Osa 13: Wellywood Backpackers, Wellington 12.2.2008
Lauantai-Sunnuntai 9.-10.2.2008
7.00 yläpunkan pohjaan kiinnittämäni herätyskello-puhelin alkaa huutaa, ja torkutan sitä just sopivasti. Sillä tavalla että juosten ehtii suihkun kautta töihin.
Aloitan aamun ihan yksin, mikä on uusi ja hiukan orpo kokemus mulle. Yritän muistella rutiineja joita Adelle mulle oli opettanut mutta on vähän nihkeetä. Jotenkin siitä selvitään, ja Adelle saapuukin paikalle. Tänään tulisin myös työskentelemään Sharpien kanssa. Adelle on varoitellut mua herrasta sen verran, ettei ajatus aina juokse vaaditulla nopeudella, ja että tarpeen tullen pitää itse päättää sen puolesta. Herrahan on n. 50 –vuotias, mutta taitaa jonnekin tuonne 70-luvulle sijoittuvaa pössyttelyä tai viinankäyttöä olla takana, sen verran hitaalla ilmeisesti välillä käy.
Sharpie saapuu paikalle kymmeneltä, eikä ollenkaan pidä hoppua. Kyllähän tämän nyt melkein tietää, miten tämä menee. Mä niitä laukkuja kannan ja hoidan kaikki vähemmän miellyttävät hommat, mutta sehän on tottakai ok, kun ottaa ikäeron huomioon. Hirveen mukavan oloinen kaveri kuitenkin. Kadehtii kun kerron sille nähneeni Blairin kanssa kingfish –vonkaleita laiturilta. Ilmeisesti kyseinen, vähän syvempien vesien kala voi kasvaa aika valtavaksi. Laiturilla ajan viipyillessä muutenkin, kertoo Sharpie saaneensa kissan kiinni ajoreitin varrella, sillä on viritettynä sinne pari ansaa. Kyseessä ei ole tokikaan kissa, vaan wildcat. Takaisin ylös mennessä käymme katsomassa ansaa, mutta kuvaa ei taaskaan voinut ottaa kun ei ollut kameraa mukana. Turkanen. Häjyn oloinen, kauheeta meteliä pitänyt karvatti oli kyseessä. Blair oli käynyt myöhemmin päästämässä luonnonoikun tuskistaan.
Lauantai ei nyt sattunut tällä kertaa olemaan viikon kovin päivä, mutta kovasti oli takkuamista. Kyllä sillä Sharpiella pari aivosolua on jossain vaiheessa tuhoutunut. Meillä on selkeät listat josta löytyy kaikki info, saapuvat vieraat ja veneet ym, mutta jostain syystä se kaivaa koko ajan vyötäisillään roikkuvasta sinisestä vyölaukusta muistivihkoa ja kirjoittaa asiat toiseen kertaan ylös.
Jätän Sharpien päättämään päivän kolmen jälkeen, ja menen itse postittamaan kummipojan synttärilahjaa suomeen. Majoituspaikkani yläkerrassa sijaitsevan pikku kaupan pitäjäpariskunta on oikein herttainen vanha parivaljakko, ja tällä kertaa kaksikosta paikalla on rouva. Kiltisti hän lupautuu hoitamaan postituksen ja selvittämään kaikki kustannukset mun puolesta. Mikään ei oo ihan yksinkertaista tänne tuoda, posti, varastotäydennykset, jätehuolto, kaikki on asteen monimutkaisempaa kun ainoa paikalle tuleva tie on mutkikas vuoristotie.
Huomenna onkin viimeinen työpäiväni tällä työviikolla, jonka jälkeen suuntaan Wellingtoniin hoitamaan käytännön asiat kuntoon, ja vähän hengailemaan. Sunnuntai-illalle oli tosin luvassa ensin toogabileet, kun Alabaman siskokset olivat sellaiset päättäneet järjestää. Voi luoja.
