Joulua, joulua vaan.

Osa 15: Portage 12.-20.12.2008

Ei voi uskoa että on joulu. Yläkerran vuokraisäntä oli tuonu mun ovelle paketin jossa oli muovikuusi, tuossa se vieläkin tönöttää paketissa vaikka joulupäivässä jo mennään. Ei tää suomalaiselle oikein voi olla joulu, 20+ astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Saa toki nähdä montako talvea mennään suomessa niin lunta ei oo enää ollenkaan.

Soitin just kotoväelle ja oli mahtava kuulla ääniä sieltä päästä. Löysin tuollasen kortin jolla saa sikahalvalla (terkkuja Kivelälle) soittaa Suomeen. Aika erikoista olla täällä, vaikka en innokkaimpia jouluihmisiä ookkaan. Tai oonpas, verrattuna moneen muuhun. Kuitenkin, ekaa kertaa iski kunnon koti-ikävä.

Kello on aamuyheksän ja yksikätinen rosvo Dave vetää muroja napaan tuossa muutaman metrin päässä. Se tuli pitkän sairasloman saatuaan sellaiseen päätökseen että lähtee uuden vuoden myötä lätkimään. Ei se olis pystyny näitä hommia sen jälkeenkään tekemään, hermoratojen paranemisessa kämmenessä menee kuulemma pitkän aikaa. Tuo mies ei joulusta paljoa piittaa, ja ei vieläkään oo oikein tarkasti kertonut miksi se on täällä ja välttelee perheelleen soittamista, edes tästä viimeisimmästä käsivammastaan. Ei sillä että olisin kauheasti kysellyt. Sen mä tiedän että työ on lähtenyt alta ja maksamattomia laskuja on jonkin verran, mutta jotenkin tuo 34 –vuotias on pysynyt mysteerinä. Kaikki tänne toki karkuun on jotain tullu.

Oon maininnut sivulauseessa moneen otteeseen, kuinka mulle on tulossa tänne vieraita helmikuussa. Serkkupoikani Riku ja Antti, jotka mun kanssa New Yorkissakin olivat vuonna 2006 ovat tulossa, sekä kaverini Jonna. Saapuvat helmikuun alussa, johon on aikaa enää reilu kuukausi! Lentoreitti heillä on tismalleen sama kuin mulla, ja Hong Kongiin on hostellit varattuna. Töitäkin heille näyttäis olevan mukavasti, kun suuri osa henkilökunnasta lähtee kouluun helmikuun alussa. Ainoa kysymysmerkki on asumisasiat, tää kämppä jossa nyt asun on turhan pieni neljälle. Eiköhän tässä jotain keksitä. Sharpie on luvannu majottaa jos ei muuta löydy.

Sharpien tarkemmasta voinnista ei vieläkään oikein oo tietoa, katos yhtäkkiä kolmen viikon lomalle kauden käytyä tosi kiireiseksi. Mun työpäivät on järjestään 07.30-18.00, nyt kun rivissä on vain Rowan ja Raumati mun kanssa.

Näin ihan käsittämättömän ilmiön tässä taannoin yömyöhällä. Pelailin pleikkarillani kaikessa rauhassa kun sivusilmällä näin koko sysimustan taivaan kirkastuvan, ja sinivihreällä liekillä palava kappale syöksyi kohti maata. Mä en oo ikinä nähny mitään tuollaista, kyseessä oli ilmiselvästi meteori joka oli lentämässä mereen. Katoin turpa auki ja odotin rysäystä. Sitä ei kuulunut, mutta seuraavana päivänä luin ympäri maailmaa olleen meteorisateita.

Vieraat kyselee multa aina kauheesti että miltä tuntuu tehdä tällästä ”hanttihommaa” työkseen, ja mä yritän aina selittää ettei se tunnu millään lailla hanttihommalta. Laukkujen kantaminen ja ihmisten ympäriinsä ajaminen ei kuulosta loistokkaammalta hommalta maan päällä mutta sitä tehdessä päivät kyllä menee ohi uskomattoman nopeasti. Plus, mä en oo ikinä ollu paremmassa kunnossa. Mätisäkki mä edelleen toki oon, mutta ei meinaa hengästyä millään.

Kunpa vois pukea sanoiksi miten mahtavia keskusteluja asiakkaiden kanssa tulee aina kun istuskellaan ja odotetaan venettä. Ihmisten perin alkeelliset stereotypiat suomesta tulee myös todella tutuiksi, ja aina tulee hyviä matkavinkkejä seuraavalle reissulle. Jos jotakuta kiinnostaa, mulla on taskussa vaikka kenen käyntikortteja Japanista, Australiasta ja Etelä-Afrikasta kysellen Suomalaisia töihin. Näillä on monella sellainen kuva että oomma kovia tekemään töitä ja hyviä puhumaan englantia. Just eilen sain joltain amerikkalaisukolta kontaktin sen omistamaan hotelliin Japanissa jonne se haluais laskettelukouluttajia ihan hyvällä liksalla ensi talveksi. Ei sillä että mä osaisin lasketella niinku sfiddu yhtään. Mutta jos haluatte töitä niin kyselkää multa.

Turistibisneksellä ei tietenkään pyyhi mahdottoman hyvin, mutta Portage on edelleen ihan hyvällä mallilla. Aina välillä toki kuulen asioita joita mun ei ehkä pitäisi kuulla siitä miten paljon noi upottaa rahaa tähän hotelliin, taas remontoidaan tätä kiireellä alun perin rakennettua auttamattoman vanhaa kiinteistöä.

Kirjottelen muutaman päivän päästä lisää siitä miten outoa on viettää joulu 28 asteen lämmössä.

Niin, ja mun uus kämppis on melkoisen kuuma kiwipimu. Ei mulla huonosti mee, silleen.