Osa 16: Marlborough Sounds 15.2.2008

Keskiviikko 13.2.2008

Silmät aukesivat hostellihuoneessa, jota asutti noin kolmekymmentä muuta päätä. Suurin osa naisia, joten ihan miellyttäväähän tämä oli. Tosin vaatteet päällä nukkuminen ei ollut niin nastaa.

Kävelin aamun sarastaessa west bayn laiturille, jossa venettä jo lastattiinkin, kauhealla määrällä pestyä pyykkiä. Kymmeniä pyykkipusseja. Autoin heittelemään veneen kyytiin ja lähdimme liikkeelle. Tänä aamuna töihin saapui samalla veneellä Marissan paikan Portagessa ottava Tracy, joka olikin jo kuullut Mikosta ja Anusta. Nainen oli suorastaan innoissaan kun saamme lisää suomalaisia.

Vastaanottovirkailija –kysymyksestä olisi tullut suoranainen ongelma, kun Alabaman tytöt olivat lähtemässä pois kuun vaihteessa. Joten Mikkoa ja Anua odotettin hotellille jonkinlaisina pelastavina enkeleinä.

Laiturilla oli Blair ja Sharpie vastassa, ja Blair kuiskasi heti mulle että Sharpien nostelusta ei tule tänään mitään, feikkaa olkapäävaivaa. Heittelimme ne miljoona pyykkisäkkiä auton päälle ja ajoimme Portageen, jossa mun työvuoro oli alkava vasta parin tunnin päästä.

Tähän väliin pakko onnitella Lissua, josta tuli tuossa jo viikon päivät sitten suloisen tyttölapsen äiti. Lissu, tuo ehkä uskollisin bloginlukijoistani on tuskin lueskellut hetkeen. Mä olin just ennen reissuun lähtöä eka joka tajus että sen nimeks laitetaan sairaalas ”Vauva Vaivila”. Heh.
Niin, takaisin päivän kulkuun, ja Blairiin sekä Sharpieen. Miehillähän on ikäeroa 29 vuotta, mutta he ovat oikeastaan kuin paita ja perse. Semmosia metsästäjä-kalastaja-erätyyppejä. Blair on lyhyessä ajassa tullut ottopojaksi Sharpielle, joka jopa vuokrasi talonsa rinteessä tälle. Sharpie itse asuu veneessään. Ja lisäksi, näillä kahdella on kaikkein pahimmat murteet kaikista, ja siinä Mikko suomesta sitten yrittää ymmärtää jotain. Kiwit puhuu tavallaan kuin Aussit, mutta vähän vielä monimutkaisemmin. E:t lausutaan I:nä ja toisinpäin. Eli kun Sharpie sanoo että ”put et een the shid”, pitäisi heti ymmärtää että laukku on matkalla vajaan.

Tänään Sharpie jaksoi roikkua mukana vain hetken, kun mulla ja Blairilla taittuivat hommat turhan sutjakkaasti. Hän kertoi että menee seisoskeluksi muuten, ja valitteli kättäänkin hiukan edelleen. Jatkoimme Blairin kanssa kahdestaan kuuman päivän läpi, joka osoittautui yllättävän raskaaksi. Purin käytännössä yksin viikon ruokatarvikkeet sisältävän kuorma-auton kauheassa helteessä.

Päivä sujahtaa ohitse, tosin, aika nopeasti. Päivällistä napostellessa toogabileitten taloa asuttavat jenkkipojat Tarick, Jeff ja Adam pyytävät poikkeamaan talollaan ja loikinkin rinnettä ylös työn päätyttyä. Miehillä on mukava poikamiesboksi täällä, ja asuuhan täällä toki myös Joe ja Neil. Aika kirjava jengi. Olen pitänyt näitä jätkiä kohtuullisen nörtähtävänä, ja luonnollisesti kysyn heiltä että kiinnostaako heitä myöhemmin illalla alkavan Lostin uudet jaksot. Yllätyksekseni huomaan ettei nää oo oikeita nörttejä ollenkaan, nää oo Star Trekistä kuullukaan. Mukavia poikia kuitenkin, mutta en mä niitten kans jaksa Lostiani kattoa.

Kävelen toiselle talolle jossa on tv, ja asetun mukavasti sohvalle katsomaan omituista lempisarjaani. Taloa asuttavat Lindsayn ja Stacyn lisäksi Carmen ja Daniela, joita ei tää huttu vois vähempää kiinnostaa.

Laskeudun jakson jälkeen alas, jossa kämpälleni on kokoutunut jo melkoinen määrä populaa, ilmeisesti juhlatunnelmissa. Istun seuraan ja nautin parit oluet. Paikalle saapuvat Joe ja Blair, jotka ovat olleet nauttimassa Sharpien veneellä jotain muutakin kuin olutta. Joe on ihan kaatokunnossa, ja sen jalat näyttää vuotavan verta. Mies on humalapäissään loikannut uimaan ja uinut pimeässä vedessä suoraan propelliin. Nyt herraa ei tunnu vaivaamaan, vaikka voisin itse kutsua haavoja tikkaamisen arvoisiksi.

Blair-show alkaa taas, ja hauskahan sitä on seurata. Ystäväiseni Michalkin saapuu paikalle työpaidassaan, ja nappaan kuvan heistä fiilistelemässä Johnny Cashia. (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=76051563 ).
Aika pian tämän jälkeen Blair saa viestin kämppiksiltään, jossa luvataan jonkinlaista pössyttelyhetkeä kotosalla. Ei nyt varsinaisesti ideaalissa ajokunnossa oleva nuorukainen loikkaa autoonsa ja suuntaa rinteille.

Mä en oo tänään kauhealla juhlatuulella, kauhean väsyn vuoksi. Lindsay tulee jutustelemaan levottomia punkkani viereen, ja pitää oikein ääneen nauraa, tyttö on aika kova jutuniskijä. Alastair saapuu huoneeseen ja vetää kortit pöytään. ”you wanna see my room?” Poika alkaa oppia. Nukahdan kellon lyödessä suunnilleen kaksi.

..ja herään kellon lyödessä suunnilleen puoli seitsemän. Taiwanilainen pokemon-hahmo Mina heiluu mun sängyn vieressä. ”Mikoooooo, Mikoooo! Brair and Aderre aar siiiik. Juu häftu wöööök!”. Voi persus.

Kävelen uniformun päälle heitettyäni toimistolle jossa kaikki näyttävät jotenkin kalpeilta. Blair on ajanut yöllä metsään.