Kovaa peliä Panjabissa.

Osa 10: Portage 3.-10.11.2008

Jaha, mihin mä jäin? Niin, ne kemut joista palasimme pimeydessä. Ah.

Aussisyntyinen kokkimme John, lähemmäs 150 –kiloinen ukkeli piteli mua kaulasta ja halus laulaa juomalauluja. Olin messissä, niin paljon kuin pystyin. ”Torii-toraa” –kohta oli helppo. Päädyimme jatkoille vihreään taloon ja siellä höpisin kovasti Elenan kanssa, kaikista maailman tapahtumista. Tsekkityttö on hurmaavan tuittupäinen, ja se osaa tehdä ongelman mistä vaan. Taustalla huomasin kuitenkin tapahtuvan jotain mielenkiintoisempaa, kun Joe ja Lydia ilmiselvästi ajautuivat lähemmäs toisiaan. Läpsäytimme ylävitoset Elenan kanssa siinä vaiheessa kun ne lähti ”katselemaan tähtiä”. Mä tavallaan saatoin ne yhteen, kutsumalla ne pariin kertaan yhtä aikaa mun luo pelailemaan Guitar Heroa. Kaks tollasta herttaista ihmistä.

Tuossa noilla nurkilla kuun alussa meillä oli myös tulipalovalmiuskoulutus –tsydeemi. Käytännössä se tarkoitti että istuimme kaksi tuntia ja kuuntelimme kaveria joka ei osannut päättää oliko se stand up –koomikko vai kouluttaja. The Office –televisiosarja tuli oudosti mieleen. Päivän lopuksi se tuikkas sellaisen kaasukäyttöisen ritilän tuleen ja meidän kaikkien piti vuoroin sammuttaa se jauheella tai hiilidioksidisammuttimilla. Mies kertoi pilke silmäkulmassaan että antaisi palkinnon sille joka saisi vesisammuttimella kyseisen tulen sammumaan – siitä kun lähtee sellainen suora ruisku eikä sillä oikein mitenkään sammuta tuollaista paloa. Tarjouduin kokeilemaan ja otin strategiakseni hajottaa vesisuihkun asettamalla suuttimen peukalon ja etusormen taakse. Vesi levisi laajalti ja sammutti liekit. Pölkämästynyt kouluttaja oli pakotettu antamaan mulle vaahtosammuttimen ja pari peitettä palkinnoksi. Kertoi ettei tuo ollut ikinä onnistunut, ja en mäkään sitä temppua toki onnistunut toistamaan. Omankehun vuoksi kuitenkin kerroin, jos tuo vaikka jonkun teidän mielestä olisi kauhean vakuuttavaa.

Sen lisäksi että siellä oli kunnallisvaalit, ja tuolla jenkeissä oli presidenttivaalit, niin täällä Jumalan selän takana oli parlamenttivaalit. Vallassa ollut sosiaalidemokraatti Helen Clark menetti pääministerin pallin kolmen kauden jälkeen, ja valta siirtyi oikeistolle. Mulla ei oikein oo mielipidettä asiasta, eikä tunnu oikein kellään paikallisellakaan olevan. Obaman valinta herätti paljon keskustelua tottakai lehdet kilvan veikkailivat seurauksia ja punnitsivat tapahtuman historiallisuutta. Porterina olossa on se hieno puoli että tapaa niin kovin erilaisia ihmisiä, varsinkin kun niiden iholle pääsee veneitä venaillessa. Jotenkin keskustelut aina ajautuvat maailmanpolitiikkaan, talousasioihin, ympäristökysymyksiin, ja silloin tällöin törmää ällistyttäviin ihmisiin. Tässä yksi päivä istuin puoli tuntia Toreassa kuunnellen miestä joka oli 60-70 –luvulla matkustanut joka viikko Britanniasta Helsinkiin, Helsingistä Tukholmaan, Tukholmasta Osloon ja viikonlopuksi takaisin Lontooseen, konsultoiden pankkeja ympäri pohjoismaita uusien tietokonejärjestelmien käyttöönotossa. Todennäköisesti ensimmäisten järjestelmien. Likimain 80 –vuotiaalla herralla oli mahtava huumorintaju, ja hän kertoi elävästi siitä miten oli ensimmäisellä Helsingin reissullaan 60 –luvulla yrittänyt ymmärtää jotain katujen nimistä. Hän tapaili itsekseen jotain kadunnimirimpsua kunnes selvisi että Aleksanterinkadulla oli ollut joku kahvila jossa hän oli viihtynyt joka viikko.

