Sinivalkoinen Portage.

Osa 21: Portage 5.-15.2.2009

Totisesti, totisesti – näin kävi. Ilmeisesti 16 tunnin yöunet putkeen Hong Kongissa posauttanut ykkösketju Huhtanen-Rajamäki-Huhtanen saapui Blenheimin piskuiselle lentokentälle 9. päivänä, todella väsyneenä. Olin heitä hakemassa Michalin ja Petran autolla kun luottamus omaan turbosubaruun ei oo ihan katonrajassa. Mäkkäripashaakin olin niille ostanu, jota ne sitten ahnaasti takapenkillä mutustivat.

Sää oli muuttunut juuri koneen laskeutuessa kovin pilviseksi, ja vilpoiseksi. Uskomatonta kyllä, koko seuraava viikko kulki samanlaisessa säässä pääpiirteittäin, huolimatta tätä edeltäneestä kolmen viikon helleaallosta. Sadettakin on tullu melkein päivittäin, joka on oikein hyvä johtuen hyvin tyhjistä vesitankeista. Voi helvetti, mähän puhun säästä. Pointtina oli kertoa että JRA:n eka viikko ei oo sään puolesta ollu ihmeellinen. Silti Rikulla palo käsivarret heti ekana päivänä. Uuden Seelannin arrrmoton otsonivapaa päiväpaiste pilkahti pilvien välistä sen ensimmäisenä työpäivänä muutaman tunnin ajan, ja se todellakin riittää.

Palaan siihen iltaan kun saavuimme Portageen, ennen ku karkaa taas käsistä. Marisa jututti kolmikkoa kaljan äärellä, nähdäkseen heidän englannin puhetaidot määritelläkseen kuka minnekin rooliin. Luonnollisesti suomalaiset potkii muita kansallisuuksia munille mitä tulee engelskaan. Sitten Marisa pyysi heitä poistumaan pöydästä ja anto mulle ripityksen siitä kun oon kulisseissa alustanu niille työpaikkoja tahtomissani osastoissa. Säätäjä kun oon. Mutta hymyssä suin se sen sano. Tällä aikaa Phil oli ottanut jo ohjat käsiinsä biljardipöydän ääressä ja esitteli porukkaa kaikille. Hyvinhän nuo sulautuivat jengiin, ekana iltana.

Mun kämppis – Kylee – sai monoa. Amardeep oli ottanu sen puhutteluun ilmeisesti TOISTUVISTA rikkeistä johtuen ja pisti sen pois. Oli kuulemma napsinu kaljoja töissä ja tullu humalassa töihin… jota en nyt ihan usko. Ilmeisesti tyttö etsiikin nyt oikeusteitse keinoa tunkea Snapperin baari poikittain Punjabin Bumjabiin. Täten mulla oli siis kodissani taas vapaa huone – johon Rajamäki nyt vuorostaan muutti.

Lapsukaisten ensimmäisenä iltana käytiin kattelemassa kaikkea mitä täällä pitää aina uusille näyttää – kiiltomadot, fosforihohto vedessä ja mun iso teevee. Riku ja Antti asettautuivat Sharpien luo joka aluksi hymyilytti ajatuksena, mutta tuntuu toimivan hienosti. Sharpie tykkää seurasta ja sällit tykkää uudesta kämpästään rinteen päällä. Sieltä kävelee myös tänne alas sutjakkaasti.

Porukkaa oli lähtenyt yleisesti ottaen sopivasti että töitä kaikille kolmelle löytyi. Itse pyysin että siirtäisivät mut joihinkin muihin hommiin että pojat saisivat molemmat tehdä transportia. Rikulle paikka löytyi, mutta Antti aloitti housekeepingissä. Alun nihkeyden jälkeen se on ruvennu pärjäämään siellä todella hyvin, ja sai heti toisena päivänään tunnustukseksi jonkilaisen bonusläpyskän jota mä en oo nähny annettavan kellekään niitten osastolla. Riku oppi transportin kohtuullisen monimutkaiset kuviot nopeasti, ja Rajamäki aloitti Snapperin baarissa.

