Osa 49: Los Angeles International Airport 15.5.

Tiistai 12.5. - Torstai 15.5.

Reissu alkais nyt sitten niinku olla lopussa. Melekosen outoa tulla kotiin. Viimenen pari päivää Los Angelesissa meni hiljaisesti, jotakuinkin näin:

Tiistai alkoi taas kerran varhain, piti vetää ittensä punkasta ylös kuuden aikaan. Se ryhävalas nukku edelleen mun huoneessa, ja yö oli taas ollut... vivahteikas. Bussi lähti klo 07.05, ja sinne piti kävellä. Onneksi me saatiin jättää isot laukkumme Los Angelesin hostellille, ettei tarvinnu sitä perkuletta raahata. Päivä meni taas melkolailla matkustellessa, ja saavuin Losiin klo kuuden aikaan illalla. Olin yllättävän uupunut, ja ilta meni lähinnä hostellin ilmaisista ruuista nauttiessa. Menin nukkumaan varhain.

Keskiviikkona musta oli taas johonkin. Kiertelin melrose avenueta iltapäivästä tuntikaupalla, ja totesin kaikkien kauppojen olevan mun likvidin yläpuolella. Mutta selailu oli yllättävän hauskaa. Illasta mulla oli luvassa reissun viimeinen ohjelmanumero, Jon Lovitzin ilta Laugh Factorylla. Tämä on maailman stand up -klubeista yksi tunnetuimmista, mutta kuten New Yorkissa olimme kokeneet serkkupoikien kanssa pari vuotta sitten, lineupit ei aina välttämättä oo mahottoman kovia. Viime vuonnahan mulla kävi ihan käsittämätön mäihä kun Dave Chapelle nousi lavalle yllättäen ja jutteli yleisölle puolentoista tunnin ajan. Tänään mun tuuri oli - jos mahdollista - vielä parempi.

Ilta alkoi sillä kun Jon nousi lavalle ja kertoi yleisölle että ennen varsinaisten settien vetämistä he nauhoittaisivat pari jaksoa internetissä esitettävää talk show´ta varten. Mutta mun leuka putos maahan kun ne kuulutti lavalle vieraan: Robert Downey Jr. Kirjaimellisesti maailman suurin leffatähti juuri nyt, jos IMDB:n tähtilistaan on luottamista. Ukko jonka juuri näin Iron Manissa, ja jonka seuraavat pari leffaa tulevat vain paisuttamaan sen tunnettuvuutta. Rennon oloinen, nahkatakkiin pukeutunut Downey Jr. vitsaili että nyt hän testaa miten nopeasti hän pystyy menettämään juuri saavuttaneensa suuren yleisön suosion. Lisäksi hän puhui todella suoraan menneistä huumeongelmistaan, jotka viivyttivät hänen suurta läpimurtoaan vuoteen 2008 asti. Mieshän on yli 40, mutta jos lahjakkuuteen katsottaisiin olisi hänen pitänyt murtautua tähän asemaan jo pitkälti yli vuosikymmen sitten. Luin eilen Timen 100 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen listan, ja Downey Jr. oli listalla ainut näyttelijä George Clooneyn ja parivaljakon Pitt ja Jolie ohella. Lopuksi mies antoi yleisön kysellä kysymyksiä, joissa selvisi että Iron Man 2:n neuvottelut on jo pitkällä. Muistin että hän oli varhaisella urallaan Saturday Night Liven porukassa, ja kysyin onko hän koskaan tehnyt standuppia. Downey Jr. vastasi sarkastisesti "Yeah, I did that, but what I found out was that you can´t make 17 million dollars a month doing stand up." Heh.

Suurten aplodien saattelemana poistuessaan Downey Jr. kätteli pienehkön yleisön läpi (ei tästä kerrottu missään mainoksissa ja liput oli tosiaan 20 dollaria), ja poistui takahuoneeseen. Olin jo kovin tyytyväinen tässä vaiheessa, mutta pashkanmarjat. Varsinaisen Lovitzin standup -vedon alustajaksi lavalle kuulutettiin Dane Cook! Ei shatna!! Jos nyt puhutaan siitä Timen 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen listasta, tämä mies oli samalla listalla viime vuonna. Herra on todennäköisesti maailman suosituin Stand Up -koomikko juuri nyt, myyden loppuun Madison Square Gardenin tyyppisiä venueita. Mulla on kyllä ihan käsittämätön mäihä. Olin juuri nimittäin San Franciscossa tappanut aikaa naureskellen Cookin youtube -pätkille.

Noh, hauska perkelehän se oli, ja otti todella paljon materiaalia yleisöstä. Eturivissä olevalta mieheltä oli sormi poikki ja Cook päätteli hänen vieressä istuvalla vaimollaan olevan "Acid Pussy". Sitten oli luvassa vielä itse Lovitzin setti, joka oli timangia sekin. Vietin siis noin 3 tuntia nauraen stand up -klubilla, 20 dollarilla. Ei paha.

Kävelin takaisin hostellille, ja pakkasin (ahdoin) kaiken kertyneen kaman laukkuun, joka todellakin on vetelemässä viimeisiään. Oli aika nukkua viimeisen yön yli. Aamupäivän höpöttelin kahden näyttelijän kanssa hostellin olohuoneessa. Hauskinta tässä kaupungissa on, että näitä tyyppejä on joka paikassa, ja kaikki sanovat vakavalla naamalla olevansa näyttelijöitä. TODELLA hauskaa tässä tilanteessa että nämä molemmat oikeasti olivat, ja aika vakavasti otettavia vieläpä. Varmasti paljon vakavammin otettavia kuin Peter Franzen tai Mikko Leppilampi. Nimet olivat Al Whiting (http://www.alwhiting.com/) ja Lili Bordán (http://www.imdb.com/name/nm1584324/). Ei tiedä vaikka näistä kuulisi jotain joskus.

Tämä on ollut uskomaton reissu, jota on aika vaikea tiivistää muutamaan sanaan. Onneksi tässä on 49 kovin vaihtelevan tasoista lisäystä tähän matkablogiini, joka hiljenee taas tähän. Kaikkineen oon kirjoittanut 99 merkintää, näitten reissujeni aikana. Katsotaan koska on seuraavan kerran rahaa lähteä johonkin. Listalla korkeimmalla ovat Skotlanti ja Irlanti, sekä route 66:n ajaminen täällä jenkeissä.

Edessä on 15-16 tuntia matkustelua, ja suomessa ollaan klo 20 aikaan perjantai-illasta. Yritän ehtiä varttibaariin ennen valomerkkiä, siellä sitten. Köntsät.