Illan pimetessä Michal palaa työvuorosta, ja julistaa nyt olevan hetken käsillä. Hän aikoo mennä uimaan fosforiveteen. Lähdemme Claran ja Leen kanssa todistamaan tätä ihmettä.
Laiturin päässä on todella pimeää, ainoastaan hotellin kaukaiset valot antavat haisua siitä missä kohtaa laituri loppuu ja meri alkaa. Nyt emme ajaneet siis eiliselle venelaiturille, vaan olemme hotellin omalla, isolla laiturilla. Hyi hemmetti. Mä oon kattonu liikaa Tappajahai –elokuvia että hyppäisin sysimustaan veteen. Ei Michalkaan mitenkään innoissaan oo ajatuksesta, mutta loikkaa veteen. Siinä se taas on, vihreä hehku vedestä. Tosin ensimmäin käynti kestää noin sekunnin kun mies ei uskalla viipyä vedessä. Seuraavilla n. kymmenellä sukelluksella hän uskaltautuu tekemään vesienkeleitä ja kuperkeikkoja, jotka kaikki näyttävät mielettömiltä. Kädet näyttää veden alla sellaisilta hehkuvilta liekeiltä.
Testaamme uusia teorioita, mm. Pystyykö mereen kirjoittamaan nimensä kusemalla ja kikattelemme räiskien vettä ympäriinsä, kunnes tajuamme että olemme ihan Sharpien veneen vieressä missä ukko yrittää nukkua. Puolijuoksua takaisin hotellille, jossa oon saanu peräti viestin.
Koko Uuden Seelannin reissun idea tuli Unnbomin Mikolta, joka oli tulossa tänne helmikuun loppupuoliskolla tyttöystävänsä Anun kanssa. Mikon kanssa oon työskennelly vuoden parin ajan festarihommissa. He olivat viettäneet jo yli kuukauden reissussa, Thaimaassa lähinnä, ja olivat saaneet nyt tietää että heille varattu työpaikka Eteläsaaren keskiosassa ei enää välttämättä ollutkaan itsestäänselvyys. Tuskastuneena Mikko kysyikin multa viestitse että olisko kahdelle kokeneelle hotellialan työntekijälle töitä Portagessa. Tiesin jengiä olevan paljon lähdössä helmikuun lopussa, ja lupasin selvittää.
Alastair puuhaa keskittyneenä jonkin paperin kimpussa. Poika suunnittelee lähtöä Thaimaaseen, ja tekee tarkkaa budjettia. Sillä on tarkoituksena menna johonkin hardcore –kickboxing –kouluun, ja nyt se laskee ruutupaperille kaikkea mahdollista millintarkasti, ruuasta hammastahnaan. Tottakai poikasen käydessä vessassa kutsun Michalin paikalle, ja hihitellen lisäämme budjettiin kohtia kuten ”gay porn 700usd” ja ”portable arsehole 300nzd”.
Loppuilta menee Lindsayn kanssa höpistessä. Peräti kolmekymppiseksi osoittautuva tyttö, no, nainen, on aika kova luu. Ensimmäinen reissu minkä ikinä teki? Lähti 22 –vuotiaana rauhanturvajoukkoihin Haitille, äärettömään köyhyyteen, ja palveli siellä kahden ja puolen vuoden ajan. Mitä tekee tätä nykyä? Sairaanhoitaja ensi-osastolla. Jauhamme politiikkaa, ja mä saan rehennellä että oon kätelly Jon Stewartia.
En ole tainnut mainita että Alastair on ollut aikalailla hajalla sen keskiviikkoisen romanssinpoikasen jälkeen? 21 –vuotias poikanen on haukannut ison palan tän naisen kanssa, ja nyt tuskailee että uskaltaako tätä puhutella. Hän on jopa pyytänyt mua ottamaan asiaa Lindsayn kanssa esille, joka ei mun mielestä ollut paras idea.
