Osa 3: Railway square hostel 31.1.2008

Keskiviikko 30.1.2008

Heräsin kauheaan kylmyyteen ja väristelyyn kivikovalta patjaltani täysissä pukeissa. Viereistä punkkaa pelmasti pipoon sonnustautunut herra joka oli ilmeisesti asettumassa pitkäkseen. Hän sammutti valot ja katsoin kelloa. Mun hampaat kalisi niin lujaa yhteen että mies heitti mun päälle toisen viltin yläpunkasta. Huomattavasti parempi.

Mukavan oloinen kaveri esittäytyi Georgeksi, Chigacosta. Hän oli viettänyt vuoden Kiinassa, opettaen köyhiä lapsia. Nyt hän oli tullut Hong Kongiin viisumiongelmien takia, uusia papereita odotellen. Ukko oli suunnilleen mun ikäinen. Häntä kiinnosti kauheasti puhua Suomesta ja löytyi se yhteinen kiinnostuksen kohdekin – mies oli nimittäin myös valtava sormusten herra –fanaatikko.

Rupattelimme kaikenlaista kun luihu hostelli-isäntämme kolkutti oveen. Hän antoi taksin numeron koska oli muistanut ongelmani kyydityksen kanssa. Toinen ongelma oli se, että mikä tahansa kyyti vuoristopolkuja pitkin lentokentälle kestäisi tunnin verran. Kolmas ongelma, mulla ei ollut rahaa. Neljäs ongelma, mihin sen taksin nyt sitten soittaisi ja sopisi kun hostelli on yön kiinni. George kehotti kutsumaan taksin Ngong Pingin bussipysäkille, jota en luonnollisesti ollut sumussa edes bongannut. Loikkasin filteistä ylös, ja olin nappaamassa loput dollarit mukaani toivoen että illalla alhaalla joku tulisi vastaan jolla olisi vaihtaa valuuttaa.

George puuttui heti peliin, ja sanoi ettei näin myöhään kukaan liiku enää luostarin mäellä, puhumattakaan kenestäkään jolla olisi 150 hong kongin dollaria taksia varten. Hän tarjoutui itse vaihtamaan rahat, ja laskimme vaihtokaupan kurssien mukaan. Aika reilu heppu kertakaikkiaan. Mies kertoi voivansa vaihtaa rahat myöhemmin keskustassa. Ongelmia oli vielä lukuisia, joista yhtä lähdin eliminoimaan, piti löytää se bussipysäkki.

Hostelli-isäntä osoitti mulle kulkureitin yötä varten. Piikkiaidassa oli ammottava reikä josta yöllä pääsisi helposti ulos. Siitä menin nytkin, pilkkopimeään tiheikköön.

Herranjumala että mä pelkäsin sen koiran puskasta hyppäämistä just nyt. Hortoilin puolisokkona pitkän polun alas luostarialueen pihalle, jonka keskeltä bussipysäkki löytyikin. Sumu oli vieläkin todella sakea. Tilanteen aavemaisuutta lisäsi mekaaninen naisääni vessarakennuksesta joka kehotti vuorotellen kiinaksi ja englanniksi siivoamaan jälkensä.

Kipitin puolijuoksulla polun takaisin ylös ja kääriydyin punkkaan. Mahtavaa, nyt oli puhelimesta akku loppumassa. Myös George laittoi puhelimensa herättämään viideltä. Kääriydyin kivisänkyyni ja nukahdin heti.

Puhelin herätti ja akku loppui heti sen jälkeen. Kaahin kamani kasaan ja poistuin ulos huoneesta. Ei auttanut kuin mennä herättämään hostellipoika. Pihalla satoi, kun paukutin oveen. Paukutin niin maan perkeleesti. Kello oli jo 20 yli. Lopulta poika heräsi ja avasi oven. Selitin pikaisesti mistä oli kysymys ja pyysin häntä soittamaan. Lantaun saari, jolla olimme, sattui omaamaan vain yhden taksipalvelun joka ei aluksi vastannut. Lopuksi ystäväni sai heidät kiinni, ja sulki puhelimen samoin tein. ”Sorry, not available, asked to call later”.

Pienoisessa paniikissa otin puhelimen ja soitin itse. Selitin naiselle joka ei todellakaan puhunut hääviä englantia mikä on homman nimi, ja hän alkoi käydä kiivasta keskustelua taksikuskin kanssa radiopuhelimitse. Lopulta nainen kysyi ”when” ja vastasin ”half an hour, ngong ping bus stop”.

Puolijännittyneenä laskeuduin polun jälleen alas ja odotin. Sumu tuntui olevan pahimmillaan, eikä täällä liikkunut ristin sielua kuuden aikaan aamulla. Odotin ja odotin. Katsoin bussipysäkkiä jossa luki että bussipysäkki oli siirretty muualle – vuonna 2006. En kuitenkaan lähtenyt mihinkään, koska naisen kanssa puhuin nimenomaan buddhan lähellä olevasta pysäkistä, ja tämä oli käytännössä portaiden juurella.

Lopulta kaukaa kuului auton ääni, ja sehän se oli. Hyppäsin kiitollisena kyytiin, ja alkoi elämäni erikoisin 35 minuuttia auton kyydissä. Vuoristotie oli välillä uskomattoman jyrkkä ja välillä niin kapea ettei siitä olisi mitenkään puristanut kahta autoa vierekkäin. Ja sumu oli aivan käsittämätön! Eteen ei nähnyt 2-3 metriä enempää. No, ainakaan ruuhkaa ei ollut. Lohduttoman pitkältä tuntunut reissu sai hyvän käänteen kun tunnistin ensimmäiset kaupungin valot. Siitä ei sitten enää pitkä ollutkaan lentokentälle. Alkoi matkatavaroiden haku.