Fijin reissun jätämme varmaankin välistä, että saadaan lisää aikaa Los Angelesiin, Vegasiin ja Chicagoon. Tuntuu aika kaukaiselta vielä tuonne meno, mutta toisaalta oon ollu jo täällä yli 4kk, ja jäljellä on enää vajaa kuukausi. Siis Uudessa Seelannissa. Hassua.

Kaupassa työskentely on helppoa – mutta pirun tylsää. Saa olla siviilit päällä ja viettää päivät Facebookissa. Whee. Nyt ne just ajaa mua sisälle, mutta mikä siinä on vaikeaa? Kassan käyttö? Ihmisten kanssa jutustelu on hauskinta, juuri pari päivää sitten tutustuin läheisellä hotellilla töissä olevaan ruotsalaispariskuntaan jotka kutsuivat vierailemaan työpaikalleen, Furneaux Lodgeen. Vois vaikka tuhotrion kans käydä. Miljonääriystäväni Nick ja Heather ainakin jo lupasivat viedä meidät veneajelulle. Niin, ja Sharpie lupas viedä opossumimetsälle.

Lisää harmaita pilviä työntekijärintamalle ilmestyi kun tässä juttelin Marisan kanssa kaupassa vähäiseksi jäävistä työtunneistani. Mut siirrettiin kauppaan, koska sieltä ollaan todennäköisesti monottamassa pian Maria pihalle. Ne epäilee sen varastaneen jotain – syyte johon en halua edes ottaa kantaa. Aika perseestä. Ja jos Maria lähtee, varsinkin tuollaisesta syystä… Phil lähtee. Ja se olis perseestä.

Rowan kertoi mulle eräästä synkästä salaisuudesta hotelliin liittyen männä viikolla. Kaksi ja puoli vuotta sitten täällä oli vietetty häitä joissa oli tapahtunut melkoinen tragedia. Sulhasen veli oli vain ottanut ja kävellyt rannassa kalliolta alas, ilman mitään syytä. Rowanin isä on jonkinlainen alueen tuntija, ja hän tiesi sanoa kyseisen alueen olleen Maorien pyhää maata kauan ennen Eurooppalaisten tänne muuttoa 150 vuotta sitten. Ja tällä maapläntillä on tapahtunut kaikenlaista erikoista, vuosien varrella. Mua on aina vähän puistattanut kävellä sen pienen sillan yli siellä missä väittävät kaiken tapahtuneen. Mä tuun palaamaan tähän alueeseen vähän myöhemmin, toisessa kirjoituksessa. Ehkä.

Koska täällä ei oo tapahtunu viime aikoina mitään ihmeellistä, en oo kirjoittanu mitään. Ei teitä varmaan kiinnosta kuulla siitä minä päivinä sataa ja minä ei. Sen sijaan ajattelin antaa tähtiä viime kuukausien aikana (teatterissa) näkemilleni elokuville, asteikolla yhdestä viiteen (naurakaa vain) :

Body of Lies ***
Burn After Reading ****
Ghost Town ****
My Best Friend’s Girl ** ½
Pineapple Express ***
The House Bunny *** ½
Max Payne *
Sex Drive **
Madagascar 2: Escape to Africa ***
Slumdog Millionaire *****
Quantum of Solace ****
Role Models *** ½
Twilight ****
Australia **
Frost/Nixon *****
Seven Pounds ***
Yes Man ***
The Curious Case of Benjamin Button ****
Valkyrie ****

Että näin. Hyviä elokuvia paljon, kaksi ylitse muiden. Niinku mun mielestä.

Eilen vietettiin ilta pokeria pelaillen, rahasta. Minä ja Riku hävittiin mahottomat 10 taalaa per mies. Ensi kertaan.