Siksi mainitsenkin asiasta Lindsaylle, joka jää hölmistyneenä istumaan parvelle kun lähden nukkumaan.
Sunnuntamiaamun herätys ei ollut sekään helppo, mutta niin sitä vain taas mentiin. Nyt satoi kaatamalla vettä. Adelle haki ensitöikseen mulle ison sadetakin, joka päällä ravasin hakemassa ihmisten laukkuja. Kauhea homma pitää kaikki koko ajan sadesuojassa, ja vetää pressua pickupin päälle. Viinifirman vipit lähtivät aamuveneellä, ja todella moni vaellusreissua suunnitellut Amerikkalaispariskunta jänisti sateen edessä. Se tarkoitti että porukkaa kuskattiin kauhea läjä heti ensimmäisiin veneisiin.
Sharpie saapui taas paikalle, ei edelleenkään kauheaa kiirettä pitäen. Päivä alkoi kirkastua, ja puoleltapäivin aurinko paistoi jo todella kuumasti. Käsittämätöntä miten nopeasti sää muuttuu täällä. Jos suomessa päivä alkaa sysimustalla taivaalla ja kaatosateella, ei helleaalto seuraa sitä kovinkaan useasti.
Päivä sujuu sutjakasti ja lopetan puolisen tuntia etuajassa. Juhlistan työviikon päättymistä ostamalla mulle ja Michalille oluet. Vapaapäivää viettävä tsekki kiittää ja kittaa. Päivä jatkuu lentopallo-ottelulla jonka aikana mulle selviää että Lindsay on aika huulivuokko. Piiskaa joukkuettaan lujaa, ja heittää melkoista legendaa. Mukana pelaamassa olivat myös Stacy, Fijiläinen hauska heppu Charlie, ja suloinen hassusti puhuva Taiwanilaistyttö Mina. Hän onkin lähdössä seuraavana pois, muuten, ensi viikolla. Tottakai mun on suoritettava yksi kappale ihan mahdottomia syöksyjä, jonka aikana mun shortsit menee lunastuskuntoon.
Päivällisen jälkeen päätän lopulta tehdä sen. Mereen on mentävä. Kauhea hiki lentopallo-ottelun aikana on saatava pois. Mukaan lähtevät Michal, Alastair ja Daniela. Mahtavaa, ei meduusoja. Ne on ällöttäviä kellujaisia, ja vain tuulen suunta määrittelee sen lilluuko ne rannassa. Nyt kirkas vesi on vailla häiriötekijöitä ja sata kiloa pohjalaismiestä heittää talviturkin pois. En oo ikinä uinut meressä, ja suolavesi on mulle uus kokemus. Todella lämmintä, ja puhdasta. Makeissa vesissä aika usein lilluu sitten jotain muuta niljakasta. Ja tällä rannalla mä oon ainut niljakas olio lähimailla. Mahtavaa. Laituri ei ole tarkoitettu uintia varten, ja noin puolen metrin nousu vedestä vaatii melkoista punnerrusta ylös. Itse pääsen ylös niukin naukin, varsinkin parin toiston jälkeen, joten Danielalla on isoin työ päästä ylös. Tyttö puhkii itseään ylös vedestä, ja tarjoudun lainaamaan auttavaa kättä. Siinä puhkiessaan Danielalle on tosin tapahtunut pienoinen, öh, lipsahdus. Sabrinan "boys boys boys" tulee lähinnä mieleen. Vedän tytön ylös, enkä kehtaa mainita asiasta. Michal nousee vedestä, ja herrasmiehenä rupeaa vihjailemaan Danielan oikeasta... ulokkeesta.
Tyttö katsoo alas, punastuu ja katsoo mua murhaavasti. Mä totean etten nähnyt mitään, mutta juhlistan tässä muuten vain edellistä viittä minuuttia hypäten ilakoiden veteen. Chileläinen salama suuntaa kohti hotellia tapposuunnitelmat mielessään. Mulla ja Michalilla on yllättävän hauskaa asian päälle, ja Alastair kävelee paikalle isona kysymysmerkkinä.