Hong Kongin sisääntuloterminaali on valtava, ja sieltä rupesin pienen muistilappuni avulla etsimään Cathay Pacificin baggage claimia. Pienellä avustuksella se löytyikin, mutta ylläri ylläri, aukeaa vasta seitsemältä. Menin ylös nauttimaan kahvit, joka onnistui taas todistamaan että se litku voi maistua vieläkin pahemmalta kuin eilen. Heti kellon lyötyä seitsemän seisoin asennossa oven ulkopuolella ja annoin lomakkeeni. Mukava virkailijamies poistui hetkeksi ja palasi mun kamojen kanssa. Mahtavaa. Nyt ehkä joskus voisin jopa kuvitella peseytyväni – mutta ensin yhdeksän tunnin lento ausseihin. Jos vielä ehdin.

Jos joskus lennätte Hong Kongista, varatkaa aikaa. Jonotus oli tuskallisen hidasta kun ihmisiä oli kuin.. kiinalaisia. Viimeisen hetken viimeisellä hetkellä sain liput käteen ja sujahdin lentokoneeseen, niin pitkälti kuin mun kokoinen mies mistään sujahtaa.

Istuin koneessa paikalleni ja viereeni tuli pieni kiinalaispoika, jonka hiukset oli kovin trendikkäästi pystyssä ja valkoiseksi värjätyt. Mies oli vaan niin pieni että tarjouduin nostamaan hänen matkatavarat ylös. Nousimme maasta, jonka aikana selvisi että pikkumies opiskelee jo kolmatta vuotta Ausseissa, ja on 16 –vuotias. Nauroin sillekin että suomalaiset pitää itteensä kauheen ittenäisenä kansana joka lähtee kotoa nuorena. Tää oli lähteny 13-vuotiaana! Lento sujui ihan mukavasti kun katselin taas Kiinalaisten lentävässä viihdekeskuksessa muutaman leffan ja torkahtelin välillä. Laskeuduimme Sydneyyn yhdeksältä illalla, ja kapteeni kertoi tämän illan olevan pikkaisen vilpoinen, vain 26 astetta lämmintä. Uusi pieni ystäväni kertoi että häntä oli tulossa isoveli hakemaan lentokentältä ja sanoi että voivat heittää mut mun hostellille. Mikäs siinä, ajatteli mies mun rahatilanteessa. Kun pääsimme tulliin, kehotin poikaa menemään itsekseen, emmehän juurikaan olleet samaa perhettä. Poika astui tullivirkailijan puheille, ja hänet haettiin sivummalle. Itse menin rutiinilla läpi, ja katsoin kuinka epäluuloinen virkailija tuli luokseni. ”Sir, are you travelling with that young girl?”. TYTTÖ?!?!?!?

Taisin artikuloida saman hänelle, ja heti perään kerroin että hän oli kertonut isoveljensä olevan tulossa hakemaan häntä ja heittävänsä minut hostellille. Näin heti silmissäni otsikot: Suomalainen pedofilimies pidätetty Sydneyssä. Maailman pahuutta puistatellen menin odottamaan laukkuani kun tämä naiseksi ilmennyt nuori saapui paikalle. Kerroin hänelle heti mistä oletin homman kiikastavan ja hän myönsi että häneltä oli kyselty myös kovasti kuka minä olen. Kaksi tullivirkailijaa saapui paikalle uudelleen, ja otti tytön passin pois. Itse totesin tässä vaiheessa virkailijoille olevani jotakuinkin järkyttynyt siitä mitä he vihjaavat ja tytöltä anteeksi pyytäen kerroin suuntaavani junalla. Kättelimme Hongkongilaisen puolilaillisen lapsiystäväni kanssa ja lähdin omalle suunnalleni.

No, ainakin mun Visa toimi. Ostin junalipun joka maksoi 50 australian dollaria, joka ilmeisesti käy myös busseihin ja joillekin lauttalinjoille. Karuhko Sydneyn metro vei varttitunnin verran Central stationille. Nousin kadulle, hortoilemaan ja etsimään hostelliani. En löytänyt avointa langatonta verkkoa ollenkaan ipodilleni, jolla olisin voinut tutkia karttaa. Kysyin skeittaajapojilta missä on keskusta ja sinne lähdin. Iloisesti huomasin tässä vaiheessa että mun matkalaukusta oli toinen pyörä hajalla ja vedin perässäni kivirekeä asfaltilla.

Löysin lopulta nettikahvilan, joka kertoi mulle ilouutisia. Hostelli oli käytännössä tien toisella puolen. Vaihdoin kuulumisia meseitse äidin ja muiden kanssa, jotka saivat nyt tietää että olen elossa sittenkin. Suihku. Miettikää nyt miten hyvältä tuntui pestä 16000 lentokilometrin hiet ja pedofiliaepäilyt iholtaan. Mahtavaa. Hostelli oli mainion oloinen, ehkä New Yorkin hostellia asteen prameampi. Sain vielä huoneenkin ihan vaan itselleni. Nukahdin kuin pieni miuli.

Melkoinen päivä. Kommentoikaa köntsäpäät.