Salmoblog ratsastaa jälleen

Osa 1: Hong Kong 5.-6.10.2008

Heräsin kuola poskella junasta viiden aikaan yöllä, lokakuun viidentenä. Siskoni ja hänen poikaystävänsä söpö-sami olivat puskeneet mut junaan kahden aikaan, ja puhelinta tutkimalla päättelin että olin pienissä läksiäispöhnissä lähettänyt pari noloa jäähyväisviestiä ihmisille. Läksiäiset oli vietetty vartissa ja huolimatta siitä että pitäis mukamas skarppina loikata aamukahdeksalta koneeseen, olin tuhannen humalassa. Mua kyllä vähän juotettiin. Mulla oli myös päällä paita jota en tunnistanut. Nukahdin taas.

Heräsin herätyskelloon Tikkurilasta. Pasilastahan se bussivuoro kulki? Niin sen oli pakko olla.

Perkele. Pasilassa muistin että se olis ollu Tikkurilasta. Taksi nappas mut kyytiin ja ajoi lentokentälle. Kuski oli mukava, suunnilleen ikäiseni mies joka kadehti mua reissuni puolesta mutta ilmoittikin samoin tein olevansa lähdössä viidettä talvea putkeen sukelluskouluttajaksi Thaimaaseen. Ei silläkään huonosti mennyt. Laskin mielessäni 5 vuotta taaksepäin… hetkinen? Kyllä, kaverin ekana työvuonna Thaimaassa aikanaan tapahtui aika raakoja juttuja. Kerto ensimmäisen työpäivän olleen Tapanina silloin.

Lentokentällä pupustelin alas äireen tekemän ruisleivän, ja kävin hakemassa lentoliput käteen Hong Kongiin asti. Mun portti oli ihan ristuksen kaukana, kotimaan terminaalin kupeessa, mutta silti mun oli pakko ravata ostamaan uusi adapteri. Mikko ja Anu olivat ostaneet sen mun Uudesta Seelannista ostaman läppärin ja annoin adapterin kaupan päälle. Mikolta tulikin aamulla viesti jossa se ilmaisi katkeruutensa Suomeen jäämisestä, ja pahoitteli kun ei ollut ehtinyt läksiäisiin. Olisivat kuulemma vuoden päästä tulossa ”perässä”.

Adapterin sai ilman veroja kun ilmoitti avaavansa sen vasta Hong Kongissa. Heh.

Frankfurtiin lento oli yksi suhahdus, ja sitten alkoi vakiopujottelu suurella lentokentällä. En nyt osaa sanoa muuta kuin että tämä oli ehkä epäselkein näistä massiivisista terminaaleista missä olen ollut. Näyttöjä oli harvassa, ja näytti siltä etten ollut ainut joka hetken hortoili. Onneksi apua voi aina toki pyytää, mutta itse päätin löytää sen perkeleen portin, olihan tässä muutamakin tunti vaihtoaikaa.

Löytyihän se portti E5 lopulta. Cathway Pacific mua taas näköjään roudais Hong Kongiin ja Uuteen Seelantiin. Koneessa mua oikein rupes mietityttämään, että miksi mut aina laitetaan istumaan siiven kohtaan. Oikeasti. En oo ollut yhdelläkään lennolla aikuisikäisenä jossa mua ei oltais laitettu siipien kohtaan. Lastataanko kone silleen että läskit ja isot kantavimpaan kohtaan? Lähtöselvityksessä kuitenkin ne sen päätöksen vasta yleensä tekee. Tämä askarrutti mua kymmenen tunnin lennon aikana. Nautiskelin muutaman elokuvan, uusimman Maxwell Smart –leffan, joka oli yllättävän hyvä, sekä pari muuta. Mm. Kung Fu Panda tuli katsottua, mutta torkahtelin sen aikana jatkuvasti. Sain unta koneessa ensimmäistä kertaa ikänä, siis.

Koneessa ajatus hortoili. Siitähän oli vain vajaa vuosi kun viimeksi olin tässä. Mitähän tästä tulee? Viihdynkö puoli vuotta? Mitä helvettiä sen jälkeen? Hyi olkoon. Onneksi ei tarvi ajatella.

Laskeuduin Hong Kongin isooolle lentokentälle, ja askelsin pikkuhiljaa tunnon palautuessa persposkiin kohti tullitarkastuksia. Jonoja ei näin varhain, aamukuudelta, juurikaan ollut. Laukunkin oikein sain tällä kertaa, vaikkakin siitä oli remmi lähtenyt ympäriltä lätkimään.

Ajattelin fiksuna kaverina matkustaa pummilla airtrainilla keskustaan, mutta enhän mä suatana muistanu että se lipputarkastusmasiina olisi vasta pääteasemalla. Nolona ostin tiskiltä lipun siellä päässä. Airtrain on yleiseen Hong Kongin hintatasoon nähden kallis, 90 hkd (n. 8,jotain euroa). Toki etäisyyttä on melkoisesti ja kyseessä on jonkinasteinen pikapikajuna-chu.