Hotellilla onkin aika ruveta miettimään toogaa, jonka kääräisen Neviksen ja Ilkan opeissa olleena tottuneesti päälleni. Ensin toki pitää käydä pöllimässä lakana. Otan mukaan sixpackin olutta, eilen saadun viinipullon sekä tsekkiläisen adjutanttini. Lisäksi poimin messiin valtavan kävelysauvan joka luo olemukseeni tietynlaista moosesmaisuutta.
Kekkerit ovat jo hyvässä vaiheessa, ja tahtipuikkoja näyttää jälleen heiluttavan Blair. Chilen tytöt alkavat olla aikamoisessa humalassa jo alkuillasta, ja kuvia näpsitäänkin kauhealla antaumuksella. Tuubassa oleva pikkuruinen Carmen julistaa olevansa illan kuningatar ja tahtovansa kaikki miehet kuvaan kanssaan. Voi taivas mitä uroita, ei varsinaisesti Mr. Universe –materiaalia. Itse odotan mielenkiinnolla kuvaa joka otettiin musta ja järkälemäisestä Maoriystävästäni Ramattista vertaamassa hauiksia. Sen lisäksi että se on naurettavan pieni, on omani myös juuri suomen talvesta saapunut vitivalkoinen pilvenhattara. Ramattia tuntuu vaivaavan, että oon sitä pitempi ja tavallaan oon vieny isoimman miehen tittelin siltä. Lohdutin sitä koko illan että ”Ei, en sitten niinku ollenkaan.”
Lupaan laittaa sen kuvan galtsuun, kunhan saan sen.
Sade palasi loppuillasta, ja vaikka olisinkin kovasti halunnut jatkaa ulkona sadesäällä valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden naisten kanssa, vetäydyimme sisätiloihin. Jotkut aloittivat toogatwisterin pelaamisen, ja jotkut meistä aloittivat juomapelit. Itse kuuluin jälkimmäisiin. Nolo hetki kuuluu mun jokaiseen humalailtaan, tänä iltana se oli kun yritin avata viinipullon kierrekorkkia kiertoruuvilla. Tämän todisti aika moni.
Juomat kävivät vähiin, ja suuntasimme Michalin ja Claran sekä ravintolassa työskentelevän Neilin kanssa Snapperiin hakemaan lisäjuomia. Illan ainoat kuvani näppäsin siellä Leestä ja Jakista lopettelemassa vuoroaan (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=75988726 ), ja Joesta ja Alastairista sulkemassa keittiön puolta. (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=75988855 )
Loppuillan muistikuvat menevät jokakuinkin näin: osallistuin twisteriin niin että hävisin heti ensimmäisellä annetulla tehtävällä. Kovinkin vakituisesti seurusteleva Daniela vaati että Blair saattaa hänet kotiin, jolloin katsoimme Ramattin kanssa toisiamme. Isot rumat miehet tietää mitä toi tarkottaa. Mulla oli kovinkin syvällistä ajatuksenvaihtoa Claran kanssa, joka on ollut koko ajan Michalin kanssa puhtaasti ystävä. Jotenkin vain olin aistivinani pientä mustasukkaisuutta ilmassa, kun Michalin ex-tyttöystävä oli tulossa Uuteen Seelantiin lähiviikkoina.
Nää (Clara&Mike) on ollu niinku paita ja perse vuoden verran, olivat Michalin eron jälkeen Britanniasta käsin vain päättäneet että nyt lähdetään tosi kauas. Nyt tytön tuntemuksena oli, että hän ei ehkä halua roikkua kolmantena pyöränä mukana seurueen jatkaessa etelään maaliskuussa.
Itse kävelin lopulta kotiovelle Carmenin kanssa, jolloin toivotimme toisillemme hyvät yöt. Tottapuhuen se ei paljon saanut sanottua, sörkkäsin sen vain ovestaan sisään.
