Osa 26: Hampden 8.3.2008

Tiistai-Keskiviikko 4.-5.3.2008

Tiistai, ja taas töihin. Blairin kanssa aloitimme aamun yhtä aikaa, kasilta. Päivä alkoi sen verran kolkosti että piti oikein laittaa hotellin virallinen takki päälle, liiankin tutuksi tulleen oranssin fleecen sijasta.

Lani pyysi meitä jostain syystä ilmoittamaan hänelle tarkasti työtuntimme tältä päivältä, koska ilmeisesti epäilee että meillä on liikaa luppoaikaa käsissämme. Niin ei asia ole, vaikka meillä kaikista hanttihommista ehkä mukavin onkin. Sadattelemme komentoa aamuveneestä laukkuja autoon nakellessamme. ”No, siihen listaan laitetaan sitten tunti sen listan kirjottamista”.

Kovalla sykkeellä jatkuu päivä, ja vilkaisen pikaisesti toimistolla ollessamme huomisen kalenteria. Craig? Kolmas porteri samalle päivälle? Ilmoitan Lanille että hommia on kyllä hyvin kahdelle kaverille, mutta ei kolmelle. Lani ihmettelee miksi moinen listaus on kalenteriin tullut, kunnes ilmoitan mielihyvin aloittavani lomailuni pari päivää ennakkoon. Ongelmana on ainoastaan torstai, mutta Ramatti ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Tämä tarkoittaa että pääsen jo keskiviikkoaamuna lähtemään! Whee!

Päivän päätteeksi tuuletan hiljaa itsekseni, onhan edessä kahden viikon vapaat. Tracy tulee kuitenkin ja pilaa päiväni, kertomalla huoneen johon muutin olleen jo varattu muille. Joudun siis taas siirtämään kamani. Tracy antaa vaihtoehdoiksi punkkahuoneen josta juuri muutimme (Mikko ja Anu saivat oman huoneen jo), tai Vihreän talon, tuon poikamiesboksin rinteen päällä. Tiedän että siellä on sotkuista ja että kaikki perkeleen bileet on siellä, mutta menen sinne kuitenkin. Tarick on sinne pyydellyt jo moneen kertaan.

Kun kannan kamani ylös, kaikki odotukseni paikan sotkuisuudesta ylittyvät aika reilunlaisesti. Lähdetään nyt siitä että paikka on täynnä erilaisia hyönteisiä, koska ruuantähteitä on ympäriinsä. Joe oli saanut lahjoituksena kaupasta n. kolmen metrin pinon erilaisia tissi- ja pornolehtiä joita makaa ympäri kämppää. Ei siis ihan täysin negatiivinen vaihdos.

Raivaan itselleni sängyn romun alta, ja ”asettaudun”. Tarick pääsee töistä, ja aloitamme leffojen katselun. Niin, onhan täällä sentään teevee ja leffoja. Matrix pitää oikein katsastaa, pitkästä aikaa. Ja sitten ravintolassa työskentelevä Neil saapuu, ja toteaa tahtovansa katsoa the Simpsons Movien. Nöyrästi tottelemme.

Kökötän sohvalla peiton alla, koska kämpässä on niiiiin kylmä. Uuden Seelannin yleinen asuntojen lämpöeristys ja lämmitys on aikalailla lapsenkengissä. Tässäkään kämpässä ei ole yhden yhtä perinteistä, kiinteää patteria.

Olin luvannut edellisenä iltana käydä katsomassa pari lisäjaksoa Conchordsia Paulin, Luken ja Michalin kanssa. Nappaan Tarickin mukaan, ja pienen iltapalan kautta astumme kämppään. Tänään talon säännöissä on pieni muutos, sillä vapaaksi jättämääni huoneeseen oli muuttanut Naomin äiti, tuo naamasta tatuoitu miellyttävä Maorimamma. Hän oli liittynyt housekeepingiin, ja oli nyt nukkumassa ansaittuja yöuniaan. Siinä sitten yritimme katsoa sarjaa höröttämättä kauhean lujaa ääneen.

