Osa 6:

Tiistai 26.2. - Sunnuntai 10.3.

Njähä. Mun kirjotuskunto ei oo häävi ku rikoin sormeni ihan kunnolla tuolla formulahommissa - se tosin tapahtui tänään. Ja lähes kaksi viikkoa on mennyt etten oo kirjottanu. Varmaan ihan kauheeta teille kaikille.

Mihis jäätiin viimeksi? Sallan iki-ihana lähentelykokemus tämän huoneessamme olevan futisurpon kanssa. Mä olin hypännyt sateisena tiistaiaamuna ratikkaan ja mennyt turvallisuuskoulutukseen Albert Parkiin, ja Salla oli yrittänyt soittaa. Soitin kun odotimme sateen taukoamista työmaakontissa kun kuulin tästä kaverin sankaroinnista. Olin jopa sellaisella mielellä että pitäiskö mennä katsomaan mutta Salla osasi jo nauraa (epäuskoisena) koko jutulle.

Mä tein tuttavuutta uusiin työtovereihini. Mua hajamielisen oloisena noutamaan tullut n.40 -vuotias esimieheni Adam vastasi kysymykseeni “What’s the project we’re working on here” että “The F1“. No shit. Myöhemmin selvisi että Adamin edustama firma Event Floor tekee nimensä mukaisesti lattioita tapahtumiin. Kolmea erilaista tyyppiä, olen oppinut viimeisten 9 työpäivän aikana. Työmaakontissa mua tervehtivät lisäksi sekalainen nuorisoporukka, joista löyty walesilainen, saksalainen ja hollantilainen tyttö (1 kpl kutakin, ja tosi nuoria) ja brittiläinen, skottilainen sekä kanadalainen jätkä (sama homma). Kaikki olivat mua jonkin verran nuorempia, paitsi se skotti, jonka nimi oli Scotty.

Melkoista kyykkimistä itse duuni. Suurin osa lattiasta on n. 40 cm x 40 cm -kokoisista palikoista autoille varikkoväylien rakentamista, ja on aika työlästä helteessä. Voin sanoa. Mun ruokavalio on ollut hiukan raskaampaa tän työsuhteen aikana, ja vettä tulee juotua se 7-8 litraa työpäivän aikana. Ja vessassa ei tarvi käydä. Tytöt käy, keksiäkseen tekosyyn tauolle.

Tein tiistain ja keskiviikon, mutta torstaina en tohtinut lähteä töihin kun Sallalla oli huono olo -sillä oli ollut paha kurkkukipu jo pari päivää, ja se olisi ite joutunut siirtämään kaikki meidän kamat uuteen hostelliin. Olimme vaihtamassa siis osoitetta, mä en oikein viihtynyt tuossa Hostellissa ja Sallallakaan ei ollut pakottavaa tarvetta enää hengata Agu Casmirin kanssa. Lisäksi mitä lähemmäs formulat tulisivat, sitä kalliimaksi isot hostellit muodostuvat.

Paikka johon kamamme roudasimme oli Travellers Trax -backpackers. Alakerrassa oli tiski jossa meitä tervehti komeasti harmaantunut 30-40 -vuotias mies joka esittäytyi Shauniksi. Sallan mielestä se oli kuuma, huolimatta siitä että sillä oli huono olo. Otimme hostellin viikoksi ja veimme kamamme neljän hengen share roomiin yläkertaan. Bongasin ilmoitustaululta että tällä samaisella hostellilla oli omistuksessa muutama share house (jakokämppä) joista sai käydä kyselemässä tiskiltä. Mä olin jo vähän tympääntynyt yhteiseloon vieraitten ihmisten kanssa. Menin kysäisemään aiheesta Shaunilta ja Brunswickissä oli kuulemma ratikkareitin varressa huone kahdelle vapaana, kalustettuna. Tulisi halvemmaksi kuin hostellit, ei tarvisi katella ihan niin kauheesti urpoja  Paitsi toisiamme. Niin, JA ILMANEN INTERNETTI kahelle riippuvaiselle.

Salla oli naamallaan sängyssä mutta oli samaa mieltä että sitoutuminen kämppään kannattaisi, ja sovittiin että lähtisimme seuraavana aamuna. Sen verran piristyttiin illalla että käytiin keskustassa - Salla hankkimassa itelleen anniskelupassia vastaavan RSA -luvan (työkuvioita varten) ja mä kävin kattomassa Wachowskin veljesten uuden Cloud Atlaksen.

Shaunin pirtsakka pikusisko heitti meidät perjantaina uuteen kotiimme, joka oli aika odotetun oloinen. Keittiö on aika karseessa kuosissa jatkuvasti, mutta itse talo ja asukkaat ovat mukavaa porukkaa. Niistä varmaan tulee kerrottua sitä mukaa kun niistä jotain mielenkiintoista selviää. Sallaa masensi aluksi hiukan likainen ympäristö ja aika hätäisesti tehty päätös sitoutua kämppään pariksi kuukaudeksi, mutta oltiin molemmat sitä mieltä että voi tätä nyt ainakin koittaa - ja päätös on osoittautunut ihan hyväksi.

Kotia on varusteltu toistaiseksi lähinnä tuulettimella joka on kyllä siunaus - ei täällä oikein muuten pärjäisi. Niin, ja hommasinhan mä toki ebayn kautta käytetyn telkkarin ja pleikkarin. I’m a child.

Eka viikonloppu uudessa asunnossamme meni aika rauhallisissa merkeissä - Sallan kurkkukipu ei väistynyt mihinkään ja mua jännitti onko mulle vielä töitä maanantaina - oli jäänyt ikävä fiilis perjantaina kun Adam vain viestitti että olen “on call for work”.