7.00 yläpunkan pohjaan kiinnittämäni herätyskello-puhelin alkaa huutaa, ja torkutan sitä just sopivasti. Sillä tavalla että juosten ehtii suihkun kautta töihin.
Aloitan aamun ihan yksin, mikä on uusi ja hiukan orpo kokemus mulle. Yritän muistella rutiineja joita Adelle mulle oli opettanut mutta on vähän nihkeetä. Jotenkin siitä selvitään, ja Adelle saapuukin paikalle. Tänään tulisin myös työskentelemään Sharpien kanssa. Adelle on varoitellut mua herrasta sen verran, ettei ajatus aina juokse vaaditulla nopeudella, ja että tarpeen tullen pitää itse päättää sen puolesta. Herrahan on n. 50 –vuotias, mutta taitaa jonnekin tuonne 70-luvulle sijoittuvaa pössyttelyä tai viinankäyttöä olla takana, sen verran hitaalla ilmeisesti välillä käy.
Sharpie saapuu paikalle kymmeneltä, eikä ollenkaan pidä hoppua. Kyllähän tämän nyt melkein tietää, miten tämä menee. Mä niitä laukkuja kannan ja hoidan kaikki vähemmän miellyttävät hommat, mutta sehän on tottakai ok, kun ottaa ikäeron huomioon. Hirveen mukavan oloinen kaveri kuitenkin. Kadehtii kun kerron sille nähneeni Blairin kanssa kingfish –vonkaleita laiturilta. Ilmeisesti kyseinen, vähän syvempien vesien kala voi kasvaa aika valtavaksi. Laiturilla ajan viipyillessä muutenkin, kertoo Sharpie saaneensa kissan kiinni ajoreitin varrella, sillä on viritettynä sinne pari ansaa. Kyseessä ei ole tokikaan kissa, vaan wildcat. Takaisin ylös mennessä käymme katsomassa ansaa, mutta kuvaa ei taaskaan voinut ottaa kun ei ollut kameraa mukana. Turkanen. Häjyn oloinen, kauheeta meteliä pitänyt karvatti oli kyseessä. Blair oli käynyt myöhemmin päästämässä luonnonoikun tuskistaan.
Lauantai ei nyt sattunut tällä kertaa olemaan viikon kovin päivä, mutta kovasti oli takkuamista. Kyllä sillä Sharpiella pari aivosolua on jossain vaiheessa tuhoutunut. Meillä on selkeät listat josta löytyy kaikki info, saapuvat vieraat ja veneet ym, mutta jostain syystä se kaivaa koko ajan vyötäisillään roikkuvasta sinisestä vyölaukusta muistivihkoa ja kirjoittaa asiat toiseen kertaan ylös.
Jätän Sharpien päättämään päivän kolmen jälkeen, ja menen itse postittamaan kummipojan synttärilahjaa suomeen. Majoituspaikkani yläkerrassa sijaitsevan pikku kaupan pitäjäpariskunta on oikein herttainen vanha parivaljakko, ja tällä kertaa kaksikosta paikalla on rouva. Kiltisti hän lupautuu hoitamaan postituksen ja selvittämään kaikki kustannukset mun puolesta. Mikään ei oo ihan yksinkertaista tänne tuoda, posti, varastotäydennykset, jätehuolto, kaikki on asteen monimutkaisempaa kun ainoa paikalle tuleva tie on mutkikas vuoristotie.
Huomenna onkin viimeinen työpäiväni tällä työviikolla, jonka jälkeen suuntaan Wellingtoniin hoitamaan käytännön asiat kuntoon, ja vähän hengailemaan. Sunnuntai-illalle oli tosin luvassa ensin toogabileet, kun Alabaman siskokset olivat sellaiset päättäneet järjestää. Voi luoja.
