Osa 9: New York 9.10.2007

Maanantai 8.10.2007

Kun sanoin eilen ”aikalailla” nukkumaan, tarkoitin sitä, että siinä meni jonkin aikaa. Valvoin aika myöhään koneella näppäillen. Heräsin vasta vartin yli yksitoista, ja simsalabim –koneelle. Käytännössä tää on ainut mahdollisuus meseillä kotiin päin, koska seitsemän tunnin aikaero on beeaatch. Kun nyt kirjoitan tätä, on kello New Yorkissa 01:43, ja siellä... no, te ootte kai jo töissä.

Mitään hätää ei ollut mihinkään päin, ja taas höpistiin Hugh’n kanssa näitä ja noita. Sain ruhoni liikkeelle kello 13, ja kysyin hostellin henkilökunnalta mitä mielenkiintoista olisi Queensissa. No, ainakin siellä on valtava ostoskeskus, johon päätin lähteä metroilemaan.

Niin, unohdin mainita ostaneeni iltaohjelmaksi itselleni 10 dollarin halpislipun eräälle Broadwayn stand up –klubille, jossa maanantai-illan rutiineihin kuului tuntemattomien nimien esittelyä. Klubi vaikutti hyvin saman henkiseltä kuin edellisen reissun Laugh Factory, joten odotusarvot eivät olleet ihan katossa. Mukavaa ajantappoa varmasti kuitenkin.

Smashing Pumpkinsien uusin paahtoi korvakuulokkeissani kun nousin Queensissä metrotunnelista. Tämä ostoskeskus oli ulkoa päin hyvin saman oloinen kuin Staten Islandilla, julkisivua hallitsivat JC Penney’s ja Macy´s. Sisällä huomasin että tämä oli tosiaan vieläkin isompi. Tarkalleen ottaen kaksi kerrosta isompi. Tämä oli niin iso, että sen alta meni katu – yksi kortteli ei ollut ihan riittänyt (http://www.youtube.com/watch?v=qAH_qtsGG20)

Olin jo ylittänyt kaikki vaateostosennätykseni, kun olin hankkinut kaksi t-paitaa tähänastisen reissuni aikana. Päätin rikkoa rajojani lisää, ja ostaa kengät. Ihan kivat sklobot löytyikin, ja pääasia etten joudu perjantaina selittämään JFK:lla miksi mulla on metallia kengänkärjissä.

Vaelsin parin tunnin ajan, ja kyllästyin. Hinta-laatu (tai ehkä oikeamminkin ”hinta-määrä-vaiva-tippi”) –suhteeltaan on kovin mukavaa syödä ostarilla. Alakerrasta löytyi Food Court, joka oli perkeleellisen kokoinen. Sieltä vetäisin naamaan hyvän kana-riisi –setin n. 5 dollarilla. Poistuin ostarilta, keskikaupungille. Ostin metrokyytiä varten New York Timesin, josta selvisi miksi Harlemissa oli eilen hiukan nihkeä ilmapiiri. Ihan läheisellä kadulla oli edellisenä iltana räjähtänyt kaasuvuodon takia, ja 24 ihmistä olivat loukkaantuneet vakavasti. Heidän mukanaan 8 lasta. Toistaiseksi kukaan ei ollut kuollut, mutta lapsista yksi oli kriittisessä tilassa, ja neljä oli kärsinyt vakavista palovammoista.

Eilistä asteen vahvemmilla jaloillani astelin Midtown Comicsiin, olinhan saanut pari vinkkiä Neviksen tulijaiseksi aiemman pyyntöni johdosta. Jotain mukavaa löytyikin, ja taas paloi tunti timatinkovia sarjiksia lueskellen. Mukava paikka. Kävin kävelemässä myös n. 15 minuutin reissun Lexington avenuelle, jossa oli saman liikkeen toinen Manhattanin haara. Tämä oli selkeästi pienempi, eikä tarjonnut mitään uutta. Kun tulin ulos liikkeestä, Chrystler Building tarjosi pysäyttävän näyn hämärtyvään iltaan (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=68303160). Nappasin kahvin matkalta ja kävelin kohti muistelemaani osoitetta Stand Up –klubille. Rockefeller Plazalla oli paljon luistelijoita, ja piti jäädä pällistelemään ja ihmettelemään hälinää (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=68303182). Ilma on edelleen todella lämmin, tuskaisenkin lämmin päivisin. Mutta näin iltaisin on just hyvä. Unohduin ihmettelemään luistelijoita niin pitkäksi aikaa, että meinasin vallan myöhästyä lipputilauksessa ilmoitetusta ajasta, 8:30. Carolines oli paikan nimi, ja lippua lunastaessani nainen lippuluukulla oikein ihmetteli passiani, että oikein suomalainen. Samalla hän ilmoitti, että porukan istuttaminen aloitetaan vasta 21.15. Mikäs siinä, Virgin Megastore oli ihan nurkan takana ja mulla oli vielä yksi tuliainen ostamatta.

