Third Kiwi from the Sun

Osa 20: Portage 29.1-4.2.2009

Alison saapu takas, ja otti Raumatin puhutteluun. 15 minuuttia myöhemmin miehen pää oli käännetty, ja lauantaina se on palaamas töihin. Mä en oikein tiedä miten suhtautua, oikeestaan sen lähtö olis ollu ihan jees siltä kannalta että Huhtasen pojat olis voinu molemmat loikata transportiin. Taidankin itse heittää pomoille pallon mun siirtämisestä vaikka ravintolatöihin tai kauppaan että Rowanin lähtiessä transportissa olis kaks paikkaa auki. No, katotaan miten hommat menee.

Hotelli on edelleen erikoisen hiljainen, enkä oikein pidä ilmapiiristä. Tämä kausi menee varmasti loppuun ihan normaalisti, mutta nyt lamakausi on kyllä ihan nähtävissä. Uuden seelannin dollarilla ei pyyhi oikein hyvin (puolet jenkkidollarista), joka ei oikein herätä ilon hihkaisuja mun taholtani. Oonhan tässä viime kuukaudet kuitenkin kerännyt reissurahaa kasaan kyseisellä valuutalla.

Tiedättekö ketään ihmistä joka on joutunu noitten paljon puhuttujen kansainvälisten luottokorttivarkaitten uhreksi? No nyt tiedätte. Mun Nordean Visa lakkas toimimasta marraskuussa, ja tsekkasin tuolloin että ilmeisesti mä olin ostellu muutaman tuhannen euron edestä krääsää ympäri interwebbiä. En muistanut moista tehneeni, ja mulle selvis tänään että visa oli tämän seurauksena sulkenu mun kortin. En oo toki visaani tarvinnu, ja luottokunnalle rimpauttelun yhteydessä lupasivat postittaa mulle uuden.

Pieni pullea ystäväni Rowan tulee olemaan töissä enää reilun viikon ja ikävähän sitä tulee. Se muistuttaa mua itestäni 18 –vuotiaana, valmiina valloittamaan maailman enkä epäile tippaakaan etteikö siitä olis siihen. Virkistävää nähdä nuorimies joka ei pyytele anteeksi olemassaoloaan, ei viihdy pullon kaulassa ja on yleisesti ottaen oikein hauskaa seuraa. Kuinka vanhalta MÄ oikein kuulostan, nyt kun sanoin tuon ääneen? Heh.

Niin, mähän täytän helmikuussa 27 vuotta. Tsiisus. Vuoden 99 woodstockista on 10 vuotta, ja mä mielestäni just kyttäsin sitä teeveen ääressä, sormi rec –nappulalla. Jotenki ajanjuoksu hyppää uudelle vaihteelle kahenkympin jälkeen - varokaa vain nuorukaiset.

Täällä seuraan henkilökunnan jokaviikkoisia kekkereitä useimmiten sivustakatsojana, oli tekosyynä sitten jonkun tulo, jonkun lähtö tai jonkun synttärit. Uutena paikalle saapunut Irlantilainen respatäti Maria oikein ääneen ilmaisi pettymyksensä kun työpaikalla alati eloisa ja vitsillinen Mikko muuttuu bileissä harmaaksi, hiljaiseksi sohvaerakoksi. Emmätiä, ehkä mä vain käytän kaiken energiani pitkien työpäivien aikana. Eikä mulla oo näille itsetuntonsa huipulla oleville lapsille mitään sanottavaa. Keskustelujen virikkeellisyys iltamissa kulkee tasolla ”kuinka pilvessä sä oot?” ja ”ootko sä kuullu mitä se ja se tekee paraikaa makuuhuoneessa?”. Kunhan kohteliaisuudesta otan osaa läksiäisiin ja synttäreihin. On seki jotain.

Olin eilen dominosissa pizzaa ostamassa ja havaitsin radiossa soivan Apocalypticaa. Oon iteki tartuttanu ympärilleni paljon suomimusiikin kuuntelijoita, etenkin Disco Ensemble on saanut kymmeniä kuuntelijoita kauttani. Samoin Nicole, muutamia metallipäitä.

Yks metallipää saattaa aiheuttaa mulle valtavan vesiperän. Joe. Mähän oon ostanu meille Melbourneen Formula ykkösiin pääsuoralle neljän päivän istumapaikat, hinta á 550 nzd. Siltä tuli eilen tekstiviesti. ”I hate to say it but i dont think im able to make it to formula one bro”. Naamalleni levisi tasainen puna, ja soitin karvatille heti. Tein hyvin selväksi miltä suomalainen muiluutus tuntuu, ja pyysin miestä selvittämään asiansa heti. Katsotaan nyt sitten miten menee.

Oon tehny todella paljon kiinniottamissa televisiosarjojen suhteen täällä. Taisin kertoakin alkupäästä että liityin tollaiseen postivideovuokraussysteemiin. Oon saanu kiinni jo lähes kaikki Seinfeldit, Kolmas Kivi Auringosta –jaksot, sekä Lissu Vaivilan mulle useasti suositteleman Battlestar Galactican uuden version. Joka on muuten jumalauti vieköön kovaa kamaa.

Niin, mun auto on taas vähän vituillaan. Automaattivaihteistolla ”toimiva” subaru ei oikein sujuvasti loikkaa vaihteelta toiselle, ja pitää hervotonta ääntä mäkeä kiivetessään. Kunhan nyt vain saatais siitä iloa täksi 1,5 kuukaudeksi mikä on jäljellä, saisivat Riku ja Antti ajella sillä töihin. Hehän ovat mitä todennäköisimmin muuttamassa Sharpien luo asumaan. Se on mainio kämppä hienolla näkymällä merelle. Kunhan eivät välitä sen kahdesta villistä pikku koirasta. Rajamäki asunee hotellilla, ellei mitään dramaattista tapahdu. Ja täällähän ei ikinä tapahdu mitään dramaattista, right?

Näin taas tuli jauhettua tovi ei yhtään mistään. Menenpä lukemaan Neviksen, Kivelän ynnä muiden blogit. Huomenna töihin, ja 9. päivä Blenheimin lentokentälle saapuu 3 kovin väsynyttä suomalaislasta.