Osa 19: Marlborough Sounds 19.2.2008

Sunnuntai 17.2.2008

Sunnuntai

Loikin viikon viimeistä työpäivää suorittamaan kuin iloinen antilooppi. Aamun perusteella päivästäkin oli tulossa nätti kuin mikä. Adellen kanssa istuskeltiin toimistolla hetkinen aamulla, ja sain kuulla että hotellin omistaja olisi tulossa töihin kirjanpitohommiin muutamaksi viikoksi. Adellen mukaan tämä aiheuttaa väistämättä tarpeen särmätä kaikilla osa-alueilla, eli autojen tulee olla puhtaana, pitää jatkuvasti huoli hotellin julkisivusta ym. Kyseessä on ilmeisesti tiukka täti, mutta kukapa ei olisi tiukka kun on omat rahat liossa.

Blair saapui töihin vartin myöhässä, ja näytti olevan aika ulkona. Aamupalalla olin kuullut tarinoita lähes alastoman pöytätanssin suorittamisesta Johnny Cashin tahtiin, joten taisi olla poika vähän vaikeanakin. Ilmeisesti olivat viettäneet oikein hauskan illan, ja kaikki ihmettelivät miksei me oltu Michalin kanssa liitytty porukkaan. Ei sitä nyt joka ilta jaksa.

Päivän ikävin hetki oli löytää eilen tapaamani musta kissanpentu kuolleena tienpientareelta. Sillä oli eilenkin vähän liikaa vauhtia ja oli ilmeisesti hypännyt auton alle. Ei kivaa.
Häävieraat olivat lähdössä kotimaataan kohti, ja heitin pikkubussilla morsiusparin vanhemmat rinteen yli laiturille. Morsiamen isä oli erittäin kiitollinen viettämästään ajasta, ja kätteli sydämellisesti noustessaan veneeseen. Katsoin mitä hän oli jättänyt käteeni. Sadan dollarin seteli! Herranie! Omahyväisenä esittelin päivän mittaan muulle henkilökunnalle saamaani ”tippiä”. Aiheutin sopivan määrän kateutta ja pahaa verta.

Lani, respapuolen päällikkö, on tiukka nainen. Reippaasti ylipainoinen Maorirouva tuppaa sanomaan aika suoraan, ja aika kovalla volyymilla jos jokin ei toimi tai mene hänen nuottiensa mukaan. Yleisin ärähdyksen aihe on, jos joku henkilökunnan jäsen kulkee turhaan hänen toimistonsa läpi. Lani ei ole oikein antanut anteeksi myöskään Lindsaylle ja Stacylle heidän kohtuullisen äkillistä lähtöilmoitustaan. Huvittavinta on kuitenkin se, että Lanin mies Ramatti tuppaa roikkumaan ja lusmuilemaan toimistolla aika paljonkin, ja luistaa töistä aika paljon. Mä oon toistaiseksi tullut hänen kanssaan kuitenkin oikein hyvin toimeen, ilmeisesti eräänä suurena syynä Mikon ”rekrytointi”.

Tänään kuuntelen keskustelua jossa Armadeep, kovin nuori Intialaispomo, kantelee Lanin painostuksen alla suunnilleen kaikki henkilökunnan pienet salaisuudet piiloröökipaikoista ihmisiin jotka kulkevat respatiskin takaa luvatta. Vähän vasikkafiilis tulee tosta kaverista.

Työpäivä venyy pitkäksi omalta kohdaltani, koska Blair haluaa mennä kotiin lepäilemään. Aurinko on paistanut todella kuumasti koko päivän, jonka kohokohdaksi nousee töistä pääseminen ja välitön mereen pulahtaminen. Mahtavaa.

Carmen liittyy seuraani laiturille ottamaan aurinkoa, ja höpöttelemme tovin. Tyttö jatkaa matkaa täältä Thaimaaseen maaliskuun puolivälissä, jonne myös hänen siskonsa tulevat. Chileläistytöllä on kova ikävä kotiin, varsinkin perheensä vuoksi. Carmen muistuttaa mua kovasti eräästä tuttavastani kotisuomessa, jota itselläni on asteen ikävä. Rupattelutuokio keskeytyy, kun mut huudetaan heittämään yksi porukka pikkubussilla rinteen yli veneelle.

Kuskailun jälkeen kysyn Carmenilta vielä autostaan, joka ei ole ilmeisesti vielä löytänyt ostajaa. Tyttö pyytää viemään auton koeajolle, ja päätänkin sillä körötellä Pictoniin maanantaina. Varmaan kannattaa näyttää Sharpiellekin autoa, jos siitä löytyy jotain häikkää. 900 dollaria siitä sais maksaa, ja sen voi aina myydä lähtiessään.

Aiemmin mainitsemani ”Mikko Formuloihin” –kampanja on muuten toistaiseksi kerännyt 0 euroa. Kiitos lahjoittaneille.

Niin, sunnuntai oli Taiwanilaisen Minan vihoviimeinen ilta Portagessa, ja itse ehdotin jonkinlaista illanistujaista, mieluusti alkoholivapaasti. Aikalailla kaikki suuntasimme ylös Blairin talolle. Talohan on Sharpien, joka asuu veneessään kesän, mutta Blair ei ole ollenkaan sen ainut asukki.

Siellä asuvat myös keittiötyöntekijät Naomi & Cambell. Kyllä vain, seurusteleva Kiwipari, nimiltään Naomi... ja Cambell. Noin 23 –vuotias pariskunta on mulle tähän asti ollut hei-tuttuja, mutta tänään tulee höpistyä vähän enemmänkin. Naomi on Maori, cambell pitkänhuiskea, laiha pitkätukkainen pisamanaama. Aika hauska parivaljakko. Pariskunnalla on maailman suloisin pieni koiranpentu, shiztsu, tai miten nyt kirjoitetaankaan. Vieläkin enemmän innostuin toki heidän isosta televisiostaan ja xbox360 –konsolistaan. Cambell, ilmeisenä sielunveljenäni istuu viereen ja selittää innoissaan kun testaan hänen pelejään. Muut katsovat vierestä miettien, että kuinka lapsellinen voikaan olla tämä keski-ikäiseltä näyttävä suomalaismies.

Loppuillan vietämme istuskellen ja jutustellen. Osa porukasta ottaa, mm. Blair (yllätys) ja Lindsay. Heidän välilleen syntyy pieni kärhämäkin, ja Lindsay päättää että nyt suuntaamme kotiin. Autoon hyppää hirveä liuta ihmisiä, mutta Lindsayta ei näy. Stacy päättää ettei odottele enempää ja huristelee Portageen.

Olen jo vällyjen alla, kun oveen hakataan ja hirmustunut Lindsay karjuu kysyen miksi jätimme hänet ylös. Väsyneenä huikkaan vällyistä ”SORRY LINDSAY” ja pyydän Alastaria mennä lepyttelemään naistaan. Kuulostaa itkuraivarilta, ja musta ei nyt oo lepyttelemään Alabamalaista hurrikaani Lindsayta.