Osa 9: New York 16.10.2006

Lauantai 14.10.2006

Mitä pidemmälle reissu on edennyt, sitä verkkaisempiä heräämisiä olemme harrastaneet. Edellisenä iltana huoneeseen oli saapunut kolmen n. 20 -vuotiaan brittimiehen seurue, jotka olivat ilmiselvästi tulleet pitämään hauskaa. Se on mulle ihan ok, kunhan eivät häiritse mua. Yöllä he hiukan häiritsivät, kun kello neljän aikaan baarireissulta saapumisen jälkeen tyynysota ja äänekäs hihittely tuntuivat hyviltä ideoilta. Murahdin pojille "OKAY GUYS, GOODNIGHT" ja he menivät vällyihinsä eivätkä sanoneet enää sanaakaan. En mä nyt noin pelottava oo?

Niin, nukuimme tosiaan myöhään, tietäen että tämä ilta menisi aika pitkälle Jerseyn matkan takia. Olin saanut eräältä homoparilta (miten mä törmään näihin?) Daily Show'n jonossa käyntikortin lower east sidella sijaitsevaan DVD -liikkeeseen, jossa piti oleman monenlaista harvinaisuutta.

Metrokuluissa säästääksemme päätimme kävellä vähän enemmän. Ikävä kyllä mun jalat oli edelleen paskana, eivätkä olleet menossa parempaan suuntaan.Mulla oli 4 vesikelloa jaloissa, pari jalanpohjissa paksun nahan alla. Ihan persiistä. Matkan varrella totesin ääneenkin New Yorkissa eniten toistuvan yritysmuodon: apteekit. Tää on jukupliut ylilääkittyä kansaa. Joka korttelikulmassa on Duane & Reade tai jokin muu apteekki. Puolessamatkassa tien varrelle osui liike nimeltä Guitar Centre, joka oli musiikkiliike kolmessa kerroksessa. Nyt kun jollakulla meistä olis ollu edes jonkinlainen intohimo soittamiseen, nimittäin tää liike oli muusikon taivas. Piti oikein ihmetellä kuinka paljon kitaroita ja bassoja voi ripustaa seinälle.

Liike johon lopulta hortoilimme oli mulle ihan miellyttävä uusi tuttavuus, hyllyssä tosiaan oli vähän erikoisempaa kamaa kuin perusliikkeissä. Huomasin kauhovani kainalooni parikin tuotetta joita ei muualta tunnu saavan. Varsinkin dokumentti Outfoxed (josta taisin lyhyesti viime vuonna Islannista käsin kommentoidakin) oli hieno löytö. Riku ja Antti totesivat ettei hyllyssä oikein ollut mitään heille. Yhdestä asiasta olimme kovasti samaa mieltä. Meillä oli nälkä.

Pojat himoitsivat pizzaa, enkä itsekään vastaan idealle laittanut. Tuskaisesti irvistäen kävellessäni raahasin rakkoisia jalkojani jätkien perässä jotka kuumeisesti yrittivät löytää pizzeriaa jossa myytäisin muutakin kuin ylihintaisia sliceja. Ei meinannut löytyä. Juuri kun kantapääni ja jalkapohjani olivat virallisesti sanoutumassa irti työsopimuksestaan pääsimme yhteisymmärrykseen ruokapaikasta - istuimme kämyisen näköiseen pizzeria-ruokapaikkaan ja Rikun kanssa otimme pastaa, Antti kaksi slaissia.

Oli muuten hyvää, ehkä parhaita lounaita koko reissulla, ja halpaakin vielä. Erityisesti Rikun Lasagne osui nappiin. Silti, oli pakko alkaa suunnata bussiasemalle lätkämatsia varten. Port Authority Bus Terminal sijaitsee monessa kerroksessa ruuhkaisella 42. kadulla. Ongelma on 15 eri bussiyhtiötä jotka toimivat täällä. Yritä siinä sitten päätellä että mikä operoi minnekin päin. Infokoppivierailujen päälle löysimme oikean bussijonon, mutta se lipun retales olis pitäny ostaa kaksi kerrosta alempana ja 500 metriä kauempana. Lähdimme ostamaan liput New Jerseyn Continental Airlines Arenaan (edestakainen lippu kustansi 9 dollaria) ja nousimme takaisin ylös.

Aikamme venailtuamme seuraava bussi saapui ja poistuimme ensimmäistä kertaa Manhattanilta länteen päin Lincoln Tunnelia pitkin. Manhattan näytti upealta iltasiluetissaan.
Hyppäsimme bussista todella tuuliseen New Jerseyhin. Mulla oli t-paita päällä, eikä pojilla paljon sen kummoisempaa ollut. Oikeasta oviaukosta ei meinannut olla tietoakaan, ja meitä ohjattiin moneen kertaan uuteen kohteeseen. Turvatoimet tuntuivat olleen reilusti tiukempia kuin vuotta aiemmin Madison Square Gardenilla, joka oli hiukan hassua. Sisällä hintataso oli käsittämätön. Maksoin vesipullosta 4 dollaria, ja nk. keskiolut olisi maksanut 7 dollaria. Emme paljoa ostelleet, ja kiipesimme paikoillemme. Luvassa oli ottelu jossa kotijoukkue New Jersey Devils kohtasi Philadelphia Flyersin. Flyersillä oli meidän kannaltamme kentällä paras mahdollinen kokoonpano: Antero Niittymäki maalissa, Joni Pitkänen ykköspakkinaan ja Sami Kapanen kakkosketjun laiturina ja välillä jopa ylivoiman viivamiehenä.

Ottelu ei alkanut kovinkaan hienosti, kun ensimmäinen Devilsien maali pomppasi Pitkäsen mailavarresta Niittymäen maaliin. Pitkämäki paikkasi pian syöttöpisteellä.

Oli mukava myös nähdä kaksi elävää lätkälegendaa - Peter Forsberg sekä Martin Brodeur. Forsberg oli pihalla kuin lumiukko ja saatoin nähdä yhden Foppan uran huonoimmista vaihdoista. Ensin mies menetti kiekon omalla siniviivallaan, joutui valtavan taklauspommin uhriksi sekä otti tyhmän koukkujäähyn. Mikkoa vähän hymyilytti, ja niin Rikuakin. Anttikin ehkä antoi hymynkareen. Poikien vieressä oli perustyhmä Jerseyläinen joka hoki pojille "Welcome to USA" ihan niinkuin olisimme jotain perkeleen loikkareita. Mies oli niin tyhmä ettei sille edes viittiny sanoa mitään. Se esim. luuli että Brian Rafalski on suomalainen.

New Jersey vei lopulta matsin 2-3, ja Niittymäki pelasi hyvän pelin. Ihmishälinän läpi lähdimme murtautumaan laukkujamme kohti. Narikkapitäjä äimisteli kotimaatamme - ilmiselvästi suomalaisia ei näissä matseissa kauheasti yleisössä näy. Olin lukenut jostain että bussille kannattaa tosissaan kiirehtiä, ja niin ilmeisesti olikin. Kovasti jo huudeltiin bussipysäkillä 15 minuuttia matsin jälkeen kyseessä olevan viimeinen bussi. Olisi ollut mukava jäädä t-paitasillaan keskelle tuulista ja kylmää Jerseytä.

Bussi jyrähti liikkeelle ja ajoimme takaisin Manhattanille, nousimme metroon ja olimme takaisin hostellilla puolenyön aikaan.

Edessä oli viimeinen kokonainen päivä New Yorkissa.

OSA 10 >