Eurooppalaisten, jenkkien, aussien ja kanadalaisten kanssa keskustelut tuppaavat menemään kuitenkin aika ennalta-arvattavaa reittiä. Toki helmiä löytyy seasta. Täysityrmäyksen sain kuitenkin, kun tässä yksi päivä istuin kahvipöydässä Panjabilaisen iltapäällikkömme Amardeepin ja Etelä-Afikkalaisen Karenin kanssa. Keskustelumme käsitteli käytännössä toisen rodun tai kansallisuuden vihkimisestä heidän kodeissaan. Etelä-Afrikkalaiset valkoiset on edelleen aika erikoista jengiä (viime kaudella kovasti vierastamani Morne oli myös kyseistä sorttia). Karen teki hyvin selväksi että hänen perheensä katkaisisi välittömästi kaikki välit häneen jos hän naisi toista rotua tai kansallisuutta olevan miehen. Hänen veljensä on vihkinyt Brittitytön, ja heidän isänsä ei puhu tälle mitään. Mä yritin änkyttää väliin jotain mutta lisää oli tulossa.

22 –vuotias Amardeep kertoi kasteista kotimaassaan, ja yhtäkkiä Karenin jutut vaikutti kesyiltä. Nuorimies madalsi ääntään, nojasi eteenpäin ja kertoi siitä miten hänen serkkutyttönsä oli tapettu koska tämä oli nainut oman kastinsa ulkopuolelta. Ja mies joka tappoi hänet oli hänen oma isänsä. Länsimaissa on kohuttu näistä silloin tällöin, muistan ruotsissa vastaavaa tapahtuneen pariinkin otteeseen, mutta Amardeep kertoi mulle naama peruslukemilla että näin se vain menee.

Niin, sen lisäksi että Amardeepin setä oli tappanut oman 18 –vuotiaan tyttärensä, oli hän maksanut poliisille siitä että hänen tyttärensä mies sai syyt niskoilleen, ja viruu sellissä tänäkin päivänä. Mä yritin peittää järkytykseni, toisaalta yrittäen ilmaista Amardeepille miten erikoiselta ja julmalta teko vaikutti. Tosiasia on kuitenkin että mä en voi ikinä ymmärtää miltä on tuntunut kasvaa siinä kulttuurissa, niitten paineiden keskellä. Amardeep yritti tiivistää asian niin, että ihmiset ovat vihkiytyneet tietyllä tavalla satoja ja taas satoja vuosia. Perheitten maine perustuu hyvin pitkälti sille löytääkö tytär suvun arvoisen kumppanin. Jos tytär jättää tämän huomiotta, tarkoittaa se käytännössä koko suvun maineen menemistä. Hän lisäsi jopa että vaikka ei ikinä tappaisi omaa tytärtään, hän tekisi kirjaimellisesti kaikkensa että voisi estää moisen liiton syntymisen.

Ei perkule. Sekopäinen planeetta. Tai kukas mä oon sanomaan. Opetelkaa hindiä ja menkää lukemaan mitä ne naureskelee meistä, tai päivittelee.

Seuraavana päivänä mulle osui melkonen tilanne päälle kun eräältä rouvalta murtui ranne pahasti parin kilometrin päässä Portagesta. Mutta siitä ens kerralla.

Tässä välissä vastaan pariin usein esitettyyn kymysykseen.

1. Kuvia, miksi ei?

- Mulla ei oo vielä kaapelia millä saisin tämän kuukauden aikana karttuneet kuvat puhelimestani. Se tullee piakkoin postissa. Laitan sitten kuvasia.

2. Osoite, mikä?

- Joululahjat ja kosiopyynnöt voi osoittaa seuraavasti

Mikko Jokipii
Portage Resort Hotel
Kenepuru Sound
RD2, Picton
Marlborough
New Zealand

Kiitos kun jaksatte lukea mun höpinöitä. Välillä tulee höperö olo kirjoitella itekseen kielellä jota kukaan ei mulle täällä puhu.