Jews on wheels!
Osa 12: Portage 21.-28.11.2008
Mulle tippui postissa guitar heron world tour –peli pari viikkoa sitten, ja sitä sitten on hakattu tässä sormet verillä. Mun pienestä tuvasta tuli parina iltana turhankin ruuhkainen kun kaikki työkaverit halus tulla hakkaamaan. Mun piti tehdä niille kauhean selväksi että yläkerran naapuri tykkää kovasti omasta rauhastaan, jota saattaa haitata rumpujen hakkaaminen ja mikrofoniin huutaminen.
Olen muutenkin ollut jotenkin kauhean sosiaalinen täällä viime aikoina. Mulla on käynyt vieraita ihmeellisen usein, vaikka yleensä suomessa vältän sitä viimeiseen asti. Toki osasyynä on ollut se että ihmisiä joita tunnen on tippunut lähimaastoon. Harjunpään Elina kävi poikkeamassa, Jalasjärven likkoja ja työkaveri. Ihmisiä nauratti kauheasti se miten erilaiset aksentit meillä on. Ellu puhuu puhtaalla brittiaksentilla ja mä väännän jollain ihmeellisellä puolittaisella jenkkiänkyrällä. Syynä lienee ero siinä miten olemme kielen oppineet. Elinalla kävi säkä ajoituksensa kanssa, sillä Sharpie ajatti ison osan työntekijöistä nelivetokuormurinsa lavalla eräälle alueen korkeimmista huipuista, black rockille, tsekkimään auringonlaskua. Oli muuten aika mainio ilta. Niin, ja seuraavana iltana se näki meidät kauheassa pöhönässä, kun meillä oli potkijaiset Neilille ja Joelle. Pikkuinen Lydia veti kunnon överit, ja päällysti suuren osan vihreästä talosta uudella kirjavammalla sävyllä.
Elina jäi aikalailla lähimaastoon, kun hän sai töitä Blenheimin viinitarhoilta. Hänestä varmasti kuulemme lisää siis tuonnempana. Myös Joe yöpyi mun tykönä pari iltaa hotellilta lähtönsä jälkeen.
Dave, tuo tuore lisäys tiimiimme, tempaisi mulle mahottoman lahjan. Mies sanoi että saisin käyttää hänen autoaan jos vain tankkaan sitä pikkaisen silloin tällöin. Alun vastahakoisuuden jälkeen olen todennut kyseisen teon helpottaneen elämääni melkoisesti. Toki mun liikkuminen vähenee hiukan mutta kyllä noina 10 tunnin työpäivinä tulee juostua tarpeeksi.
Mun sosiaalisuuspuuskan myötä mä myös käyn useammin ”ulkona”, eli viettämässä iltoja muiden työntekijöiden kanssa Snapperissa. Suurena motivaattorina toimii Phil, joka on kieltämättä mahdottoman mukava heppu. Eräänä iltana lähdin kotiin aikaisin täysin epäonnistuneiden biljardipelien hermostuttamana, ja ilta oli saanut kovin erikoisen käänteen. Seuraavana aamuna töihin mennessäni näin vain kun Phil pyyteli kaikilta anteeksi. Luihulla ruumiinrakenteella varustettu maorimies oli saanut kunnon raivarit viinapirujen kiusaamana, ja oli oikein käynyt ihmisiin käsiksi. Raumatin pinna oli lopulta täyttynyt kun Phil oli kuristanut Mariaansa, ja hän oli ottanut miehen karhunhalaukseen ja kuskannut omaan sänkyynsä. Käsittämätöntä kuinka joillekin ei vain sovi terävät.
Ekat respatunnit on takana, kävin oikein ostamassa itelleni suorat housut ja uskomattoman epämukavat kiinalaiset mokkasiinit. Hyi helevettoni. Aivan kauhiat jalkaan. Ainut pukine jossa ei saisi säästää – kengät. Alisonin läsnäolo selän takana töitä tehdessä on jotenkin vaivaannuttavaa, mutta näillä mennään.
Ostin lipun Billy Connelyn keikalle helmikuulle. Sekopäisen skottikoomikon kiertue on peräti 11. laatuaan Uudessa Seelannissa. Sen suosio täällä on käsittämätön. Nämä pitää sitä maailman kuuluisimpana Stand Up –koomikkona, ja annan heidän elää luulonsa kanssa. Mies on kieltämättä nero, ja sen keikalle meno on huisaa.
Perjantai, 28. marraskuuta oli ehkä yksi mun elämäni parhaista päivistä. Semmonen ku kaikki loksahtaa jotenki kohilleen, ei oo kiire mutta ehtii tekemään ihan mahdottomasti, ja heiluu ihmisten kans joista tykkää. Kerron siitä enemmän nyt.
Hyvää päivää ei oo ilman hyvää aamua, joten aloitin päiväni syömällä ja juomalla hyvin. Otin alleni Daven auton ja suuntasin hakemaan Neiliä. CD –soittimessa soi Killersin uusi levy joka on osuvasti tappokovaa kamaa. Samoin myös Metallican uusi albumi, jota mm. Marko Kivelä blogissaan ylisti. Napattuani Neilin kyytiin otin Cowshedin leirintäalueelta takaploosteriin myös erään saksalaistytön laukun, jota olin edellisenä päivänä luvannut avustaa. Katsokaas, hän joutui lähtemään pikaisesti lääkärin vastaanotolle ja joutui jättämään laukkunsa taakse. Paikalle kirmasi pelastava soturi, mahtisonni, minä.
