Osa 32: Marlborough Sounds 23.3.2008

Keskiviikko 12.3.2008

Noniin, halpa läppäri ostettuna, ja uusi elämä alkoi nörtille. Jes. Ottakaa ihmiset rakkahat huomioon että kirjoitan nämä asiat nyt toista kertaa, joten suurempi sielunpalo tekstistä saattaapi puuttua. Informatiivisesti edetkäämme siis. Niin ja anteeksi kun turahdin tuossa pari päivää sitten tuskastuneena.

Jiiiiihaa. Saavuin Melbourneen oikein aurinkoisena, kauniina päivänä. Aurinko helotti suorastaan paahtavasti, vaikka kello ei ollut mitään aamulla. Nousin koneesta ja vähensin vaatetusta. Halvin keino päästä lentokentältä hostellille oli bussi, joka edestakaisin taisi kustantaa kolmisentoista eurorahaa. Könötin bussissa silmät punaisena ja krapulaisena edellisillan jäljiltä. Unta ei ollut palloon osunut kauheasti vaikka koneessa torkahtelinkin.

Keskustaan saavuttuani huomasin että Formulasirkus on saapunut kaupunkiin, niin selkeästi näkyi Kimiä ja Massaa ja Hamilttonia ja Alonsoa seinillä. Ipod Touch, tuo iki-ihana leluni osoittautui taas kerran oikein hyödylliseksi, paitsi tarjoten mulle Rautavaaran synkimpiä suomalaisia sielunkuvauksia, myös opastaen mut hostellille Google Mapsin avulla. Keskustasta matkaa Albert Parkin kupeessa sijaitsevalle St. Arnaud´s Guesthouselle oli ehkä kuutisen kilometriä, ja olikin hauska seurata vierestä kun muut turistit ahtautuivat totaalisen täysinäisiin raitiovaunuihin, ja matelivat ruuhkassa samaa vauhtia kun itse kävelin rinkka selässä.

Saavuin St. Arnaudsille, ja ihmettelin miksi paikka näytti jotenkin niin... kalliilta. Receptionin yläpuolella olikin lappu jossa luki ”Do not be scared, we might look expensive but we actually aren´t”. Mukava respasetä opasti mut ympäriinsä ja vei huoneeseeni, jonka sängylle heti rojahdin. Ennen uneen vajoamista totesin huoneen olevan mukava, teeveet, jääkaapit ja kaik -ZZZZZZZZ...

Heräsin siihen kun joku epäilyttävän ruskettuneen näköinen Ferrari-paitaan pukeutunut vaalea nuorimies kollasi yläpunkassani. Ton on pakko olla ruottalainen, ja niinhän se oliki, mokoma. Juteltiin pari sanaa ja käteltiin mutta nimi ei sillo jääny mieleen. Mua nolotti maata sängyssä joten lähdin ulos tavoitteenani löytää sisälle Vormula-alueelle. Pihalla KÄSITTÄMÄTÖN lämpöaalto paiskautui naamalleni. En ikinä, en ikinä ollut tuntenut mitään tälläistä. Palasin respaan kysymään lämpötilaa, ja se oli 42. Hyi heviletti.

Yritin raahautua radalle asti, mutta menin valitsemaan ihan väärän reitin, joka ei ensinnäkään alkuunkaan ollut lyhyin mahdollinen, ja toisekseen se ei tarjonnut yhtään varjoista paikkaa levätä. Otin jäljellä olevat pelimerkkini ja pakenin ruokailun kautta takaisin hostellille. Loppuilta tuli vietettyä ruotsalaisen ystäväni kanssa, jonka nimeä en enää kehdannut kysyä. Katselimme sohvilta löhöillen hostellin miljoonalta taivaskanavalta simpsoneita ja kommentoimme kilpaa ruotsiksi ohi käveleviä naisia hostellilla. Mä osaan tunnetusti ruottiksi tosi monta adjektiivia.

Käytin hyväkseni myös hostellin laajakaistaa koneellani (levätköön Hän rauhassa), ja lopulta painuin pehkuun.

