Osa 2: Railway square hostel 30.1.2008

Tiistai 29.1.2008

Kauhees unenpöpperös Hong Kongin lentokentällä aikani hortoiltuani ja matkatavaroitani etsittyäni luovutin. Menin Cathay Pacificin palvelupisteelle ja ilmoitin kadonneesta laukustani. Virkailija otti laukkuni tuntomerkit ylös ja vakuutti sen olevan paikalla jo samana iltana. Oikeastaan laukun hukassa olo oli sinällään hyvä juttu, eipä tarvinnut miettiä sille säilytyspaikkaa. Eikä mulla ollu harmainta haisua siitä missä mun hostelli on.

Ajattelin nostaa muutaman Hong Kongin dollarin. Eipä onnistunut. Mä olin höylänny Visaa alkukuussa, ja sen limitti oli täynnä. Mun pankkitunnukset oli soppelisti siinä hukassa olevassa laukussa joten en päässyt maksamaan laskua. Onneksi oli mukana jonkin verran Uuden Seelannin dollareita joilla pääsin vauhtiin. Vaihdoin rahaa n.30 euron edestä (suunnilleen 330 hkd) ja ostin junalipun keskustaan.

Junassa ajellessani huomasin kuinka poikki olin. Koko l1 tunnin lento oli ollut yhtä nuokkumista ja nyt oli vähän keskityttävä tähänki kaupunkiin. Päätepysäkille Hong Kongin keskustaan oli 25 minuutin matka, jonka päätteeksi nousin maan pinnalle. Kaikilla paikoilla on uniikki hajunsa, ja Hong Kongilla oli heti omansa. Semmonen perusummehtunut trooppinen mesta. Haahuilin ostoskeskukseen joka on heti pysäkin yläpuolella. Paikallinen McDonalds tarjoili paljon enemmän erilaisia nuudelivaihtoehtoja kuin hampurilaisia. Nappasinkin kananuudelisetin ja katselin hetken ympärilleni.

New Yorkissa on paljon Kiinalaisia, mutta minkäänlaista vaihtokauppaa ei ole tapahtunut, koska Hong Kongissa on myös lähinnä Kiinalaisia. Aika vähän näki eri kansallisuuksia ympärillään ensisilmäykseltä. Tietämättä hölkäsen pölähtämää edelleenkään missä päin kaupunkia olin, pyysin suuntaa turvamieheltä. Hän osoitti minulle ydinkeskustan suunnan ja sinne sit mäntiin.

Hong Kongin keskusta on siisti. Ei siis pelkästään mageesiisti, vaan myös siisti. Ilma nyt on mitä on, ja osalla porukkaa näkee niitä iloisia valkoisia saastehuiveja, mutta kadut pidetään tosi hyvässä kunnossa. Korkeuseroja oli melkoisesti, onhan Hong Kong rakennettu aika vuoristoiselle alueelle. Ja luonnollisesti pilvenpiirtäjiä tuntui riittävän keskustassa. Kunpa mulla olis ollu se kamera, mutta ei, laukussa.

Ihmettelin aikani keskustaa, ja osuin antiikkiliikkeen viereen, joka näytti mielenkiintoiselta. Käsittämätöntä käsityötä, ja joukossa oli oikeasti arvokastakin tavaraa. Mulla kun tapana on aina rikkoa jotain, niin yritin mahdollisimman varovasti soljua hyllyjen välissä. Ming –vaasin pudottaminen tästä päivästä enää puuttui. Kaupan tätit yritti mulle myydä kaikenmoista, mutta mulla oli tunnetusti aika vähän valuuttaa mukana. Yläkerrassa olevaan kahvilaan raha riitti. Ja kappas, siellä oli nettiyhteys.