Ajoimme mutkaisen tien Havelockiin, jonne Neil oli nyt päättänyt toistaiseksi asettua. Kävin morjestamassa Paulia ja hyvästelin Neilin todennäköisesti viimeistä kertaa. 37 –vuotiaalla elämäntapareissaajalla ei oo puhelinta eikä kotiosoitetta. Mies vain vaihtaa työpaikkaa kun edellinen paikka on nähty. Hotellimaailman Lucky Luke.
Käänsin volyyminamiskan isolle, ja suuntasin kohti Blenheimiä. Lauloin nolostuttavan kovaan ääneen System of a Downin tahtiin ajaessani, luu pihalla. Osuin nuottiin, epäilyttävän hyvin. Ehkä volyymi vain oli niin isolla että se kuulosti siltä.
Tässä kohtaa päiväni olisi voinut mennä mönkään. Edessä oli sarja tapaamisia muitten ihmisten kanssa. Lounastreffit. O-ou. Olin nimittäin luvannut tänään tavata Liozin ja hänen tyttöystävänsä. Muistatteko Liozin, lentokoneessa tapaamani invalidisoituneen ex-sotilaan, nyttemmin paraolympiatason uimarin? Pari ajoi juna-aseman pihaan ja loikkasin heidän kanssaan samaan autoon. Pramealla uudenkarhealla Lexuksella ajava Lioz tervehti iloisesti, ja mun oli pakko heti uteliaana miehenä tutustua täysin käsimekaniikalla toimivaan kaasu-jarru –järjestelmään. Piru vieköön että oli kätevän oloinen. Kätevästi muuten mies myös ulostautui autosta, ja kasasi pyöratuolin alleen n. 10 sekunnissa. Hänen kuvankaunis olympiakultamitalisti –tyttöystävänsä pystyi vammastaan huolimatta kävelemään kainalosauvoilla, joka oli kieltämättä uskomaton näky. Täysin vailla tuntoa, tai lihaksia jaloissaan. En mä ymmärrä. Mutta ihailen.
Istuimme läheiseen ravintolaan, ja söimme lounaan jonka he olivat päättäneet mulle tarjota, huolimatta vastustelustani. Vastapalveluksena perehdyin murtamaan Liozin Iphonen softan, että tämä pystyi asentamaan hepreankielisen käyttöjärjestelmän puhelimeen. Mies oli kauhean otettu mun mielettömistä lahjoistani tietokoneen kanssa. Nauroin takaisin että kun mun isoveljeni varmastikin pyörittelee hiljaisesti päätään kotona kuullessaan mun yrittäneen leikkia tietokonejumalaa.
Mun täydellinen päivä jatkui mainiosti siis, ja sovimme tapaavamme vielä Pictonissa illemmasta. Sitä ennen olin kuitenkin päättänyt käydä katsomassa uuden Bondin, jota Kivelä myös mainosti. Ja perkule vieköön että se oli hyvä. Daniel Craig on eläin, eikä herrasmiesagentti. Leffa onnistui taas yllättämään, joka on kiitettävä suoritus sarjalta jota on tehty, mitä, 24 elokuvan verran?
Kävin heittämässä Saksalaistytön repun hostellille jossa Elinakin asustelee, ja joimme teet. Sain lahjaksi vaivastani levyn suklaata ja aika arvokkaan oloisen viinipullon. Huippupäivä alkoi jo hämärtyä.
Saavuin Pictoniin, ja soitin Liozille että tulisivat Slip Inniin oluelle. Istuimme parin tunnin ajan ja puheensorinaan ei meinannut tulla loppua. Tuo jätkä on jotenkin ihan samanlainen kuin minä. Toki se on kasvanut hiukan erilaisissa olosuhteissa, mutta meidän mielipiteet ja mielenkiinnon kohteet kohtaa ihan täysin. Ja se sen tyttöystävä, Bol, aivan mieletön nainen. Puhuimme asiat poikki ja pinoon lähtien kansainvälisestä politiikasta, päättyen juutalaispyhiin ja nelivetojen ajamiseen aavikolla. Myös he olivat nauttineet päivästään kovin, ja esittivät suoranaisen vaatimuksen siitä että ensi syksynä kävisin heidän vieraanaan Kibbutsissa ja Jerusalemissa. Vieraanvaraisuudella ei ole rajaa, mulla olis kuulemma ilmainen kämppä Kibbutsissa jos päättäisin olla siellä kauemman. Käsittämättömiä tyyppejä.
Ajoin kotiin ja nappasin kyytiin puskapartaisen liftarin joka oli myös huippuveikko. Lauloimme mutkaisella tiellä matkalla kotiin harmoniassa System of A Downia.
Lauantai oli sitten taas ihan normaali, eli melkoisen perseestä.
4 comments:
Killersin uusin levy on kyllä tosiaan aika rautaista kamaa. Selvästi hitaammin kehittyvä kuin aikaisemmat.
mä pääsin sun blogiin! kahesti!
vaikka soot siälä ja mää täälä
Ajattele! Linkitettynä viä. Ookko Juulias käyny?
Oletan että sä laitoit maksakommentin...vai laitoikko? Miksi sun profiili on jotenki salainen?
Ja annan anteeksi jos et pidä maksasta, toivottavasti veriherkut maistuu niin voin tarjota mustaa makkaraa kun näemme :)
Post a Comment