Illan pimetessä Michal palaa työvuorosta, ja julistaa nyt olevan hetken käsillä. Hän aikoo mennä uimaan fosforiveteen. Lähdemme Claran ja Leen kanssa todistamaan tätä ihmettä.
Laiturin päässä on todella pimeää, ainoastaan hotellin kaukaiset valot antavat haisua siitä missä kohtaa laituri loppuu ja meri alkaa. Nyt emme ajaneet siis eiliselle venelaiturille, vaan olemme hotellin omalla, isolla laiturilla. Hyi hemmetti. Mä oon kattonu liikaa Tappajahai –elokuvia että hyppäisin sysimustaan veteen. Ei Michalkaan mitenkään innoissaan oo ajatuksesta, mutta loikkaa veteen. Siinä se taas on, vihreä hehku vedestä. Tosin ensimmäin käynti kestää noin sekunnin kun mies ei uskalla viipyä vedessä. Seuraavilla n. kymmenellä sukelluksella hän uskaltautuu tekemään vesienkeleitä ja kuperkeikkoja, jotka kaikki näyttävät mielettömiltä. Kädet näyttää veden alla sellaisilta hehkuvilta liekeiltä.
Testaamme uusia teorioita, mm. Pystyykö mereen kirjoittamaan nimensä kusemalla ja kikattelemme räiskien vettä ympäriinsä, kunnes tajuamme että olemme ihan Sharpien veneen vieressä missä ukko yrittää nukkua. Puolijuoksua takaisin hotellille, jossa oon saanu peräti viestin.
Koko Uuden Seelannin reissun idea tuli Unnbomin Mikolta, joka oli tulossa tänne helmikuun loppupuoliskolla tyttöystävänsä Anun kanssa. Mikon kanssa oon työskennelly vuoden parin ajan festarihommissa. He olivat viettäneet jo yli kuukauden reissussa, Thaimaassa lähinnä, ja olivat saaneet nyt tietää että heille varattu työpaikka Eteläsaaren keskiosassa ei enää välttämättä ollutkaan itsestäänselvyys. Tuskastuneena Mikko kysyikin multa viestitse että olisko kahdelle kokeneelle hotellialan työntekijälle töitä Portagessa. Tiesin jengiä olevan paljon lähdössä helmikuun lopussa, ja lupasin selvittää.
Alastair puuhaa keskittyneenä jonkin paperin kimpussa. Poika suunnittelee lähtöä Thaimaaseen, ja tekee tarkkaa budjettia. Sillä on tarkoituksena menna johonkin hardcore –kickboxing –kouluun, ja nyt se laskee ruutupaperille kaikkea mahdollista millintarkasti, ruuasta hammastahnaan. Tottakai poikasen käydessä vessassa kutsun Michalin paikalle, ja hihitellen lisäämme budjettiin kohtia kuten ”gay porn 700usd” ja ”portable arsehole 300nzd”.
Loppuilta menee Lindsayn kanssa höpistessä. Peräti kolmekymppiseksi osoittautuva tyttö, no, nainen, on aika kova luu. Ensimmäinen reissu minkä ikinä teki? Lähti 22 –vuotiaana rauhanturvajoukkoihin Haitille, äärettömään köyhyyteen, ja palveli siellä kahden ja puolen vuoden ajan. Mitä tekee tätä nykyä? Sairaanhoitaja ensi-osastolla. Jauhamme politiikkaa, ja mä saan rehennellä että oon kätelly Jon Stewartia.
En ole tainnut mainita että Alastair on ollut aikalailla hajalla sen keskiviikkoisen romanssinpoikasen jälkeen? 21 –vuotias poikanen on haukannut ison palan tän naisen kanssa, ja nyt tuskailee että uskaltaako tätä puhutella. Hän on jopa pyytänyt mua ottamaan asiaa Lindsayn kanssa esille, joka ei mun mielestä ollut paras idea.
Siksi mainitsenkin asiasta Lindsaylle, joka jää hölmistyneenä istumaan parvelle kun lähden nukkumaan.