Google maps auttoi mua eteenpäin. Mä en tiedä millä perusteella olin hostellini marraskuussa poiminut, mutta nyt se vaikutti olevan kaukana. Katsoin jonkinlaiset ajo-ohjeet sinne ja katsoin mitä haluaisin tsekata kaupungista. Useasti Hong Kongissa vieraillut tuttava oli paukuttanut mulle että käy tsekkaamassa Tsim Sha Tsui, markkina-alue joen toisella puolella. Juotuani vuoden pahimman kahvikupposen päätin tehdä juuri näin.

Taisin jo mainitakin, mutta sää Hong Kongissa ei ollut parhaasta päästä. Satoi, lämpötila kymmenisen astetta ja sumuista. Oikeastaan hyvä, kun ei ollut mihinkä laittaa likaista varttihuppariaan ja ja esuista takkiaan. Metro oli vänkä. Kun näissä yleensä ottaen on jonkinlaiset vaunut, oli tämä lähinnä sellainen päättymätön tunneli sisältäpäin. Olihan tässä vaunut, mutta välissä ei seiniä. Tosi huvittavan näköistä kun todella täyteen upattu metro liikkuu ja kumpaankin suuntaan riittää loputtomasti mustia päitä.

Tsim Sha Tsui. Halpaa, väittävät. No perkele, tottahan se on. Paljonko Mikolla rahaa? Ei rahaa. Eksyin tietokoneliikkeeseen jossa oli sitä sun tätä. Esim. Omistamani Ipod Touch maksaa Euroopassa n. 400 eur. Täällä n. puolet siitä. Kaikki perkeleen tietokoneet, kamerat ja muut härpäkkeet puoleen hintaan. Kunpa a) olisin tarvinnut jotain tai b) mulla olis ollu rahaa. Oli artikkeli mikä tahansa tuli joku kysymään ”how can I help you sööl?”. Ikävä tuottaa pettymys näille minikokoisille elektroniikkamiehille.

Oli toki yksi asia jota etsin, ladattavaa paristolaitetta kameralleni, olettaen että se löytyisi vielä joskus. Viereisestä liikkeestä laturi ja neljä ladattavaa paristoa irtosi tosi sopuisaan hintaan, ja maksuvälineenä kävivät uuden seelannin dollarit. Sitten mun oli taas nälkä. Laskeuduin Pizza Hutiin, jossa nautin pastasetin parin euron hinnalla. Mumsnams.

Kello alkoi huitoa sen verran että ajattelin hakeutua Shung Tungiin, josta piti päästä jotenkin mun hostellille Ngong Pingiin. Metrossa mun energia meinas jo ihan loppua, ja nolostelin nuokkumistani ihmisille ympärilläni. Pääsin maan päälle ja katsoin suuntaan jossa hostellini pitäisi olla. Se oli suorastaan vuoristossa. Päätin olla pelimies ja käydä kysymässä mihin ilmiselvästi vuorille vievä vaijerihissi porukkaa roudasi. No juurikin Ngong Pingiin, selvisi. Ostin lipun ja sain käteeni esitteen. Ngong Ping on vanha luostarialue, Lantau –saaren huipulla. Mun hostelli on luostarialueella. Kanssani samaan hissikoppiin hyppäsi venäläistyttö, joka nolostellen totesi ”sori, veri little english”.

Edessä oli 25 minuutin hissiajelu yli vuorten. Voi tsiisus että oli siistiä. Kunnes katosimme valkoiseen sumuun. Sitten ei enää nähty MITÄÄN. Metri molempiin suuntiin, 50 metriä irti maan pinnalta ihmisen kanssa joka ei osaa englantia. Päätin lypsää jotain infoa tytöltä, joka onnistui kertomaan työskentelevänsä muotialalla. Hmm. ”Family Business”. Kertoi olevansa jatkamassa matkaa huomenissa Pekingiin, sieltä Riikaan, Pariisiin... mafiaperheestä se on, sanon minä.