Hyppäsin pois Kowloonin asemalla, koska kartasta perustellen se oli lähinnä hotelliani. Otin taksin joka maksoi ei käytännössä mitään, ja pääsin hostellin osoitteeseen – 66-70 Nathan Road. Tämä oli keskellä mulle jo viime reissulta tuttua Tsim Sha Tsuin ostosaluetta. Ei minkään sumuisen vuoren päällä jonka lähin naapuri oli munkkiluostari ja valtava kultainen buddhapatsas. Hissi ei suostunut viemään mua oikeaan kerrokseen, vaan joko kerroksen ylemmäs tai alemmas. Portaissa valtavan laukun kanssa kulkeminen vitutti hetken.

Kello ei vieläkään ollut juuri mitään, joten jätin matkalaukkuni respaan ja kerroin palaavani aamupalan jälkeen. Respan täti ei ymmärtänyt sanaakaan mutta hymyili nätisti.

Taisin tästä jo viimeksikin mainita, mutta Kiinalaisessa mäkkärissä tai KFC:ssä on aikalailla erilaiset tarjottavat kuin länsimaisessa. KFC:n listalla aamupäivällä ei ainakaan ollut mitään joka olisi edes etäisesti muistuttanut hampurilaista. Ei sillä että valittaisin, makaroni-makkarahöttö oli oikein hyvää. Paikallinen makkara muistutti oikein kovasti maultaan perinteistä atrian käristettä, which was strange.

Tsim Sha Tsui on täynnä elektroniikkaliikkeitä, joita yhdistää ainakin kaksi asiaa. Kaikkien yläpuolella on naurettavan kokoinen ”SONY” –kyltti, ja missään niistä tuotteilla ei ole hintalappuja. Nämä on niitä koijariliikkeitä, joissa toki eurooppalaisittain on edelleen uskomattoman halvat hinnat. Mutta jos tuotteilla ei ole hintaa, miten voi olla mitään hajua siitä missä ”kipuraja” menee? Itse huudatin eräässä liikkeessä HD –digivideokamerasta myyjää puoli tuntia, jonka aikana hinta tippui jo eurooppalaisittain naurettavasta lähtöhinnasta puoleen hintaan. ”spesöl prais fö juu, sööö”. Toki mä ostin sen kameran, mikä tehnee musta hölmön. Ei sillä että se paljoa olis maksanu. Mutta silti.

Hostellilla oli tiskin takana mies joka osasi oikein hyvää engelskaa. Vietnamilaislähtöinen kaveri oli opiskellut jenkeissä ja nyt pyöritti tätä hostellia. Hän oli oikein auttavainen ja esitteli mulle kartasta paljon lähellä olevia nähtävyyksiä sun muuta, antoi salasanan hostellin ilmaiseen langattomaan verkkoon ja kahvitkin tarjos. Höpistiin niitänäitä aikansa ja päätin varata saman hostellin samoin tein mun perässä helmikuussa tulevalle kolmikolle, josta kerron lisää sitten myöhemmin.

Huonekin oli tosi mukavan kokonen ottaen huomioon sijainnin ja hintatason, n. 30 eur. Nukahdin samoin tein kun olin päässyt sänkyyn röhnähtämään.

Heräsin melko myöhään, vasta kahdeksan aikaan illalla ja päätin katsastaa Space Centren aukioloajat. Tottakai se menisi kiinni yhdeksältä ja olisi tiistait kiinni. Minkäs teet. Missasin.

Kaupungilla kiertelin, neonvaloja ihmettelin ja pikaruokaa söin. Jos mulla olis paljon rahaa niin täällä olis sfidun hienoo ostella edesvastuuttomasti kaikkea. Kowloonin alueella on helvetisti merkkivaateliikkeitä ja jalokivi-, arvoesine- ym. liikkeitä. Siellä siis viihdyin hyvin hetken aikaa. Toki yhden valtavan ostoskeskuksen yksi iso kerros oli täynnä elektroniikkaliikkeitä, joissa oikein oli tuotteilla hinnatkin. Ja perkele vieköön että ne on halpoja. Mun Hong Kong -budjetti oli täynnä tokikin, vaikka ulos tullessa joku prostituoitu sitä yrittikin vielä kovasti muuttaa.

Nukuin todella runsaat yöunet ja heräsin siihen kun siivooja töllötti mua vierestä. Kello oli 12.30.



...

..

.



…taisit hetken luulla että olisin taas nukkunut pommiin koneesta? En tokikaan. Kone lähtis vasta yhdeksältä illalla. Pakkohan mun oli se tarkastaa, olenhan huonon karman jätkiä. Kamoja pikaisesti kasatessani puhelin putosi maahan ja sen näyttöön tuli ilkeät säröt. Olihan se toki jo melkein 2 kuukautta käytetty puhelinvanhus.

Kävin aamupalalla, kirjoitin tämän turkasen turhan blogin ja kiertelin kaupungilla. Takaisin lentokentälle pääsisi paljon halvemmalla bussilla joka lähtisi hostellin edestä, kadun toiselta puolelta. Tää mun Hong Kong –kokemuksesta tällä kertaa. Seuraavan kerran ajattelin kirjotella teille jotain 11 aikavyöhykkeen päästä teistä, Aucklandista.