Mulla on jossain määrin tapana jutella unissani, ja joskus myös tehdä kaikenlaista sekavaa unissani. Kuten nousta sängystä ja kätellä jotakuta unissani, tai mennä läpi mennyttä työpäivää, tai vaikkapa sanon jollekin kuZpäälle kerrankin suorat sanat unissani (rohkea kaveri kun olen). Tänä yönä heittelin laukkuja auton lavalle unissani, ja heräsin hikisenä huoneessani siihen, kun olin napannut ruotsalaisherraa käsivarresta, ja olin heittämäisilläni tätä punkasta lattialle. Heräsin juuri ennen kun tein ratkaisevan nykäisyliikkeen, joka onneksi jäi tekemättä. Miettikää nyt herranjumala jos se olis heränny siihen, mikä selittäminen siinä olis ollu. ”Well, mate, I thought you were a SUITCASE”. Palasin häntä koipien välissä, hiukan itselleni hihitellen sänkyyn.

Aamu, aika-ajoaamu. Käytin hyväkseni hostellin tarjoamaa aamupalaa, joka oli mainio vastike 40 dollarin sänkyhinnalle. Kunnon murot ja leivät ja leikkeleet, kovaa matskuu. Lähdin kävelemään alueelle aamuna jolloin päivän lämpötilaksi oli kaavailtu vaatimattomat nelkyt astetta.

Alueen sisääntuloportit vaikuttivat järkeviltä, ja ei tarvinnu ku vilauttaa punaisena edelleen sauhunnutta luottokorttiani niin ne ojensi mulle netissä maksamani pääsylipun, joka oli kaulaan ripustettava läpyskä. Ostin oven kupeesta ”ensiapupakkauksen”, joka sisälsi päänsärkylääkkeitä, rakkolaastarin, yhen lätkäisyn verran aurinkovoidetta ja korvatulpat. Suosittelen kaikkia festarijärjestäjiä harkitsemaan moista.

Lompsin ympäri valtavaa Albert Parkin puistoaluetta ja ihailin naiskauneutta, sekä ostin laadukkaat 15 dollarin aurinkolasit, koska halusin näyttää halvalla tavalla coolilta. ”vau, tolla kaverilla EI oo varaa olla cool”.

Alue oli kalliisti rakennettu, yritin mieleni sopukoissa miettiä mitä tälläinen tuotanto mahtaa kustantaa verrattuna ihan mihin tahansa rokkijuhlaan. Taitaa jäädä mikä tahansa festari kakkoseksi kuluissa. Luin just artikkelin että Formulakisat on myös ihan käsittämätön bisnes, ja tuottavat maailmassa eniten kassavirtaa kaikista televisioiduista urheilulajeista. Jopa NFL kalpenee kun suhteutetaan rahamäärä lähetysten määrään ja kisamäärään.

Istuuduin paikalleni Senna -katsomossa ja sutaisin epätoivoisesti iholleni kaikki aurinkorasvat, iso keltainen paistoi kuumasti täysin pilvettömältä taivaalta.

Aamun harjoitusten nopein oli Kimi, tottakai, mutta kai te siellä tiedättekin miten se ite aika-ajo meni. Nauroin vieressä istuvalle brittiporukalle että tottakai se ainoa auto joka hyytyy meidän kohtaan on tuo punainen piili.

Vettä tuli litkittyä päivän mittaan ihan käsittämättömiä määriä, laskujeni mukaan kymmenisen litraa. Eikä meinannut riittää alkuunkaan. Kertaakaan en kussu. Illan jo hämärtäessä kävelin takaisin hostellille ja istuin iltaa svedupellen ja uuden tyypin, hauskan oloisen irkkutytön seurassa. Tämä oli jo toisella Aussiekskursiollaan, viime kerralla oltuaan puolitoista vuotta. Mun ikäinen tilitoimiston työntekijä halus karata arkeaan, taas vaihteeksi, eikä kertonut pitävänsä kiirettä kotiin menon suhteen. Menimme porukalla poikkeamaan yökerhossa, jossa pihtailin budjettini suhteen kunnolla.

Mitä tapahtui perjantaille, kysytte? Sitä mäkin tässä mietin.

Joe nykii tuossa Ferrari -paita päällään ja vaatii mua mukaan katsomaan Formuloita Snapperiin. Pakko totella. Kirjoitan pian lisää.