Hissi saapui päätepysäkilleen, ja lähdin uuden ystäväni kanssa tutustumaan ympäristöön. Ollakseen munkkiluostari, oli täällä aika paljon kaiken maailman krääsäliikkeitä ja muuta. Sumu oli edelleen todella tiheä, ja eteensä näki vain muutaman metrin. Kaikista vuoren päällä sijaitsevista kohteista minua ja venäläistä ystävätärtäni kiinnosti eniten Ngong Pingin Buddha. Löysimme sumun keskeltä portaat jotka eivät tuntuneet loppuvan ollenkaan. Lopuksi sumun keskeltä alkoi häämöttää yllättävän iso patsas. Kyllä vaan, (http://www.glasssteelandstone.com/BuildingDetail/1578.php) buddha oli aika iso. Ihmettelimme kohdetta aikamme, näpsimme toisistamme kuvat sumubuddhaa vasten (tyttö lupas mailata mulle kuvan), ja laskeuduimme takaisin alas. Koko tämän ajan olin jutellut taukoamatta tytölle joka vain naureskeli mun jutuille varmasti kohteliaisuuttaan, koska ei juurikaan ymmärtänyt Englantia. Sanoimme toisillemme hei hei, ja suuntasin lähimpään yleiseen vessaan. Meinasin vallan ääneen nauraa kun muistin millainen on kiinalainen yleinen vessa. Reikä lattiassa. Njam.

Ensimmäinen opaste hostellilleni löytyi metsän rajasta. Lähdin seuraamaan polkua, jonka varressa oli jonkun asuntokin. Olin aiemmin naureskellut netistä löytämälleni amerikkalaisnuorukaisen dramatisoinnille jossa hän kertoi miten hostellille löytää. Tekstissä kehotettiin mm. Ottamaan mukaan paljon reilua retkimieltä ja varomaan koiria. Iso musta hurtta katsoi mua epäluuloisesti kun nousin rinnettä kohti hostellia. Tältä reitiltä puuttuivat vain pitkospuut, sen verran metsässä aloin olla. Muska Babitzin soitti mulle ja tarjosi keikkaa Aukustiin. Sanoinpa sitten Muskalle että nyt oon AIKA erikoismestoilla. Rinteen yläpäässä huomasin että se musta koira seuraa mua.

Hostellikin löytyi. Sitä ympäröi aita jonka päällä meni piikkilanka. Voi miten paljon voikaan nettisivulla näyttää jokin erilaiselta kuin mitä totuus on (http://www.hihostels.com/dba/hostel024005.en.htm). Melkoinen läävä, mutta ainakin halpa sellainen. Soitin portin ovikelloa, ja check in –rakennuksesta juoksi sellainen ilmestys että alta pois. Tällä n. 20 –vuotiaalla hotellivirkailijalla oli todella paksut lasit ja höröimmät hampaat mitä oon ikinä nähnyt. Niitten välistä hän sitten pihisi mulle hotellin toimintatavoista ja nauroi mun HI Hostels –jäsenkortille. Ei siinä, ihan herttainen sälli. Mun Hong Kongin dollarit riitti juuri maksamaan huoneen. Portugalilainen paikalla poikennut nainen auttoi mua 1,5 hkd:n verran. Nappasin lakanan ja ajattelin ottaa välikörmyt. Olin todella poikki.

Mun hostellihuone? Aika kovaa kamaa. Kuusi sänkyä ahdettu päällekkäin alle 10 neliön tilaan. Huoneessa oli uskomattoman kylmä, kivitalo jota ei lämmitetty lainkaan. Yksi punkka näytti olevan varattu, joten rojahdin kivikovalle patjalle ja vaivuin välittömästi uneen. En antanut kahden tosiasian vaivata itseäni:

1: Mun piti herätä aamulla todella varhain että pääsisin aamulennolleni. Ensimmäinen hissi ja bussi lähtisivät molemmat liikkeelle klo 10.00
2: Mulla ei ollut pennin hyrkkää rahaa ja mun kortti ei toiminut. Ei sillä että täällä mitään automaatteja olis ollu.