. Taksitolppaa ei ihan heti löytynyt, pienen hortoilun jälkeen sitten tokikin. Hyppäsimme taksiin jonka kuski ei olemuksellaan herättänyt hirvittävää luottamusta. Mun mielestä se lähti ihan väärään suuntaan ja rupes räpläämään taksamittariaan. Mä pyysin että ”sir, can I please see the meter?” ja Sirpa kiemurteli nolostuksissaan – varmaan ihan syystä. Ihan oikein se meitä kuskas, mutta kommunikaatio ei vain oikein pelannut. Sitten sen piti juosta hakemaan kioskista vaihtorahaa kun 10 latia oli ”liian suuri seteli”.

Hostellimme ”Dome Pearl Hostel” vaikutti tälläseltä perustason kämyseltä keskustahostellilta, just sellasen tasoselta ku mihin on tottunu ja josta mielellään maksaa sen muutaman hassun euron / henki. Palvelu miellyttävää ja ihan englanninkielistä. Huone kylmä ku mikä, mutta Sirpa tossa väänsi patterin lämpöselle, katotaan kuis käy. Lyhyen lenkin perusteella naapurista löyty Hesburger, paljon humalaisia brittejä ja jenkkejä. Hostelli on ihan keskustassa, kävimme pyörähtämässä siinäkin. Siskolikka koki jo pienimuotoisen kliimaksin nähtyään muutaman vaateliikkeen johon pääsee huomenna kollaamaan.

Tännehän ei tultu pelkästään kaupunkilomailemaan, tultiin myös tapaamaan Tainaa, tyttöä jonka kanssa joskus lapsena seurustelinkin. Siitä tosin on kohta 10 vuotta aikaa ja sen jälkeen se on kouluttautunut tulkiksi, löytänyt itelleen hyvän miehen Italiasta ja nyt työskentelee täällä alansa hommissa, miehensä myös. Laitoin Tainalle viestiä ja sovimme reffit keskustan vapaudenpatsaalle aamupäivälle. Mukavaa, Riika vaikuttaa kivalta kaupungilta!