Michal oli jo mennyt nukkumaan, mutta ajattelin että sille ehtii sanoa moro vielä ennen ku lähtisin huomenna. Palasimme ylös, ja menimme sänkyihimme. Omaan sänkyynsä samassa huoneessa kapusi myös Jeff, joka saapui myöhäiseltä ravintolavuorolta. Kerroin tsäbbisille että lähtisin jo huomenna, ja että ei tässä kämppiksiä ehdittäisi olla kuin yksi yö –pojat lähtisivät Portagesta juuri kun palaan itse Formuloista 18. päivä.

Kerron heille muutaman kummitusjutun ja hymyillen nukahdan, katsellen heidän pelästyneitä ilmeitään. Hiljaisuudessa voi suunnilleen nähdä poikien avonaiset silmävalkuaiset.

Ahh, loma alkaa. Tarick on itsekin lähdössä Pictoniin, tosin varhaisella veneellä, ja herättää mut kolisteluunsa. Olin löytänyt muuton yhteydessä sim-korttini, ja ilmoitan kotiinpäin että nyt olisi ookoo soittaa.

Äireehän sieltä soittaa, ja kertoo kuulumisia. Laitoin eteenpäin paperit yrityksen perustamiseksi ennen Suomesta lähtöäni, ja nyt odottivat kovasti yhteydenottoa työvoimatoimistolla starttirahan suhteen. No ei ehkä nyt, kello kymmenen illalla suomen aikaa.

Tarick poistuu aamuveneeseen ja sovimme vielä näkevämme Pictonissa. Itse käyn aamupalalla ja otan paikan itselleni yhdentoista veneessä. Dean astelee luokseni, ja pyytää sivummalle. Hänellä olisi ollut suunnitelmia kolmelle työntekijälle tälle päivälle, ja on asteen... pahoillaan tilanteesta. Mä kerron ostaneeni jo kaikki liput sun muut, ja että Lani oli jo ehtinyt hyväksyä mun lähdön. Turhautuneen oloinen Dean pyytää mua seuraavalla kertaa vain kääntymään suoraan hänen puoleensa, jos haluaa muuttaa aikatauluja. Ilmeinen syy, miksi keskiviikolle oli kolme ukkoa laitettu töihin, oli muutaman sängyn siirtäminen. Mä kerron hyvinkin ehtiväni tehdä töitä pari tuntia, että Blair ja Craig voivat keskittyä laukkuihin. Dean kiittää, ja hyökkäämme Trishin kanssa sängynsiirtohommiin. Molemmille osapuolille jäi huomattavasti parempi mieli, enkä edes vaivautunut merkkaamaan puolentoista tunnin työtä.

Kaikki menee mulla aina viime tinkaan, tänäänkin. Anu lainaa loistotyttönä mulle rinkkaansa, jonne heittelen mielestäni tarpeellisen määrän vaatteita ja taas kerran naurettavan määrän elektroniikkaa. Hölkkään autolle joka pudottaa mut veneelle. Pjärkele, Michalille ei tullut sanottua moro. No, tässä sitä jo istutaan veneessä. Tuntuu tosi hassulta, kun vene lähtee Portagen laiturista. Kyllähän toi paikka kotoisalta tuntuu jo, reilun kuukauden jälkeen. Kaksi viikkoakin on yllättävän pitkä aika.

Glennin ohjastama paatti menee tänään jokaisen mahdollisen mutkan kautta, joten ajeluun menee lähes tunti. Saavumme Pictoniin ja käyn ostamassa bussilipun Kaikouraan. Luppoaikaa on tunnin verran, ja kävelen keskustaan etsimään Tarickia. Sieltähän se tuleekin, ja on saanut lääkärissä käynnin suoritettua. Mies kävi ottamassa rokotteet Thaimaata varten, mä en pääse vieläkään yli mielikuvan naurettavuudesta, siitä kun se ja Alastair juoksevat rinnettä ylös jossain Thaimaalaisessa kickboxing –koulussa.