Sunnuntamiaamun herätys ei ollut sekään helppo, mutta niin sitä vain taas mentiin. Nyt satoi kaatamalla vettä. Adelle haki ensitöikseen mulle ison sadetakin, joka päällä ravasin hakemassa ihmisten laukkuja. Kauhea homma pitää kaikki koko ajan sadesuojassa, ja vetää pressua pickupin päälle. Viinifirman vipit lähtivät aamuveneellä, ja todella moni vaellusreissua suunnitellut Amerikkalaispariskunta jänisti sateen edessä. Se tarkoitti että porukkaa kuskattiin kauhea läjä heti ensimmäisiin veneisiin.
Sharpie saapui taas paikalle, ei edelleenkään kauheaa kiirettä pitäen. Päivä alkoi kirkastua, ja puoleltapäivin aurinko paistoi jo todella kuumasti. Käsittämätöntä miten nopeasti sää muuttuu täällä. Jos suomessa päivä alkaa sysimustalla taivaalla ja kaatosateella, ei helleaalto seuraa sitä kovinkaan useasti.
Päivä sujuu sutjakasti ja lopetan puolisen tuntia etuajassa. Juhlistan työviikon päättymistä ostamalla mulle ja Michalille oluet. Vapaapäivää viettävä tsekki kiittää ja kittaa. Päivä jatkuu lentopallo-ottelulla jonka aikana mulle selviää että Lindsay on aika huulivuokko. Piiskaa joukkuettaan lujaa, ja heittää melkoista legendaa. Mukana pelaamassa olivat myös Stacy, Fijiläinen hauska heppu Charlie, ja suloinen hassusti puhuva Taiwanilaistyttö Mina. Hän onkin lähdössä seuraavana pois, muuten, ensi viikolla. Tottakai mun on suoritettava yksi kappale ihan mahdottomia syöksyjä, jonka aikana mun shortsit menee lunastuskuntoon.
Päivällisen jälkeen päätän lopulta tehdä sen. Mereen on mentävä. Kauhea hiki lentopallo-ottelun aikana on saatava pois. Mukaan lähtevät Michal, Alastair ja Daniela. Mahtavaa, ei meduusoja. Ne on ällöttäviä kellujaisia, ja vain tuulen suunta määrittelee sen lilluuko ne rannassa. Nyt kirkas vesi on vailla häiriötekijöitä ja sata kiloa pohjalaismiestä heittää talviturkin pois. En oo ikinä uinut meressä, ja suolavesi on mulle uus kokemus. Todella lämmintä, ja puhdasta. Makeissa vesissä aika usein lilluu sitten jotain muuta niljakasta. Ja tällä rannalla mä oon ainut niljakas olio lähimailla. Mahtavaa. Laituri ei ole tarkoitettu uintia varten, ja noin puolen metrin nousu vedestä vaatii melkoista punnerrusta ylös. Itse pääsen ylös niukin naukin, varsinkin parin toiston jälkeen, joten Danielalla on isoin työ päästä ylös. Tyttö puhkii itseään ylös vedestä, ja tarjoudun lainaamaan auttavaa kättä. Siinä puhkiessaan Danielalle on tosin tapahtunut pienoinen, öh, lipsahdus. Sabrinan "boys boys boys" tulee lähinnä mieleen. Vedän tytön ylös, enkä kehtaa mainita asiasta. Michal nousee vedestä, ja herrasmiehenä rupeaa vihjailemaan Danielan oikeasta... ulokkeesta.
Tyttö katsoo alas, punastuu ja katsoo mua murhaavasti. Mä totean etten nähnyt mitään, mutta juhlistan tässä muuten vain edellistä viittä minuuttia hypäten ilakoiden veteen. Chileläinen salama suuntaa kohti hotellia tapposuunnitelmat mielessään. Mulla ja Michalilla on yllättävän hauskaa asian päälle, ja Alastair kävelee paikalle isona kysymysmerkkinä.