No sehän löytyi, ja mielissäni palasin Stand Up –klubille, hiukan varovaisin odotuksin. Kahden drinkin minimiosto oli täälläkin välttämätön, mutta muuten ei rahastus maistunut. Tusinakoomikkoja alkoi saapua lavalle toinen toisensa jälkeen ja pari kertaa sai hihitellä. Mutta silti. Stand Up on niin paljon muutakin kuin sitä, että mustan kaverin on pakko kertoa läppää mustista, juutalaisten jutskuvitsejä ja lihavien koomikoiden läskivitsejä. Ikävintä on myös huomata että kun joku lähtee haastamaan yleisöä jutuillaan, vastaus voi olla hiirenhiljaisuus. Ikävä kyllä pari sellaista koomikkoa kävi lavalla, joille olisi tehnyt mieli nauraa, mutta kun ei naurattanut. Ei ollut lavakuolema kaukana. Illan emäntänä toiminut muka-hauska brittinainen yritti pitää hommaa kasassa, mutta hänen naamansa venähti, kun hänen ilmoittamalla nimellään lavalle ei tullutkaan aloitteleva, tuntematon koomikko. Lavalle asteli Dave Chapelle.

Mulla meni olut väärään kurkkuun, pärskin sitä myös sieraimistani samalla kun kaikki puolitäydessä klubissa ottivat esille kameroitaan ja hälisivät äänekkäästi. Dave Chapelle on iso nimi, stand up –maailmassa ihan siellä ylhäällä Jerry Seinfeldin, Chris Rockin tai Bill Cosbyn kanssa. Dave Chapelle on myös erittäin erikoinen persoona. Kun hän oli uransa huipulla kaksi vuotta sitten, jenkeissä hän oli varmaankin suosituin koomikko maan päällä (http://www.youtube.com/watch?v=bxOzMz2jlrs ). Kun Comedy Central oli maksanut hänelle 50 miljoonaa dollaria siitä että hän tekisi kolmannen kauden Chapelle’s Show:ta, hän katosi maan päältä. Katosi totaalisesti. Kukaan ei tiennyt kuukausiin missä Chapelle oli, ja pelkästään se, että niin iso tähti pystyi moisen katoamistempun tekemään oli merkillistä.

Mies bongattiin lopulta, aikana jolloin hänen sarjaansa olisi pitänyt tulla jo monia jaksoja... Etelä-Afrikasta. Chapelle oli yksinkertaisesti päättänyt, että hän ei halua olla ison televisiokanavan lypsylehmä, ja myös rahan mukanaan tuomat paineet olivat hänelle liikaa. Vaikka hän palasi kotimaahansa lopulta, mitään merkittävää hän ei ole suostunut tekemään. Sen sijaan hän on asettunut Ohioon, ja asuu siellä perheensä kanssa maatilalla.

Tämä kaikki oli mulle tuttua kamaa, sen takia yritin juuri saada budweiserin ikävää ja pistävää makua niistettyä pois sieraimistani. Mitä helvettiä Dave Chapelle teki täällä? Heti alkuun tuli selväksi että tämä oli yhtä paljon yllätys itse klubin henkilökunnallekin. Chapelle pyysi klubin heitä sammuttamaan nauhoituksen, joka ilmeisesti pyörii aina normaalisti näissä illoissa (http://irc-galleria.net/view.php?nick=Salmonella&image_id=68303227).

Seuraava tunti ja 15 minuuttia oli jotain aivan käsittämätöntä. Mies ei heittänyt yhtään valmisteltua juttua, vaan jutteli yleisölle ja kertoi mitä hänelle kuuluu (http://www.youtube.com/watch?v=u4OXAtHrjzs) ja vastaili kysymyksiin. Itsekin pääsin kysymään pari juttua. Mies onnistui myös kertomaan siitä miten oli jättänyt television niin hurmaavasti ja hauskasti ettei hänen kanssaan voinut olla kuin samaa mieltä. Normisetti kestää näissä illoissa 10-20 minuuttia, mutta kuten jo mainitsin, kuka nyt näyttää Dave Chapellelle valoa, että tuu pois lavalta. Mies myös poltti puoli askia tupakkaa edessämme, mutta kuka siitäkään uskaltaisi sanoa?

Chapelle poistui lavalta, ja katselin ympärilläni kun ihmiset alkoivat soittelemaan kavereilleen että ”You wouldn’t fucking believe who we just saw!”. Mä olin harmitellut kun ei millään viittinyt maksaa 200 dollaria Seinfeldin keikasta 11. päivä. Enää ei harmittanut, olin saanut jotain paljon parempaa muutamalla dollarilla.

Vaelsin hymyssä suin hostellille, ja menin nukkumaan.