Nautimme erittäin halvan lounaan ja kirjoittelen hätäiset ”sori ku lähdin tälleen” –kirjeet Michalille ja Adellelle. Tarick nappaa ne taskuun ja saatelee mut bussipysäkille. Sanomme toisillemme ”moro”, ja nousen bussiin.

Kerroin tästä jo aiemmin, mutta nää paikalliset kuskit on sekopäitä. Onneksi mun unenlahjat on niin merkittävän hyvät ettei haittaa. Maisemat merenrannassa ajellessa on älyttömät, taas loppuu adjektiivit kesken (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=77468310 & http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=77468441 ). Kaikouraan ei pitkää kestänyt hurauttaa, noin kolme tuntia. Oikein miellyttävän oloinen pikku kaupunki, mieleen tulee villi pohjola –sarja. Toki täällä ei ole kylmä. Nautin kahvit pääkadulla sijaitsevassa kahvilassa ja nappaan muutaman kortin ja postimerkin kotiin lähetettäväksi. Tottakai, hätäisesti pakkaillessani, olin unohtanut irkkukaverilta saamani mainion karttakirjan. Ostan muutamalla dollarilla kirjakaupasta simppelin tiekartaston vuokra-autolla navigointia varten.

Pankkikin on ihan nurkan takana, josta hoidan kuntoon tilisiirron kotiin. Pitäis yrittää maksaa noi punaisia huutavat visalaskut kuntoon. Elinkustannukset on pysyny minimissä, mutta kaikenmaailman lentoliput ei auta, esimerkiksi pommiin nukkuminen Sydneyssä.

Pankkitädeillä menee sormi suuhun, kun esitän heille swift –numerot sun muut meren yli siirrettävän rahan siirtämiseksi tarvittavat koodit. Noin tunnin säädön jälkeen pääsin liikkeelle, ja suuntasin hostellilleni, joka oli kahden kilometrin päässä. Merenrantaa pitkin kävely on jotain joka edelleen säväyttää, ja täällä aallot tuntuivat piiskaavan rantaa aika tiukasti. Heti tuli vain mieleen huominen valasbongailu, ja se kuinka pahoinvoivaksi tuollainen aallokko tekisi jalasjärveläisen maakravun.

Hostelliin sisään päästyäni ulkona alkaa sataa kaatamalla. Kassatätinä työskentelee oikein mukava rouvashenkilö joka varoittelee myös huomisten aaltojen olevan aika pahoja, ja vaaran olevan myös aina olemassa koko homman peruuntumisesta. Ei jaksa murehtia kuitenkaan. Ostan nipun pussikeittoja ja siirryn keittiön puolelle valmistamaan jotain ei-niin-herkullista gourmét –ateriaa. Hostellin tiloissa makaa lihava, iso kollikissa joka nauttii sisätiloista täysillä. Silittelen kissaa aikani huomatakseni että sillä on melkoinen karvanlähtö päällä. Viereisessä pöydässä kaksi japanilaistyttöä ovat varmistaneen lounaan viimeisen päälle, ja kissa kiinnostuu hajusta. Jostain syystä tyttöjen ensireaktio kissan loikkaamisesta viereiselle penkille on lähes kirkuminen ja pöydälle hyppääminen.

Otan kummastuneena vähintään yhtä kummastunutta kollia etujalkojen alta kiinni ja laitan sen pihalle sateeseen ruokarauhan saavuttamiseksi. Tytöt kiittelevät mua niinkuin suurempaakin Godzillan tappajaa.

Ilta muuttuu myöhäisillaksi, ja itse painun petiin varhaisen herätyksen vuoksi.