2/4

Osa 18: Portage 11.-20.1.2009

Meillä porteripuolella porukka vaihtuu huomattavasti harvemmin kuin muilla osastoilla, keittiössä tai housekeepingissä. Muistanette että jo viime kaudella puhuin näistä kaikista samoista naamoista, Raumatista, Sharpiesta ja Rowanista. Vaikka työ onkin melko rankkaa, niin pelihuumori on kaikilla hyvällä tolalla. Viime aikoina meidän niskaan on kasattu jossain määrin painetta hotellialueen siivoamisen ja ylläpitämisen suhteen, joka joskus tuntuu vähän kohtuuttomalta. Suuremmilta kiukkupurkauksilta ja draamalta ollaan vältytty, tai siis oltiin vältytty tähän viikkoon asti. Siitä lisää hetken päästä.

Housekeepingissä ei meinaa samat naamat pysyä kuinkaan. Ihmisiä, varsinkin pareja, tulee ja menee. Alkukuusta meille tulleet Chileläiset lähtivät parin viikon urakan jälkeen, ja pystyisin nimeämään varmaan 20 ihmistä jotka on vain piipahtanu paikan päällä. Uusi housekeeping manager Gina, pitkä pelottava irkkunainen, on varmastikin yksi isoimmista syistä. Toki moni töihin tulleista lapsukaisista ovat olleet patalaiskoja ja hitaita - luonteenpiirteitä joista kumpikaan ei oikein toimi työssä jossa huoneen pitäisi olla valmis puolessa tunnissa.

Viime viikolla ne otti töihin korealaisen tytön, joka on kovin hiljaisen oloinen. Mikähän sen nimi oli, joku joka kuulostaa Anterolta. Gina nakitti mut sen viralliseksi seurapiirisutenööriksi, yritän saada sen iltaisin mukaan aktiviteetteihin, muitten kanssa istumaan ja elokuvia katselemaan. Eiköhän se tuosta lämpene.

Unohdin varmaan mainita että mun viisumijatke meni läpi hulahtamalla. Ei mitään ongelmia, viikkohan siinä peräti meni. Formulareissun suunnitteluun tuli pari mutkaa matkaan, kun tajusin varanneeni lennot ja hostellit väärälle viikolle. Noh, muutaman puhelun se vaati, ja muutaman lisädollarin. Mun ja Joen matkaan ausseihin ovat lähdössä myös suomalaiset adjutanttini Jonna, Riku ja Antti.

Ei ole helppoa olla homespää. Mulle on kauhean vaikea pitää yllä tarinajatkumoa, tuppaan unohtelemaan mitä oon kertonu ja mitä en. Nyt en oo ihan varma oonko kertonu siitä että Marisa on tullut takaisin hostellille. No se on. Alison halus sen takas enemmän ku mitään muuta, koska se meinaa hukkua töihinsä. Pictonissa kahvilaa pyörittänyt Marisa otti tarjouksen vastaan ja palasi Portagen leiriin. Tämä saattoi olla myös ratkaiseva syy Tracyn lähtöön, tai mistä mä mitään tiedän naisten keskinäisistä hierarkiajärjestelmistä. Sen mä tiedän että ne on kauheen monimutkaisia elukoita.

Marisa tuli takaisin, ja Alison pääsi ensimmäiselle lomalleen hyvin, hyvin pitkään aikaan. Viimeisenä päivänään paikan päällä naisella kuitenkin kosahti hermo totaalisesti. Sharpie ja Rowan olivat hätinä aloittaneet tiistaipäivän (joka mulla on aina vapaana), kun Alison kutsui heidät altaan luo ja ilmeisesti oli huutanut ihan suoraa huutoa päin naamaa siitä miten ketään ei kiinnosta hotellin kunto ja kaikki vain lusmuilee. Sharpie joka on jo miljoonaan kertaan mulle kertonut saaneensa tarpeekseen, oli vain ottanut työpaidan pois päältään ja kävellyt pois. Rowan oli pelästyneen oloinen kun kävin katsastamassa tilanteen itse myöhemmin päivällä. Alison oli pyytänyt anteeksikin, ja mulle myös tuli kertomaan kuinka se ei tarkoittanut mitä oli sanonut, ja oli osoittanut suurimman osan räksytyksestä Sharpielle. Raumati oli ainut joka oli melkoisen järkyttynyt Sharpien lähdöstä, ja oli kovin hiljainen seuraavan pari päivää.

Kunnes torstai-iltana sitten vietimme jäähyväiskemuja Kellylle, Melille ja Leytonille. Saavuin hotellille kohtuullisen myöhään, sosiaalisena miehenä kun olin todennut Playstationin paremmaksi kaveriksi kotosalla. Philin tyttöystävä Maria istui hiljaisena Snapperin ulkopuolella ja kertoi Raumatin olleen todella erikoisella päällä koko päivän. Astuin sisään ja totesin helvetin olevan irti. Iso maorimies oli juurikin näillä hetkillä vetämässä tiskin takana piilottelevaa vierasta turpaan. Phil yritti pidätellä, ja itse liityin mukaan. Ennen apuihin menoa pyysin Mariaa noutamaan Leilanin paikalle.

Kun saimme Raumatin ulos, totesin miehen olevan kaatokunnossa. Se väitti kovasti että se kaveri oli kutsunut sitä koiraksi ja kattonut pahasti, mutta tuntui ilmiselvältä että se vain oli räyhäpöhnässä ja halus tapella. Sanotaan nyt vain suoraan, että Raumati on sen kokonen jätkä että se kun lyö niin siinä lähtee henki. Leilani tuli alas, ja tuskallisen puolen tunnin edestakaisin menneen suostuttelun jälkeen sai Raumatin autoon ja kotimatkalle. Ilta eteni sen jälkeen ihan normaaleissa merkeissä.

Seuraavana aamuna Marisa halusi kysyä multa mikä oli mun näkemykseni tapahtumista. Mun mielestä Raumatin vain tarvitsisi pyytää anteeksi osapuolilta, Snapperin henkilökunnalta ja polttari-iltaansa viettäneeltä pelästyneeltä piruparalta. Kyllä aikuiset ihmiset kuitenkin ymmärtää että joskus on hyviä ja joskus ei-niin-hyviä iltoja. Marisa lupasi puhua Raumatille myöhemmin, joka tuntui hyvältä idealta, olihan hän johtoportaasta aikalailla lähestyttävin ja humaanein tyyppi.

Samana iltana Raumati kävi poikkeamassa mun luona, ja oli todella erikoisen oloinen, ihan niinku olis pidättäny itkua. Ilmeisen nöyryytetty mies kertoi Marisan antaneen hänelle kolmen päivän porttikiellon ei ainoastaan Snapperiin, vaan myös hotellin tiloihin. Baarin mä ymmärrän, mutta tuntui jotenkin kohtuuttomalta eristää mies ystävistään? Niin, ja lisäksi se oli menny puhumaan jo murheelliselle ja häpeissään olevalle Raumatille jotain AA –kerhoon menosta, ja terapian otosta… Jotenkin tää ei tuntunut oikealta. Raumati istui mun sohvalla 10 minuuttia aurinkolasit päässään ja lähti kotiin. Marisalta tuli viesti ”this did not go well.”

Perjantai alkoi ihan niin kuin mikä tahansa muu perjantai, piha-alueen lakaisulla. Oikeastaan aamu oli tosi nätti ja aurinkoinen ja kaikki lähti mukavasti liikkeelle. Kunnes Rowan tuli alas, ja kertoi Raumatin juuri tuoneen kaikki työvaatteensa alas ja oli irtisanoutunut.