Hotellilla onkin aika ruveta miettimään toogaa, jonka kääräisen Neviksen ja Ilkan opeissa olleena tottuneesti päälleni. Ensin toki pitää käydä pöllimässä lakana. Otan mukaan sixpackin olutta, eilen saadun viinipullon sekä tsekkiläisen adjutanttini. Lisäksi poimin messiin valtavan kävelysauvan joka luo olemukseeni tietynlaista moosesmaisuutta.
Kekkerit ovat jo hyvässä vaiheessa, ja tahtipuikkoja näyttää jälleen heiluttavan Blair. Chilen tytöt alkavat olla aikamoisessa humalassa jo alkuillasta, ja kuvia näpsitäänkin kauhealla antaumuksella. Tuubassa oleva pikkuruinen Carmen julistaa olevansa illan kuningatar ja tahtovansa kaikki miehet kuvaan kanssaan. Voi taivas mitä uroita, ei varsinaisesti Mr. Universe –materiaalia. Itse odotan mielenkiinnolla kuvaa joka otettiin musta ja järkälemäisestä Maoriystävästäni Ramattista vertaamassa hauiksia. Sen lisäksi että se on naurettavan pieni, on omani myös juuri suomen talvesta saapunut vitivalkoinen pilvenhattara. Ramattia tuntuu vaivaavan, että oon sitä pitempi ja tavallaan oon vieny isoimman miehen tittelin siltä. Lohdutin sitä koko illan että ”Ei, en sitten niinku ollenkaan.”
Lupaan laittaa sen kuvan galtsuun, kunhan saan sen.
Sade palasi loppuillasta, ja vaikka olisinkin kovasti halunnut jatkaa ulkona sadesäällä valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden naisten kanssa, vetäydyimme sisätiloihin. Jotkut aloittivat toogatwisterin pelaamisen, ja jotkut meistä aloittivat juomapelit. Itse kuuluin jälkimmäisiin. Nolo hetki kuuluu mun jokaiseen humalailtaan, tänä iltana se oli kun yritin avata viinipullon kierrekorkkia kiertoruuvilla. Tämän todisti aika moni.
Juomat kävivät vähiin, ja suuntasimme Michalin ja Claran sekä ravintolassa työskentelevän Neilin kanssa Snapperiin hakemaan lisäjuomia. Illan ainoat kuvani näppäsin siellä Leestä ja Jakista lopettelemassa vuoroaan (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=75988726 ), ja Joesta ja Alastairista sulkemassa keittiön puolta. (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=75988855 )
Loppuillan muistikuvat menevät jokakuinkin näin: osallistuin twisteriin niin että hävisin heti ensimmäisellä annetulla tehtävällä. Kovinkin vakituisesti seurusteleva Daniela vaati että Blair saattaa hänet kotiin, jolloin katsoimme Ramattin kanssa toisiamme. Isot rumat miehet tietää mitä toi tarkottaa. Mulla oli kovinkin syvällistä ajatuksenvaihtoa Claran kanssa, joka on ollut koko ajan Michalin kanssa puhtaasti ystävä. Jotenkin vain olin aistivinani pientä mustasukkaisuutta ilmassa, kun Michalin ex-tyttöystävä oli tulossa Uuteen Seelantiin lähiviikkoina.
Nää (Clara&Mike) on ollu niinku paita ja perse vuoden verran, olivat Michalin eron jälkeen Britanniasta käsin vain päättäneet että nyt lähdetään tosi kauas. Nyt tytön tuntemuksena oli, että hän ei ehkä halua roikkua kolmantena pyöränä mukana seurueen jatkaessa etelään maaliskuussa.
Itse kävelin lopulta kotiovelle Carmenin kanssa, jolloin toivotimme toisillemme hyvät yöt. Tottapuhuen se ei paljon saanut sanottua, sörkkäsin sen vain ovestaan sisään.
No comments:
Post a Comment