”It was a very good year…”

Osa 16: Portage 21.12.2008-1.1.2009

Perkele, eihän toi Dave meinaa lähteä kulumallakaan. Ei sillä että se uus kämppiskään sen enempää kiehtois, mutta tuo mies on kertakaikkisen masentavaa katteltavaa. Haahuilee päivät joko kattoen musateeveetä tai hortoilee rannoilla päämäärättömästi. Käyttäis ny hyväkseen sairaslomansa ja kiertelis edes vähä. Rasittaa, ristus.

Niin, se uus kämppis on uus Snapperin (hotellin ravintola) vastaava, Kylee mikänytlienikään sukunimeltään. Pieni vaalee pirpana, epäilyttävän mukava tyttö. Siinä on pakko olla jotain pahasti vialla.

Käytiin Kellyn, Lydian ja Daven kanssa joulun alla tuollaisella road tripillä Nelsonissa ja Kaiteriterissä. Kierreltiin ja paistateltiin auringossa, syötiin ja juotiin hyvin ja nukuttiin taivasalla. Mulla oli pari levyllistä Frank Sinatraa ipodissa, jota sitten kuunneltiin tähtien alla ja fiilisteltiin. Dave oli niin pilvessä että se ei oikein pysynyt aloillaan, mutta meillä muilla oli mukavaa. Aamulla herättiin ihmettelemään uskomattoman nättiä auringonnousua.

On raskasta ku on pitäny taas ruveta kelailemaan suomen päätä. Jotenki se ei kiinnosta yhtään, paljon enemmän tekis mieli ajatella seuraavaa reissua. Toki perhe ja kaverit olis mahtava nähdä, mutta oikein mikään muu ei kiehdo kotimaahan tulemisen suhteen. Karkuunhan mä tänne ekan kerran tullessani lähdin, ja kaikki se kura on toki edelleen olemassa. Kauhean vaikeeta tämä kolmannen kymmenennen puolivälin itsensä etsiskely. Jos keksitte mitä mun pitäis tehdä elämälläni niin kertokaa ihmeessä. Multa loppuu kohta ideat. Hannulan Terolta odottelen mailia tässä edelleen. Tero, pannaanko jo se meidän ultrasalainen projekti käyntiin?

Fultonin herttainen pariskunta on käyny vierailemas Portages vaikka kuinka monta kertaa ja aina ne kävelee suoraan respaan ja pyytää mua juttusille. ”Mikko, those millionaires here for you again.” Mä olin joulupäivänä jotenki maassa ku juttelin kotiin just niitten syödessä joulupöydässä, ruokajätkä ku kuitenki oon. No Fultonit kutsu mut niitten kans syömään niitten kotitilalle joulupöytään. Mun järkytystäni lisäsi että mä olin niitten ainoa vieras. Siinä sitten mäyssättiin kalkkunaa (ei paha, ei paha) ja juteltiin siitä että mistä mulle löytyis tyttöystävä. Heather yritti tuputtaa mulle joulukakkua, tois kuulemma onnea sillä rintamalla.

Joulun jälkeen uusia tyyppejä on tippunut hotellille vasemmalta ja oikealta, ja multa on menny jo lasku sekaisin että kuka on kuka. Perehdytän teidät uusiin ihmisiin sitä mukaa kun niistä ilmenee jotain mielenkiintoista. Sen verran voin jo sanoa että viime kaudella housekeepingissä olleen hölösuu –Jessien 16 –vuotias pikkuveli on tullu hätiin meille porteripuolelle, ja Singaporelaislähtöinen Charlotte on hässiny jo 4 jätkää tänne tulemisen jälkeen. Tehokas likka. En toki lukeudu onnekkaiden joukkoon.

Ostin auton. Debbie ja Brett, jotka pyörittävät hostellia rinteen päällä (nimeltä DeBrett’s, heh) myivät sen mulle 500 dollarilla. Ihan hyväkuntoinen hintaansa nähden, vuosimallia 90 oleva Subarun farmari. Nyt mulla ja noilla pian tänne tulevilla lapsukaisilla on Uuden Seelannin roadtrip –auto. Saattaa jäädä matkan varrelle, mutta sehän on vain osa jännitystä!

Tää työnteko täällä on jo niin kovin arkista. Sitä vain aina laskee päiviä että olis taas kaks päivää vapaata, että olis taas viis päivää töitä, että olis taas kaks päivää vapaata. Elämän tarkoitus. Ja sitte huomaa että ollaan tosiaan jo puolivälissä mun Uuden Seelannin reissua 08-09. Mitähän helvettiä mäki teen 2009? Toivottavasti matkaan Israeliin ja Japaniin. Jos budjetti mitenkään kestää. Ja joku teistä järjestää mulle tyttöystävän. Semmosen joka siivoo ja tekee mulle ruokaa.

Oon tavannu taas paljon uusia mielenkiintoisia vieraita hotellilla. Aina kun vastaan tulee joku Melbournen ja Sydneyn välimaastosta tuleva Aussipaussi, pyydän vinkkejä mitä nähdä tällä kertaa heidän kotikaupungeissaan ja niiden välillä. Todella siistiä oli tutustua pariskuntaan Chicagosta, joka antoi mulle melkoisen listan nähtäviä asioita route 66:lla. Pariskunnan isäntähenkilö oli jonkinlainen taidemaisteri Chicagon taideinstituutista. En mä tiä, mutta mukavia olivat.

Uuden vuoden kemutki tuli ja meni. Snapper oli täynnä ihmisiä, ja meillä oli oikein bändi soittamassa. Vähän nauratti kun pääsin houstaamaan sisälle bändin Portagesssa. Roudaukset ja kaikki, aika siistiä. Uuden vuoden vaihtuessa mua suuteli mojovasti suulle joku saksalaistyttö joka oli nätti. Mutta sitte seki katos. Just mun säkää.

Pitäkää huolta, hyvää uutta vuotta. Pidän teistä!