Sunnuntaina pihapiiriin ilmaantui sekalainen joukkio asukkaiden kavereita. Meidän seinänaapureina on mun ikänen kiwi nimeltä Dave ja sen luona luvattomasti asuva 27 -vuotias arkkitehti Stef. Tästä huoneesta oli ekan parin yön aikana kuulunut kiihkeitä naisääniä joka sai meidät ihmettelemään että kumpi kaveruksista kyntää ja kumpi yrittää painaa päätä tyynyn alle. Dave oli kutsunut muutaman värikkään hahmon talolle, ja siinä sitten istuseltiin ulkosalla kuuntelemassa Los Angelesista kotoisin olevan kauhtuneen glam rokkari -Jeffin juttuja. Se tiesi Suomesta Hanoi Rocksin. Lisäksi jutusteltiin Leighiksi esittäytyneen kaverin kanssa, josta Salla oli ihan varma että oli nähnyt jossain. Aikansa arvottuamme selvisi että se oli ollut samassa vaunussa matkalla Williamstowniin viikkoa aiemmin. Salla oli huomannut tämän ja sen tyttöystävän, ja Leighkin muisteli ihmetelleensä mitä tämmönen erikoisen oloinen parivaljakko (young girl with an older dude) reissaavat yhdessä. Mä näytän ikäistäni vielä reilusti vanhemmalta ja Salla ikäistään nuoremmalta. Odotan innolla ensimmäistä “isä-tytär” -kommenttia. Mä en ollut huomannut junassa mitään enkä ketään. Melkonen sattuma kuitenki.

Maanantaille tuli taas kutsu töihin ja viikko meni töitä paiskiessa - ja ihan kaameessa hiessä. Vielä olisi pari päivää lusittavana, kasaus loppuu keskiviikkoon ja en aio mennä purkamaan. Huomiselle ja tiistaille on luvattu 36 astetta, koittakaapa muuten rehkiä 8 -tuntinen päivä tuossa säässä ulkona pelkällä puolen tunnin lounastauolla. Aika helvettiä. Tosin kaikkeen tottuu, viimeisten parin päivän jälkeen olo ei ole ollut aivan yhtä uupunut työn jälkeen.

Tiistaina käytiin Rantasen kanssa tsekkaamassa halvassa leffanäytöksessä Silver Linings playbook, ja torstaina seinänaapurin pojat veivät meidät puistoon pelaamaan beer pongia - yksinkertaisesti pingistä jossa on tölkki pöydässä, toinen kun osuu siihen niin toisen pitää juoda.

Sallan kurkkukipu jatkui ja jatkui kunnes perjantaina pääsi lääkäriin. Selvisi että ihan antibiootit vaatisi, ja nyt pari päivää niitä otettuaan Salla on pystynyt jo syömään jotain muutakin kuin jogurttia ja keittoa.

Perjantaina kävimme yhdessä Sallan kanssa tsekkaamassa The Brunswick Hotel -nimisen keikkapaikka/baari/hotellin, joka oli viihtyisä. Aiemmin keskustassa käydessään Salla oli törmännyt myös erääseen Jasoniin, joka oli Flinder Street Backpackers - visiitillämme vaihtanut Sallan kanssa muutaman sanan, ja nyt se oli sitten tytön nähtyään innostunut kädet täristen pyytämään puhelinnumeroa. Salla oli hämmentyneenä luvannut lähteä kahville, vaikka ei ollut pojasta tippaakaan kiinnostunut. Tässä me sitten yritimme yhdessä muotoilla tekstiviestille kirjoitusmuotoa “olisi mukava nähdä, mutta kaveruusmerkeissä.”

Tämä kävi kaverille ja lauantaina kävelytin hermostuneen Rantasen sen “ei-treffit -treffeille”. Lähdettyäni paikalta törmäsin saksalaispoika Hubertiin joka kertoi Flinders Streetilla tapahtuneen ikäviä edellisenä yönä. Jotain kanadalaistyttöä oltiin yritetty käpälöidä jossain huoneessa ja syylliset (ei hostellin vieraita) olivat hakanneet väliin tulleen kaverin sairaalakuntoon ja karanneet paikalta. Valvontakamerat olivat kuitenkin tallentaneet syylliset nauhalle. Kutsuin Hubertin ja Marcelin kyläilemään Brunswickiin jos joskus kiireiltään ehtisivät.

Sallan tapaaminen meni hyvin, ja illemmasta tämä lähti käymään samaisessa ravintolassa höynäyttämässä parit juomat brittiläis-irlantilaiselta parivaljakolta. Mukavia poikia kuulemma. Taas oli puhelinnumeroita tyrkytetty. Ja tällä naisella on itsetuntokriisejä.

Mun sunnuntai meni töitä tehdessä pienellä työporukalla. Nosteltiin 50 -kiloisia lattiaelementtejä paikalleen seitsemän tunnin ajan.  Kaverinani oli reilusti kaksimetrinen, crossfittiä ja rugbya harrastava brittijärkäle Matt. Päivän loppuvaiheilla Mattin ote lipesi ja lattiaelementti pyörähti oikean käden etusormen ympäri multa kuorien sen aika pahasti, verta tuli kiitettävästi. Adamin ja Mattin ilme kalpeni kun otin hanskan pois, mutta lähinnä sen takia että veriset sormeni vaikuttivat jo valmiiksi seiskaluokalla poikki menneen keskisormen takia aika brutaaleilta. Rauhoittelin että ei se tuossa poikki mennyt. Ilmeet olivat tosin ikimuistoiset.

OSA 7 >