Osa 8: New York 15.10.2006

Perjantai 13.10.2006

Riku tuli herättelemään ennen suihkuun painumistaan. Kello oli kahdeksan mailla. Poikain serkkupoika Harri (a.k.a. foltteri) oli tulossa kylään. Tai kylille. Ja sitä oli tarkoitus lähteä vastaan.

Pikaisen suihkun ja aamupalan päälle lusmuilimme vielä hetken hostellilla selvitettyämme Harrin tulevankin pikkaisen myöhemmällä junalla. Tänään kaikkien aamupala tuntui olevan kahvi ja snickers. Lähdimme kaupungille.

Penn Station sijaitsee ihan Madison Square Gardenin kyljessä 34. kadun sekä 7-8 avenuen kulmassa. Melkoinen sokkelo oli ensikertalaiselle. Valtaosa New Yorkiin päätyvistä junista tulee tänne uudemman oloiselle bunkkerikompleksille, kun taas Grand Central... paskat mä tiedä mistä mä puhun. Asemia on kaks. Molempiin tulee junia.

Yritimme epätoivoisesti etsiä Albanysta saapuvaa junaa jonka oli jo pitänyt tulla. Samalla hetkellä Harrilta tuli viesti junan olevan hiukan myöhässä, 24 minuuttia. Albanyn seutu oli joutunut ilmeisesti pienoisen lumimyräkän kohteeksi, sähköjä oli poikki ym. Osa junalinjoista oli peruttukin. Epätietoisen seisoskelun ja toinen toistaan typerämpien "musta tuntuu että se juna purkautuu just tähän" - kommenttien jälkeen kohtasimme poikien serkkupojan. On tullut jenkkeihin hankkimaan kokemusta paikalliseen lätkäjoukkueeseen, ja on ilmiselvästi ruvennut viihtymään jo mukavasti. New Yorkin nuorimies näki myös ensimmäistä kertaa, ja ihmetteli rakennusten korkeutta kun nousimme maatasolle.

Istuimme kahvilla ja höpöttelimme. Harri kertoi paikallisesta lätkäjoukkueesta väriläiskineen ja sopeutumisesta paikalliseen harjoittelumentaliteettiin. Aluksi ei ollut ihan helppoa, mutta siirtyminen suomalaisen vetämään joukkueeseen on auttanut paljon. Sotasuunnitelmaksi päivän varalle otettiin se, että jätkät lähtevät keskenään seikkailemaan kaupungille, tsekkaamaan Macy'siä ynnä muita. Miksei Mikkoa kiinnostanut? Mikko ei ymmärrä vaatteitten tai sellaisten päälle. Paras mennä jonnekin muualle niin ei tuu paha mieli. Ensimmäisenä osuin valtavaan sarjakuvaliikkeeseen, jonka alin kerros oli täynnä kirjoja ja albumeita, ja yläkerros... well, täynnä friikkikamaa. Star Warsista Babylon vitoseen ja Buffy Vampyyrintappajan kautta Star Trekiin. Tapoin kyseisessä liikkeessä varmaan 1,5 tuntia. Tämän jälkeen lähdin häröilemään 42 kadun paikkeille ja törmäsin nettikahvilaan. Velipojan kihlattu Terhi pitää kovasti koirista, enkä ollut vielä kertaakaan törmännyt yhteenkään lemmikkiliikkeeseen. Päätin oikein katsella. Kello oli jo sen verran paljon illalla, että suurin osa liikkeistä oli kiinni.

-Mutta yksi oli auki! Se oli tosin 30 korttelia alakaupungilla ja mun metrokortista oli virta loppu. Kovana jätkänä lähdin kävelemään alaspäin, jalat jo kohtuullisen uupuneena. Kuuntelin Beckin uuden levyn alusta loppuun kulkiessani ruuhkaisimman Manhattanin läpi. Mahtava kokemus. Levy ei ollut vielä auennut, mutta ihmishälinässä napit korvissa se toimi ihan käsittämättömän hyvin. Jalkapohjissa alkoi olla ikävä rakkotunne, kenkäni ovat aikalailla uudet... damn.

Pääsin liikkeen ovelle, ja se oli kuin olikin auki. Se oli keskellä asuntoaluetta ja hiukan piilossa, mutta palvelu oli oikein miellyttävää ja henkilökuntaa oikeasti kiinnosti millaiselle koiralle (Terhillä ja Jussilla on kaksi Basenjia) lahjaa etsin. En tietenkään tuolloin muistanut koirarodun nimeä mutta näytin vain käsillä miten iso se on ja ettei se osaa haukkua. Vastaus tuli kuin koiraliikkeen hyllyltä. Löysin hauskan artikkelin (jota en tietenkään paljasta) fiksuun hintaan ja lähdin takaisin ylöspäin Manhattanin hälyyn.

Nyt jalkoja alkoi jomottaa tosissaan - kenkävalinta ei toiminut ollenkaan. Olis pitäny ottaa jotku risat joihin jalat on tottunu. Pääsin takaisin Penn Stationille, jossa pojat juuri hyvästelivät serkkupoikaansa. Kello oli himpun yli seitsemän ja mä olin poikki. Jätkillä oli ollut mukava päivä, johon oli Macysin lisäksi mahtunut Henkkamaukkaa, ruokailua ja Central Parkia. Ikävä että foltterin piti vain lähteä saman tien.

Rikua vitutti suunnattomasti lähteä takaisin hostellille vaikka mä hoin jätkille ettei tarvi vielä tullakaan, vanha pieru on vain täysin jalkapuoli. Metromatka hostellille meni mököttäessä. Nousimme huoneeseen ja Riku jäi hetkeksi pihalle ottamaan happea. Antti tokaisi jopa hiukan yllättäen mulle hostellihuoneessa Harrin pikaisen näkemisen ja hyvästelemisen olleen kova pala kaikille osapuolille. Enpä ollut osannut ottaa huomioon. Menimme nukkumaan levollisin mielin.

OSA 9 >